maanantai 26. syyskuuta 2016

syksyn kukkia






Pyöräretkellä

Otimme perjantain kunniaksi pyörät allemme ja hurautimme mieheni kanssa retkelle Hatanpään Arboretumiin. Siellä oli kovin kylmä, mutta huiman kaunista. Pyynikin ruska suorastaan loisti vastarannalta. Kukkapenkeissä kukkivat kukat ja ruusutarhassa ruusut (mikä tuoksu!). Puut kaarsivat kauniisti veden ylle. Kahvila oli suljettu, mutta ainakin viisi ihmistä olisi tahtonut sisään. Maistoimme metsäpäärynää, se oli samaan aikaan hyvää ja karvasta. Puiden halaaminen tuntui oikealta teolta. Kotimatkalla sormet meinasivat jäätyä. Silti syksy on parasta aikaa!






Bongaa lintu

Tykkään puista, mutta tykkään myös linnuista (ja monesta, monesta muusta asiasta). Lintuja on kiva etsiä luonnosta ja vaikka pihapuista. Joskus ne tulevat jopa parvekkeelle. Löydätkö linnut näistä kuvista? Entä tunnistatko? (jos haluat nähdä todellisen lintukuvaajan ottamia hienoja lähikuvia, niin sitten ei kannata katsoa tänne, täällä on vain lintufiilistelijän kaukaisia otoksia)






Ekassa kuvassa on ehkä joku koskelo, tokassa talitintti, kolmannessa luultavasti silkkiuikku, neljännessä sorsia ja viidennessa, viimeisessä kyyhkyjä.

sunnuntairetki

Teimme syksyisen sunnuntairetken Villilään. Siellä oli ihana luontopolku, jonka varrella kasvoi puissa useita erilaisia kääpiä ja lahottajasieniä. Metsä oli pieni (pieni oli saarikin, jolla metsä sijaitsi), ruskainen ja täynnä lahoavia puita, eli kaikenlaista tutkittavaa. Kahlasimme hieman Pyhäjärvessä, jossa vesi oli... no, ihanaa. Ehkä hieman kylmää, mutta ihanaa. Söimme voileipiä rannalla ja ihailimme maisemia. Termospullosta höyrysi kuuma tee mukeihimme. Lapset saivat jälkiruoaksi korvapuustit. Kengät olivat täynnä hienoahiekkaa uimarantaleikkien jäljiltä. Tunnelma oli syksyisen harmaa, sellasisella hyvällä harmaalla tavalla. Oli hirmu mukavaa!






torstai 22. syyskuuta 2016

Kerroksellisuudesta

Tampere on kaunis kaupunki. Talot eivät vielä peitä toisiaan. Voi katsoa kauas ja nähdä taloja talojen päällä: kerrostaloja, kirkkoja, Torni-hotelli, virastotaloja, ravintoloita, uutta ja vanhaa ja puita, kauniita, kirkkaita puita.






Eräänä kauniina perjantaina...


...seikkailimme mieheni kanssa Tampereella. Aurinko paistoi ja taivas oli sininen.