perjantai 27. lokakuuta 2017

Ensilumi

"I was born in a cloud...
Now I am falling.
I want you to catch me.
Look up and you'll see me.
You know you can hear me.

The world is so loud. Keep falling, I'll find you."

Kate Bush: Snowflake


Kate Bushin luminen levy 50 Words For Snow on ihana, tunnelmallinen ja kaunis. Mikä musiikki sopisikaan peremmin tämänhetkiseen lumiseen, jotenkin hiljaiseen maailmaan. Kun katson ulos ikkunasta, näen omenapuun peittyneenä lumeen ja pienen, pienen pajulinnun sen oksalla. Lintu pyrähtää lentoon ja katoaa, hetken päästä puuhun lennähtää talitintti. Mitenköhän linnut reagoivat lumeen?


Ensilumi satoi Tampereelle eilen, eli 26.10.2017. Ihanaa, siis todella ihanaa! Kävelimme mieheni kanssa lumisessa Amurissa, Laukontorilla ja Hämeenpuistossa. Oli ihmeellistä, sillä edellisenä päivänä oli vielä kylmää, mutta aivan kuivaa eikä puhettakaan lumisateesta. Aamulla Sonja juoksi luokseni sänkyyn ja iloitsi, että on satanut lunta. Minä luulin sitä uneksi. Mutta ihan totta, yön aikana oli satanut ainakin 10 cm lunta. Mahtavaa!


Ja mikä parasta, lumi säilyi yli yön. Päätimme jo heti eilen ottaa liukurit ja stigan ulos ja riensimme päiväkodin jälkeen mäkeen. Onneksi ihan meidän lähellä on Väinö Linnan puisto, jossa maa on epätasaista ja ihan mukavia mäkiä on useampi. Harmittavan usein leikkipuistot on lanattu maan tasalle, eikä minkäänlaisia pulkkamäkiä ole. Puistossa oli useampikin lapsi laskemassa mäkeä (ja muutama aikuinen, siis minä ja mieheni), mutta hyvin mahduimme kaikki laskemaan. Hassusti kaikki lapset pakkautuivat aina samaan mäkeen, toisaalla oli aivan tyhjää. Hyvä minulle! Simo sai vielä pari kaveria mukaan stigailemaan ja oli aika hauskan näköistä, kun kolme pikkutyyppiä änkesi yhden kelkan selkään. Mutta ihan hyvin se näytti menevän.


Toivottavasti lumi pysyy maassa vielä ainakin viikonlopun, niin on mukavaa tekemistä ulkona. Loska ei ole yhtään niin mukavaa ja se muuttaa maailman ihan likaiseksi. Nyt on vielä ilma ihan pikkuisen pakkasen puolella, meidän mittari näyttää miinus 0,4. Peukut pystyyn lumelle!


Se on jännä, miten kotonakin on kivempi olla, kun on ensin käynyt kunnolla ulkona ja touhunnut siellä, saanut punaiset posket ja nälkä kurnii oikeasti mahassa. Minun syksy- ja talvi-idylliini (ruoan suhteen) kuuluvat tuoksuvat padat ja paahdetut juurekset. Arkipäivänä sitä tosin tulee helpommin tehtyä spagettia ja kastiketta tai ostettua kinkkukiusausta. Juureksien paahtaminen on kyllä kivaa ja helppoa. Oma lempparini on punajuuri, ihan älyttömän hyvää vaikka ihan sellaisenaan lohkoina paahdettuna. Mutta parasta tulee, kun laittaa erilaisia juureksia ja ehkä paprikaa ja ruusukaalia sekä tekee hyvän öljyn yrteistä ja valkosipulista. Joskus, kun on oikein varaa herkutella, voi mukaan laittaa vuohenjuustoa tai fetaa. Nam!


Halloween-aikakin alkaa pikku hiljaa tulla. En oikein tiedä, milloin sitä Suomessa vietetään. Itse pidän edelleen ajatuksesta marrasyöstä, eli loka-marraskuun vaihteesta, mutta tuntuu, että ensimmäisiä Halloween-juhlia on jo vietetty tällä viikolla ja juhlinta jatkuu viellä marraskuun ekan päivän jälkeenkin. Suomessa pyhäinpäivä on 4.11. ja silloin haluan itse mennä käymään ainakin hautausmaalla. Se on syksyn kohokohta: pimeä hautausmaa, paljon kynttilöitä ja ihmisiä, ei kuitenkaan hässäkkää, vaan rauha maassa.


Lumista loppuviikkoa kaikille! Paras kaivaa ainakin hetkeksi lämpimät vaatteet varastosta, vaikka koskaan ei voi tietää, kauanko tätä ihanuutta jatkuu. Meillä on ainakin eteinen ihan kaaoksessa, kun on jos jonkinlaisen sään vaatteita. Kaikki kesävaatteetkaan eivät vielä ole poissa näkyviltä. Pikku hiljaa hyvä tulee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti