Pelästyin, etten pääse hikikarpaloita pakoon edes elokuvateatteriin, mutta onneksi pikku hiljaa ilma tasaantui ja olo oli oikein mukava (mitä nyt muutaman kerran alkoi yskittää). Onneksi sali ei ollut tupaten täynnä. Violette kertoi ranskalaisesta kirjailijasta Violette Leducista, joka toi teksteissään voimakkasti esiin naisen tuntemuksia. Violette kirjoitti hyvin omaelämäkerrallisesti ja ainakin elokuvan mukaan hyvin yksityiskohtaisesti. Hänen kuvauksensa seksistä ja abortista aiheuttivat kohua, ainakin esilukijoissa ja kustannustoimittajissa. Violette kohtasi Simone de Beauvoirin, joka kehoitti naista jatkamaan kirjoittamista. Naisten välille kehittyi mielenkiintoinen suhde, joka oli hyvin voimakas ilman mitään fyysistä.
Emmanuelle Devos oli ihana Violettena. Hän on monipuolinen näyttelijätär, joka sopii sekä vampin että huonosta itsetunnosta kärsivän kirjailijan rooliin. Simone de Beauvoiria näytteli myös yksi taitava ranskatar Sandrine Kiberlain, jonka paras elokuva on mielestäni Mademoiselle Chambon.
Elokuva tuntui aluksi raskaalta ja jäykältä, aivan kuin olisi katsonut teatteria. Pian kuitenkin sukelsin tarinaan mukaan niin, että todella nautin näkemästäni. Hahmot ja miljöö olivat hienoja. Elokuva oli ihanasti vanhanaikainen, siinä oli mahtava tunnelma. Se oli hidastempoinen ja dialogiin keskittyvä. Juuri sellainen, josta pidän.
Maa oli märkä sateesta, kun tulin ulos teatterista. Ilma oli kuuma ja kostea aivan kuin tropiikissa. Vaikka välillä kuumuus ahdistaa, on silti ihanaa, miten Suomessa vuodenajat vaihtelevat kuumasta kylmään ja viileästä lämpimään. Tykkään.
Lapset ja Antoni tulivat minua vastaan ja pääsimme arkisiin puuhiin, eli ruokakauppaan. Ihanaa sekin, omalla tavallaan (pidän arjesta).
Käykää ihmiset elokuvissa! Mukavia heinäkuun viimeisiä päiviä!
