perjantai 3. kesäkuuta 2016

pilvet




Aurinkopäivän pilvet

Eilen satoi, ainakin pikkuisen. Juttelimme Antonin kanssa netissä ja hän kertoi, miten työpaikan kohdalla satoi kaatamalla. Minä olin kotona, jonne Antonin työpaikalta on matkaa noin kilometri ja täällä samaan aikaan taivas oli pilvetön. Ihmeellistä! Tuntui ihan hassulta olla sateen ja poudan rajalla. Jossain vaiheessa katsoin ulos parvekkeelta ja näin nuo kuvan pilvet. Hetken tässäkin satoi, mutta vain pienen, pienen hetken. Oli todella hiostavaa ja kunnon sade olisi voinut tehdä hyvää, mutta ei eilen, ehkä huomenna! Toivottavasti ei tänään, koska olemme menossa rannalle iltapäivällä.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Viimeiset hetket Helsingissä




Leijonan selässä

Lyhty hevoskastanjan alla

Ratsastuksen riemua

Vallisaaren villiintynyt luonto




Mansikka kukkii

Puna-ailakit

Koiranputki

Lehteen puhkeava puu

Aika palata mantereelle!

Ihmisen jäljet saarella




Melkein näkymättömissä

Polku kallioille

Muuri

Kauniisti ränsistynyt talo

Kumollaan

Valkoinen kaide

Laivamatka saarelle




Sataman taloja

Lokit seuraavat merta kyntävää laivaa

Koiranputkiniitty

Saaresta kaupunkiin

Kattojen yllä




Kattojen yllä on lisää kattoja

Incarvillea zhongdianensis

Suuren puun varjossa arvokas talovanhus

Täydellisyyttä hipova

Kesäpäivä Helsingissä




Kivimuurin viertä

Sireenit kukkivat

Valkoinen sireeni (joku sanoisi syreeni)

Pitkällä laiturilla

kallion kujilla




Katutaidetta

Lamppu

Kaunis seinä