let it snow

Voi että, kun on ihanaa, kun on satanut lunta! Täällä Tampereella sitä on aivan minimaalisesti niin, että mäessäkin ruoho törröttää jo esillä, mutta ihan hyvin liukurilla pääsee alas. Ja muutama suurehko lumipallo on saatu pyöritettyä, joita sitten voi pienellä pakkasella muokkailla uudenlaisiksi. Esimerkiksi eilen lapset löysivät kaksi edellispäivänä tehtyä isoa lumipalloa ja tekivät niistä - kuin patsaanveistäjät konsanaan - kaksi pupua. Ja yhdestä pienestä lumikökkäreestä sai poikasen.

Eilen oli superkuu ja super se olikin. Iso ja kirkas ja lämpimän keltainen. Tarkoitus oli lähteä tuonne rinteeseen sitä ihailemaan, mutta Pikku Kakkosen jälkeen olimme kaikki ihan kotiutuneita, eli katselimme kuuta lastenhuoneen ikkunasta. Siihen se näkyikin täydellisesti. Ja mikä onni, että päivän ajan taivaalla vetelehtineet pilvet väistyivät kuun tanssiessa taivaalla.

Alla olevat kuvat eivät ole tältä päivältä, eivätkä eiliseltä, vaan ne on otettu 9.11. Silloin oli meidän kihlapäivämme, vaihdoimme kihlasormuksia vuonna 2008. Tai siis minä sain sormuksen, mieheni vasta seuraavana vuonna, kun "vaihdoimme" toisen kerran sormuksia. Mutta juu, oli ihanan luminen päivä tuolloin ja lähdimme iltapäivällä vähän pidemmälle eskarista ja päiväkodista halkureitille.

Mahtavaa marraskuista viikkoa! Muistakaa, että nyt on juuri se aika vuodesta, kun on sallittua käpertyä sohvan nurkkaan ja vaikka lukea hyvää kirjaa. Suosittelen esimerkiksi Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia (Man som hatar kvinnor, 2005) -dekkaria, jossa on paljon sivuja, mutta myös tarina, joka todella vetää mukaansa.

eräretkellä kaupunkimetsässä

Tampereella on noin sentti lunta, mutta lunta kuitenkin! Eilen ole Pyhäinpäivä, kävimme Kalevankankaan hautausmaalla viemässä kynttilöitä ja ihailemassa valomerta. Söimme vuoden ensimmäiset joulutortut pakkasessa ja joimme höyryävää gögiä. Joku lauloikin hautausmaalla. Ihana tunnelma. Nyt istun yksin kotona ja yritän kirjoittaa esseetä aivokuoresta ja tarkkaavuudesta kognitiivisen neurotieteen näkökulmasta. Muu perhe on iloisesti Halloween-juhlissa. On jo tosi pimeää, kello on kuusi.

Viikko sitten sunnuntaina lähdimme ystäväperheen kanssa Ammejärvelle metsäretkelle. Silloin ei ollut vielä yhtään lunta, vaan jännittävän harmaa sää. Rakensimme majoja ja paistoimme makkaraa. Oli mukava kulkea poluilla ja pitkospuilla. Metsässä olisi hyvä käydä säännöllisesti.

Tunnelmallista ruotsalaisuuden päivän loppua! Lapseni kysyi, että onko tänään ruotsin kielen päivä, Pikku Kakkosessa oli siitä kerrottu. Itse en taas muistanut koko päivää, mutta nyt tiedän. Iloa alkavaan viikkoon! 

oi pimeä marraskuu!

Tänään alkoi marraskuu, ehkä pimein kaikista kuukausista ainakin täällä Suomessa. Jos sataisi lumi, olisi pimeä ihan erilaista, ei niin pimeää. Toisaalta mieluummin pimeää ja lumetonta kuin räntää ja loskaa, se vasta onkin pimeää. Kuinka monta kertaa olen jo sanonut sanan pimeä?

Viime perjantaina lähdimme taas mieheni kanssa kävelylle. Käyskentelimme Pyynikinharjun alarinteellä ja katselimme Halloween-koristeltuja taloja (no, niitä taisi olla kaksi). Oli mukavan hämyinen tunnelma, aivan kuin jossain jännitysleffan alussa, kun vielä mitään ei ole tapahtunut, mutta tunnelma viittaa siihen, että kohta jotain tapahtuu.

Kaupunki oli kaunis. Venerannalla (Eteläpuistossa) liplattivat pienet laineet. Puut olivat jo melko lehdettömiä ja sade ja kosteus olivat pisaroittaneet koko tienoon. Haluaisin osata kuvata sitä täydellistä hämärää, mutten osaa. Sitä, kun taivas on raskaan harmaa, puut tummia kosteudesta ja ilma itsessään raikasta kuin mikä. On niin helppo hengittää, mutta hämystä johtuen tuntuu kuin silmät eivät olisi koskaan ihan auki.

Kävelimme Laukontorin kautta divariin (jossa suurin osa kirjoista oli Helsingissä kirjamessuilla) ja sieltä Kauppahalliin syömään koljakalaa, nam. Oli ihana päästä viileästä ulkoilmasta ihmisiä kuhisevaan lämpöiseen halliin. Ihmiset tekivät ostoksia viikonloppua varten. Voi, miten kivaa onkaan seurata, kuka ostaa mitäkin ja kuinka kalakauppiaan asiakkaat halailevat ja tervehtivät tätä iloisesti, vanha tuttu kun on. Retken jälkeen haimme lapset kotiin ja pääsimme illalla taas saunaan. Perjantaitunnelmissa silloin.

Ainiin, näimme Pyynikillä paljon tilhiä pihlajissa ja yhden punatulkunkin.

Toivon mukavaa marraskuuta, pimeyteen jotain valoa (edes yksi aurinkopäivä) ja ehkä jo vähän joulunodotustakin...

väripilkkuja hämärässä

Syksy on muuttumassa keltaisesta väriloistosta harmaaseen hämärään. Voi, miten nyt onkaan tunnelmallista. Vielä ei ole pimeys vienyt verojaan eikä väsymys vaivaa. Hämärässä on jotain tosi kodikasta. Viime perjantaina vastaan tuli hauskoja väripilkkuja. Ilma oli muuten mahtavan harmaa ja keskellä päivääkin hämyinen, mutta joitakin kukkia ja kirkkaita lehtiä oli vielä siellä täällä. Suurin osa puista on nyt jo pudottanut lehtensä ja paljastanut vartensa. Kannattaakin talven aikana tutkailla, miltä ne puut lehtien alla näyttävät. Aika kauniilta, vai mitä?

.