Kesän viimeinen päivä

Kaikki loppuu aikanaan. Tänään loppuu kesä. Tai ainakin on kesäkuukausien viimeinen päivä. Jännää, miten sillä on niin paljon merkitystä minulle. Voihan olla, että koko syyskuu on kesäinen kuin mikä, mutta silti se ei tunnu samalta kuin kesä kesällä. Illat ovat pimeitä ja viileitä (tunnelmallisia), kasvit alkavat saada vihreän sijaan jonkun toisen värin ja ötökät katoavat pois (näin tänään kaksi kaunista perhosta ja kotiloitahan on vielä vaikka kuinka pitkään). Ihanan kesän jälkeen tulee kuitenkin toivottavasti ihana syksy. Ja miksei olisi, kun kaikkeen vain suhtautuu niin, että on ihanaa.

Eilen vietimme Venetsialaisia, kesäkauden päättymistä. Täällä Tampereella tapahtui kaikenlaista. Jälleen kerran oli liian monta tapahtumaa yhtä aikaa, jotta olisi ehtinyt kaikesta nauttia. Kävimme Laukontorilla kuuntelemassa, kun Veeti lauloi Doorsia (kuulosti ihan hyvältä) ja sitten kiirehdimme katsomaan Särkänniemen päättäjäisten ilotulitusta tähän meidän kodin lähelle. Hieno oli tulitus, komeampi kuin viime vuonna. Oli tosi hauska ilta! Tultiin kotiin vähän kymmenen jälkeen ja Sonja meni heti omaan sänkyyn. Ei ehditty edes hampaita pestä. Simo jaksoi iltapesut ja lyhyen sadun, sitten oli poikakin jo untenmailla.

Tänäänkin oli mukava päivä. Nähtiin Pyynikin näkötornilla munkkien merkeissä vanhoja tuttuja etelästä. Lapset olivat kasvaneet hurjasti sitten viime näkemän. Käytiin katsomassa maisemia harjulta ja nautittiin sateettomasta ilmasta ja lasten innosta juosta ja pomppia metsässä. Kun kaverit lähtivät omille suunnilleen, teimme me pienen lenkin Eteläpuiston kautta Laukontorille ja siitä Hämeenkatua pitkin kotiin. Ihasteltiin kaupunkia ja viimeistä kesäpäivää, joka oli välillä aurinkoinenkin.

Oheiset kuvat ovat eiliseltä. Teimme ennen ilotulituksia kävelylenkin kaupungilla ja katseltiin kaikkea. Oli siivouspäivä, mutta meillä ei ollut yhtään käteistä rahaa mukana. Toisaalta, emmepä me mitään olisi tarvinneetkaan. Oli silti hauska katsella myyjiä ja tavaroita Hämeenpuistossa ja eräällä todella, todella kauniilla sisäpihalla Satamakadulla. Vanhoissa taloissa ja sisäpihoissa on sitä jotakin.

Nyt viettämään rakkaan mieheni kanssa kesän viimeistä leffailtaa (heh, tämä oli viimeinen kerta, kun mainitsen sanan kesä ja viimeinen samassa lauseessa, siis tässä tekstissä, ensi vuonna varmaan uudelleen).

Kaunista, tunnelmallista ja lämmintäkin syksyä! Nyt kannattaa nauttia auringonsäteistä, raikkaan ilman tuoksusta, hehkuvista kukista ja omasta kodista! Itse laitoin erivärisiä venetsianlyhtyjä eilen parvekkeelle ja sekös vasta teki syksyisen tunnelman.

Tämän blogin kesäkausi on nyt virallisesti päättynyt. Vielä kun jaksaisin vaihtaa tuon blogin nimen alla olevan sireenikuvan toiseen, syksyisempään kuvaan. Olen laiska, siis todella laiska asioissa, joita ei ole pakko tehdä. Tai siis tykkään tehdä, siis tekemällä tehdä, mutta tietokoneella häärääminen ei ole oikein mun hommia. Olen enemmän sellainen tyyppi, joka nyhertää valokuva-albumia ja säästää kaikki postikortit sitä varten.

Leivoin muuten aamupalaksi sämpylöitä ja täytyy sanoa, että tulipas niistä hyviä. Antoni haki meille Pyynikintorin liha -kaupasta salamia ja ilmakuivattua kinkkua. Se on ihana kauppa, kun voi pyytää, että laita vain neljä viipaletta. Eikä tartte nolostella, kun ottaa niin vähän. Sen verran kuin oikeasti tarvitsee. Meillä oli oikeastaan brunssi, joka taitaa olla aika trendikästä nykyisin. Vai olenkö myöhäinen ja brunssi-trendi onkin jo ohi? No, joka tapauksessa aamiaisemme oli myöhäinen ja runsas, herkullinenkin.

Joku varmaan miettii, että nyt olisi aika lopettaa höpöttely. Niin onkin. Halusin kuvien väliin kuitenkin vähän tekstiä, jotta sivu näyttäisi hauskemmalta. Seuraava värikäs kuva on viimein tällä erää, joten tähän on hyvä lopettaa. Eikö muuten ole kauniit värit kuvassa? Tampereen taidemuseon sivustalla oleva kukkapenkki on suosikkiseurattavaa. Kesällä siinä oli kaikenlaista kaunista (en edes tiedä kukkien nimiä) ja nyt elokuussa se on muuttunut värikkääksi rykelmäksi. Ihana!

Elokuun ensimmäinen

Kävin viileässä aamuilmassa kävelyllä Pyynikillä. Pitkästä aikaa ja voi, kun oli ihanaa. Aurinko oli tietysti jo noussut, mutta harjulla oli varjoisaa. Tuuli toi jo syksyn tunnun iholle. Haavoissa (puissa siis) oli jo keltaisia lehtiä, pihlajanmarjat alkoivat saada väriä, heinät olivat kullankeltaisia ja kanervat kukkivat. Syksy on lempivuodenaikana, joten odotan sitä innolla, mutta ihan vielä en olisi valmis luovuttamaan kesää pois. Toisaalta tuntuu, että kun koulut alkavat, niin kesä on paketissa, ihan sama, onko perheessä koululaisia vai ei. Kaikki turistitoiminta kapungista loppuu: kaupunkijuna ei enää kulje, kesäkaruselli lähtee pois, Viikinsaareen ei kulje enää paatti... Kaikki, mitä kiireisen kesän aikana ei ole ehtinyt tehdä, saa jäädä ensi vuoteen. Jos ehditään sittenkään. Syksyllä ihmiset katoavat jonnekin. Rannat ovat autioita eikä leikkipuistossa joudu odottamaan keinuvuoroa. Joulu on tulossa...

Oho, nyt taisin eksyä jo hieman liian pitkälle.

Tarkoitus oli sanoa, että elokuu alkoi ja alkukesän vehreys ja herkkyys on poissa. Loppukesän täyteläisyys ja voimakkuus alkavat ottaa vallan. Enää ei näy hentoisia kukkia, vaan horsmia, takiaisia ja kotiloita jo kukkineissa koiranputkissa. Miten pidänkään elokuun illoista, kun aurinko alkaa laskea aiemmin ja aiemmin, mutta lämpö vielä pysyy. Sirkat sirittävät.

Aika kuluu niin nopeasti, että välillä on pakko lähteä yksin luontoretkelle ja pysähtyä katsomaan, kuuntelemaan ja haistamaan, mitä ulkona tapahtuu. Toki luontoa ihaillaan myös koko perheen kanssa. Tämän päivän voimakkain luonnon ja kaupungin yhteentörmäys nähtiin lasten kanssa, kun valkosulkainen varis nokki auton alle jäänyttä oravaa. Lasten suusta kuului niin usein toistuva kysymys: "Miksi?"

Ehdimme sentään tehdä jotain kesäistä. Tampereen Kukkaisviikkojen maailmanpyörä kököttää tuolla Keskustorilla ja pääsimme sinne katselemaan maisemia. Vanhemmat istuivat jäykkinä, lapset taas tutkivat maisemia yllättävän rauhallisina ja kauniisti paikallaan. Hauska kokemus.

Nauttikaa elokuusta, lämmöstä ja siitä kutkuttavasta tunteesta, kun kesä muuttuu syksyksi! Ihan vielä ei sentään laiteta kesämekkoja ja hihattomia paitoja kaapin perukoille. Toivottavasti vielä pääsisi muutaman kerran uimaan, vai valtaavatko sinilevät sun muut uimarannat.

Nyt Spartacus-elokuvan pariin. Se on muistaakseni vuodelta 1960, joten voitte kuvitella, miten hienoa ja hidasta tarinankerrontaa elokuvasta löytyy.