Pispalan uittotunneli Näsijärveltä Pyhäjärvelle on jo pitkään kutkutellut mielessä ja se olikin retkemme ensimmäinen pysähdyspaikka. Huristelimme bussilla yhden (tosin aika pitkän) pysäkinvälin, jotta pääsimme eroon pahimmasta autotienvieruskävelystä. Katselimme Santalahden työmaata (voi surku, jos kaunis järvimaisema katoaa) ja kävelimme kohti uittotunnelin suuta. Sieltä löytyi hytisevä, mutta iloinen herra lettupannun äärestä, joten pysähdyimme lättysille ja mansikkahillolle. Ei aikaakaan, kun lautaset olivat tyhjät ja sanoimme heipat herralle ja jatkoimme sateen ja tuulen siivittäminä matkaa kohti tunnelin suuta. Ajattelin, että tunneli on monta kilometriä pitkä ja pelottava, mutta totuus oli toinen.
Tunneli on pituudeltaan noin 280 metriä, eli yllättävän lyhyt matka on siitä kohdin järveltä toiselle. Sitä on vaikea käsittää, kun Pispalanharju kohoaa niin korkealle, että maan päällä matkasta tulee aika pitkä. Tunneli oli hyvin valaistu, joten mitään pelottavaa siinä ei ollut. Kova tuuli puhalsi takaapäin niin, että vaunutkin liikkuivat itsekseen. Lapset olivat ihan innoissaan, kun saivat juosta sisätiloissa ja pomppia kaarevaa seinää vasten.
Toisella puolella meitä odotti ihan uudet seudut (jostain plakaatista luin, että Ala-Pispala), koska ei olla siellä koskaan kunnolla käyty. Vaikka ilma oli sateinen, oli näkymät todella kauniit. Luonto on nyt niin vehreä, että ei voi käsittää. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kiinnitän huomiota kaikkiin kasveihin ja puihin sun muihin. Esimerkiksi vuohenputken lehdet ovat juuri nyt täydellisiä. Ja sireenit alkavat kukkia ja omenapuut ja pihlajat. Alkukesän kukkiakin näkyy jo paljon: koiranputkia, leinikkejä, puna-ailakkia, voikukkaa...
Löydettiin uusi pieni leikkipaikka, jossa leikittiin vähän aikaa (Sonja tietysti keinui). Oli vaan ihan väärät vaatteet, vaikka lämpimästi olikin päällä, niin kurahousut puuttuivat. Sonja nukahti pian vaunuun ja Tahmelan uimarannan jälkeen Simokin alkoi nuokahdella. Ajateltiin, että annetaan lasten nukkua kerrankin kunnolla ja käveltiin vähän Tahmelassa (ihanaa!) ja kierrettiin Varalanmutkan kautta Pyynikin uimarannalle. Käytiin katsomassa tenniskenttiä ja ihailtiin pizzakahvilaa, jonne on joku kerta pakko päästä. Paikassa oli jotain hyvin idyllistä, jopa poirotmaista, sillä tenniskentät ovat sen verran syrjässä ja puiden keskellä, että siellä voisi tapahtua jotain hyvin jännittävää, mutta tyylikkäällä tavalla aivan kuin Poirot-kirjoissa ja -leffoissa.
Onneksi syötiin letut tunnellin toisessa päässä, sillä märän ilman takia ei tehnyt mieli pysähtyä syömään eväitä minnekään. Onneksi silti lähdettiin reissuun, sillä nähtiin monta uutta hienoa paikkaa, joihin voi palata uudelleen. Rannat on todella kauniita, varsinkin, kun sinne asti ei autoilla pääse, vaan tiet ovat hiekasta ja rannat reheviä ja heinikkoisia. Ihan kuin oltaisiin oltu jossain kesämökkipaikassa tai huvila-alueella.
Sellaista täällä tänään. Kotona syötiin eväät ja katseltiin Helinä-keiju-elokuvaa. Lapsilla on nyt pari päivää ollut kova keiju-villitys. Simo on Helinä ja Sonja on leffassa esiintyvä Juusto-niminen hiiri. Äärettömän suloista. Simo käyttää yhtä mekkoa, jossa rinnan kohdalla on rusetti, väärinpäin, sillä rusetti on kuin siivet. Lapset ovat niin mahtavan kekseliäitä. Ja kyllä, Simo saa käyttää kotona mekkoa justiinsa niin paljon kuin tahtoo (onneksi pikkuserkuilta on tullut sen kokoisia mekkoja, että mahtuvat Simolle).
Ihanaa viikkoa, toivottavasti siihen mahtuu joitakin auringon pilkahduksia ja vähän lämmintä! Pitääköhän greippi nostaa parvekkeelta sisään?
Nyt teetä ja Wallanderia ja sitten nukkumaan. Hyvää yötä!
