Syksy saapuu, kun lamput sytytetään...

Käytiin pesemässä mattoja Rauhaniemessä. Siellä on ihan uskomattoman hienoa nyt, kun ihmiset ovat kaikonneet ja on vain autio ranta (okei, venerannassa oli muutama ihminen). Tänään oli erityisen tunnelmallinen hetki, kun vastaranta oli sumuinen ja järvi tyyni. Kansankylpylältä katsottuna tuntui, että olisi meren äärellä, sillä tietyssä kohtaa vastarantaa ei näkynyt lainkaan, vaan vesi kohtasi taivaan. Harmaata, mutta kaunista.

Koska kamera jäi kotiin (kuka nyt mattoja pestessä kameraa tarvitsee?), ei kuvia tuosta ihanasta hetkestä ole tänne laittaa. Harmi sinänsä, koska sää ja maisema olisivat olleet todella kuvaukselliset (Antonin Instagramissa on sentään muutama kuva), mutta toisaalta oli mukava nauttia hetkestä ja rauhasta ja olla vain. Lapset ja Antoni leikkivät rannalla ja minä pesin mattoja ja mietin syntyjä syviä. Mattojen pesussa on jotain todella rentouttavaa, vaikka raskasta hommaa onkin. Maanantaina sulkeutuu nuo Rauhaniemen vesihanat, joten ihan ajoissa oltiin ja saatiin kaikki matot pestyä. Tosin pesin vain yhden kotimaton, muut olivat ns. ulkomattoja parvekkeelta ja kesätapahtumista. Ei meillä täällä kotona montaa mattoa edes ole, tykkään paljaista lattioista, vaikka lattia täällä onkin todella ruma (muovia ja harmaata). En jaksa siivota pissoja sun muita matoilta (tosin nyt, kun Sonja opettelee vaipattomuutta, tekee se aina vahinkonsa lastenhuoneen matolle, murr...), joten näin on tällä hetkellä hyvä.

Asiaan. Ajattelin, että koska täällä ei nyt ole kuvia, niin laitan jotain muuta kivaa. Luen lapsille iltasatuna Muumipappa ja meri -kirjaa (yksi lempikirjoistani), vaikka en tiedä, onko se ihan noin pienten lasten kirja, siinähän on aika syvällisiä ajatuksia ja asioita. No, kun kerran kuuntelevat, niin luen joka tapauksessa. Ekassa luvussa oli ihana kohta, jossa puhuttiin lampuista ja syksystä. Lainaan siis hieman Toven upeaa kirjaa (suosittelen kaikkia aikuisia lukemaan oikeita Muumi-kirjoja!):

- Isä, huusi Muumipeikko. Etkö huomaa mitään erikoista? Meillä on lamppu!
- Niin, arvelin että on jo lampun aika, kun illat ovat näin pitkiä. Tänä iltana tuntui siltä, sanoi äiti. 
Isä sanoi: Mutta silloin sinä lopetat kesän. Lamppu sytytetään vasta kun kesä on lopussa. 
- Sittenhän tulee syksy, äiti sanoi sävyisästi. 
Lamppu suhisi palaessaan. Sen ympärillä oli kaikki läheistä ja varmaa, perhe tiiviinä piirinä ja muu minkä he tunsivat ja mihin luottivat. Ulkopuolelle jäi se vieras ja epävarma, joka latoi pimeän yhä paksummaksi ja aina kauemmas, maailman ääriin saakka. 
- Muutamat isät määräävät aina, milloin lamppu otetaan esiin, mutisi isä teekuppiinsa. 

Upeaa ja tunnelmallista syksyä! Nyt on aika sytyttää kynttilät parvekkelle!