sunnuntai 4. marraskuuta 2018
lauantai 3. marraskuuta 2018
Pyhäinpäivä 2018
Sadepisarat ropisevat ikkunalautaan kodikkaasti. Lehdet ovat tippuneet puista. Ulkona on harmaata. Parvekkeella kurpitsakoristeet hehkuvat oransseina. On pyhäinpäivä.
Antoni on töissä, me muut lojumme kotona kuka missäkin sohvankulmassa, keinutuolissa tai keittiönöydän ääressä. Omat puuhat, mutta kuitenkin yhdessä. Illalla menemme hautausmaalle ja viemme perinteisesti kynttilät muualle haudattujen muistopaikalle. Tänään on katseltu vanhoja valokuvia ja muisteltu Bob-koiraa, ikävöitykin.
Kuolema on osa elämää. Se on surullinen, mutta väistämätön asia. Joskus lähtö voi olla kaunis, odotettu, haikea hetki, toisinaan se tulee niin yllättäen, etteivät läheiset usko sitä vielä pitkänkään ajan päästä. Jostain syystä ajattelen kuolemaa usein, yritän ymmärtää ja hyväksyä sen, mutta se on vaikeaa. Olen itse niin täynnä elämänhalua ja -janoa, että en haluaisi kuoleman tulevan vielä, en itselleni enkä tietenkään läheisilleni. Kuolema on läsnä uutisissa, se pyrkii muistuttamaan itsestään koko ajan.
Marraskuussa luontokin kuolee, vaikka oikeasti kuolleen pinnan alla se on elossa koko ajan. Onneksi on tietoisuus siitä, että keväällä se taas näyttää, kuinka elossa onkaan.
Kuten sanottu, kuolema on osa elämää, sen lopullinen loppu. Kuolema on asia, jota ei kannata lakaista maton alle (vaikka mieli tekisi) tai piilottaa pimeimpään sopukkaan. Kuolleita rakkaita kannattaa muistella ja puhua heistä, se voi joskus olla paras apu surun läpikäymisessä. Sanoa ääneen se, miten on ikävä, miten kaipaa. He ovat osa meitä. Kuoleman ei kuitenkaan pidä antaa ottaa valtaa, sillä me kaikki kuolemme lopulta. Nyt on aika elää!
Tunnelmallista pyhäinpäivää kaikille eläville ja kuolleille!
Antoni on töissä, me muut lojumme kotona kuka missäkin sohvankulmassa, keinutuolissa tai keittiönöydän ääressä. Omat puuhat, mutta kuitenkin yhdessä. Illalla menemme hautausmaalle ja viemme perinteisesti kynttilät muualle haudattujen muistopaikalle. Tänään on katseltu vanhoja valokuvia ja muisteltu Bob-koiraa, ikävöitykin.
Kuolema on osa elämää. Se on surullinen, mutta väistämätön asia. Joskus lähtö voi olla kaunis, odotettu, haikea hetki, toisinaan se tulee niin yllättäen, etteivät läheiset usko sitä vielä pitkänkään ajan päästä. Jostain syystä ajattelen kuolemaa usein, yritän ymmärtää ja hyväksyä sen, mutta se on vaikeaa. Olen itse niin täynnä elämänhalua ja -janoa, että en haluaisi kuoleman tulevan vielä, en itselleni enkä tietenkään läheisilleni. Kuolema on läsnä uutisissa, se pyrkii muistuttamaan itsestään koko ajan.
Marraskuussa luontokin kuolee, vaikka oikeasti kuolleen pinnan alla se on elossa koko ajan. Onneksi on tietoisuus siitä, että keväällä se taas näyttää, kuinka elossa onkaan.
Kuten sanottu, kuolema on osa elämää, sen lopullinen loppu. Kuolema on asia, jota ei kannata lakaista maton alle (vaikka mieli tekisi) tai piilottaa pimeimpään sopukkaan. Kuolleita rakkaita kannattaa muistella ja puhua heistä, se voi joskus olla paras apu surun läpikäymisessä. Sanoa ääneen se, miten on ikävä, miten kaipaa. He ovat osa meitä. Kuoleman ei kuitenkaan pidä antaa ottaa valtaa, sillä me kaikki kuolemme lopulta. Nyt on aika elää!
Tunnelmallista pyhäinpäivää kaikille eläville ja kuolleille!
Jack o' the lantern! Joan the wad,
Who tickled the maid and made her mad
Light me home, the weather's bad.
(englantilainen kansanloru)
lauantai 20. lokakuuta 2018
Ruskasta mustaan
Syksyllä muutokset luonnossa tapahtuvat tosi nopeasti. Viime viikonloppuna teimme sunnuntaikävelyn upeassa aurinkosäässä värikkäässä ruskassa. Tänä lauantaina suurin osa lehdistä on varissut pois ja hieman synkempi syksy on alkanut. Puiden rungot ja käppyräiset oksat näyttävät kauniilta alastominakin. Alkaa lepokausi, kunnes on taas aika herätä kevääseen. Luonto on koko ajan muutoksessa, mutta kaikki ei ole silmin niin helposti nähtävissä.
Kävimme tänään Laikussa katsomassa petroskoilaisen Boris Kudrjavtsevin eli Nukketeatteri Tikapuiden esitystä Auringonsäde. Jälleen kerran upeaa nukketeatteria: lavastus, ääninäytteleminen, nuket, musiikki, valaistus ja tarina olivat mahtavia, taidolla tehtyjä. Rakastan nukketeatteria, koska sitä yleensä tekevät ihmiset, jotka myös rakastavat nukketeatteria. Suorastaan liikutuin siitä, miten kekseliäästi ja vähällä rekvisiitalla pystyttiin luomaan esitykseen erilaisia tunnelmia ja esimerkiksi lumituisku heiluttamalla ohuita kangassuikaleita. Lopun kevät sai ihon kananlihalle. Suosittelen nukketeatteria ihan kaikille!
Laitan tähän taas kuvia. Kirkkaat ovat viime viikonlopulta Onkiniemestä ja kaksi viimeistä tältä päivältä, kun kävelimme Aleksanterin kirkkopuiston läpi kaupungilta kotiin. Viikko siis väliä (tai oikeastaan kuusi päivää) ja eron huomaa.
Ihanaa viikonloppua ja tehokasta viikkoa!
sunnuntai 14. lokakuuta 2018
koskiseikkailulla
Viime viikonloppuna suunnitteilla oli seikkailu Birgitan polulla, mutta koska olimme kaikki enemmän tai vähemmän kipeitä, päätimme viettää kaupunkiviikonloppua. Kävimme tutkimassa, mitä kivaa Tammerkosken rannalta löytyy (kuvien perusteella taisin itse keskittyä puihin). Tässä kuvapläjäys, tunnistatteko paikkoja?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)