Antoni on töissä, me muut lojumme kotona kuka missäkin sohvankulmassa, keinutuolissa tai keittiönöydän ääressä. Omat puuhat, mutta kuitenkin yhdessä. Illalla menemme hautausmaalle ja viemme perinteisesti kynttilät muualle haudattujen muistopaikalle. Tänään on katseltu vanhoja valokuvia ja muisteltu Bob-koiraa, ikävöitykin.
Kuolema on osa elämää. Se on surullinen, mutta väistämätön asia. Joskus lähtö voi olla kaunis, odotettu, haikea hetki, toisinaan se tulee niin yllättäen, etteivät läheiset usko sitä vielä pitkänkään ajan päästä. Jostain syystä ajattelen kuolemaa usein, yritän ymmärtää ja hyväksyä sen, mutta se on vaikeaa. Olen itse niin täynnä elämänhalua ja -janoa, että en haluaisi kuoleman tulevan vielä, en itselleni enkä tietenkään läheisilleni. Kuolema on läsnä uutisissa, se pyrkii muistuttamaan itsestään koko ajan.
Marraskuussa luontokin kuolee, vaikka oikeasti kuolleen pinnan alla se on elossa koko ajan. Onneksi on tietoisuus siitä, että keväällä se taas näyttää, kuinka elossa onkaan.
Kuten sanottu, kuolema on osa elämää, sen lopullinen loppu. Kuolema on asia, jota ei kannata lakaista maton alle (vaikka mieli tekisi) tai piilottaa pimeimpään sopukkaan. Kuolleita rakkaita kannattaa muistella ja puhua heistä, se voi joskus olla paras apu surun läpikäymisessä. Sanoa ääneen se, miten on ikävä, miten kaipaa. He ovat osa meitä. Kuoleman ei kuitenkaan pidä antaa ottaa valtaa, sillä me kaikki kuolemme lopulta. Nyt on aika elää!
Tunnelmallista pyhäinpäivää kaikille eläville ja kuolleille!
Jack o' the lantern! Joan the wad,
Who tickled the maid and made her mad
Light me home, the weather's bad.
(englantilainen kansanloru)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti