Luen tällä hetkellä Sergei Dovlatovin kirjaa Ulkomuseo. Olen ennenkin kehunut kirjailijan teoksia. Ne eivät ole paksuja, mutta niissä on paljon asiaa. Humoristisia, vaikka huumorissa on jotain kipeääkin. Huomaan, että itse olen viime aikoina ajatellut, että ennen vanhaan oli paremmin... En tiedä, onko tosiasiassa näin, vai tuleeko eteemme liikaa tietoa joka paikasta, jolloin tuntuu, että kaikki maailman murheet kaatuvat omaan niskaan. Joka tapauksessa tuosta kirjasta löytyi mainio katkelma, jossa on lueteltu asioita (kliseisesti?) perinteisestä venäläisyydestä (oliko Venäjälläkin ennen paremmin?):
"Työn lomassa luin Lihonosovia. Tietysti hän oli hyvä kirjailija, lahjakas, kirkas ja muuntautuvainen. Hän kirjoitti ihmeellisen elävää puhetta. (Olisipa joku sanonut Tolstoille saman!) Mutta tekstin pohjalta kumpusi silti toivoton, alakuloinen ja kiusallinen tunne. Sama pitkäveteinen vanha virsi: "Minne matkaan Venäjä?! Minne kaikki katosi?! Missä ovat piirilaulut, kirjotut liinat ja pellavapaidat? Missä leipä ja suola, uljuus ja huimapäisyys?! Missä samovaarit, ikonit , urhot ja Jumalan hullut? Missä sterletti, karppi, hunaja ja kaviaari? Missä ovat normaalit hevoset, hitto viekoon?! Missä kainous ja siveys?!" Ne miettivät päitään puhki: "Minne matkaat, Venäjä?! Minne katosit?! Kuka sinut on tällaiseksi runnellut?!" Kuka ja kuka... kyllähän sen kaikki tietävät... Ei sen vuoksi tarvitse päätään puhkoa."
Sergei Dovlatov: Ulkomuseo (Zapovednik, 1983, suom. Pauli Tapio)
Hyvää palmu- ja vaalisunnuntaita!
 |
| Virpovitsat viime vuodelta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti