Linnoissa Kreivien häät vietetään...

Laittelen tässä kuvia järjestykseen. On pimeä, mutta lämmin elokuun toiseksi viimeinen yö. Tällaisista öistä olen haaveillut ja nyt niitä on. Istumme mieheni kanssa parvekkeella, lapset nukkuvat. Kynttilä valaisee sen, minkä valaisee. Palataanpa kesäkuun viimeiseen päivään.

Joku kerta jutellessamme puhelimessa äitini ehdotti, että mitäs, jos hän ja meidän perhe tehtäisiin retki Hämeenlinnaan, tarkemmin Hämeen linnaan. Idea kuulosti niin hauskalta, että suostuin heti. Hämeenlinna on sopivasti molemmilla puolimatkassa, joten tunnin matka junalla Hämeenlinnaan houkutteli kovasti. Linna sijaitsee kauniin kävelyreitin päässä rautatieasemalta, joten matkat eivät sinänsä aiheuttaisi ongelmaa. Meillä ei äidin kanssa ole ajokortteja ja Antonilla, jolta kortti kyllä löytyy, ei ole autoa. Mutta onneksi on juna (ja linja-auto).

Toteutimme retken kesäkuun viimeisenä sunnuntaina. Äiti tuli Helsingistä, me Antonin kanssa Tampereelta ja lapset huristivat papan luota Karkkilasta kohtaamispaikallemme Hämeenlinnan rautatieasemalle. Tänä vuonna melko epävakainen kesä soi meille täydellisen päivä: hieman tuulta, mutta kuitenkin lämpöä ja aurinkoa. Kävelimme järven rantaa kohti linnaa, jossa liehuivat sateenkaariliput. Yksi lipuista liehui kuin hidastettuna, ehkä suuren kokonsa vuoksi.

Ensin mielenkiintomme herätti Vankilamuseo. Jotenkin mielsin, että vankilassa olisi istuttu tosi kauan aikaa sitten, vaikka vankilatoiminta on loppunut vasta vuonna 1993. Ehkä ajatukseen vaikutti vieressä jököttävä ikiaikainen linna,,, Oli hauska (onkohan ihan oikea sana?), istahtaa laverille miettimään, millaista olisi istua vankilassa tuomittuna rikoksesta. Minkälainen tilanne saisi itsensä tekemään sellaisen rikoksen, että joutuisi vankilaan? Itsepuolustus tai jokin hätätilanne ehkä. Tila oli mielenkiintoinen, mutta jotain silti puuttui: vangit, ihmiset, heidän tarinansa.

Joka tapauksessa oli hurjan jännää kiertää rakennusta ja miettiä, millaista siellä on ennen ollut. Aika kolkkoa ja ahdasta ainakin, tällä hetkellä valoisaa ja puhdasta. Vankilasysteemi on mielenkiintoinen ja siihen voisi uppoutua syvällekin. Onko vankiloista loppupeleissä mitään hyötyä? Voiko vankila pelastaa piintyneimmän taparikollisen? Itse näen, että monet ihmisten henkisistä ongelmista johtuvat siitä, että ihminen voi pahoin, ympäristö on vahingollinen eikä ole ketään, kehen luottaa tai turvautua. Vankila voi suojata viattomia niin, ettei mahdollisesti uusia rikoksia tekevä ”pahis” tee niitä enempää. Vaikea aihe… Vankileireistä (joista juuri luen kirjaan) en edes viitsi alkaa puhua.

Kolusimme vankilaa kolmessa kerroksessa, eristysselli kiinnosti kaikkia. Yhteen selliin oli kiinnitetty paljon postikortteja, erityisesti hevosaiheisia. Moni niistä oli sellainen, jonka itsekin olin omistanut kuumimmassa hevoshulluusvaiheessa joskus 1990-luvun alussa.

Vankilan jälkeen lähdimme kohti linnan portteja (jotka olivat siinä ihan vieressä).

Vaikka en olekaan ennen tätä käynyt muissa vanhoissa linnoissa kuin Turun linnassa, niin voin sanoa, että rakastan vanhoja linnoja: mahtavia isoja, yksinkertaisia huoneita, avaria saleja ja pieniä soppia, kapeita portaikkoja ja sisäpihoja, ampuma-aukkoja ja ikkunasyvennyksiä. Hämeen linna oli kaikkea tätä. Meille sattui aurinkoinen päivä, joten mielikuvissani keskiajalla paistoi aina aurinko (vaikka puhutaankin synkästä keskiajasta). Turnajaiset käytiin kauniissa ilmassa ja trubaduurit soittelivat linnan pihalla auringon heloittaessa ja ihmisten tanssissa isossa piirissa. Ehkä se ei ollut todellisuudessa ihan tätä…

Kiersimme koko linnan, paljon oli portaita ja huoneita. Reitit tuntuivat vähän sokkeloisilta, mutta aina pääsimme sinne, minne pitikin. Vaikka kävijöitä oli varmasti melko paljon, ei missään ollut tungosta. Linnasta jäi avara ja valoisa mielikuva, vaikka aikana ennen sähköä siellä on voinut olla aika pimeää. Miettikää, että linna on rakennettu joskus 1200-luvun lopulla (ihan varmaa tietoa ei ole), eli vanhimmat seinät ovat nähneet ja kokeneet vaikka mitä. Jos vanha iskelmä pitää paikkansa, niin ”Sua kuunnellaan, sillä seinilläkin korvat on…” Harmi, että seinät eivät osaa puhua. Hämeen linna on toiminut mm. Suomen ainoana naisten kuritushuoneena. Aika hulppeat puitteet kuritushuoneelle ja vankilalle (en osaa mielessäni kuvitella sinne vankeja), vaikka melko karuhan tuollainen iso, vanha linna on (ja pysyy varmasti viileänä myös kesällä).

Yritimme mennä syömään lounasta linnan kahvilaan, mutta lounasaika oli loppunut noin 15 minuuttia sitten. Tätä seurasi pieni sisäinen nälkäkiukku ja hetkisen podimme sitä, minne mennään syömään. Lähdimme kävelemään kohti keskustaa ajatellen, että kyllähän sieltä joku ruokapaikka löytyy. Ja löytyihän sieltä: Fifth Avenue tai Fiftari on nimensä mukaisesti fiftari-tyylinen ravintola ja keilapaikka, jossa komeili laivamainen amerikanrauta ja tarjoilijoilla oli asut 50-luvun henkeen. Aikamoinen halli! Ruoka maistui pitkän seikkailun jälkeen ja kaikki saivat mahansa täyteen.

Ehdimme syödä rauhassa, mutta sitten oli jo aika lähteä Saatoimme äidin bussiasemalla, mutta hän päätyi lopulta saattamaan meidän leikkipuistoon. Tässä tiemme erosivat: äiti lähti bussille ja me muut leikimme hetken puistossa ja sitten kipitimme tuttua rantareittiä juna-asemalle.

Täydellinen linnaseikkailu päivä!