luistelu

Miten ihanaa onkaan liitää jäällä! Idylli olisi, että voisin kiitää pitkin joen, järven tai meren pintaa jonnekin kaukaisuuteen. Mutta jos totta puhutaan, niin en kyllä uskalla mennä luistelemaan (saatikka sitten kävelemään) tuonne Näsijärven jääradalle. Sekin kuulemma oli jossain vaiheessa auki. En kuitenkaan luota, että tämän talven jäljiltä järven jää olisi tarpeeksi kestävää. No, ei ainakaan nyt, kun plusasteita on ollut jo toista päivää. Ensi viikolla pitäisi taas tulla pakkasia.

Mutta siirrytään idyllistä todellisuuteen. Tampereella, ainakin täällä keskustan alueella, on ollut tosi hyvä jäätilanne koulujen ja muiden kenttien kohdalla. Meidän ympäristössä, ihan lyhyen kävelymatkan päässä on useampi paikka, jossa luistella (kunhan niitä pakkasia...): Väinö Linnan puisto, kansainvälisen koulun FISTAn piha, Aleksanterin koulutalon kenttä, Ilomäen aukea, Koulukadun tekojää ja Pyynikin urheilukenttä. Hämeenpuiston pohjoispäädyssäkin taitaa olla pieni jää. Olisi kiva käydä kokeilemassa kaikkia noista, saa nähdä, miten ehditään ennen kevättä. Uskon kyllä, että pakkasia vielä tulee.

Olemme tähän mennessä ehtineet käydä Koulukadun kentällä, missä siis on tekojää ja sinne nyt ainakin pääsee, jos ilmat pysyvät plussan puolella. Se on tosi mukava paikka, mutta tietysti siellä on myös aina paljon porukkaa. Ja ainakin silloin, kun me olimme siellä, niin mailaporukka meinasi vallata kentän, vaikka oli mailaton vuoro. Se oli pikkusen ärsyttävää, koska kiekko liikkuu tosi nopeasti ja on osuessaan aika ikävä. Mutta siis kiva paikka. Olemme käyneet myös (Simo useammankin kerran koulun kanssa) Aleksanterin koulutalon kentällä, joka on ihanan pitkä kenttä. Kapea, mutta pitkä. Väinö Linnan puiston kentällä ollaan myös käytä (Sonja myös päiväkodin kanssa). Se on peruskenttä, ei mikään kovin iso, mutta hyvä (hyvät penkit ja laskumäet vieressä). FISTAn pihalla on käyty kerran ja siellä oli hyvä jää ja mukava kenttä.

Lapset saivat syksyllä uudet luistimet: oikeat hokkarit ja kaunarit. Luistelu alkoikin heti sujua paljon paremmin kuin aiemmilla harjoitusluistimilla, jotka eivät ehkä sittenkään istuneet jalkaan kunnolla, ainakin enää lopputalvesta. Yllätyin ihan, miten pikkutyypit alkoivat tosi nopeasti luistella hienosti. Ekalla kerralla ennen joulua Sonja piti vielä kiinni minun takin hihasta ja sanoi, ettei osaa luistella, mutta jo seuraavalla kerralla alkoi likkua itsekseen ja potkia toisella jalalla. Simo luistelee yhdellä jalalla ja hyppii mailojen yli. Ihanaa, kun lapset eivät niin kovasti pelkää kaatumisia. Itse en ainakaan enää uskalla hyppiä, mutta täytyy myöntää, että kovaa tekee silti mieli viilettää (mun kova vauhti ei kylläkään välttämättä ole kaikkien kova vauhti). Ehkä sekin kertoo kehityksestä, kun eivät enää laske kaatumisia...

Itsekin ostin luistimet viime talvena. Silloin en kyllä ehtinyt kovin montaa kertaa luistella. Nämä uudet luistimet ovat ihanat jalassa (otin nimittäin koon 39, yleensä kengän koko 37 - 38), eivät purista eikä niissä tule kylmä, ellei nyt satu olemaan tosi kova pakkanen tai jämähdä paikalleen pitkäksi aikaa. Vaikka luistelu on ihanaa, niin en kyllä enää luistelisi, jos kenkä puristaisi tai olisi muuten huonontuntuinen. Jos luistimet on tosi vanhat (esim. kouluajoilta, niin kuin mun edelliset), niin kannattaa harkita, kannaattaako hankkia uudet. Jalka kai voi muuttua ja muotoutua vuosien saatossa. Sillä ihan totta, luistelu on ihan hirmu kivaa!

Meillä on ollut nyt tapana ottaa jotain pientä evästä radan varteen. Jos ei syötävää, niin ainakin kuumaa mehua. Se antaa ihanasti voimaa ja luistimilla jaksaa olla vaikka pari tuntia. Nälkäisenä en suosittele jäälle menemään. Silloin alkaa kiukuttaa ja kaikki tuntuu tyhmältä. Ehkä tämä pätee ylipäänsä kaikkeen: nälkäisenä kaikki tuntuu olevan huonosti.

 
Tampereella oli tosiaan ihana talvi vielä viikko sitten.  Pakkasta oli enimmillään noin 17 astetta, mikä ei tuntunut ollenkaan pahalta, koska silloin ei tuullut. Heti, kun palattiin nollan tuntumaan, tuli hirmua kalsea olo. Mitkään vaatteet eivät tunnu pitävän kylmää loitolla. Luulin, että täällä oli reilusti lunta, mutta kun mittari alkoi näyttää plussaa, jää ja lumi suli teiltä yhden työpäivän aikana ja pihoilla alkoi vilkkua vihreä nurmi. Oli jotenkin tosi tympeää. Onneksi viime yönä satoi pikkusen lunta ja maalasi ympäristön valkoisella maalilla. Ei ole niin kovin synkkää.

Tänään sunnuntaina oli tarkoitus tunnin ajan bongata pihan lintuja, mutta valoisa aika meni muualla. Ehdin kuitenkin nähdä harakan ja talitintin. Talitiainen lauloi ihmeellisen kauniista korkealla koivussa ja tosi voimakkaasti. 

Ehkä pääsemme huomenna taas luistelemaan. Tarkoitus olisi mennä koittamaan Ilomäen aukean, joka sijaitsee tuolla Pyynikin rinteellä, jäätä. Siellä on sekä kaukalo että pienempi maaliton jää. Olisi mukava, jos säät sallisivat. Tuntuu jotenkin, että talvi menee hukkaan, jos ei pääse tekemään talven juttuja. Haaveissa olisi päästä laskemaan mäkeä Rosendahlin rantaan, mutta saas nähdä riittääkö lumi ja jaksaako sitä pulkkien kanssa niin pitkälle matkata.

Suomi sai tänään uuden presidentin. Tai siis vanhan, eli istuva Sauli Niinistö sai jatkaa istumistaan. Ei hullumpi valinta, vaikkein häntä äänestänytkään. Onnea Sauli ja pitäisikö sanoa myös, että onnea Suomi. Kansa on puhunut (tai jotain muuta kliseistä). Kävimme Antonin kanssa vasta tänään äänestämässä. Minusta on mukavan perinteistä käydä juuri oikeana vaalipäivänä siellä kopissa. Söimme kotona vaalikorvapuustitkin, tosin jo ennen äänestämistä. Meinasin kirjoittaa väärän numeron, koska olin kuullut (ja luullut), että ehdokkaani olisi numero 2. Onneksi kopissa oli lappu, jossa numerot lukivat. Jos olisin äänestänyt pelkän numeron perusteella, olisin äänestänyt 7 (se on onnennumeroni ja syntymäpäiväni). Onneksi en laittanut sitäkään.

Oho, nyt menee juttu ihan huuhaajaaritteluksi. Ehkä olisi syytä mennä nukkumaan. Vaalivalvojaisetkin loppuivat jo, eikä Siltaa viitsi enää Areenasta aloittaa. Jaiks, pyykit on laittamatta, eli pyykkitelineen kautta nukkumaan.

Hyvää yötä ja onnellisia unia! Valtakunnassa (toivottavasti) kaikki hyvin ja maassa rauha.

lukulista 2018

Isänpäivän jälkeen tuli joulukuu, itsenäisyyspäivä, erinäisiä harrastusjuhlia, Lucianpäivä ja tietysti lopulta joulu. Ihana, rakas joulu. Oli mukavaa: kuusi, ruokaa ja lahjoja sekä ennen kaikkea mukavaa yhdessäoloa. Sitten tuli uusivuosi, joka meni Blokusta pelatessa, ulkoiluttaessa koiria ja syödessä kesärullia. Kivalla vuodella erinomaisen hauska lopetus. Tässä kuvia viime vuoden lopulta ja tämän vuoden alusta.

Nyt on siis vuosi 2018 (itselläni ei ole vieläkään kalenteria, joten olen ihan pihalla kaikesta, enkä osaa käyttää tietokoneen kalenteria, eikä se oikein aja asiaa, kun tämän hökötyksen jaksan käynnistää vain silloin tai tällöin). Ajattelin aloittaa vuoden 2018 blogikirjoitukset itselle rakkaalla aiheella, eli lukemisella. Luen aika paljon sekä lapsille että itselle (saimme juuri Jo Nesbön mainion Tohtori Proktorin aika-ammeen lasten kanssa luettua toista kertaa läpi, tänään illalla alkaa Hobitti), joten on aika luonnollista tehdä jonkinnäköisiä lukulistoja. Hamstraan myös kirjoja, vaikka yritän sitä välttää. Joskus vain löytää sellaisia helmiä, ettei niiden voi antaa olla (ainakin kuvittelen niiden olevan helmiä). Joka tapauksessa vaikka meiltä on paljon kirjoja lähtenyt, on niitä aina myös melko salakavalasti tullut tännekin päin. Eikä siinä mitään, saimme joululahjaksi eteiseen uuden kirjahyllyn...

Tällä hetkellä minulla on kesken joululahjaksi saatu ainakin alkuun huipumielenkiintoinen John Curranin kirjoittama Agatha Christien murhasuunnitelmat -kirja (Agatha Christie's Murder in the Making, 2011), joten sitten, kun saan sen luettua, alkaa varsinaisen lukulistan kirjojen lukeminen.

Tässä on minun lukulistani vuodelle 2018 (katsotaan, miten se elää vuoden aikana):

1. Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista (2016)
2. Alexandra Salmela: Antisankari (2015)
3. Donna Leon: Blood from a Stone (2005)
4. John Irving: Garpin maailma (The World According to Garp, 1978)
5. Ernest Hemingway: Joen yli puiden siimekseen (Across the River and into the Trees, 1950)

6. Tshingiz Aitmatov: Kirjavan koiran kukkula (Pegij pes, begutstshij krajem morja, 1977)
7. Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä (2015)
8. Maksim Gorki: Lapsuuteni (Detstvo, 1913)
9. I. Kozlov: Maanalainen Krim. Muistelmia (V Krymskom podpode, 1948)
10. Maaria Päivinen: On nälkä, on jano (2014)

11. Anna Gavalda: Parempaa elämää (La Vie en mieux, 2014)
12. Peter Benchley: Peto (Beast, 1991)
13. Maeve Binchy: Punapyökin varjossa (The Copper Beech, 1992)
14. Colin Dexter: Rantakadun surmat (The Dead of Jericho, 1981)
15. Agatha Christie: Roger Ackroydin murha (The Murder of Roger Ackroyd, 1926)

16. Paul Auster: Sunset Park (Sunset Park, 2010)
17. Agatha Christie: Syyttävä sormi (The Moving Finger, 1943)
18. Marguerite Duras: Tuska (La douleur, 1985)
19. Aleksandr Solzhenitsyn: Vankileirien saaristo (Arhipelag GULAG) 1918 - 1856. Taiteellisen tutkimuksen kokeilu (Arhipelag GULAG, 1974)
20. Hanna Tuuri: Vihreän saaren puutarhoissa (2010)

21. Paulo Coelho: Voittaja on yksin (O vencedor está só, 2008)
22. Henning Mankell: Väärillä jäljillä (Villospår, 1995)

Voi, miten herkullinen lukulista! Meillä on makuuhuoneessa kirjahylly, jossa on vielä lukemattomia kirjoja. Yhdellä hyllyllä on sekä minulle että Antonille puoliksi jaettu hylly, jossa on molempien lukulistalla olevat kirjat. Sitä hyllyä on mukava välillä tuijottaa ja miettiä, millaisiin seikkailuihin sitä oikein pääsee. Tällä kertaa lukulista on aakkostettu teoksen nimen mukaan (joskus tekijän etu- tai sukunimen, mutta tällä kertaa näin).

Nautinnollisia lukuhetkiä itse kullekin! Onnellista ja ihanaa vuotta 2018!

isänpäivä

Onnea kaikille isille näin jälkikäteen! Tässä meidän isänpäivätunnelmia kuvina. Olimme retkellä Lempäälän Ammejärvellä, suunnitelmissa ulkoilla ja paistaa makkaraa (sadesäällä tietysti). Makkarat söimme lopulta kotona (koska laavu oli niin täynnä porukkaa, eikä ulkona tuli ottanut syttyäkseen ja odotellessa alkoi tulla kylmä), mutta ulkoilla saimme ja tarpoa mukavassa mudassa. Metsä oli kaunis ja meidän isä ihana!

Yl' kasteisten vuorten me kuljemme,
ja viherjöinä kaunihisti loistaa ne.
Ei meitä suru paina, vaan nyt laulu kaikuu aina,
uli kasteisten vuorten kun kuljemme.

pyhäinpäivä

Pyhäinpäivä on yksi lempijuhlapäivistäni. Rakastan nimittäin pimeää hautausmaata ja kynttilämerta, joka valaisee siellä täällä. Ihmisiä on paljon, mutta silti tunnelma on rauhallinen ja harras (alla oleva kuvassa ei ole kovin rauhallinen tunnelma ja siinä onkin kyse Halloween-hassuttelusta). Ihanaa!

Tänä vuonna teimme jo pieneksi perinteeksi muodostuneen kävelyretken Pyynikille; emme harjun huipulle, vaan talojen sekaan ja sieltä Eteläpuiston suuntaan. Suomessa ei Halloweenia varten paljon paikkoja koristella, mikä on ihan ymmärrettävää, koska juhla ei ole rantautunut vielä Suomeen kovin vahvasti. Toivottavasti jonkinlaista iloittelua ja tunnelmointia pidetään yllä jatkossakin. Pyynikillä on kuitenkin muutama talo, jotka ovat vuodesta toiseen koristelleet pihojaan Halloween-aiheisillä jutuilla, hyvin kekseliäästikin. Sinne on aina tähän aikaan vuodesta pakko päästä.

Ennen näitä taloja pysähdyimme kuitenkin Heinäpuistoon, jossa oli vielä pikkuisen lunta. Sonja löysi vielä säästyneitä kukkia ja vannoutuneena kukkatyttönä koristeli lumipallon aika ihanasti kukkasin. Pojat pelasivat Pokemon Go:ta ja katosivat jonnekin nurkkien taakse etsimään jotain... On kyllä ihan mahtavaa, miten Sonja keksii tekemistä paikassa kuin paikassa. Ei tarvitse olla kuin yksi kivi tai kukka, niin johan saa leikit käyntiin! Nyt kukkia löytyi aika paljon. Muistelin, kuinka näissä oli kesällä ollut kimalaisia...

Heinäpuistosta jatkoimme ihastelemaan Pyynikin Halloween-tunnelmaa. Löytyi kurpitsoita, hämähäkkejä, luurankoja ja lintuja häkeissä.

Olimme liikkeellä keskipäivän jälkeen, mutta pimeällä nämä koristeet näyttäisivät varmasti vieläkin hienommilta: kurpitsoissa kynttilät ja hämähäkki roskakatoksen päällä (erinomainen paikka) olisi suorastaan pelottava. Sonja oli pitkään toivonut itselleen vampyyrinhampaita ja maalia, jolla voisi maalata leukaan verta. Ei hän sitten lopulta halunnut niitä pukea, ehkä säästämme maalit ja hampaat ensi vuoteen.

Koko Pyynikin asuinalue oli kyllä ihan sinällään upea: vanhat talot ja lehdettömät puut. Rakastan tätä vuodenaikaa! Kosteata ilmaa, harmaan ja sinisen sävyjä, viileyttä, lehdettömiä puita, keltaisen pilkahduksia, pilviä ja aurinkoa. Kuulimme kuinka närhi huuteli männyssä. Näimme jopa vilahduksen tästä punanutusta. Komea lintu, mutta se ääni... Sanotaan, että hieno omalla tavallaan. Sonja sai kommentin ohikulkevalta vanhahkolta herralta, että lintutieteilijäkö sinusta tulee, kun pohdimme, että onko puussa närhi vai töyhtöhyyppä.

Kotimatkalla kävelimme kirpputorin ohi. Luulimme, että se olisi ehkä kiinni, mutta kun porukaa tuli ovesta ulos, niin päätimme itsekin mennä käymään. Löysin ihanan vaaleanpunaisen puuvillaneuleen Sonjalle (0,50 euroa!) ja Sonja veikeän vaatenaulakon eteiseen (justiinsa jotain sellaista olimme etsineet). Antoni teki kuitenkin huipuimman löydön, kun bongasi Harry Potter ja viisasten kivi -tietovisapelin (5 euroa ja täysin kunnossa). Sitä peliä on nyt pelattu joka päivä koko perheen voimin. Tuo Harry Potter on luettu sen verran usein, että tietoa kyllä löytyy, vaikka täytyy sanoa, että kysymykset on aika vaikeita ja yksityiskohtaisia. Huippukivaa!

Illalla kuuden maissa lähdimme vielä totettamaan toivettani päästä pyhäinpäivänä hautausmaalle. Ajoimme bussilla Kalevankankaan hautausmaalle ja siellä oli ihanaa! Paljon kynttilöitä, liikkuva ihmisvirta, rauhallinen tunnelma ja pimeää. Lapset saivat laittaa kynttilät muualle haudattujen muistomerkille. Oli kaunista. Kuljeskelimme hautausmaalla ja kiipesimme kukkulalle, josta oli hienot näkymät Viinikkaan. Joimme lämmintä glögiä ja söimme riisisuklaata. Täydellinen pyhäinpävä, minun mielestä. Taisi muillakin olla aika mukavaa. Hautausmaalla oli merkitty puihin nimikylttejä (metsämänty, hieskoivu, pylväshaapa) ja niitä lapset etsivät taskulamppujen kanssa. Antoni esitteli patsaita, jotkut aika mystisiä siinä pimeydessä.

Pyhäinpäivän jälkeen voikin alkaa odottaa joulua. Pesimme eilen keittiön ikkunan ja laitoimme väliin pahviset tontut. Tänään laitoin keittiöön jouluverhon. Aion tänä vuonna laittaa asioita kuntoon pikku hiljaa. On pidempi odotusaika ja enempi aikaa nauttia tästä ihanasta ajasta.

Kaunista joulunodotusta! Kannattaa nauttia jo pelkästä odotuksesta, ihanista ihmisistä ja mukavasta tekemisestä, ehkä vähän glögistäkin! Kohta voi vaikka leipoa pipareita.