Kesän viimeinen päivä

Kaikki loppuu aikanaan. Tänään loppuu kesä. Tai ainakin on kesäkuukausien viimeinen päivä. Jännää, miten sillä on niin paljon merkitystä minulle. Voihan olla, että koko syyskuu on kesäinen kuin mikä, mutta silti se ei tunnu samalta kuin kesä kesällä. Illat ovat pimeitä ja viileitä (tunnelmallisia), kasvit alkavat saada vihreän sijaan jonkun toisen värin ja ötökät katoavat pois (näin tänään kaksi kaunista perhosta ja kotiloitahan on vielä vaikka kuinka pitkään). Ihanan kesän jälkeen tulee kuitenkin toivottavasti ihana syksy. Ja miksei olisi, kun kaikkeen vain suhtautuu niin, että on ihanaa.

Eilen vietimme Venetsialaisia, kesäkauden päättymistä. Täällä Tampereella tapahtui kaikenlaista. Jälleen kerran oli liian monta tapahtumaa yhtä aikaa, jotta olisi ehtinyt kaikesta nauttia. Kävimme Laukontorilla kuuntelemassa, kun Veeti lauloi Doorsia (kuulosti ihan hyvältä) ja sitten kiirehdimme katsomaan Särkänniemen päättäjäisten ilotulitusta tähän meidän kodin lähelle. Hieno oli tulitus, komeampi kuin viime vuonna. Oli tosi hauska ilta! Tultiin kotiin vähän kymmenen jälkeen ja Sonja meni heti omaan sänkyyn. Ei ehditty edes hampaita pestä. Simo jaksoi iltapesut ja lyhyen sadun, sitten oli poikakin jo untenmailla.

Tänäänkin oli mukava päivä. Nähtiin Pyynikin näkötornilla munkkien merkeissä vanhoja tuttuja etelästä. Lapset olivat kasvaneet hurjasti sitten viime näkemän. Käytiin katsomassa maisemia harjulta ja nautittiin sateettomasta ilmasta ja lasten innosta juosta ja pomppia metsässä. Kun kaverit lähtivät omille suunnilleen, teimme me pienen lenkin Eteläpuiston kautta Laukontorille ja siitä Hämeenkatua pitkin kotiin. Ihasteltiin kaupunkia ja viimeistä kesäpäivää, joka oli välillä aurinkoinenkin.

Oheiset kuvat ovat eiliseltä. Teimme ennen ilotulituksia kävelylenkin kaupungilla ja katseltiin kaikkea. Oli siivouspäivä, mutta meillä ei ollut yhtään käteistä rahaa mukana. Toisaalta, emmepä me mitään olisi tarvinneetkaan. Oli silti hauska katsella myyjiä ja tavaroita Hämeenpuistossa ja eräällä todella, todella kauniilla sisäpihalla Satamakadulla. Vanhoissa taloissa ja sisäpihoissa on sitä jotakin.

Nyt viettämään rakkaan mieheni kanssa kesän viimeistä leffailtaa (heh, tämä oli viimeinen kerta, kun mainitsen sanan kesä ja viimeinen samassa lauseessa, siis tässä tekstissä, ensi vuonna varmaan uudelleen).

Kaunista, tunnelmallista ja lämmintäkin syksyä! Nyt kannattaa nauttia auringonsäteistä, raikkaan ilman tuoksusta, hehkuvista kukista ja omasta kodista! Itse laitoin erivärisiä venetsianlyhtyjä eilen parvekkeelle ja sekös vasta teki syksyisen tunnelman.

Tämän blogin kesäkausi on nyt virallisesti päättynyt. Vielä kun jaksaisin vaihtaa tuon blogin nimen alla olevan sireenikuvan toiseen, syksyisempään kuvaan. Olen laiska, siis todella laiska asioissa, joita ei ole pakko tehdä. Tai siis tykkään tehdä, siis tekemällä tehdä, mutta tietokoneella häärääminen ei ole oikein mun hommia. Olen enemmän sellainen tyyppi, joka nyhertää valokuva-albumia ja säästää kaikki postikortit sitä varten.

Leivoin muuten aamupalaksi sämpylöitä ja täytyy sanoa, että tulipas niistä hyviä. Antoni haki meille Pyynikintorin liha -kaupasta salamia ja ilmakuivattua kinkkua. Se on ihana kauppa, kun voi pyytää, että laita vain neljä viipaletta. Eikä tartte nolostella, kun ottaa niin vähän. Sen verran kuin oikeasti tarvitsee. Meillä oli oikeastaan brunssi, joka taitaa olla aika trendikästä nykyisin. Vai olenkö myöhäinen ja brunssi-trendi onkin jo ohi? No, joka tapauksessa aamiaisemme oli myöhäinen ja runsas, herkullinenkin.

Joku varmaan miettii, että nyt olisi aika lopettaa höpöttely. Niin onkin. Halusin kuvien väliin kuitenkin vähän tekstiä, jotta sivu näyttäisi hauskemmalta. Seuraava värikäs kuva on viimein tällä erää, joten tähän on hyvä lopettaa. Eikö muuten ole kauniit värit kuvassa? Tampereen taidemuseon sivustalla oleva kukkapenkki on suosikkiseurattavaa. Kesällä siinä oli kaikenlaista kaunista (en edes tiedä kukkien nimiä) ja nyt elokuussa se on muuttunut värikkääksi rykelmäksi. Ihana!

Elokuun ensimmäinen

Kävin viileässä aamuilmassa kävelyllä Pyynikillä. Pitkästä aikaa ja voi, kun oli ihanaa. Aurinko oli tietysti jo noussut, mutta harjulla oli varjoisaa. Tuuli toi jo syksyn tunnun iholle. Haavoissa (puissa siis) oli jo keltaisia lehtiä, pihlajanmarjat alkoivat saada väriä, heinät olivat kullankeltaisia ja kanervat kukkivat. Syksy on lempivuodenaikana, joten odotan sitä innolla, mutta ihan vielä en olisi valmis luovuttamaan kesää pois. Toisaalta tuntuu, että kun koulut alkavat, niin kesä on paketissa, ihan sama, onko perheessä koululaisia vai ei. Kaikki turistitoiminta kapungista loppuu: kaupunkijuna ei enää kulje, kesäkaruselli lähtee pois, Viikinsaareen ei kulje enää paatti... Kaikki, mitä kiireisen kesän aikana ei ole ehtinyt tehdä, saa jäädä ensi vuoteen. Jos ehditään sittenkään. Syksyllä ihmiset katoavat jonnekin. Rannat ovat autioita eikä leikkipuistossa joudu odottamaan keinuvuoroa. Joulu on tulossa...

Oho, nyt taisin eksyä jo hieman liian pitkälle.

Tarkoitus oli sanoa, että elokuu alkoi ja alkukesän vehreys ja herkkyys on poissa. Loppukesän täyteläisyys ja voimakkuus alkavat ottaa vallan. Enää ei näy hentoisia kukkia, vaan horsmia, takiaisia ja kotiloita jo kukkineissa koiranputkissa. Miten pidänkään elokuun illoista, kun aurinko alkaa laskea aiemmin ja aiemmin, mutta lämpö vielä pysyy. Sirkat sirittävät.

Aika kuluu niin nopeasti, että välillä on pakko lähteä yksin luontoretkelle ja pysähtyä katsomaan, kuuntelemaan ja haistamaan, mitä ulkona tapahtuu. Toki luontoa ihaillaan myös koko perheen kanssa. Tämän päivän voimakkain luonnon ja kaupungin yhteentörmäys nähtiin lasten kanssa, kun valkosulkainen varis nokki auton alle jäänyttä oravaa. Lasten suusta kuului niin usein toistuva kysymys: "Miksi?"

Ehdimme sentään tehdä jotain kesäistä. Tampereen Kukkaisviikkojen maailmanpyörä kököttää tuolla Keskustorilla ja pääsimme sinne katselemaan maisemia. Vanhemmat istuivat jäykkinä, lapset taas tutkivat maisemia yllättävän rauhallisina ja kauniisti paikallaan. Hauska kokemus.

Nauttikaa elokuusta, lämmöstä ja siitä kutkuttavasta tunteesta, kun kesä muuttuu syksyksi! Ihan vielä ei sentään laiteta kesämekkoja ja hihattomia paitoja kaapin perukoille. Toivottavasti vielä pääsisi muutaman kerran uimaan, vai valtaavatko sinilevät sun muut uimarannat.

Nyt Spartacus-elokuvan pariin. Se on muistaakseni vuodelta 1960, joten voitte kuvitella, miten hienoa ja hidasta tarinankerrontaa elokuvasta löytyy.

Hellettä pakoon

Pakenin tänään hellettä Niagaraan. En putouksille, vaan elokuviin. Rakastan ranskalaisia draamoja ja romanttisia elokuvia. On ihanaa, että Niagara näyttää niitä paljon. Tarkoitus oli mennä katsomaan Linna Italiassa, jonka on ohjannut mainioValeria Bruni Tedeschi (näyttelee siinä myös), mutta koska se ei tällä viikolla mennyt sopivaan aikaan, päätin katsoa Violette-nimisen elokuvan. En tiennyt siitä ennalta muuta kuin että pääosassa on myöskin yksi suloinen (en tiedä, onko suloinen oikea kuva, mutta tässä elokuvassa hän oli jollainlailla suloinen) ranskalainen näyttelijätär Emmanuelle Devos ja sehän riittää syyksi.

Pelästyin, etten pääse hikikarpaloita pakoon edes elokuvateatteriin, mutta onneksi pikku hiljaa ilma tasaantui ja olo oli oikein mukava (mitä nyt muutaman kerran alkoi yskittää). Onneksi sali ei ollut tupaten täynnä. Violette kertoi ranskalaisesta kirjailijasta Violette Leducista, joka toi teksteissään voimakkasti esiin naisen tuntemuksia. Violette kirjoitti hyvin omaelämäkerrallisesti ja ainakin elokuvan mukaan hyvin yksityiskohtaisesti. Hänen kuvauksensa seksistä ja abortista aiheuttivat kohua, ainakin esilukijoissa ja kustannustoimittajissa. Violette kohtasi Simone de Beauvoirin, joka kehoitti naista jatkamaan kirjoittamista. Naisten välille kehittyi mielenkiintoinen suhde, joka oli hyvin voimakas ilman mitään fyysistä.

Emmanuelle Devos oli ihana Violettena. Hän on monipuolinen näyttelijätär, joka sopii sekä vampin että huonosta itsetunnosta kärsivän kirjailijan rooliin. Simone de Beauvoiria näytteli myös yksi taitava ranskatar Sandrine Kiberlain, jonka paras elokuva on mielestäni Mademoiselle Chambon.

Elokuva tuntui aluksi raskaalta ja jäykältä, aivan kuin olisi katsonut teatteria. Pian kuitenkin sukelsin tarinaan mukaan niin, että todella nautin näkemästäni. Hahmot ja miljöö olivat hienoja. Elokuva oli ihanasti vanhanaikainen, siinä oli mahtava tunnelma. Se oli hidastempoinen ja dialogiin keskittyvä. Juuri sellainen, josta pidän.

Maa oli märkä sateesta, kun tulin ulos teatterista. Ilma oli kuuma ja kostea aivan kuin tropiikissa. Vaikka välillä kuumuus ahdistaa, on silti ihanaa, miten Suomessa vuodenajat vaihtelevat kuumasta kylmään ja viileästä lämpimään. Tykkään.

Lapset ja Antoni tulivat minua vastaan ja pääsimme arkisiin puuhiin, eli ruokakauppaan. Ihanaa sekin, omalla tavallaan (pidän arjesta).

Käykää ihmiset elokuvissa! Mukavia heinäkuun viimeisiä päiviä!

Helle tekee hulluksi

Nyt on kuuma. Hellettä on kestänyt jo monta päivää. Ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Hellehulluutta. On mahtavaa, kun ulos voi mennä vaikka ilman vaatteita tai ainakin hyvin minimaalisissa vermeissä. Ei, että itse menisin, mutta on niin helppoa, kun lapsia ei tarvi juurikaan pukea (aurinkorasvaa ja hattu). Maailman parasta on uiminen, tai omalla kohdallani parempi sana on pulikoiminen, vedestä nautiskelu. Onneksi lähellä on monta paikkaa, minne mennä.

Toisaalta helle tekee äkäiseksi ja äkkipikaiseksi. Vielä kun siihen yhdistää flunssaisen olon, on yhtälö kohtalokas. Tosin pahimmilta raivareilta on, ihme kyllä, säästytty. Helle sallii armon antamisen toisille ja itselle. Ei ole niin väliä, jos lapset sotkevat tai itse ei jaksa joka päivä imuroida. Helle tekee jostain syystä myös intohimoisemmaksi, vaikka voisi kuvitella, että on koko ajan väsynyt... Helteellä menettää ruokahalun, vaikka koko ajan tekee mieli syödä jotain. Helle saa tuntemaan, että ilmassa on jotain epätavallista, jotain, mistä pitää nauttia ja johon pitää tarttua. Kohta se on ohi.

Etsimme tänään varjoa Nalkalan kentältä. Sieltä sitä löytyi ja puuhasimme siellä useamman tunnin. Näimme myös, miten laji nimelta kuplapallo toimii. Aiheutti suurta hupia, kun aikuiset miehet pelasivat jalkapalloa suurien kuplien sisältä. Välillä tippuivat housut ja ainakin tuli kuuma.

Yritetään ottaa kaikki ilo lämmöstä irti, vaikka välillä meinaa epätoivo iskeä, kun on niin hikinen olo. Nyt aion nauttia pienen hetken Pedro Almodovarin elokuvaa Huono kasvatus. Se jäi meiltä eilen kesken, kun väsymys iski (kyllä se aina päivän päätteeksi kuitenkin saapuu - väsymys). Gael Garcia Bernal on siinä aivan uskomattoman ihastuttava naiseksi pukeutuva nuorukainen. Ja se espanjan kieli, se espanjan kieli. Vielä kun sitä oikein korostetaan lähikuvilla, niin voihan sentään. Eikä Javier Camarakaan ole hullumpi naisen vaatteissa, jollainlailla suloinen suorastaan. Kannattaa katsoa, jos hieman omituiset (hyvällä tavalla) elokuvat Almodovarin tyyliin kiinnostavat.

Ihanaa iltaa!

Kesäloma osa 2

Tässä vielä kuvia kesälomareissulta. Siirryttiin mökiltä Mäntlahdesta kaupunkiin ihan Haminan keskustaan. Aurinko paistoi koko ajan. Sain pyykkejä pestyä ja kuivattua ulkona. Käytiin taloyhtiön saunassa joka päivä. Kaupungissakin oli ihanaa! Käytiin rannalla Rampsinkarilla ja Pitkillä hiekoilla. Ah, kesä (vaikka olen syysihminen, on tämä kesäkin hurjan hauskaa aikaa).

Mutta siis, tässä kuvat.

Pitkillä hiekoilla

Rantatyttö

Auringossa

Rampsinkarille tuli vesitaso

Rampsinkarin aalloilla

Simo ja Pelle Miljoona

Lumpeita

Mansikoita

Ajelulle

Välillä pitää levätäkin...

Rakas

Pitkiltä hiekoilta katosi parissa päivässä vesi

Sonja suostui pukemaan uikkarin.

Sellainen loma oli meillä. Kuvissa ei tietysti ole kaikkea, mutta hyvä fiilis niistä välittyy kuitenkin. Hamina on muuten oikein mukava kesäkaupunki. Siellä on paljon katseltavaa. Viime viikolla olisi ollut petanquen (kirjoitetaanko se peli noin?) SM-kisat, mutta ei keretty niitä katsomaan. Harmi. Onneksi yhdellä uintireissulla nähtiin harrastelijoita.

Sopivan aurinkoista kesää! Tämänpäiväinen sade piristi ihanasti. Oltiin uimassa ja käveltiin juuri pois rannalta, kun sade yllätti. Täydellinen ajoitus meillä ja sateella.

Kesäloma osa 1

Joku voisi sanoa, että meillä jokainen päivä on lomaa, kun ei olla "oikeissa" töissä. Ehkä näin onkin, mutta kyllä pieni irtiotto arjesta tekee välillä hyvää. Pieni reissu Haminaan oli meille sitä. Olen tällä kertaa vähän tylsä ja laitan tähän vain kuvia. Jätän sanat toiseen kertaan.

Tässä siis ensimmäinen osa kesäreissustamme Haminaan.

Särkkien uimaranta, Kouvola

Toukan tutkiskelua mökillä

Iltasatu 

Koppakuoriainen päivänkakkaralla

Keinu!

Keinussa

Vimpasaari, Hamina

Kavaljeerini

Aamupalalla

Hatut

Peltohommia

Sellaisia kuvia. Nyt suihkuun pesemään käsistä vanhan kermavaahdon hajut. Tänään pääsimme sotimaan kakuilla yksillä synttärikekkereillä. Se oli hauskaa, vaikka Sonjan kanssa katsoimme touhua vierestä. Voi että saatiin hyvät naurut! KAKKUSOTA! Joskus kannattaa heittäytyä ja tehdä jotain ihan kreisiä. Tekee hyvää lapsille ja aikuisille!

Puspus ja hyvää yötä!

Vähän vaaleanpunaista

Jokaisen elämään pitäisi kuulua ainakin ihan pieni pilkahdus vaaleanpunaista!

Rakastan erilaisia värejä, joten en ihan varmasti voi sanoa, että vaaleanpunainen on lempivärini, mutta ainakin yksi niistä. Kaikista ihanin on sellainen ihan vaalea vaaleanpunainen tai väri, jota kai kutsutaan vanhaksi roosaksi.

Vaaleanpunainen tuli mieleeni, kun katselin kauniita vaaleanpunaisia pioneita ikkunalaudalla ja tajusin samalla, että juon teetä vaaleanpunaisesta mukista. Kauniita värejä kummatkin, vaikka ihan erilaisia.

Vaaleanpunaisen värin lisäksi pidän kovasti myös pioneista ja tuosta kuvassa olevasta mukista. Pionit (erityisesti niiden tuoksu) tuovat mieleen lapsuuden kesät mökillä. Siellä kasvoi (ja toivottavasti kasvaa edelleen, sen näemme viikon päästä, kun sinne taas suuntaamme) betonirappusten vieressä muhkea pioni, jossa oli valtavasti muurahaisia. Kukat tuoksuivat huumaavalle ja olivat niin kauniita miljoonine terälehtineen. Myös "hääkimppuni" oli kasa pioneita. Tosin ne aukesivat kunnolla vasta hääpäivän jälkeen, mutta olivatpa ne kauniita. Ihanaa, että pionit taitavat olla nyt muodissa, sillä niitä saa useista kukkakaupoista. Jos kukan ostaa nupullaan, niin iloa riittää pitkäksi aikaa, sillä nuppu aukeaa melko hitaasti täyteen loistoonsa. Tietysti riippuu paljon siitä, mihin kukan sijoittaa: aurinkoon vai varjoon. Itse suosittelen puolivarjoa. 

Saimme Antonin kanssa kuvan vaaleanpunaiset Sarjaton-mukit viime maaliskuussa mammalta, joka oli ensimmäistä kertaa käymässä meillä täällä Tampereella. Malli ja väri ovat täydellisiä! Olin pitkään ihastellut Iittalan Sarjaton-sarjaa ja erityisesti ihastunut tuohon vaaleanpunaiseen väriin. Muki on sitä paitsi niin iso, että tee ei ihan hetkessä lopu. Se on myös todella mukava kädessä. Ihana! 

Pieni hyppäys vaaleanpunaisesta. Olen ihastunut tällä hetkellä myös sellaiseen sivustoon kuin Humans of New York. Siellä on hienoja kuvia ja tarinoita New Yorkin ihmisistä. Jos on aikaa, niin kannattaa käydä kurkkaamassa: Humans of New York. Tätä voi myös kätevästi seurata Facebookissa, jolloin saa kivasti uudet päivitykset sinne News Feediin (tai mikä ikinä se onkaan). 

Olemme tämän viikonlopun kolmistaan lasten kanssa kotona, kun ukkeli lähti Tukholmaan katsomaan Pearl Jamia. Tänään ei jaksettu vaihtaa vaatteita, vaan oltiin koko päivä yökkäreissä, samoissa vaatteissa mentiin nukkumaan. Sonja nukahti pian, mutta Simon kanssa luettiin loppuun Kaislikossa suhisee -kirja, joka oli erittäin hyvä. Vuorokausi on jo ehtinyt vaihtua. Itse katsoin lukuhetken jälkeen vielä yhden Woody Allenin parhaista leffoista eli You'll Meet A Tall Dark Strangerin. Ihan huippuleffa ja mahtavat näyttelijät. Mutta nyt nukkumaan!

Mahtavan mainiota viikonloppua!