Viime lauantaina, siis 27.1.2018, Tampere-talolla oli Valoa pimeyteeen -niminen tiedetapahtuma. Teemana oli Tampere 1918 - Maailma 2018. Sorsapuistosalissa olisi ollut varmasti mielenkiintoisia alustuksia, esityksia ja paneelikeskusteluja teemaan liittyen, mutta me vietimme aikamme lasten ohjelman parissa (joka tosin sopi ihan kaikenikäisille).
Olin jo melko aikaisessa vaiheessa työmatkalla siinä ortodoksikirkon kupeessa huomannut katumainoksen tapahtumasta ja silmät kiinnittyivät erityisesti tuohon Lapsille-osioon. Minusta on hauska käydä erilaisissa lastentapahtumissa ja tutkia lapsille suunnattua ohjelmaa, sillä monet aiheet kiinnostavat aikuistakin. Lapsille esitellään asiat usein konkreettisemmin ihan oikeilla esineillä ja asioilla, esim. miten meteoriitti syöksyy maan pinnalle (siitä lisää myöhemmin). Aikuiset taas ennemmin jaarittelevat asioista, jotka ovat paljon abstraktimpia (mikä sekin on kyllä kiinnostavaa), esim. aiheesta sisällissodasta kansalaisyhteiskuntaan.
Ihan alkuun jo heti klo 10 alkoi Lasten akatemian luento aiheesta Miten Muumipeikko on syntynyt? Lasten akatemian idea on pitää yliopistotyyppisiä luentoja lapsille. Lapset menevät näille luennoille keskenään ilman vanhempia. Aluksi meitä Antonin kanssa vähän harmitti, ettei päästy mukaan (ihana aihe!), mutta lapset menivät sinne niin reippaasti keskenään, että ajattelimme, että on kiva, kun saavat tehdä joskus jotain ilman meitä. Luennot on tarkoitettu 7 - 10-vuotiaille, mutta kyllä tämä sopi aivan hyvin melkein 6-vuotiaalle Sonjallekin. Lapsia on aina kovasti kiinnostanut se, kun olen käynyt yliopistolla avoimen kursseilla ja nyt pääsivät itsekin vähän näkemään, minkä tyyppistä opiskelu voi olla (mahtavaa, jos minulta kysytään). Toivottavasti kivaa!
Sillä aikaa kun lapset saivat kuunnella Muumipeikon synnystä, me Antonin kanssa kävimme Tampere-talon putiikissa ostamassa ensin liput hiihtoloman aikana olevaan konserttiin ja sitten muutamia postikortteja (muumeja tietysti!). Löysimme ala-aulasta mm. Santtu-Matias Rouvalin hahmon, jonka kasvojen tilalle sai laittaa oman naaman (onko näillä hahmoilla joku oma nimi? wikipediasta löysin: tintamareski (ransk. théâtre tintamarresque)). Se oli meistä hirmu hauskaa! Antoni oli kapellimestari ja minä soitin bassoa. Kävimme hetken aikaa kuuntelemassa keskustelua juuri tuosta sisällissodasta kansalaisyhteiskuntaan -aiheesta, joka oli mielenkiintoinen, mutta valitettavati ei ollut aikaa sen enempää syventyä siihen. Antoni sai sentään kahvia.
Lasten luennon jälkeen menimme Muumimuseon komeettatyöpajaan. Tilaan oli saatu sopiva tunnelma sinisävyisillä valoilla ja diskopallolla. Komeetta tietysti liityy jännittävään Muumipeikko ja pyrstötähti -tarinaan, jossa komeetta uhkaa Muumilaaksoa. Tässä pajassa komeetta tehtiin massapallosta, grillitikusta ja erilaisista nauhoista, kimalteesta ja pitsistä. Hieno idea ja näistä tuli tosi kauniita (kuten ehkä kuvista näkyy). Idea oli siis erinomainen (yksinkertainen, mutta kuitenkin kaunis lopputulos), mutta mukavaa oli myös se, että pajassa oli kunnolliset pöydät ja tuolit niin, että lapset saivat rauhassa keskittyä tekemäänsä. Materiaalit olivat kunnollisia ja niitä oli riittävästi. Kun komeetat olivat valmiit, sai niitä esitellä mustan sermin edessä.
Komeettapajan jälkeen pääsimme katsomaan tähtitaivasta. Ursa oli tuonut paikalle sellaisen liikuteltavan teltan (planetaarion), jonka kattoon pystyi heijastamaan tähtitaivaan. Näytöksen teemana oli Avartuvan avaruuden kahleet. Vanhoja tuttuja tähtiä ja tähtikuvioita olivat Otava, Pieni karhu, Pohjantähti ja Sirius. Uusiakin ja helpohkosti löydettäviä tähtiä esiteltiin, mutta en kyllä muista niitä enää nimeltä. Arabiasta ne nimet olivat aikanaan tulleet, eivätkä siis helpoimmasta päästä. Joku oli Arcturus ja Orionin vyö (joka nimeltä kyllä tuttu). Mielenkiintoisin tieto itselleni, mitä en ollut koskaan kuullut tai tullut ajatelleeksi, oli se, että Pohjantähti pysyy Maasta katsottuna aina paikallaan (tähän oli joku syykin, liittyi maapallon akseliin ja Pohjantähden sijaintiin) ja näyttää aivan siltä kuin kaikki muut tähdet kiertäisivät sitä. Ei ihme, että Pohjantähteä kutsutaan (tai ainakin kutsuttiin ennen) Taivaannaulaksi. Olisi ihanaa, kun joskus näkyisi tähtitaivas kunnolla. Tällä viikolla keskiviikkona oli kuunpimennyskin, mutta taivas oli niin pilvessä, ettei sitä täältä nähnyt. Harmi. Tähtitaivas on kyllä mielenkiintoista seurattavaa. Itse olen ihastellut täydellisiä tähtitaivaita mm. mökillä Mäntlahdessa, Myllykylässä mamman pihalla ja Saarijärven Summassaaressa. Se on ihmeellistä, miten aluksi näkee vain kirkkaimmat tähdet ja sitten alkaa nähdä yhä enemmän ja enemmän, kunnes koko taivas on yhtä tähtien merta. Superkaunista!
Planetaarion jälkeen matkamme jatkui Lumaten tiedetyöpajoihin. Siellä oli useampi piste, joissa sai kokeilla jotain ihmeellistä. Ensimmäisenä lapset pääsivät (Sonja ei alkuun halunnut) kokeilemaan, miten poretabletti saa purkin lentämään kattoon. Siis pieneen filmipurkkiin vähän vettä, poretabletti nopeasti veteen ja kansi tiukasti kiinni. Paine tai jokin kemiallinen reaktio on niin voimakas, että lennättää alasuin käännetyn purkin korkealle ilmaan, kun taas kansi jää paikalleen pöydälle. Mielenkiintoista tämäkin. Tosin jos joku kysyisi minulta, mitä tässä tapahtui, en osaisi tarkasti selittää. Muutamasta fysiikan ja kemian tunnista voisi olla minulle hyötyä... Erityisesti Simosta tämä oli huippukivaa! Mukana olevat lapset saivat pukea ylleen suojalasit ja tiedemiesten takit. Aika cool!
Lumatella oli siis muitakin tiedepisteitä. Huoneen perältä löytyi rakettipaja, jossa paperinen raketti kiinnitettiin pilliin (toinen pää suljettu teipillä), jonka sisällä oli ohuempi pilli. Kun ohutta pilliä puhalsi, lähti raketti lentoon. Tässä saattoi tehdä eron sen välillä, kun pillin suu on auki tai teipattu kiinni. Aukinainen suu ei mahdollista lentoa, mutta suljettuna raketti lentää pitkällekin. Erinomaista!
Yhdellä pisteellä oli suuri, laakea laatikko, jonka sisällä oli jauhoja ja päällä kaakaojauhetta. Tässä sai testata, millaisen jäljen mahdollinen meteoriitti tekisi Maan pintaan, kun se avaruudesta tänne sinkoaa. Kaikki riippuu tietysti tulokulmasta. Lapset saivat tiputtaa pieniä metallipalloja laatikkoon. Oli hienonnäköistä, kun valkoinen jauho tuli esiin kaakaon alta. Ohjaajalla oli voimakas magneetti mukana, jolla keräsi kuulat jauhoista. Tämä kyseinen magneetti on niin vahva, ettei sitä saisi ihmisvoimin irti vastakappaleesta. Magneetin omistaja kuulemma säilyttää toista kappaletta autotallissa niin, etteivät ne pääse kosketuksiin toistensa kanssa.
Saimme vielä tunnustella pientä meteoriittia (miten painava!) sekä jotain tosi kevyttä kiveä. Esittelija kertoi, kuinka avaruudesta tulee jatkuvasti pientä pölyä ilmakehän läpi tänne maapallolle. Vahvalla magneetilla voisi tutkia vesikouruja ja se, mikä tarttuu magneettiin, on todennäköisesti tätä avaruuspölyä. Sitten testailimme vielä, kuinka hyvin tunnemme painoja. Maitopurkki painaa Maassa yhden kilon, entä muilla planeetoilla ja kuussa? Meille annettiin lukemat, mitä Maan kilo muualla painaa ja piti arvata maitopurkkien painon mukaan (jokaisessa sisällä hiekkaa tms. niin, että painoi esim. 0,38 kg), mikä oli oikea purkki millekin planeetalle. Osa arvioitiin aika hyvin, osa meni pikkuisen pieleen, mutta oli aika hauska tehtävä.
Pienen evästelyn jälkeen menimme vielä ensimmäistä kertaa Tampere-talon Muumimuseoon, joka olikin aika fantastinen paikka tällaiselle muumifanille kuin minä. Ihanasti sisustettu paikka kahdessa kerroksessa. Mielettömästi kaikkea katsottavaa niin, etten jaksanut tällä kertaa kaikkea käydä läpi. Muumimuseolla oli vielä oma pajansa. Saimme piirtää sarjakuvia erilaisilla mustilla tusseilla. Huippukivaa! Lapsetkin jaksoivat vielä innostua taiteilemaan.
Kotimatkalla yritimme löytää pizzerian, jossa syödä, mutta kovasti haaveilemani Luca oli ihan täynnä, samaten Puisto. Oli ehkä hieman huono aika etsiä ruokapaikkaa, lauantaina kello kolme, neljä. Onneksi tuttu ja turvallinen Etelän kebab tarjosi meille mukavat ruokailupuitteet. Ja pizza oli hyvää!
Nyt pehkuihin, huomenna on perjantai, sitten viikonloppu. Mukavaa. Saas nähdä, jatkuuko tämän päivän myräkkä vielä huomenna. Tampere on taas lumen alla. Hilpeää loppuviikkoa!
torstai 1. helmikuuta 2018
sunnuntai 28. tammikuuta 2018
luistelu
Miten ihanaa onkaan liitää jäällä! Idylli olisi, että voisin kiitää pitkin joen, järven tai meren pintaa jonnekin kaukaisuuteen. Mutta jos totta puhutaan, niin en kyllä uskalla mennä luistelemaan (saatikka sitten kävelemään) tuonne Näsijärven jääradalle. Sekin kuulemma oli jossain vaiheessa auki. En kuitenkaan luota, että tämän talven jäljiltä järven jää olisi tarpeeksi kestävää. No, ei ainakaan nyt, kun plusasteita on ollut jo toista päivää. Ensi viikolla pitäisi taas tulla pakkasia.
Mutta siirrytään idyllistä todellisuuteen. Tampereella, ainakin täällä keskustan alueella, on ollut tosi hyvä jäätilanne koulujen ja muiden kenttien kohdalla. Meidän ympäristössä, ihan lyhyen kävelymatkan päässä on useampi paikka, jossa luistella (kunhan niitä pakkasia...): Väinö Linnan puisto, kansainvälisen koulun FISTAn piha, Aleksanterin koulutalon kenttä, Ilomäen aukea, Koulukadun tekojää ja Pyynikin urheilukenttä. Hämeenpuiston pohjoispäädyssäkin taitaa olla pieni jää. Olisi kiva käydä kokeilemassa kaikkia noista, saa nähdä, miten ehditään ennen kevättä. Uskon kyllä, että pakkasia vielä tulee.
Olemme tähän mennessä ehtineet käydä Koulukadun kentällä, missä siis on tekojää ja sinne nyt ainakin pääsee, jos ilmat pysyvät plussan puolella. Se on tosi mukava paikka, mutta tietysti siellä on myös aina paljon porukkaa. Ja ainakin silloin, kun me olimme siellä, niin mailaporukka meinasi vallata kentän, vaikka oli mailaton vuoro. Se oli pikkusen ärsyttävää, koska kiekko liikkuu tosi nopeasti ja on osuessaan aika ikävä. Mutta siis kiva paikka. Olemme käyneet myös (Simo useammankin kerran koulun kanssa) Aleksanterin koulutalon kentällä, joka on ihanan pitkä kenttä. Kapea, mutta pitkä. Väinö Linnan puiston kentällä ollaan myös käytä (Sonja myös päiväkodin kanssa). Se on peruskenttä, ei mikään kovin iso, mutta hyvä (hyvät penkit ja laskumäet vieressä). FISTAn pihalla on käyty kerran ja siellä oli hyvä jää ja mukava kenttä.
Lapset saivat syksyllä uudet luistimet: oikeat hokkarit ja kaunarit. Luistelu alkoikin heti sujua paljon paremmin kuin aiemmilla harjoitusluistimilla, jotka eivät ehkä sittenkään istuneet jalkaan kunnolla, ainakin enää lopputalvesta. Yllätyin ihan, miten pikkutyypit alkoivat tosi nopeasti luistella hienosti. Ekalla kerralla ennen joulua Sonja piti vielä kiinni minun takin hihasta ja sanoi, ettei osaa luistella, mutta jo seuraavalla kerralla alkoi likkua itsekseen ja potkia toisella jalalla. Simo luistelee yhdellä jalalla ja hyppii mailojen yli. Ihanaa, kun lapset eivät niin kovasti pelkää kaatumisia. Itse en ainakaan enää uskalla hyppiä, mutta täytyy myöntää, että kovaa tekee silti mieli viilettää (mun kova vauhti ei kylläkään välttämättä ole kaikkien kova vauhti). Ehkä sekin kertoo kehityksestä, kun eivät enää laske kaatumisia...
Itsekin ostin luistimet viime talvena. Silloin en kyllä ehtinyt kovin montaa kertaa luistella. Nämä uudet luistimet ovat ihanat jalassa (otin nimittäin koon 39, yleensä kengän koko 37 - 38), eivät purista eikä niissä tule kylmä, ellei nyt satu olemaan tosi kova pakkanen tai jämähdä paikalleen pitkäksi aikaa. Vaikka luistelu on ihanaa, niin en kyllä enää luistelisi, jos kenkä puristaisi tai olisi muuten huonontuntuinen. Jos luistimet on tosi vanhat (esim. kouluajoilta, niin kuin mun edelliset), niin kannattaa harkita, kannaattaako hankkia uudet. Jalka kai voi muuttua ja muotoutua vuosien saatossa. Sillä ihan totta, luistelu on ihan hirmu kivaa!
Meillä on ollut nyt tapana ottaa jotain pientä evästä radan varteen. Jos ei syötävää, niin ainakin kuumaa mehua. Se antaa ihanasti voimaa ja luistimilla jaksaa olla vaikka pari tuntia. Nälkäisenä en suosittele jäälle menemään. Silloin alkaa kiukuttaa ja kaikki tuntuu tyhmältä. Ehkä tämä pätee ylipäänsä kaikkeen: nälkäisenä kaikki tuntuu olevan huonosti.
Tampereella oli tosiaan ihana talvi vielä viikko sitten. Pakkasta oli enimmillään noin 17 astetta, mikä ei tuntunut ollenkaan pahalta, koska silloin ei tuullut. Heti, kun palattiin nollan tuntumaan, tuli hirmua kalsea olo. Mitkään vaatteet eivät tunnu pitävän kylmää loitolla. Luulin, että täällä oli reilusti lunta, mutta kun mittari alkoi näyttää plussaa, jää ja lumi suli teiltä yhden työpäivän aikana ja pihoilla alkoi vilkkua vihreä nurmi. Oli jotenkin tosi tympeää. Onneksi viime yönä satoi pikkusen lunta ja maalasi ympäristön valkoisella maalilla. Ei ole niin kovin synkkää.
Tänään sunnuntaina oli tarkoitus tunnin ajan bongata pihan lintuja, mutta valoisa aika meni muualla. Ehdin kuitenkin nähdä harakan ja talitintin. Talitiainen lauloi ihmeellisen kauniista korkealla koivussa ja tosi voimakkaasti.
Ehkä pääsemme huomenna taas luistelemaan. Tarkoitus olisi mennä koittamaan Ilomäen aukean, joka sijaitsee tuolla Pyynikin rinteellä, jäätä. Siellä on sekä kaukalo että pienempi maaliton jää. Olisi mukava, jos säät sallisivat. Tuntuu jotenkin, että talvi menee hukkaan, jos ei pääse tekemään talven juttuja. Haaveissa olisi päästä laskemaan mäkeä Rosendahlin rantaan, mutta saas nähdä riittääkö lumi ja jaksaako sitä pulkkien kanssa niin pitkälle matkata.
Suomi sai tänään uuden presidentin. Tai siis vanhan, eli istuva Sauli Niinistö sai jatkaa istumistaan. Ei hullumpi valinta, vaikkein häntä äänestänytkään. Onnea Sauli ja pitäisikö sanoa myös, että onnea Suomi. Kansa on puhunut (tai jotain muuta kliseistä). Kävimme Antonin kanssa vasta tänään äänestämässä. Minusta on mukavan perinteistä käydä juuri oikeana vaalipäivänä siellä kopissa. Söimme kotona vaalikorvapuustitkin, tosin jo ennen äänestämistä. Meinasin kirjoittaa väärän numeron, koska olin kuullut (ja luullut), että ehdokkaani olisi numero 2. Onneksi kopissa oli lappu, jossa numerot lukivat. Jos olisin äänestänyt pelkän numeron perusteella, olisin äänestänyt 7 (se on onnennumeroni ja syntymäpäiväni). Onneksi en laittanut sitäkään.
Oho, nyt menee juttu ihan huuhaajaaritteluksi. Ehkä olisi syytä mennä nukkumaan. Vaalivalvojaisetkin loppuivat jo, eikä Siltaa viitsi enää Areenasta aloittaa. Jaiks, pyykit on laittamatta, eli pyykkitelineen kautta nukkumaan.
Hyvää yötä ja onnellisia unia! Valtakunnassa (toivottavasti) kaikki hyvin ja maassa rauha.
Mutta siirrytään idyllistä todellisuuteen. Tampereella, ainakin täällä keskustan alueella, on ollut tosi hyvä jäätilanne koulujen ja muiden kenttien kohdalla. Meidän ympäristössä, ihan lyhyen kävelymatkan päässä on useampi paikka, jossa luistella (kunhan niitä pakkasia...): Väinö Linnan puisto, kansainvälisen koulun FISTAn piha, Aleksanterin koulutalon kenttä, Ilomäen aukea, Koulukadun tekojää ja Pyynikin urheilukenttä. Hämeenpuiston pohjoispäädyssäkin taitaa olla pieni jää. Olisi kiva käydä kokeilemassa kaikkia noista, saa nähdä, miten ehditään ennen kevättä. Uskon kyllä, että pakkasia vielä tulee.
Olemme tähän mennessä ehtineet käydä Koulukadun kentällä, missä siis on tekojää ja sinne nyt ainakin pääsee, jos ilmat pysyvät plussan puolella. Se on tosi mukava paikka, mutta tietysti siellä on myös aina paljon porukkaa. Ja ainakin silloin, kun me olimme siellä, niin mailaporukka meinasi vallata kentän, vaikka oli mailaton vuoro. Se oli pikkusen ärsyttävää, koska kiekko liikkuu tosi nopeasti ja on osuessaan aika ikävä. Mutta siis kiva paikka. Olemme käyneet myös (Simo useammankin kerran koulun kanssa) Aleksanterin koulutalon kentällä, joka on ihanan pitkä kenttä. Kapea, mutta pitkä. Väinö Linnan puiston kentällä ollaan myös käytä (Sonja myös päiväkodin kanssa). Se on peruskenttä, ei mikään kovin iso, mutta hyvä (hyvät penkit ja laskumäet vieressä). FISTAn pihalla on käyty kerran ja siellä oli hyvä jää ja mukava kenttä.
Lapset saivat syksyllä uudet luistimet: oikeat hokkarit ja kaunarit. Luistelu alkoikin heti sujua paljon paremmin kuin aiemmilla harjoitusluistimilla, jotka eivät ehkä sittenkään istuneet jalkaan kunnolla, ainakin enää lopputalvesta. Yllätyin ihan, miten pikkutyypit alkoivat tosi nopeasti luistella hienosti. Ekalla kerralla ennen joulua Sonja piti vielä kiinni minun takin hihasta ja sanoi, ettei osaa luistella, mutta jo seuraavalla kerralla alkoi likkua itsekseen ja potkia toisella jalalla. Simo luistelee yhdellä jalalla ja hyppii mailojen yli. Ihanaa, kun lapset eivät niin kovasti pelkää kaatumisia. Itse en ainakaan enää uskalla hyppiä, mutta täytyy myöntää, että kovaa tekee silti mieli viilettää (mun kova vauhti ei kylläkään välttämättä ole kaikkien kova vauhti). Ehkä sekin kertoo kehityksestä, kun eivät enää laske kaatumisia...
Itsekin ostin luistimet viime talvena. Silloin en kyllä ehtinyt kovin montaa kertaa luistella. Nämä uudet luistimet ovat ihanat jalassa (otin nimittäin koon 39, yleensä kengän koko 37 - 38), eivät purista eikä niissä tule kylmä, ellei nyt satu olemaan tosi kova pakkanen tai jämähdä paikalleen pitkäksi aikaa. Vaikka luistelu on ihanaa, niin en kyllä enää luistelisi, jos kenkä puristaisi tai olisi muuten huonontuntuinen. Jos luistimet on tosi vanhat (esim. kouluajoilta, niin kuin mun edelliset), niin kannattaa harkita, kannaattaako hankkia uudet. Jalka kai voi muuttua ja muotoutua vuosien saatossa. Sillä ihan totta, luistelu on ihan hirmu kivaa!
Meillä on ollut nyt tapana ottaa jotain pientä evästä radan varteen. Jos ei syötävää, niin ainakin kuumaa mehua. Se antaa ihanasti voimaa ja luistimilla jaksaa olla vaikka pari tuntia. Nälkäisenä en suosittele jäälle menemään. Silloin alkaa kiukuttaa ja kaikki tuntuu tyhmältä. Ehkä tämä pätee ylipäänsä kaikkeen: nälkäisenä kaikki tuntuu olevan huonosti.
Tampereella oli tosiaan ihana talvi vielä viikko sitten. Pakkasta oli enimmillään noin 17 astetta, mikä ei tuntunut ollenkaan pahalta, koska silloin ei tuullut. Heti, kun palattiin nollan tuntumaan, tuli hirmua kalsea olo. Mitkään vaatteet eivät tunnu pitävän kylmää loitolla. Luulin, että täällä oli reilusti lunta, mutta kun mittari alkoi näyttää plussaa, jää ja lumi suli teiltä yhden työpäivän aikana ja pihoilla alkoi vilkkua vihreä nurmi. Oli jotenkin tosi tympeää. Onneksi viime yönä satoi pikkusen lunta ja maalasi ympäristön valkoisella maalilla. Ei ole niin kovin synkkää.
Tänään sunnuntaina oli tarkoitus tunnin ajan bongata pihan lintuja, mutta valoisa aika meni muualla. Ehdin kuitenkin nähdä harakan ja talitintin. Talitiainen lauloi ihmeellisen kauniista korkealla koivussa ja tosi voimakkaasti.
Ehkä pääsemme huomenna taas luistelemaan. Tarkoitus olisi mennä koittamaan Ilomäen aukean, joka sijaitsee tuolla Pyynikin rinteellä, jäätä. Siellä on sekä kaukalo että pienempi maaliton jää. Olisi mukava, jos säät sallisivat. Tuntuu jotenkin, että talvi menee hukkaan, jos ei pääse tekemään talven juttuja. Haaveissa olisi päästä laskemaan mäkeä Rosendahlin rantaan, mutta saas nähdä riittääkö lumi ja jaksaako sitä pulkkien kanssa niin pitkälle matkata.
Suomi sai tänään uuden presidentin. Tai siis vanhan, eli istuva Sauli Niinistö sai jatkaa istumistaan. Ei hullumpi valinta, vaikkein häntä äänestänytkään. Onnea Sauli ja pitäisikö sanoa myös, että onnea Suomi. Kansa on puhunut (tai jotain muuta kliseistä). Kävimme Antonin kanssa vasta tänään äänestämässä. Minusta on mukavan perinteistä käydä juuri oikeana vaalipäivänä siellä kopissa. Söimme kotona vaalikorvapuustitkin, tosin jo ennen äänestämistä. Meinasin kirjoittaa väärän numeron, koska olin kuullut (ja luullut), että ehdokkaani olisi numero 2. Onneksi kopissa oli lappu, jossa numerot lukivat. Jos olisin äänestänyt pelkän numeron perusteella, olisin äänestänyt 7 (se on onnennumeroni ja syntymäpäiväni). Onneksi en laittanut sitäkään.
Oho, nyt menee juttu ihan huuhaajaaritteluksi. Ehkä olisi syytä mennä nukkumaan. Vaalivalvojaisetkin loppuivat jo, eikä Siltaa viitsi enää Areenasta aloittaa. Jaiks, pyykit on laittamatta, eli pyykkitelineen kautta nukkumaan.
Hyvää yötä ja onnellisia unia! Valtakunnassa (toivottavasti) kaikki hyvin ja maassa rauha.
keskiviikko 17. tammikuuta 2018
lukulista 2018
Isänpäivän jälkeen tuli joulukuu, itsenäisyyspäivä, erinäisiä harrastusjuhlia, Lucianpäivä ja tietysti lopulta joulu. Ihana, rakas joulu. Oli mukavaa: kuusi, ruokaa ja lahjoja sekä ennen kaikkea mukavaa yhdessäoloa. Sitten tuli uusivuosi, joka meni Blokusta pelatessa, ulkoiluttaessa koiria ja syödessä kesärullia. Kivalla vuodella erinomaisen hauska lopetus. Tässä kuvia viime vuoden lopulta ja tämän vuoden alusta.
Nyt on siis vuosi 2018 (itselläni ei ole vieläkään kalenteria, joten olen ihan pihalla kaikesta, enkä osaa käyttää tietokoneen kalenteria, eikä se oikein aja asiaa, kun tämän hökötyksen jaksan käynnistää vain silloin tai tällöin). Ajattelin aloittaa vuoden 2018 blogikirjoitukset itselle rakkaalla aiheella, eli lukemisella. Luen aika paljon sekä lapsille että itselle (saimme juuri Jo Nesbön mainion Tohtori Proktorin aika-ammeen lasten kanssa luettua toista kertaa läpi, tänään illalla alkaa Hobitti), joten on aika luonnollista tehdä jonkinnäköisiä lukulistoja. Hamstraan myös kirjoja, vaikka yritän sitä välttää. Joskus vain löytää sellaisia helmiä, ettei niiden voi antaa olla (ainakin kuvittelen niiden olevan helmiä). Joka tapauksessa vaikka meiltä on paljon kirjoja lähtenyt, on niitä aina myös melko salakavalasti tullut tännekin päin. Eikä siinä mitään, saimme joululahjaksi eteiseen uuden kirjahyllyn...
Tällä hetkellä minulla on kesken joululahjaksi saatu ainakin alkuun huipumielenkiintoinen John Curranin kirjoittama Agatha Christien murhasuunnitelmat -kirja (Agatha Christie's Murder in the Making, 2011), joten sitten, kun saan sen luettua, alkaa varsinaisen lukulistan kirjojen lukeminen.
Tässä on minun lukulistani vuodelle 2018 (katsotaan, miten se elää vuoden aikana):
1. Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista (2016)
2. Alexandra Salmela: Antisankari (2015)
3. Donna Leon: Blood from a Stone (2005)
4. John Irving: Garpin maailma (The World According to Garp, 1978)
5. Ernest Hemingway: Joen yli puiden siimekseen (Across the River and into the Trees, 1950)
6. Tshingiz Aitmatov: Kirjavan koiran kukkula (Pegij pes, begutstshij krajem morja, 1977)
7. Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä (2015)
8. Maksim Gorki: Lapsuuteni (Detstvo, 1913)
9. I. Kozlov: Maanalainen Krim. Muistelmia (V Krymskom podpode, 1948)
10. Maaria Päivinen: On nälkä, on jano (2014)
11. Anna Gavalda: Parempaa elämää (La Vie en mieux, 2014)
12. Peter Benchley: Peto (Beast, 1991)
13. Maeve Binchy: Punapyökin varjossa (The Copper Beech, 1992)
14. Colin Dexter: Rantakadun surmat (The Dead of Jericho, 1981)
15. Agatha Christie: Roger Ackroydin murha (The Murder of Roger Ackroyd, 1926)
16. Paul Auster: Sunset Park (Sunset Park, 2010)
17. Agatha Christie: Syyttävä sormi (The Moving Finger, 1943)
18. Marguerite Duras: Tuska (La douleur, 1985)
19. Aleksandr Solzhenitsyn: Vankileirien saaristo (Arhipelag GULAG) 1918 - 1856. Taiteellisen tutkimuksen kokeilu (Arhipelag GULAG, 1974)
20. Hanna Tuuri: Vihreän saaren puutarhoissa (2010)
21. Paulo Coelho: Voittaja on yksin (O vencedor está só, 2008)
22. Henning Mankell: Väärillä jäljillä (Villospår, 1995)
Voi, miten herkullinen lukulista! Meillä on makuuhuoneessa kirjahylly, jossa on vielä lukemattomia kirjoja. Yhdellä hyllyllä on sekä minulle että Antonille puoliksi jaettu hylly, jossa on molempien lukulistalla olevat kirjat. Sitä hyllyä on mukava välillä tuijottaa ja miettiä, millaisiin seikkailuihin sitä oikein pääsee. Tällä kertaa lukulista on aakkostettu teoksen nimen mukaan (joskus tekijän etu- tai sukunimen, mutta tällä kertaa näin).
Nautinnollisia lukuhetkiä itse kullekin! Onnellista ja ihanaa vuotta 2018!
Nyt on siis vuosi 2018 (itselläni ei ole vieläkään kalenteria, joten olen ihan pihalla kaikesta, enkä osaa käyttää tietokoneen kalenteria, eikä se oikein aja asiaa, kun tämän hökötyksen jaksan käynnistää vain silloin tai tällöin). Ajattelin aloittaa vuoden 2018 blogikirjoitukset itselle rakkaalla aiheella, eli lukemisella. Luen aika paljon sekä lapsille että itselle (saimme juuri Jo Nesbön mainion Tohtori Proktorin aika-ammeen lasten kanssa luettua toista kertaa läpi, tänään illalla alkaa Hobitti), joten on aika luonnollista tehdä jonkinnäköisiä lukulistoja. Hamstraan myös kirjoja, vaikka yritän sitä välttää. Joskus vain löytää sellaisia helmiä, ettei niiden voi antaa olla (ainakin kuvittelen niiden olevan helmiä). Joka tapauksessa vaikka meiltä on paljon kirjoja lähtenyt, on niitä aina myös melko salakavalasti tullut tännekin päin. Eikä siinä mitään, saimme joululahjaksi eteiseen uuden kirjahyllyn...
Tällä hetkellä minulla on kesken joululahjaksi saatu ainakin alkuun huipumielenkiintoinen John Curranin kirjoittama Agatha Christien murhasuunnitelmat -kirja (Agatha Christie's Murder in the Making, 2011), joten sitten, kun saan sen luettua, alkaa varsinaisen lukulistan kirjojen lukeminen.
Tässä on minun lukulistani vuodelle 2018 (katsotaan, miten se elää vuoden aikana):
1. Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista (2016)
2. Alexandra Salmela: Antisankari (2015)
3. Donna Leon: Blood from a Stone (2005)
4. John Irving: Garpin maailma (The World According to Garp, 1978)
5. Ernest Hemingway: Joen yli puiden siimekseen (Across the River and into the Trees, 1950)
6. Tshingiz Aitmatov: Kirjavan koiran kukkula (Pegij pes, begutstshij krajem morja, 1977)
7. Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä (2015)
8. Maksim Gorki: Lapsuuteni (Detstvo, 1913)
9. I. Kozlov: Maanalainen Krim. Muistelmia (V Krymskom podpode, 1948)
10. Maaria Päivinen: On nälkä, on jano (2014)
11. Anna Gavalda: Parempaa elämää (La Vie en mieux, 2014)
12. Peter Benchley: Peto (Beast, 1991)
13. Maeve Binchy: Punapyökin varjossa (The Copper Beech, 1992)
14. Colin Dexter: Rantakadun surmat (The Dead of Jericho, 1981)
15. Agatha Christie: Roger Ackroydin murha (The Murder of Roger Ackroyd, 1926)
16. Paul Auster: Sunset Park (Sunset Park, 2010)
17. Agatha Christie: Syyttävä sormi (The Moving Finger, 1943)
18. Marguerite Duras: Tuska (La douleur, 1985)
19. Aleksandr Solzhenitsyn: Vankileirien saaristo (Arhipelag GULAG) 1918 - 1856. Taiteellisen tutkimuksen kokeilu (Arhipelag GULAG, 1974)
20. Hanna Tuuri: Vihreän saaren puutarhoissa (2010)
21. Paulo Coelho: Voittaja on yksin (O vencedor está só, 2008)
22. Henning Mankell: Väärillä jäljillä (Villospår, 1995)
Voi, miten herkullinen lukulista! Meillä on makuuhuoneessa kirjahylly, jossa on vielä lukemattomia kirjoja. Yhdellä hyllyllä on sekä minulle että Antonille puoliksi jaettu hylly, jossa on molempien lukulistalla olevat kirjat. Sitä hyllyä on mukava välillä tuijottaa ja miettiä, millaisiin seikkailuihin sitä oikein pääsee. Tällä kertaa lukulista on aakkostettu teoksen nimen mukaan (joskus tekijän etu- tai sukunimen, mutta tällä kertaa näin).
Nautinnollisia lukuhetkiä itse kullekin! Onnellista ja ihanaa vuotta 2018!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)