Olin jo melko aikaisessa vaiheessa työmatkalla siinä ortodoksikirkon kupeessa huomannut katumainoksen tapahtumasta ja silmät kiinnittyivät erityisesti tuohon Lapsille-osioon. Minusta on hauska käydä erilaisissa lastentapahtumissa ja tutkia lapsille suunnattua ohjelmaa, sillä monet aiheet kiinnostavat aikuistakin. Lapsille esitellään asiat usein konkreettisemmin ihan oikeilla esineillä ja asioilla, esim. miten meteoriitti syöksyy maan pinnalle (siitä lisää myöhemmin). Aikuiset taas ennemmin jaarittelevat asioista, jotka ovat paljon abstraktimpia (mikä sekin on kyllä kiinnostavaa), esim. aiheesta sisällissodasta kansalaisyhteiskuntaan.
Ihan alkuun jo heti klo 10 alkoi Lasten akatemian luento aiheesta Miten Muumipeikko on syntynyt? Lasten akatemian idea on pitää yliopistotyyppisiä luentoja lapsille. Lapset menevät näille luennoille keskenään ilman vanhempia. Aluksi meitä Antonin kanssa vähän harmitti, ettei päästy mukaan (ihana aihe!), mutta lapset menivät sinne niin reippaasti keskenään, että ajattelimme, että on kiva, kun saavat tehdä joskus jotain ilman meitä. Luennot on tarkoitettu 7 - 10-vuotiaille, mutta kyllä tämä sopi aivan hyvin melkein 6-vuotiaalle Sonjallekin. Lapsia on aina kovasti kiinnostanut se, kun olen käynyt yliopistolla avoimen kursseilla ja nyt pääsivät itsekin vähän näkemään, minkä tyyppistä opiskelu voi olla (mahtavaa, jos minulta kysytään). Toivottavasti kivaa!
Sillä aikaa kun lapset saivat kuunnella Muumipeikon synnystä, me Antonin kanssa kävimme Tampere-talon putiikissa ostamassa ensin liput hiihtoloman aikana olevaan konserttiin ja sitten muutamia postikortteja (muumeja tietysti!). Löysimme ala-aulasta mm. Santtu-Matias Rouvalin hahmon, jonka kasvojen tilalle sai laittaa oman naaman (onko näillä hahmoilla joku oma nimi? wikipediasta löysin: tintamareski (ransk. théâtre tintamarresque)). Se oli meistä hirmu hauskaa! Antoni oli kapellimestari ja minä soitin bassoa. Kävimme hetken aikaa kuuntelemassa keskustelua juuri tuosta sisällissodasta kansalaisyhteiskuntaan -aiheesta, joka oli mielenkiintoinen, mutta valitettavati ei ollut aikaa sen enempää syventyä siihen. Antoni sai sentään kahvia.
Lasten luennon jälkeen menimme Muumimuseon komeettatyöpajaan. Tilaan oli saatu sopiva tunnelma sinisävyisillä valoilla ja diskopallolla. Komeetta tietysti liityy jännittävään Muumipeikko ja pyrstötähti -tarinaan, jossa komeetta uhkaa Muumilaaksoa. Tässä pajassa komeetta tehtiin massapallosta, grillitikusta ja erilaisista nauhoista, kimalteesta ja pitsistä. Hieno idea ja näistä tuli tosi kauniita (kuten ehkä kuvista näkyy). Idea oli siis erinomainen (yksinkertainen, mutta kuitenkin kaunis lopputulos), mutta mukavaa oli myös se, että pajassa oli kunnolliset pöydät ja tuolit niin, että lapset saivat rauhassa keskittyä tekemäänsä. Materiaalit olivat kunnollisia ja niitä oli riittävästi. Kun komeetat olivat valmiit, sai niitä esitellä mustan sermin edessä.
Komeettapajan jälkeen pääsimme katsomaan tähtitaivasta. Ursa oli tuonut paikalle sellaisen liikuteltavan teltan (planetaarion), jonka kattoon pystyi heijastamaan tähtitaivaan. Näytöksen teemana oli Avartuvan avaruuden kahleet. Vanhoja tuttuja tähtiä ja tähtikuvioita olivat Otava, Pieni karhu, Pohjantähti ja Sirius. Uusiakin ja helpohkosti löydettäviä tähtiä esiteltiin, mutta en kyllä muista niitä enää nimeltä. Arabiasta ne nimet olivat aikanaan tulleet, eivätkä siis helpoimmasta päästä. Joku oli Arcturus ja Orionin vyö (joka nimeltä kyllä tuttu). Mielenkiintoisin tieto itselleni, mitä en ollut koskaan kuullut tai tullut ajatelleeksi, oli se, että Pohjantähti pysyy Maasta katsottuna aina paikallaan (tähän oli joku syykin, liittyi maapallon akseliin ja Pohjantähden sijaintiin) ja näyttää aivan siltä kuin kaikki muut tähdet kiertäisivät sitä. Ei ihme, että Pohjantähteä kutsutaan (tai ainakin kutsuttiin ennen) Taivaannaulaksi. Olisi ihanaa, kun joskus näkyisi tähtitaivas kunnolla. Tällä viikolla keskiviikkona oli kuunpimennyskin, mutta taivas oli niin pilvessä, ettei sitä täältä nähnyt. Harmi. Tähtitaivas on kyllä mielenkiintoista seurattavaa. Itse olen ihastellut täydellisiä tähtitaivaita mm. mökillä Mäntlahdessa, Myllykylässä mamman pihalla ja Saarijärven Summassaaressa. Se on ihmeellistä, miten aluksi näkee vain kirkkaimmat tähdet ja sitten alkaa nähdä yhä enemmän ja enemmän, kunnes koko taivas on yhtä tähtien merta. Superkaunista!
Planetaarion jälkeen matkamme jatkui Lumaten tiedetyöpajoihin. Siellä oli useampi piste, joissa sai kokeilla jotain ihmeellistä. Ensimmäisenä lapset pääsivät (Sonja ei alkuun halunnut) kokeilemaan, miten poretabletti saa purkin lentämään kattoon. Siis pieneen filmipurkkiin vähän vettä, poretabletti nopeasti veteen ja kansi tiukasti kiinni. Paine tai jokin kemiallinen reaktio on niin voimakas, että lennättää alasuin käännetyn purkin korkealle ilmaan, kun taas kansi jää paikalleen pöydälle. Mielenkiintoista tämäkin. Tosin jos joku kysyisi minulta, mitä tässä tapahtui, en osaisi tarkasti selittää. Muutamasta fysiikan ja kemian tunnista voisi olla minulle hyötyä... Erityisesti Simosta tämä oli huippukivaa! Mukana olevat lapset saivat pukea ylleen suojalasit ja tiedemiesten takit. Aika cool!
Lumatella oli siis muitakin tiedepisteitä. Huoneen perältä löytyi rakettipaja, jossa paperinen raketti kiinnitettiin pilliin (toinen pää suljettu teipillä), jonka sisällä oli ohuempi pilli. Kun ohutta pilliä puhalsi, lähti raketti lentoon. Tässä saattoi tehdä eron sen välillä, kun pillin suu on auki tai teipattu kiinni. Aukinainen suu ei mahdollista lentoa, mutta suljettuna raketti lentää pitkällekin. Erinomaista!
Yhdellä pisteellä oli suuri, laakea laatikko, jonka sisällä oli jauhoja ja päällä kaakaojauhetta. Tässä sai testata, millaisen jäljen mahdollinen meteoriitti tekisi Maan pintaan, kun se avaruudesta tänne sinkoaa. Kaikki riippuu tietysti tulokulmasta. Lapset saivat tiputtaa pieniä metallipalloja laatikkoon. Oli hienonnäköistä, kun valkoinen jauho tuli esiin kaakaon alta. Ohjaajalla oli voimakas magneetti mukana, jolla keräsi kuulat jauhoista. Tämä kyseinen magneetti on niin vahva, ettei sitä saisi ihmisvoimin irti vastakappaleesta. Magneetin omistaja kuulemma säilyttää toista kappaletta autotallissa niin, etteivät ne pääse kosketuksiin toistensa kanssa.
Saimme vielä tunnustella pientä meteoriittia (miten painava!) sekä jotain tosi kevyttä kiveä. Esittelija kertoi, kuinka avaruudesta tulee jatkuvasti pientä pölyä ilmakehän läpi tänne maapallolle. Vahvalla magneetilla voisi tutkia vesikouruja ja se, mikä tarttuu magneettiin, on todennäköisesti tätä avaruuspölyä. Sitten testailimme vielä, kuinka hyvin tunnemme painoja. Maitopurkki painaa Maassa yhden kilon, entä muilla planeetoilla ja kuussa? Meille annettiin lukemat, mitä Maan kilo muualla painaa ja piti arvata maitopurkkien painon mukaan (jokaisessa sisällä hiekkaa tms. niin, että painoi esim. 0,38 kg), mikä oli oikea purkki millekin planeetalle. Osa arvioitiin aika hyvin, osa meni pikkuisen pieleen, mutta oli aika hauska tehtävä.
Pienen evästelyn jälkeen menimme vielä ensimmäistä kertaa Tampere-talon Muumimuseoon, joka olikin aika fantastinen paikka tällaiselle muumifanille kuin minä. Ihanasti sisustettu paikka kahdessa kerroksessa. Mielettömästi kaikkea katsottavaa niin, etten jaksanut tällä kertaa kaikkea käydä läpi. Muumimuseolla oli vielä oma pajansa. Saimme piirtää sarjakuvia erilaisilla mustilla tusseilla. Huippukivaa! Lapsetkin jaksoivat vielä innostua taiteilemaan.
Kotimatkalla yritimme löytää pizzerian, jossa syödä, mutta kovasti haaveilemani Luca oli ihan täynnä, samaten Puisto. Oli ehkä hieman huono aika etsiä ruokapaikkaa, lauantaina kello kolme, neljä. Onneksi tuttu ja turvallinen Etelän kebab tarjosi meille mukavat ruokailupuitteet. Ja pizza oli hyvää!
Nyt pehkuihin, huomenna on perjantai, sitten viikonloppu. Mukavaa. Saas nähdä, jatkuuko tämän päivän myräkkä vielä huomenna. Tampere on taas lumen alla. Hilpeää loppuviikkoa!
