Lähdetään lennättämään leijaa!

Tänään alkoi elokuu. Heinäkuu oli kuuma, helteitä riitti melkein jokaiselle päivälle ja yöt olivat suorastaan trooppisia. Näin näyttäisi jatkuvan nyt elokuussakin: eilen ukkosti ja satoi, ei kovin pitkään, mutta rankasti niin, että ilma on tänään todella kostea ja kuuma. Tällaista on varmaan sademetsissä, tosin kosteus taitaa olla vielä moninkertaisempaa. Ihanaa ja kamalaa samaan aikaan!

Viime sunnuntaina Antoni oli töissä ja me lasten kanssa kotona. Ajattelin, että olisi mukava viettää aikaa kotona, vaikka vain löhötä ja lukea, katsoa lastensarjoja (en minä, mutta ne muut) ja leikkiä legoilla, mutta kun aamupäivä kulki eteenpäin eikä ilma sisällä liikkunut minnekään, aloimme kaikki hyppiä seinille ja tiuskia toisillemme ihan mitättömistä asioista (miten ärsyttävältä voi toisen kosketus tuntua helteellä ja lapset nyt aina haluavat olla ihan lähellä). Väsyttävää on sekin, ettei pitkään aikaan ole voinut viettää rentouttavaa kotipäivää, koska sisällä on yksinkertaisesti niin huono ilma. Päätimme, että on pakko päästä ulos.

Sunnuntai, kuten viime lauantaikin, oli tuulinen päivä sellaisella hassulla puuskaisella tavalla. Tuulen suhina kuulostaa ihanalta ja viileä tuuli virkistää. Nyt tuuli oli todella lämmin, mutta virkisti se silti (mikä tahansa oli parempi kuin meidän kodin sisäilma). Kaapissa on seisonut pitkään leija käyttämättömänä. Nyt otimme sen mukaan ja suuntaisimme Tipotien kentälle, missä olisi tilaa yrittää saada leija lentämään.

Simo kokeili leijaa ensimmäisenä ja juoksemalla saikin sen nousemaan ihan mukavasti. Koska tuuli oli puuskainen eikä puuskien välillä tapahtunut oikein mitään, piti aina odotella, että tulisi jonkinlainen vire, että leija pysyisikin taivaalla.

Meillä ei muuten ole mikään kummempi leija, joskus vanhasta Anttilasta löysin pellekuvioisen pienen leijan ja se on mukavan kevyt lapsille. Enkä itse todellakaan ole mitään ammattilainen leijanlennättämisessä. Muistan lapsuudesta, kun iskän ja papan kanssa lennätimme leijaa mökillä. Leija tuntui nousevan todella korkealla ja kun tajusi kikan, miten koko jutun pitäisi toimia, niin se oli mukavaa puuhaa. En muista, olisinko sen jälkeen leijaa lennättänytkään, kunnes sitten viime vuonna hankin tuon meidän nykyisen leijan ja taisimme kerran päästä sitä lennättämään.

Mutta siis, hyvällä säällä leija pitäisi saada taivaalle ilman kummempaa juoksemista ja hyvillä virroilla ihan korkeallekin (katsoin jostain, ettei yli 300 metriin saa ilman jonkun tahon lupaa lennättää, saako muka joku leijan niin korkealle?). Meidän piti kuitenkin vähän juosta, kun muuten ilma ei leijaan tarttunut. Simo juoksi punaposkisena ja hikisenä, kunnes Sonja uskaltautui kokeilemaan ja sai hänkin juoksemalla leijan nousemaan. Minäkin kokeilin ja kun oikein odotteli hyvää tuulta, niin muutaman metrin korkeuteen sain leijan nousemaan. Olipas ihana tunne! Ehkä päivä ei ollut täydellinen lennättämiseen, koska ilma oli niin raskas ja tuuli tuli puuskina, joiden välissä ilma tuntui seisovan. Ehkä ideaalitilanne olisi se, että ilma liikkuisi jatkuvasti. Täytyypä koittaa joskus toistekin…

Simo otti isolla kameralla kuvia ja niistä tuli aika ihania, todellisia tilannekuvia.

Koska Tipotieltä kotiin kuljettaessa pitää ylittää Sepänkatu, joka taas tavallaan johtaa Onkiniemeen ja rannalle, päätimme kulkea rannan kautta. Koska meillä ei ollut uikkareita mukana, jäimme pienelle laiturille ja pulahdimme siitä veteen alusvaatteissa. Aivan mahtavaa! Järvet ovat kyllä pelastaneet monta päivää. Vedet ovat lämpiä, mutta syvemmällä on sentään viileää. Lapset kyselivät suppaamaan samalta laiturilta lähtevältä mieheltä hyviä kysymyksiä. Kysymykset olivat jotenkin niin asiallisia, että ihan hämmästyin ja mies vastasi hurjan mukavasti, etten voinut kuin taustalla myhäillä tyytyväisenä tälle keskustelulle. Sinne se mies sitten lipui, kohti Siilinkaria. Joku suppaamassa (haluaisin itsekin kokeilla!) ollut nainen tuli myös siihen pulahtamaan, hänkin oli jotenkin hirmu ystävällinen. Vaikka helle saa jotkut ihmiset äreiksi, niin veden äärellä vilvoittelevia ihmisiä se tuntuu myös yhdistävän hyvällä tavalla. On mahtavaa, kun porukkaa on kaikkialla.

Pikainen pulahdus muuttui uiskenteluksi, eikä vedestä suoraan sanottuna olisi halunnut tulla pois, mutta jossain vaiheessa oli pakko nousta, jotta ehdittäisiin kotiin tekemään ruokaa ja syömään, kun Antoni tulisi kotiin ja sitten taas uudelleen uimaan. Iltauinti auringonlaskun aikaan vilvoittaa mukavasti ennen unia.

Onnellista elokuuta, pikkuhiljaista paluuta arkeen ja rutiineihin, tuttuun, turvalliseen ja vähän jo kaivattuunkin!

Verikuu 27.7.2018

Kaikkialla kerrottiin, että unikeonpäivänä 27.7.2018 olisi tiedossa hieno kuunpimennys, puhuttiin verikuusta. Koska kyseinen päivä sattui olemaan sopivasti perjantai, päätimme lähteä metsästämään tuota kuuta.

Ensin kuitenkin kävimme Kulttuuritalo Laikussa katsomassa hirmu hyvän näytelmän Aasi, koira, kissa ja kukko. Teatteri Reaktio olikin tuttu jo viime vuodelta, kun näimme Tallipihalla esityksen Sekamaailman sankarit. Tämänvuotinen esitys perustui löyhästi Grimmin mainioon Bremenin soittoniekat -tarinaan, jossa eläimet alkavat vähän niin kuin tuosta noin vain asua rosvojen talossa. Luimme eilen pitkästä aikaa tämän tarinan rannalla, kun olimme iltauinnilla (raikasti taas olon kummasti tuo uiminen): alunperin tapettaviksi joutuvat eläimet alkoivat tyytyväisinä viettää itsenäistä elämää ja tiedä häntä, pääsivätkö koskaan sinne Bremeniin.

Laikun musiikkisali on upea, erinomainen paikka pienikokoisille näytelmille. Aasi, koira, kissa ja kukko -esitystä voi todella pitää pienimuotoisena, koska juuri mitään rekvisiittaa ei ollut, vain tarpeellinen välineistö. Pidän kovasti sellaisesta. Hahmot olivat ihania, näyttelijät lahjakkaita: ilmeet, eleet ja oleminen silloinkin, kun ei ollut juuri oma vuoro puhua tai olla keskipisteenä. Ei todellakaan mitään jököttämistä. Runomuotoinen puhe oli hauska, lapsetkin sanoivat jälkikäteen, että oli riimejä. Laulut olivat mukaansatempaavia ja yleisökin otettiin välillä mukaan. Erinomaista! 

Esityksen jälkeen kävimme saunassa. Sekin teki tässä kuumuudessa hyvää. Oli ihana käydä kuumassa ja sitten peseytyä viileässä vedessä. Saunan jälkeen otin minitorkut, tein eväät ja pakkasimme reput. Sitten kiipeämään vuorta ylös ja alas (siis Pyynikinharjua). Aurinko alkoi laskea ja ilta hämärtyä.

Pyynikinranta ja Jalkasaari olivat täynnä ihmisiä. Ihana tunnelma: hämärä, lämmin ilta, ihmisiä joka puolella ja yhteinen odotus, milloin se verikuu ilmestyy taivaalle. Moni oli ottanut hyvän paikan niin, että näkymä taivaalle oli esteetön. Järvi oli täynnä ihmisiä ja myös veneitä. Mekin löysimme hyvän paikan Jalkasaaren kallioiden juurelta. Levitimme viltin ja aloimme nauttia iltapalaa. Odotimme samalla ja odotimme ja odotimme...

Kuuta ei kuitenkaan näkynyt. Olimme ehkä hieman pettyneitä, mutta ennen kaikkea halusimme uimaan. Oli oikea yöuinti-idylli. Lempeä lämpö, hämärä, samettinen vesi... Vaikka olisi ihana uida sellaisessa paikassa, jossa ei ole muita, niin minusta oli turvallisen tuntuista, kun rannalla ja vedessä oli paljon ihmisiä (muuten mielikuvitus olisi lähteänyt liikkeelle ja ajatukset täyttyneet jättihauista, monneista ja muista vedessä vaanivista kauheuksista). Siis niin ihanaa! Kun aurinko ei helottanut taivaalla, niin vesi todella raikasti. Tuntui jopa, että vesi oli lämpimämpää kuin ilma. 

Keskiyön uinti... Lapset ihmettelivät, miten kaikki oli pinnan alla niin tummaa, eivät olleet aiemmin sukellelleet yöllä... Vedestä oli pakko lähteä pois, vaikkei olisi millään halunnut. Kuutakaan ei näkynyt. Paljon ihmisiä jäi vielä rannalle, kun me puolenyön maissa lähdimme kohti kotia. Näimme lepakon lentelemässä puiden välissä. Simo huomasi siilin ja rusakkokin pomppi jossain. 

Metsässä ja harjun rinteellä oli mukava kävellä, kun porotus oli poissa. Näin helteellä voisi alkaa yöeläjäksi. Nukkuisi kuumat päivät ja nauttisi lämmöstä vasta yöllä. Lenkkipolulla hassuttelimme, että katuvalot olisivat kuu ja Pyynkin urheilukentän digitaalikellon punainen väri sai meidät naureskelemaan, että kuu on pudonnut sinne kentälle. 

Ei kuuta tällä kertaa, ajattelimme, kun käänsimme selkämme tuolle urheilukentälle. Onneksi joku meistä katsoi taaksepäin vielä kerran, sillä yhtäkkiä siellä se oli: verikuu. Mistä se sinne ilmestyi? Lapset nostettiin äkkiä sähkökaapin päälle ja kuuta ihastelemaan. Ehkä taivaalla oli ollut pilviä emmekä aiemmin kuuta nähneet, mutta siinä se nyt tervehti meitä verenpunaisena. Sitten yksi sivu alkoi kirkastua. Voi, että tuli hyvä mieli! Täydellinen ajoitus!

Pääsimme siis iltapiknikille, yöuinnille ja näimme sen kuunkin. Täydellinen yö! Alla kuva kuusta, ei ehkä terävin ja hienoin (ja maan varjo jo siirtymässä), mutta siinä se on kuitenkin: verikuu.

Linnanmäki 2018

Meille on muodostunut jo pieneksi perinteeksi käydä kesällä mumman luona ja siinä samalla Linnanmäellä. Tänä vuonna sukulaistytön rippijuhlat sattuivat samalle päivälle kuin meidän Lintsireissu, joten mumma joutui jättämään tämän huvin välistä ja me nuo ihanat juhlat. Tämä oli miehen ainoa vapaa viikonloppu heinäkuussa, joten nyt näin. Silloinkin oli kuuma!

Me lasten kanssa pääsimme jo vähän aikaisemmin mumman luokse. Kävimme ensin kolmistaan eläinmuseossa eli eläintieteellisessä museossa eli Luomuksessa. Aina yhtä mahtava paikka! Tällä kertaa oli aika nihkeä ilma sateen ja lämmön takia ja porukkaakin oli museossa paljon. Me kiersimme suunnistuslappujen kanssa ja etsimme sanaristikkoon oikeita eläimia. Suunnistaminen oli hauskaa ja lapset osasivat katsoa huonekarttoja tosi hienosti. Söimme eväät yläkerran eväspaikalla ja jatkoimme sitten "metrolla mummolaan".

Sattui hauskasti, että mumma saapui samaan aikaa töistä, kun me tulimme heidän pihalle. Joku lapsista tokaisi, että onks toi mumma ja olihan se. Sitten juostiin syliin!

Koska meressä oli sinilevää, emme päässeet uimaan. Vietimme perjantain takapihalla. Lauantaina tuli meidän isukki ja jossain vaiheessa saapui Leo. Kissa katseli kuumissaan meidän touhuja. Kun yksi tuli sisään, toinen meni ulos, joku lähti kauppaan ja oli sellaista pientä hyörinää. Aamupäivän ja osan iltapäivästä vietimme Myllypuron liikuntapuistossa etsien aarretta, tasapainoillen ja poimien vadelmia pusikosta. Oli todellinen heinäkuun helle! Söimme pihalla, vaikka lasten ruokailua häiritsivät ampiaiset ja he siirtyivät sisälle. Teimme mansikkakakun ja juhlistimme kesää. Ilta meni taas pitkäksi, kun oli juteltavaa ja kuulumisten vaihtoa. Mukavaa!

Sunnuntaina lähdimme jo aikaisin kohti Linnanmäkeä. Veimme osan tavaraoista Rautatieaseman säilytykseen ja sitten kätevästi ratikalla Lintsille, jonne oli menossa tuhottomasti ihmisiä meidän lisäksi. Mutta sinne ne vain kaikki mahtuivat.

Linnanmäki on ihana! Alue on pinta-alaltaan melko pieni verrattuna siihen, mitä kaikkea sinne on saatu mahtumaan. Huomasimme, että Munaralli ja Vekkula olivat poissa. Ihan hyvä siis, ettei mumma päässyt, koska olisi varmaan harmittanut, ettei oltaisi päästy perinteiselle munarallille. Vähän meitäkin harmitti (joku saattoi tirauttaa muutaman dramaattisen tekokyyneleen)! Toinen, mihin ei päästy, oli Taikasirkus ja sekin harmitti hetken aikaa. Mutta pääsimme moneen muuhun laitteeseen: monorailiin, hevosiin (kuvia alla, minäkin kävin, vaikken kuvissa näy), pelletaloon, vesiradalle (jonne Sonjakin oli nyt tarpeeksi pitkä), Hiphoppiin, kummitusjunaan, karuselliin, helikoptereihin... Kävimme jätskillä Benillä ja Jerryllä ja sieltä sai herkullista kirsikkajäätelöä (oma suosikkini!). Söimme eväitä ja nautimme kauniista ympäristöstä. Linnanmäellä on tosi paljon katseltavaa, vaikkei laitteisiin menisikään. Kojut ja laitteet ovat kauniita, kukkaistutukset ja vesisuihkut hienoja. Tila on käytetty hyödyksi niin, että kaikkialla on jotain hauskaa. Vau!

Meillä ei ollut tuhottomasti aikaa, joten jossain vaiheessa oli vain pakko lähteä takaisin kohti Rautatieasemaa. Päivää Lintsillä olisi voinut varmasti jatkaa ihan loppuun asti, kuten viime vuonna. Valitsimme jokainen vielä viimeisen laitteen, johon halusimme mennä. Sonja valitsi Hiphopin (kuva yllä), Antoni sen vesiradan (en muista ikinä sen nimeä, no sellainen koskiseikkailu), Simo karusellin ja minä maailmanpyörän. Kaikkiin muihin ehdittiin, mutta maailmanpyörä jäi tällä kertaa välistä. Vaikka jonot menevätkin eteenpäin sukkelasti, niin kyllä jonottamiseen menee aika paljon aikaa ihan huomaamatta.

Ihana Linnanmäki! Kävimme keskustassa äkkiä isolla Stockmannilla (lapsille leluja) ja Gina Tricotilla, josta sain kuivan mekon junamatkalle. Kastuin siellä vesiradalla ihan kunnolla. Ainiin, se pitää mainita, että Lintsillä on mahtava "ilmainen laite", sellainen rata, josta tulee erilaisia vesisuihkuja. Näitä vesisuihkuja pitäisi periaatteessa yrittää väistellä, mutta tällaisena kuumana päivänä mieluummin antaa suihkujen kastella. Lapset olivat onneksi varautuneet tähän ja saivat kastella itsensä ihan märiksi. Virkisti varmasti! Tämän jälkeen vain kuivat vaihtovaatteet esiin. Rata oli yksi odotetuimmista jutuista tuolla.

Pääsimme junaan, jossa oli mukavan viileä ilma ja sitten onnellisina kotiin. Muilla oli maanantai vapaa, minulla töitä (mutta tiistai ja keskiviikko lomaa!). Töissä on itseasiassa kivaa ja mikä parasta, siellä on ilmastointi, eli viileä maanantai tiedossa! Kiitos mummalle rannekkeista ja huolenpidosta!

juhannus

kissankello

päivänkakkara

niittyleinikki

hiirenvirna

tarha-alpi

kesämaitiainen

niittynätkelmä

poimulehti

koiranputki

nurmitädyke

kyläkellukka

puna-apila

peltosaunio

puna-ailakki

hevonhierakka

maitohorsma

nämä kukat löysimme juhannuskävelyllä, kaikkien nimiä ei tiedetty. 

sen lisäksi näimme kovasti piipittäviä kivitaskuja ja kanadanhanhiperheen.

mitkä kukat laittaisit juhannuksena tyynyn alle, seitsemän suloisinta vai yhdeksän koreinta ?

millä kukilla taikoisit tulevan sulhon esiin unesta?

ilmassa oli keskikesän taikaa, nyt jo heinäkuun helteet lämmittävät, 

sateet piiskaavat välillä ikkunaa, saavat ilman paksuksi ja kosteaksi.

Valoa pimeyteen

Viime lauantaina, siis 27.1.2018, Tampere-talolla oli Valoa pimeyteeen -niminen tiedetapahtuma. Teemana oli Tampere 1918 - Maailma 2018. Sorsapuistosalissa olisi ollut varmasti mielenkiintoisia alustuksia, esityksia ja paneelikeskusteluja teemaan liittyen, mutta me vietimme aikamme lasten ohjelman parissa (joka tosin sopi ihan kaikenikäisille).

Olin jo melko aikaisessa vaiheessa työmatkalla siinä ortodoksikirkon kupeessa huomannut katumainoksen tapahtumasta ja silmät kiinnittyivät erityisesti tuohon Lapsille-osioon. Minusta on hauska käydä erilaisissa lastentapahtumissa ja tutkia lapsille suunnattua ohjelmaa, sillä monet aiheet kiinnostavat aikuistakin. Lapsille esitellään asiat usein konkreettisemmin ihan oikeilla esineillä ja asioilla, esim. miten meteoriitti syöksyy maan pinnalle (siitä lisää myöhemmin). Aikuiset taas ennemmin jaarittelevat asioista, jotka ovat paljon abstraktimpia (mikä sekin on kyllä kiinnostavaa), esim. aiheesta sisällissodasta kansalaisyhteiskuntaan.

Ihan alkuun jo heti klo 10 alkoi Lasten akatemian luento aiheesta Miten Muumipeikko on syntynyt? Lasten akatemian idea on pitää yliopistotyyppisiä luentoja lapsille. Lapset menevät näille luennoille keskenään ilman vanhempia. Aluksi meitä Antonin kanssa vähän harmitti, ettei päästy mukaan (ihana aihe!), mutta lapset menivät sinne niin reippaasti keskenään, että ajattelimme, että on kiva, kun saavat tehdä joskus jotain ilman meitä. Luennot on tarkoitettu 7 - 10-vuotiaille, mutta kyllä tämä sopi aivan hyvin melkein 6-vuotiaalle Sonjallekin. Lapsia on aina kovasti kiinnostanut se, kun olen käynyt yliopistolla avoimen kursseilla ja nyt pääsivät itsekin vähän näkemään, minkä tyyppistä opiskelu voi olla (mahtavaa, jos minulta kysytään). Toivottavasti kivaa!

Sillä aikaa kun lapset saivat kuunnella Muumipeikon synnystä, me Antonin kanssa kävimme Tampere-talon putiikissa ostamassa ensin liput hiihtoloman aikana olevaan konserttiin ja sitten muutamia postikortteja (muumeja tietysti!). Löysimme ala-aulasta mm. Santtu-Matias Rouvalin hahmon, jonka kasvojen tilalle sai laittaa oman naaman (onko näillä hahmoilla joku oma nimi? wikipediasta löysin: tintamareski (ransk. théâtre tintamarresque)). Se oli meistä hirmu hauskaa! Antoni oli kapellimestari ja minä soitin bassoa. Kävimme hetken aikaa kuuntelemassa keskustelua juuri tuosta sisällissodasta kansalaisyhteiskuntaan -aiheesta, joka oli mielenkiintoinen, mutta valitettavati ei ollut aikaa sen enempää syventyä siihen. Antoni sai sentään kahvia.

Lasten luennon jälkeen menimme Muumimuseon komeettatyöpajaan. Tilaan oli saatu sopiva tunnelma sinisävyisillä valoilla ja diskopallolla. Komeetta tietysti liityy jännittävään Muumipeikko ja pyrstötähti -tarinaan, jossa komeetta uhkaa Muumilaaksoa. Tässä pajassa komeetta tehtiin massapallosta, grillitikusta ja erilaisista nauhoista, kimalteesta ja pitsistä. Hieno idea ja näistä tuli tosi kauniita (kuten ehkä kuvista näkyy). Idea oli siis erinomainen (yksinkertainen, mutta kuitenkin kaunis lopputulos), mutta mukavaa oli myös se, että pajassa oli kunnolliset pöydät ja tuolit niin, että lapset saivat rauhassa keskittyä tekemäänsä. Materiaalit olivat kunnollisia ja niitä oli riittävästi. Kun komeetat olivat valmiit, sai niitä esitellä mustan sermin edessä.

Komeettapajan jälkeen pääsimme katsomaan tähtitaivasta. Ursa oli tuonut paikalle sellaisen liikuteltavan teltan (planetaarion), jonka kattoon pystyi heijastamaan tähtitaivaan. Näytöksen teemana oli Avartuvan avaruuden kahleet. Vanhoja tuttuja tähtiä ja tähtikuvioita olivat Otava, Pieni karhu, Pohjantähti ja Sirius. Uusiakin ja helpohkosti löydettäviä tähtiä esiteltiin, mutta en kyllä muista niitä enää nimeltä. Arabiasta ne nimet olivat aikanaan tulleet, eivätkä siis helpoimmasta päästä. Joku oli Arcturus ja Orionin vyö (joka nimeltä kyllä tuttu). Mielenkiintoisin tieto itselleni, mitä en ollut koskaan kuullut tai tullut ajatelleeksi, oli se, että Pohjantähti pysyy Maasta katsottuna aina paikallaan (tähän oli joku syykin, liittyi maapallon akseliin ja Pohjantähden sijaintiin) ja näyttää aivan siltä kuin kaikki muut tähdet kiertäisivät sitä. Ei ihme, että Pohjantähteä kutsutaan (tai ainakin kutsuttiin ennen) Taivaannaulaksi. Olisi ihanaa, kun joskus näkyisi tähtitaivas kunnolla. Tällä viikolla keskiviikkona oli kuunpimennyskin, mutta taivas oli niin pilvessä, ettei sitä täältä nähnyt. Harmi. Tähtitaivas on kyllä mielenkiintoista seurattavaa. Itse olen ihastellut täydellisiä tähtitaivaita mm. mökillä Mäntlahdessa, Myllykylässä mamman pihalla ja Saarijärven Summassaaressa. Se on ihmeellistä, miten aluksi näkee vain kirkkaimmat tähdet ja sitten alkaa nähdä yhä enemmän ja enemmän, kunnes koko taivas on yhtä tähtien merta. Superkaunista!

Planetaarion jälkeen matkamme jatkui Lumaten tiedetyöpajoihin. Siellä oli useampi piste, joissa sai kokeilla jotain ihmeellistä. Ensimmäisenä lapset pääsivät (Sonja ei alkuun halunnut) kokeilemaan, miten poretabletti saa purkin lentämään kattoon. Siis pieneen filmipurkkiin vähän vettä, poretabletti nopeasti veteen ja kansi tiukasti kiinni. Paine tai jokin kemiallinen reaktio on niin voimakas, että lennättää alasuin käännetyn purkin korkealle ilmaan, kun taas kansi jää paikalleen pöydälle. Mielenkiintoista tämäkin. Tosin jos joku kysyisi minulta, mitä tässä tapahtui, en osaisi tarkasti selittää. Muutamasta fysiikan ja kemian tunnista voisi olla minulle hyötyä... Erityisesti Simosta tämä oli huippukivaa! Mukana olevat lapset saivat pukea ylleen suojalasit ja tiedemiesten takit. Aika cool!

Lumatella oli siis muitakin tiedepisteitä. Huoneen perältä löytyi rakettipaja, jossa paperinen raketti kiinnitettiin pilliin (toinen pää suljettu teipillä), jonka sisällä oli ohuempi pilli. Kun ohutta pilliä puhalsi, lähti raketti lentoon. Tässä saattoi tehdä eron sen välillä, kun pillin suu on auki tai teipattu kiinni. Aukinainen suu ei mahdollista lentoa, mutta suljettuna raketti lentää pitkällekin. Erinomaista!

Yhdellä pisteellä oli suuri, laakea laatikko, jonka sisällä oli jauhoja ja päällä kaakaojauhetta. Tässä sai testata, millaisen jäljen mahdollinen meteoriitti tekisi Maan pintaan, kun se avaruudesta tänne sinkoaa. Kaikki riippuu tietysti tulokulmasta. Lapset saivat tiputtaa pieniä metallipalloja laatikkoon. Oli hienonnäköistä, kun valkoinen jauho tuli esiin kaakaon alta. Ohjaajalla oli voimakas magneetti mukana, jolla keräsi kuulat jauhoista. Tämä kyseinen magneetti on niin vahva, ettei sitä saisi ihmisvoimin irti vastakappaleesta. Magneetin omistaja kuulemma säilyttää toista kappaletta autotallissa niin, etteivät ne pääse kosketuksiin toistensa kanssa.

Saimme vielä tunnustella pientä meteoriittia (miten painava!) sekä jotain tosi kevyttä kiveä. Esittelija kertoi, kuinka avaruudesta tulee jatkuvasti pientä pölyä ilmakehän läpi tänne maapallolle. Vahvalla magneetilla voisi tutkia vesikouruja ja se, mikä tarttuu magneettiin, on todennäköisesti tätä avaruuspölyä. Sitten testailimme vielä, kuinka hyvin tunnemme painoja. Maitopurkki painaa Maassa yhden kilon, entä muilla planeetoilla ja kuussa? Meille annettiin lukemat, mitä Maan kilo muualla painaa ja piti arvata maitopurkkien painon mukaan (jokaisessa sisällä hiekkaa tms. niin, että painoi esim. 0,38 kg), mikä oli oikea purkki millekin planeetalle. Osa arvioitiin aika hyvin, osa meni pikkuisen pieleen, mutta oli aika hauska tehtävä.

Pienen evästelyn jälkeen menimme vielä ensimmäistä kertaa Tampere-talon Muumimuseoon, joka olikin aika fantastinen paikka tällaiselle muumifanille kuin minä. Ihanasti sisustettu paikka kahdessa kerroksessa. Mielettömästi kaikkea katsottavaa niin, etten jaksanut tällä kertaa kaikkea käydä läpi. Muumimuseolla oli vielä oma pajansa. Saimme piirtää sarjakuvia erilaisilla mustilla tusseilla. Huippukivaa! Lapsetkin jaksoivat vielä innostua taiteilemaan.

Kotimatkalla yritimme löytää pizzerian, jossa syödä, mutta kovasti haaveilemani Luca oli ihan täynnä, samaten Puisto. Oli ehkä hieman huono aika etsiä ruokapaikkaa, lauantaina kello kolme, neljä. Onneksi tuttu ja turvallinen Etelän kebab tarjosi meille mukavat ruokailupuitteet. Ja pizza oli hyvää!

Nyt pehkuihin, huomenna on perjantai, sitten viikonloppu. Mukavaa. Saas nähdä, jatkuuko tämän päivän myräkkä vielä huomenna. Tampere on taas lumen alla. Hilpeää loppuviikkoa!