Kiirettä pitää

Meillä on viime päivät ollut koko ajan mukavasti tekemistä. Ollaan tavattu ihania ihmisiä meillä ja muualla. Itse olen päässyt hieman aikuistenkulttuurinkin pariin, koko perheen voimin ollaan harrastettu lastenkulttuuria. Kameraa en valitettavasti ole paljon käyttänyt, joten tämä teksti on taas aika kuvaton. Blääh, vai mitä? Lapsillakin on aina niin kova meno päällä, että eihän heitä saa kuvaan millään. Ja jos yrittää saada molemmat yhtäaikaa, niin se on jo mahdottomuus. Paitsi jos haluaa saada kuvan takaraivosta tai selästä.

Mistäs aloitan? Keskiviikosta taisinkin jo kirjoitella. Torstaina aamulla mentiin satutunnille. Siellä oli mukavan vähän porukkaa ja tunnelma oli rauhallinen. Satutäti luki mm. Myyrää, joka on aina hyvä. Simo jaksoi tällä kertaa kuunnella kaikki sadut ja vielä piirtää tunnin lopulla. Löydettiin kirjastosta kivoja kirjoja, mutta kaikki kolme kirjastokorttia oli kotona, joten jätettiin ne sinne jemmaan. Päästiin kotiin eika aikaakaan, kun lasten kummitäti ja serkkutytöt saapuivat meille. Ihanaa! Menoa ja meteliä siis riitti. Lapset touhusivat ympäri asuntoa ja välillä kuului taas, kun alakerrassa joku paukutti pattereita. Ei meistä nyt niin kova meteli lähtenyt erityisesti, kun kello oli vasta puolipäivä. Edelleen harmittaa joidenkin ihmisten suvaitsemattomuus. Toki lasten äänet varmasti ärsyttävät (kyllä muakin aina välillä) tai ainakin niistä on helppo ärsyyntyä, jos sattuu olemaan sellainen tyyppi, joka etsii jotain pahaa joka asiasta... No, onneksi oli kivaa ja mahtavaa, että saatiin tytöt meille kylään ja kummitädin kanssa on aina kivaa vaihtaa kuulumisia aiheesta kuin aiheesta.

Illalla me Sonjan kanssa jäimme kotiin, kun Antoni ja Simo lähtivät saattamaan vieraita hotelliin. A ja S kävivät samalla matkalla Ilakoissa ja kirjastossa hakemassa ne varatut kirjat. Ei kai siinä illalla muuta ihmeempää tapahtunut.

Perjantaina tytöt tulivat aamupalalle meille. Syötiin ja pian sen jälkeen lähdettiin HopLopiin temppuilemaan. Hoppari on ihan tossa vieressä kävelymatkan päässä. Onneksi siellä ei ollut liikaa porukkaa, vaan kaikkialle pääsi vaivatta. Me kummitädin kanssa löydettiin mahtavat "polkuautot", joilla huristettiin ympäriinsä. Se oli kivaa! Lapset juoksi ympäriinsä, jopa Sonja intoutui kiipeämään ylemmille tasoille ja pallomeri oli tietty kiva. Oli huippua! Lapsia ei meinannut saada millään pois, mutta onneksi niille taisi tulla nälkä. Antoni kipaisi Kotipizzaan hakemaan kaikille jauhelihaprinssipizzat. Slurps! Vähän tylsää oli se, että kummitäti lapsineen joutui tässä vaiheessa lähtemään kotiin päin. Auton pakoputki näytti vähän epäilyttävältä, mutta pääsivät onneksi ehjin nahoin kotiin asti.

Tampereen taidemuseolla on aina perjantaisin klo 15-17 ilmainen sisäänpääsy, joten päätin vihdoin mennä katsomaan kiinnostavan näyttelyn Kesän kaipuu - Matka naivismin maailmaan (näyttely loppui muuten eilen). Täältä löytyi sellaisia hauskoja tauluja, joista luulen, että äitini olisi tykännyt. Kirkkaita värejä, hassuja hahmoja, hälläväliä perspektiivejä, siis kaikenlaista ilosita ja ihanaa. Mukana oli sekä suomalaisia että ulkomaalaisia taitelijoita. Molemmat olivat ihan yhtä hyviä. Oli mahtavaa huomata, että suomalaiset osaavat maalata myös iloisia kuvia. Monesti nimittäin olen ahdistunut suomalaisten töistä. Esimerkiksi jotkut valokuvanäyttelyt ovat olleet hurjan synkkiä ja ahdistavia. Tänä vuonna olen löytänyt jo kaksi näyttelyä, jotka eivät ole ahdistaneet, vaan innostaneet ja ilostuttaneet: tämä ja sitten Pispalan Hirvitalolla ollut Elliina Peltoniemen Omakuva-näyttely. Jes! Tarkoitus oli käydä katsomassa vielä museon alakerrassa olevaa Muumilaaksoa, mutta olin niin täynnä noita upeita naivistisia kuvia, etten millään olisi pystynyt keskittymään mihinkään toiseen aiheeseen tai sitten olisi tullut ähky.

Illalla meille saapui vieras pohjoisesta, kun Antonin kaveri Rovaniemeltä tuli Winter War 2014 -kisoja seuraamaan. Kyseessä oli siis crossfit-kisa, laji, josta kuulin ekan kerran vasta nyt. Lapset olivat vieraasta innoissaan, esittelivät hymyjään ja nyrkkejään. Jopa Sonja oli superreipas. Syötiin iltapalaa ja juteltiin niitä näitä. Mentiin kuitenkin suht ajoissa nukkumaan, sillä herätys aamulla oli puoli kuuden kieppeillä (okei, me lasten kanssa ei herätty niin aikasin).

Lauantai olikin eka päivä helmikuuta. Mitäköhän me silloin tehtiin. En kyllä muista yhtään. Voihan sentään. Ainakin jätskihammasta kolotti, koska Antoni kävi Simon kanssa ulkona ja sen jälkeen toivat meille 3 Kaverin Jäätelöä, makuna oli vadelma-valkosuklaa. Erittäin hyvän makuista! Vaikka hinta näillä "erikois"jätskeillä on aika korkea, niin on ne kyllä hintansa väärtejä. Illalla tehtiin taas smoothieta ja kaikki tykkäsivät. Olen niin tyytväinen, kun noin helposti saa Sonjaankin pumpattua maitoa, vähän vaan mansikkaa ja rahkaa sekaan, niin avot. Yritän miettiä, että onko tossa jotain epäterveellistä tai huonoa, mutta eipä tule mieleen varsinkaan, kun ei lisää sokeria...

Sunnuntaina ehdittiin katsoa Avara luonto ja syödä aamupala, kun pohjoisen mies lähti jo kohti juna-asemaa. Mun on muuten tehnyt mieli pohjoiseen jo jonkin aikaa. Olisi ihana matkustaa Aavasaksalle (jos vihdoin voisin vähän paremmin ja pääsisin taas kävelemään sinne, pari viime reissua on mennyt raskauspahoinvoinnista kärsien) ja Kilpisjärvelle ja Tromssaan ja Inariin ja Vardööseen ja vaikka minne.

Päivällä meillä oli vihdoin ja viime aika lähteä Suureen merirosvoseikkailuun. Ensin haettiin herkkukakut Gopalista ja sitten mentiin Tapiola-talolle järkkäilemään. Laitettiin työpajat, keittiö ja sali kuntoon ja sitten vain odottelemaan vieraita, joita saapuikin ihan mukavasti paikalle. Olin auttelemassa lapsia miekkojen teossa (yksinkertaisesti sanomalehdestä ja teippipalasesta saa kivan ja suht turvallisen miekan). Pajapuuhastelu on hauskaa, kun saa puuhata lasten kanssa. Siellä tuntemattomatkin tyypit juttelevat niitä näitä eikä jännitä yhtään. Miekkoja käytettiin miekkalualueella, jossa sai opastusta miekkataisteluun. Jos osaisin, laittaisin tähän muutaman merirosvosanan, mutta valitettavasti en osaa.

Varsinainen leikki alkoi merirosvohuudoilla. Sitten saapui lautta mukanaan pingviini ja lohikäärmeitä. Mukana oli myös vauvalautta, joka oli ehkä suloisin idea ikinä! Leikki meni hienosti, itse muistin joten kuten, missä välissä oheismateriaalia piti jakaa (myrskykangasta, piiloutumiskankaita, meduusoja, haineviä). Onneksi meininki ei ole tiukkapipoista, vaan rennolla otteella mennään. Leikissä oli mukana hauskoja juonen käänteitä, mm. puhallettiin pingviinin lautta kumoon, yritettiin saada lohikäärmeet itkemään, juostiin karkuun haita, parannettiin merenneitoja. Lopulta aarrearkku löytyi tursaan alta ja kaikki leikkijät saivat osan aarteesta. Antoni oli muuten perämies Simo ja Simo oli Peter Pan. Sonja oli pikku merirosvo ja minö perämiehen vaimo. Aika cool, etten sanoisi. Oli siis ihan huippuleikit, mahtavat herkut ja hauskat siivoussessiot. Oli suuri sattuma, että kesällä satuttiin Pajumajan avajaisiin ja törmättiin SirkusRakkausPumPumiin ja tässä sitä nyt ollaan. Tampereella on kaikkea ihanaa lapsille, jo itse kaupunki on niin paras.

Kello oli jo paljon, kun tultiin kotiin, joten muuta ei ehditty tehdä kuin syödä iltapala ja painua pehkuihin. Olin itsekin ihan poikki, joten käytiin Antonin kanssa nukkumaan jo yhdentoista maissa. Nukuttiin koko porukka tooosi pitkään, tosin Antoni saattoi käydä katsomassa Super Bowlia keskellä yötä, mutta minä en tiennyt siitä mitään.

Tänään. Mitäs tänään? Taas alkaa muisti pätkiä. Tänään kävin katsomassa itsekseni Niagarassa leffan Philomena. Se oli hellyyttävä pieni elokuva, jonka pääosissa oli Judi Dench ja Steve Coogan, molemmat olivat erittäin hyviä rooleissaan. Tarina oli kuulemma tosi ja koskettava. Siinä Denchin näyttelemä Philomena lähtee etsimään adoptioon antamaansa poikaa. Poika olisi nyt 50-vuotias. Philomena sai lapset nunnien luona, joten hän ennemminkin joutui antamaan poikansa pois. Ihan supersurullista. Onneksi tästä oli kuitenkin tehty tavallaan onnellinen tarina.

Peter Pan ja silmälasit

Antoni kävi kävelyllä ja lasten kanssa ulkona. Minä laitoin pyykkejä ja järkkäilin huushollia. Siinähän se päivä taas meni. Sanon vaan, että aika menee ihan hurjan nopsasti. Kohta on taas jo huominen... Mitä kivaa se tuokaan tullessaan. Mutta nyt sanon hyvää yötä!