Kävimme Rauhaniemessä leikkimässä hiekkarannalla, joka oli osaksi jää- ja osaksi lumiranta. Kaunis, rauhallinen tunnelma. Teimme lumiukkoja ja kippailimme lunta autoilla.
Päivä oli harmaa ja sateinenkin, mutta tuossa harmaudessa oli jotain todella viehättävää. Siinä, miten sumu liikkui järven päällä ja peitti näkyvistä vastarannan. Miten jää ja taivas ja maa olivat kaikki yhtä harmaiden eri sävyjä. Lohdutonta ja lohdullista samaan aikaan.
Kotona oli mukava käydä lämpimässä suihkussa ja tehdä ruokaa, syödä hyvin ja puuhailla hämärässä tavallisia iltajuttuja (tuntuu, etteivät edes lamput anna kunnolla valoa), katsella ikkunasta sadetta.
Avasin eilen myös vuoden ensimmäisen kirjan. Tekijän sukunimi alkaa A-kirjaimella aivan kuten sana alku. Kyseessä on Paul Austerin romaani Sattumuksia Brooklynissä. Ainakin ensimmäiset 100 sivua ovat olleet erittäin miellyttävää ja täyteläistä luettavaa. Ihanaa tekstiä, joka vain soljuu eteenpäin. En ole lukenut Austerilta kuin yhden kirjan aiemmin (jossa tosin oli yhdessä kolme kirjaa; New York -trilogia) ja pidin siitäkin tosi paljon. Miehen tapa kirjoittaa on eläväistä, hahmot ovat vähän surkeita, mutta eivät täydellisen onnettomia. Teksti on humoristista ja lämmintä, mutta silti erittäin voimakkaasti miehen kirjoittamaa (jos nyt sallitaan tämä sukupuoliin jakaminen), toteavaa, kertovaa, ei kovin tunteellista, mutta kuitenkin tunteita herättävää.
Mutta hei, ihanaa viikonloppua, hauskaa vuoden alkua ja hyvää olemista!
Simo valitti nukkumaan mennessä, että polviin sattuu. Liekö lumisella rannalla konttaaminen kylmettänyt koivet?
VastaaPoista