rauhallista joulua!

Nyt on hyvä aika hiljentyä joulun odotukseen ja palata koneen ääreen vasta joskus joulun jälkeen. Ihanaa! Tänään satoi paljon lunta. Pääsimme lasten kanssa ulos, koska vesirokko alkaa olla selätetty (peukut pystyyn, että pysytään terveinä mahdollisimman pitkään). Nautimme lumesta ja tuiskusta.

Toivotan kaikille rauhallista, tunnelmallista ja ihanaa joulua, miten ja missä tahansa sen vietättekin! 

Rauhaa ja rakkautta, ei kai sitä muuta tarvita! 

lucian päivä

Ah, valoa, jos mitä, tämä maa nyt tarvitsee! Ja tänään sitä saatiin: lunta ja Luciaa. Suunnitelmissa oli käydä ensin Tallipihalla katsomassa Tiernatyttöjä ja sen jälkeen kuljeskella Vapriikkiin seuraamaan Lucia-kulkuetta. Jostain syystä lapset olivat aivan veto pois (ehkä viimeviikkoinen kuumeilu ja nyt ilmestyneet paukamat - vesirokko kai sittenkin, vaativat veronsa), joten päädyttiin vain viettämään hetki Tallipihalla ja tultiin sitten kotiin.

Jos jostain tietää, että lapset eivät ole aivan kunnossa, on se, että he eivät mene peuhaamaan lumeen. Yleensä pienikin lumimäärä saa lapset pomppimaan, pyörimään, kaivamaan ja innostumaan uusiin leikkeihin. Tänään ei paljon lumipöpiyttä nähty.

Tallipihalla Tiernatytöt esittivät perinteistä tiernapoikanäytelmää, joka on minulle joulunodotuksen kohokohta. Onneksi tiernapojat eivät ole ihan kokonaan menneet pois muodista ja useissa kaupungeissa näytelmää näkee aina jossakin. Vuonna 2013 onnistuttiin vahingossa näkemään näytelmä Helsingissä, kun joukko nuoria keräytyi esittämään tätä Stockmannin edustalle. Olin onnellinen. Viime vuonna kävimme Särkänniemen Koiramäessa, jossa näimme koiraversion näytelmästä (on muuten myös suosittu kirja ollut taas viime päivinä tuo Koiramäen Martta ja tiernapojat, kiitos Mauri Kunnas tästäkin). Se oli ihan ok ja pääasia, että edes koiraversio. Tänä vuonna sitten tuo Tiernatyttöjen versio, joka oli tosi hyvä!

Vähäinen lumi antoi esitykselle kauniit puitteet Tallipihan vanhojen, idyllisten rakennusten ja kevyen jouluvalaistuksen kanssa.

Käytiin katsomassa ponia ja aasia, jotka olivat koko ajan kiinni toisissaan. Aasi veti ponia harjasta ja huri karvaa. Poni vähän viuhtoi päätään, mutta tuntui melkein nauttivan saamastaan, melko raisustakin, huomiosta. Mahtava talvikarva kaksikolla.

Lapset kävivät perinteisellä karuselliajelulle. Vanhanajan karuselli on suloinen kuin mikä. Ja joulumusiikki soi.

Lapset söivät makkarat ja me Antonin kanssa maistelimme loimulohta: herkullisen suolaista ja tillistä, nam!

Kylmissään olevat lapset halusivat takaisin kotiin. Kieltäytyivät jopa uudesta karuselliajelusta. Päätimme jättää Lucia-kulkueen väliin ja lähdimme lumista maisemaa ihaillen kohti kotia.

Tänään teki ekan kerran tänä talvena mieli kuunnella Kate Bushin 50 Words for Snow -levyä. Siinä on niin hyvä tunnelma, joka sopii täydellisesti näihin ensilumisateisiin: kun on pimeää ja lumi tipahtelee hiljalleen katulampun valossa.

We're over a forest.
There's millions of snowflakes.
We're dancing.

The world is so loud. Keep falling and I'll find you...

Kotona katselimme Yle Areenasta viime vuoden Lucia-neidon kruunajaisia ja kuudelta näimme myös, kuinka tämän vuoden Lucia (oikealta nimeltä muuten Sonja) asteli alas Suurkirkon portaita. Kaunista!

Metsiin jo Pohjolan
vaipan luo hanki.
ja maa on valkean
verhonsa vanki.
Taivaisen hohteen tuo,
Lucia valon suo, 
Pyhä Lucia, 
Pyhä Lucia. 

Luimme Lucian menneisyydestä erilaisia versioita: silmien irroittamista ja rovioita... Aika traagista. Lauloimme myös tiernapoikia siitä Mauri Kunnaksen kirjasta.

(Katsoimme myös Lego Ninjagoa, mutta se ei sovi nyt ollenkaan tähän joulutunnelmaan, joten en kerro siitä sen enempää.)

Valoisaa Lucian päivän viimeisiä tunteja (no, melko pimeää jo on)!

pipruja

Ennen joulua on ihana tehdä ja paistaa pipareita. Haaveni olisi jaksaa joskus tehdä itse piparitaikina, koska se vaan on maultaan parasta (siis raakana). Tänään turvauduttiin Ikean valmispiparitaikinaan, joka oli ihan ok, tosin hieman höttöistä. Taikinakoko oli kuitenkin osuva, koska siitä tuli vain kaksi pellillistä pipareita. Lapset jaksoivat leipoa alusta loppuun ja Simo vielä koristelikin toisen pellillisen tomusokerin ja sirtuunamehun sekoituksella.

Itse en niin pipareista välitä, paitsi kun niiden päälle laittaa sinihomejuustoa tai ne koristelee tuolla makealla tökötillä. Silti pipareissa on sitä jotakin, joulun tunnelmaa. Muistan aina, kun mammalla teimme joulun alla ison kasan pipareita. Kävimme kellarinrappusissa maistamassa kylmää taikinaa, hmm hyvää. Onneksi lapset innostavat minutkin leipomaan niitä, ei varmaan muuten tulisi paistettua...

Herkullista viikon jatkoa!

oi ihana joulukuu!

Tänäkin jouluna tämä lasten mielestä vähän pelottava tonttu vartio meidän touhuja. Tonttu-paralta on matkan varrella kadonnut kävelykeppi ja parta on alkanut repsottaa, mutta hyvin vanhus silti täyttää tehtävänsä mm. Joulupukin kirjeiden jättöpaikkana (lähtivät tänään kohti Korvatunturia, oli siinä lapsilla ihmettelemistä, kun kirjeet olivat mystisesti kadonneet). Tonttu on ollut minulla aina. En tiedä, mistä se on tullut, mutta aina se on kulkenut mukana ja joka joulu ollut esillä. 

Ääneti kuu käy kulkuaan, 

puissa lunta on valkeanaan.

Kattojen päällä on lunta, 

tonttu ei vaan saa unta...

Hirmuisen mukavaa joulukuuta ja joulun odotusta! 

Marraskuun viimeinen

Tänään on marraskuun viimeinen päivä ja syksykin alkaa olla lopuillaan. Lumi suli ja synkkyys jatkuu. Onneksi muutaman kerran aurinko on kurkistellut pilvien takaa, joten toivoa on. Ihanaahan nyt on ollut, raikas ilma edelleen ja metsässä kaunista: vihreää sammalta ja ruskeita lehtiä.

Samalla kun marraskuu päättyy, päättyy myös mukava lukuhaaste (ei tarkoita kuitenkaan, että lukeminen loppuu). Eilen illalla alkoi Marininan Kuoleman käsikirjoitus olla niin jännä, että oli pakko lukea se loppuun, vaikka kello oli jo reilusti yli puolen yön. Kirja oli tosi hyvä, kuten ovat olleet aiemmatkin teokset tässä Kamenskaja-sarjassa. Erityisesti pitää kiittää loistavaa ja hyvin sujuvaa suomennosta, jonka on tehnyt Liisa Viitanen. Itse juoni oli mutkikas ja mukaansatempaava huumorilla höystettynä. Sarja on siitä miellyttävä, ettei se ole liian väkivaltainen tai hurja, vaikka Venäjällä liikutaankin. Anastasia Kamenskaja on hahmona positiivinen kaikkine "vikoineen" päivineen. Suosittelen Marininan dekkareita kaikille leppoisasta jännityksestä pitäville!

Ehdin tänään aamupalan yhteydessä aloittaa uudenkin opuksen. Tällä kertaa hieman erilaisen kirjan (viime aikoina kun dekkarit ovat maistuneet), nimittäin Diane Keatonin muistelmat Nyt ja aina (Then Again 2011). Ainakin alku on mielenkiintoinen. Kirjassa risteävät Dianen oman elämän muistelmat ja tämän äidin Dorothyn päiväkirjamerkinnät. Diane Keaton on yksi suosikkinäyttelijöistäni, joten uskon, että tulen pitämään myös hänen kirjoituksista. Ja eiköhän tänä jouluna tule taas katsottua ihana jouluhömppä Perheen jalokivi, jossa Keaton esittää perheen äitiä, joka saa jouluna vieraakseen kaikki lapsensa puolisoineen ja lapsineen (tai no, lapsenlapsia on vasta yksi, toinen tuloillaan).

Sellaista tänne. Pian on lasten joulujuhla ja sitten alkaakin joululoma. Sitä ennen on vielä itsenäisyyspäivä ja Simon tanssijuhlat, kivaa!

Tunnelmallista joulun odotusta!

Vielä muutama päivä lukuhaasteen parissa

Marraskuu on hurahtanut hurjalla vauhdilla eteenpäin. Ensin oli kosteaa, harmaata ja synkkää, nyt on valkoista ja kylmää. Mukava muutos ja kivaa vaihtelua. Ollaan ehditty leikkiä lumisotaa, peuhata lumessa ja laskea mäkeä. Lisää lunta, kiitos (tai ei ainakaan sitä märkää loskakeliä)!

Lukeminen on sujunut edelleen. Viime keskiviikkona sain loppuun mahtavan Isomäen Heräämisen. Kirja oli taattua Isomäki-laatua: jännitysta, toimintaa, outoja tapahtumia, yllättäviä käänteitä ja pohdintaa maapallon tulevaisuudesta. Kuten jo aiemmin mainittu, Isomäen tyyli kirjoittaa uppoaa minuun ihan täysillä. 

Torstaina hurautin bussilla Helsinkiin. Sain bussissa hyvin seuraavan kirjan, eli venäläisen Alexandra Marininan dekkarin Kuoleman käsikirjoitus (Nezapertaja dver, 2001), alkuun, vaikka uni vei lopulta voiton. Niin käy aina. 

Pääsin Helsingissä hurvittelemaan äitin kanssa. Torstaina kävimme Studio Pasilassa katsomassa musiikkinäytelmää Kummitusjuna. Näytelmä vaikutti ensi alkuun epäilyttävän kammottavalta, mutta muuttui sitten hyvinkin mielenkiintoiseksi ja lopulta sitä olisi katsellut pidempäänkin. Ideana oli, että Mellunmäen metroasemalta lähtien näytelmässä käytiin läpi metroasemia ja jokaiselle löytyi joku makaaberi tarina. Oivaltavia, koskettavia ja groteskeja episodeja (erityisesti miehen ja pakastimessa olevan vaimon välinen kohtaus), joissa ei oikein tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Näyttellijät olivat todella taitavia, lavastus yksinkertaisen kekseliäs. Bändi oli aivan huippu ja musiikki muutenkin toimi mehevästi. Näytelmässä kuultiin Anna-Mari Kähärän ja Jussi Tuurnan säveltämää musiikkia. Tykkäsin.

Perjantaina kävimme heti aamusta katsomassa Kätilö-leffan, joka sekään ei ollut mikään iloisin elokuva. Tykkäsin kuitenkin siitäkin kovasti (Krista Kosonen on aina ihana, Tommi Korpela hyvällä tavalla kammottava ja Lauri Tilkanen surumielisen suloinen, mutta entäs PPP:n hampaat!).  Onneksi oli äiti turvallisesti vieressä. Meidän lisäksi salissa oli vain yksi vanhempi rouvashenkilö, jolle olisi tehnyt mieli huikata hurjimpien sotakohtausten aikana, että tulepas meidän viereen istumaan. 

Illalla saapui loppu perhe mummikkalan kautta mummalaan ja lauantaina käytiin juhlimassa veljen synttäreitä. Oli taas tapahtumatäyteinen viikonloppu. Kivaa! Sunnuntaina ajellessamme pimeydessä kotiinpäin maisema muuttui ihan valkoiseksi ja Tampereella olikin kymmenisen senttiä lunta maassa. 

Viikko on taas lähtenyt käyntiin ja huomenna onkin jo keskiviikko. Kohti joulua mennään! Nyt kirjan pariin ja sitten nukkumaan. Makeita unia!

P.S. Tänä vuonna en varmaan jaksa pitää erityistä blogijoulukalenteria, vaikka ajatus olisikin ihana. En yksinkertaisesti jaksa avata joka päivä konetta, kun on valtavasti luettavaa varsinkin, kun tuo kognitiivinen neurotiede -kurssi alkoi ja siinäkin olisi kirja painavaa asiaa luettavana. Mikä siis on kivaa, mutta rajoittaa koneella oloa. Onneksi on aina mainio partiolaisten joulukalenteri, jonka parissa toivottavasti mahdollisimman moni viihtyy. 

P.P.S. Vaikka blogijoulukalenteria ei tulisikaan, se ei silti tarkoita, ettenkö edelleen rakastaisi joulua. Tänä vuonna oma trendini on, että hiljaa hyvä tulee. Rauhallinen joulu, paras joulu. En jaksa kuunnellakaan muuta joulumusiikkia kuin harrasta jouluhyminää. Lumista joulunodotusta!

Marraskuu on kirjakuu

Olin tänään kognitiivisen neurotieteen reilu kolmituntisella luennolla. Aihe voi kuulostaa hurjalta, mutta paljastuikin, että aivojutut ovat mielenkiintoisia. Ehkä tuohon suhtautuu eri tavalla, kun ei ole pakko oppia mitään, kun opiskelen vapaaehtoisesti. Toisaalta aivot ovat vähän sama juttu kuin avaruus, että jos niistä tietää liikaa, niin ajaa itsensä hulluuden partaalle. Kaikessa monimutkaisuudessaan aivoissa ja ihmisen hermojärjestelmässä on jotain kamalan selkeää. Ehkä se johtuu siitä, että kaikilla osilla on omat nimensä ja tehtävänsä. Ja miten mielenkiintoista on se, kuinka aistiärsykkeet liikkuvat aivoissa tai miten ihminen tuntee... 

Olen edelleen lukenut paljon How children develop -kirjaa (nyt jo toista kertaa) ja yritän löytää aineistoa esseeseen (ja sitähän löytyy, mutta mikä olisi oleellisinta). Onneksi aina johonkin väliin mahtuu pieni viihteellisempi lukuhetki. Sain eilen illalla luettua Kähkipuron Naislääkäri -dekkarin. Vai voiko tuota nyt kutsua dekkariksi? Mistään detective storysta ei oikeastaan ollut kyse, vaikka kyllä poliisikin tarinassa esiintyi. Kirja kertoi Lintukoto-nimisestä sairaalasta, jossa oli tehty laittomia abortteja ja jonka työntekijät olivat hieman kyseenalaisia. Henki sairaalassa oli tympeä ja pian alkoikin tapahtua vaikka mitä. Tulipalo, pari kuollutta, kolareita ja huumeita. Tunnelma oli kauttaaltaan aika synkkä. Onneksi lopussa annettiin vihjeitä paremmasta ja kirjasta jäi suhteellisen hyvä mieli. Ei muuten uskoisi, että 176 sivuun ehtii mahtua niin paljon toimintaa. Kirjan alku oli puuduttava, mutta muuttui onneksi 1970-lukulaisen viihdyttäväksi tarinaksi. 

Koska ilta oli vielä nuori silloin eilen, aloitin taas jo uuden kirjan lukemisen (on niin monta hyvää odottamassa...). Tällä kertaa vuorossa on Risto Isomäen Herääminen (2000). Löysin tämän jokin aika sitten divarista ja koska neljä muuta lukemaani Isomäkeä ovat olleen hengästyttävän hyviä, päätin tarttua tähän jo aiemmin julkaistuun romaaniin. Ensimmäiset 72 sivua ovat todella lupaavia, vaikka aika jännittäviä ja vähän pelottaviakin. Isomäen tyyli on mukavan viihdyttävä, vaikka kirjoittaakin vaikeista (ja ehkä etukäteen ajateltuna tylsistä) asioista. Kuitenkin lukiessa ajatus lähtee monesti harhailemaan suurien asioiden pariin ja tekee mieli vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa. Ilmaston nopeaa lämpenemistä, kuivuutta, outoja kuolemia, metsäpaloja, kummallisesti käyttäytyvä aids-virus, jälkiä kuussa... 

Kaikkea en aina ymmärrä, mutta kirja antaa yleensä hyvän selityksen. Tässä pieni esimerkki:

"- Se on yksi planktoneliöiden luokka, selitti Irina. - Juuri coccolitoforidit tuottavat tehokkaimmin dimetyylisulfidi-nimistä kemikaalia, joka antaa merelle sille tyypillisen hajun ja lisää pilvien muodostusta. Valtameren yllä muodostuu suhteellisen vähän pilviä, koska ilmassa on vain vähän vesipisaroiden tiivistymiskeskuksina toimivia hiukkasia. DMS-pisarat voivat korvata tämän puutteen, aivan samoin kuin valtamerilaivojen savupiipuistaan kylvämä rikki. Jos Velan säteily tappoi tehokkaammin muita planktonleviä, coccolitoforidien osuus olisi vastaavasti kasvanut ja ilmasto viilentynyt runsaamman pilvipeitteen takia."

Ei muuta kuin mukavaa marraskuista viikkoa! Toivottavasti jokaiselle löytyy jostain valoa tähän pimeyteen. Ehkäpä se aurinko taas joku päivä näyttäytyy. Onneksi aina voi sytyttää muutaman kynttilän.