Korkeasaari

Yksi lempparipaikoistani Helsingissä on Korkeasaari (Mustikkamaa myös). Eläimet ovat ihania ja on mahtavaa, että niistä näytetään pitävän hyvää huolta. Itse pidän kuitenkin kaikista eniten saaren luonnosta: kallioista, käppyrämännyistä, meren läheisyydestä ja kaikista kasveista. Ei haittaa, vaikka eläimet olisivat nukkumassa, kun saarta on niin mukava kiertää ihan vain kävelemisen ilosta "vapaata" luontoa katsellen. Toisaalta myös erilaisissa taloissa olevat kasvit ovat kiinnostavia. Kävimme syyslomalla Korkeasaaressa ja Amazonia-talossa kukkivat monet kasvit (valitettavasti en tiedä niiden nimiä) ja linnut lauloivat.

Syksy ja talvi ovat hyviä aikoja vierailla saarella. Silloin vierailijoita on paljon vähemmän kuin kesällä ja jos eläimiä tahtoo nähdä, niin ne ovat virkeitä ja usein puuhailevat jotain. Näimme tällä kertaa mm. pöllöjä, tiikereitä, leijonan, leopardeja, ilveksen, saukon, pesukarhuja, villihevosia, gaselleja, kameleita, ötököitä ja käärmeitä, lintuja, metsäpeuroja, karhun, sammakoita ja varmasti monta muutakin. Ilma oli viileä, mutta silti mukava, ei liian kylmä eikä kostea. Luonto hehkui ruskaa. Lapset jaksoivat kävellä vaikka kuinka monta tuntia ja tutkia kaikkea. Huomasin, että olin valokuvannut ennemminkin lasten tutkimisia kuin varsinaisesti eläimiä (alla olevat kuvat ovat ajallisesti käänteisessä järjestyksessä, mutta en osaa niitä siirtää nopeasti ja helposti toiseen järkkään, joten olkoot näin).

Suosittelen  vierailemaan Korkeasaaressa syksyllä ja talvella! Rautatientorilta pääsee kätevästi bussilla portille asti.

Arkkitehtuuri

Arkkitehtuuri on mielenkiintoinen taiteenlaji. Rakennustaide - niin kai sen voisi suomentaa. On hauska liikkua ulkona ja katsella ylösalas ja ympärille, minkälaisia rakennuksia ja rakennelmia sitä on minnekkin kyhätty. Itse pidän kovasti vanhoista taloista, sellaisista, joissa näkyy, että tekemiseen on käytetty aikaa ja vaivaa. Jo pelkkä suunnittelu on varmasti vienyt ikuisuuksia. Toisaalta myös hieman yksinkertaisemmat, mutta hyvin tehdyt rakennukset ovat kauniita. Sellaiset ns. funkkistyyliset talot. En pidä erityisesti tämänpäivän arkkitehtuurista (voi joitakin poikkeuksiakin olla). Olen yrittänyt miettiä, että miksi en. Jokin suunnattoman suurissa lasipinnoissa ja valkoisessa betonissa ei vain viehätä. Vertailin kahta laatikkomaista kerrostaloa Tampereen keskustassa. Toinen oli hieman vanhempi ja se oli minusta suloinen, toinen taas melko uusi ja epämiellyttävä. Rakennukset siis näyttivät melkein samanlaisilta. Yritin tutkailla, miten ne erosivat tosistaan. Yksi oli se, että vanhemmassa talossa oli sisennetyt ikkunat. Siis ikkunat eivät tehneet ulkoseinän kanssa tasaista pintaa, vaan tilaa oli ikkunapellille (vai mikä ikinä se onkaan nimeltään). Molemmissa taloissa oli paljon ikkunoita. Täytyy jatkaa pohdintaa siitä, mikä on kaunista arkkitehtuuria ja mikä välttämättä ei. Meidän talo on esimerkiksi varsin ruma: harmaista kivilaatoista kyhätty kerrostalo. Ehkä, jos ulkopinta olisi toisenlainen, olisi tämäkin pikkutalo jopa suloinen.

Kävelimme mieheni kanssa Helsingissä ja tutkimme taloja. Ihania vanhoja kerrostaloja erilaisine koristeineen. Toivottavasti noista vanhoista taloista pidetään huolta sen sijaan, että ne jyrättäisiin pois jonkun uuden alta.

Helsinki

Matkustimme mieheni kanssa kahdestaan Helsinkiin viime sunnuntaina. Junamatka nopealla pendolinolla oli oikein mukava: kotona valmistetut eväät, kuuma tee, Aamulehti ja hyvää seuraa. Olimme jo hyvissä ajoin syksyä hohtavassa Helsingissä.

Olen aika ajoin miettinyt, ettei minulla ole sellaista kotikaupunkia, joka tuntuisi tosi rakkaalta ja...  no, kodilta (toki Tampere on meidän kotikaupunki), mutta viime aikoina olen tullut siihen tulokseen, että ehkä se sittenkin on Helsinki. Siellä olen viettänyt kuitenkin suurimman osan elämästäni, käynyt koulut, opiskellut ja ollut töissä. Olen syntynyt Haminassa, joka sekin on rakas kaupunki ja siellä käymmekin melko usein (tai ainakin kävimme silloin, kun meillä oli auto). Haminasta muutin jo 6-vuotiaana perheen kanssa Santahaminaan, johon olen erityisen kiintynyt, koska lapsuudessani kolusimme ystäväni kanssa saaren melkein joka kolkan (ihan kaikkialle ei edes päässyt): metsät, kalliot, rannan sekä tallialueen, jossa vielä silloin oli useita hevosia (pienen hevoshullun unelma: talli aivan talon vieressä). Santahaminasta muutimme Vuosaareen (vai Rastilako se on?), joka sekin oli hyvin viihtyisä ja ihana paikka luonnon ja meren helmassa. Vuokista kävimme kahden vuoden reissulla Moskovassa, josta tuli suuri kaupunkirakkaus ja jonne kaipaan aina välillä tosi kovasti ja usein siellä tuli käytyäkin tuon jälkeen, kun siellä vielä asui tuttuja. Nyt ei enää, harmi. Moskovasta palasimme Vuosaareen (vai oliko se sittenkin Meri-Rastila?), jossa asuinkin sitten monta vuotta (koko lukioajan ja osan opiskelustakin). Sitten oli muutto Puotilaan, kerrostalokaksioon, joka sekin oli oikein viehättävä paikka. Ihana luonto ja edelleen meri lähellä. Puotilasta muutin tulevan mieheni luo Vantaan Myyrmäkeen, jossa suloinen kaksio oli todella toimiva ja kiva koti. Poikakin syntyi siellä. Luonto oli edelleen lähellä (vettä kyllä kaipasin), mahtavia kävelyreittejä, joista osa on nyt jo tuhottu rakentamalle päälle taloja. Kaksiosta muutimme kamalalla kiireellä Suvantotielle Myyrmäessä. Tuntui, etten niin kovin hyvin viihtynyt tuossa kodissa, mutta nyt näin jälkeenpäin ajattelen, että oli sekin kiva koti. Tilaa riitti vastasyntyneelle tytöllekin. Jostain hassusta mielijohteesta halusimme räväyttää kunnolla ja muutimme tänne Tampereelle Amuriin, jossa siis asumme edelleen. Tamperekin on ihana, kaunis kaupunki. Tuntuu, että asumme tällä hetkellä aika täydellisessä paikassa. Järville on lyhyt matka ja Pyynikille ja keskustaan ja eskariin ja päiväkotiin ja leikkipuistoihin, kirjastoon, uimahalliin, elokuvateatteriin, kauppoihin ja vaikka minne. Asunto on kiva ja meille sopiva, ainoa, mitä hieman muuttaisin, on muutaman vanhuksen asenne meluaviin kakaroihin. Muuttaminen on hauskaa, mutta niin on oman paikan löytäminenkin. Ehkä koti tosiaan on siellä, missä rakkaat ihmiset ja oma perhe on... (voiko se siis olla monessa paikassa?) On ihan hassua, että omista lapsistani tulee tamperelaisia, kun itse en miellä olevani tamperelainen (sellainen oikea tamperelainen). Olikohan omista vanhemmistani yhtä outoa, että heidän lapsistaan tuli helsinkiläisiä, olivathan he itse asuneet Haminassa (ja Vehkalahdella) vaikka kuinka pitkään? Minnehän omat lapseni muuttavat ja perustavat perheen?

Mutta niin, kävelimme mieheni kanssa Helsingin keskustassa, kävimme HAMissa katsomassa Yayoi Kusaman ihania täpliä ja kurpitsoita In infinity -retrospektiivissa (suosittelen!), bongasimme muutaman patsaan ja ihastelimme kaupungin vanhoja taloja. Syksy oli kaunis Helsingissäkin.

Laiturilla

Pienet sillat ja laiturit ovat tietysti tarpeellisia ihan sen vuoksi, että pääsee jonnekin. Silta vie yli joen tai laiturilta hypätään veneeseen. Yksinäinen, kulunut laituri tuo myös tunnelmaa maisemaan. Kuvittele istuvasi laiturinnokassa ja katselevasi kaunista maisemaa. Aamukahvi laiturilla. Sillan yli kauniilta rannalta toiselle.

Tunnelmallista viikonloppua! Kauniita syyspäiviä!

Kiveltä kivelle

 Kivisiä  tunnelmia sumuisen kosteassa syyssäässä Simolan ja Tahmelan rannoilta. 

kattoja

Voisin olla Katto-Kassinen, Karlsson på taket, pieni hassu mies, joka asuu katolla ison savupiipun takana.

Hienoissa vanhoissa taloissa on usein kauniit katot ja savupiiput, erimuotoisia ulakkoikkunoita ja kummallisia kulmia. Joskus katot ovat sammalen peitossa tai kuluneet kummallisen vihreiksi, kauniiksi. Joskus uusi katto kiiltelee hopeaa, heijastaa valoa. Peltikatto, tiilikatto, huopakatto...

Kun kulkee Amurista yli Pyynikinharjun Tahmelaan, näkee jos jonkinmoista kattoa. Suurin osa niistä on kauniita, vaikka ne olisivatkin vähän vanhoja ja rapistuneita. Pääasia, että pitävät vettä.

(puoli)Alastomat rungot rannalla