Kirjoja ja Woody Allenia

Tampere on ihana paikka! Ja meitä on todella onnistanut asuinpaikan suhteen. Tuntuu, että Amuri on lähellä kaikkea mielenkiintoista, mutta sopivasti syrjässä, että täällä on tosi rauhallista. Viikonloppuisin katselen parvekkeelta ulos ja yritän bongata juhlakansaa, mutta harvemmin tästä ketään ohi menee.

Tänään kävimme koko perheen voimin kirjastossa. Hankimme muutama viikko sitten koko porukalle kirjastokortit. Tai no, Sonja ei vielä saanut omaa, mutta Simon kortti on ollut jo ahkerassa käytössä. Tampereen pääkirjasto Metso on lyhyen kävelymatkan päässä meiltä. Sieltä löytyy mukava lastenosasto, jossa saa ihan luvalla pitää ääntä ja kirjojen lisäksi sieltä löytää vähän lelujakin. Aikuisille emme ole vielä ehtineet lainata mitään, mutta lapsille kirjastosta on löytynyt kaikkea ihanaa. Äiti tietysti valitsee niitä oman lapsuuden lemppareita, kuten Minttua, Myyrää, Pupu Tupunaa, Elsa Beskowin kirjoja ja Jasoneita. Lapset saisivat kyllä itsekin valita lainattavaa, mutta kaikki muu tuntuu aina kiinnostavan paljon enemmän. Erityisesti Brion taaperokärryt, jollaiset löytyy kyllä kotoakin. Mutta joo, molemmat kyllä kuuntelevat todella innolla lainattuja kirjoja. Itse ihastuin Tove Appelgrenin Vesta-Linnea-sarjaan. Salla Savolainen on piirtänyt kirjaan kuvituksen ja se on kerrassaan mainio.

Kirjaston jälkeen kävimme keinumassa (siis keinuttamassa lapsia) Väinö Linnan puistossa. Sonjan ehdoton leikkipuistolemppari on keinu. Kiikka, sanoo tyttö. Ei ole ollenkaan ihme, että tyttö viihtyy keinussa vaikka tunnin.

Iltapäivällä minulla oli "omaa aikaa" ja kävin katsomassa lempiohjaajani Woody Allenin uusimman leffan Blue Jasmine. Kehräsaaresta löytyy sympaattinen yhden salin elokuvateatteri nimeltä Niagara, jossa näytetään elokuvia juuri minun makuuni (pari viikkoa sitten kävin katsomassa Rakkautta ennen keskiyötä). Teatterin tunnelma on valloittava. Jazz soi ennen kuin elokuva alkaa ja mainokset on jätetty minimiin (onneksi vain trailereita). Punaiset samettituolit kuuluvat tietysti asiaan.

Blue Jasmine oli niin hyvä elokuva, että uppouduin siihen niin täysillä, etten leffan loputtua melkein muistanut, mitä siinä tapahtui. Cate Blanchett Jasminena oli aivan mahtava eikä Sally Hawkins Ginger-siskona ollut yhtään hullumpi. Kaksi kerrontatasoa (menneisyys ja nykyisyys) eivät ainakaan itseäni haitannut yhtään, sillä niihin siirryttiin joustavasti. Voisin mennä katsomaan leffan uudelleen vaikka heti. Ihana Allen, tee lisää leffoja! Seuraavaksi haluaisin nähdä The Perfect Mothers -leffan.

Sellaista tänään. Mukavaa viikkoa ja värikästä syksyä! Vaahterat ja pihlajat ovat todella kauniita. Katselkaa ympärillenne!