9/4 Mikael Agricolan päivä

Tänään vietettiin Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää. Itselleni suomen kieli on tärkeä. Pidän kieliopista ja siitä, että kieltä kirjoitetaan oikein (opiskellessani venäjän kieltä rakastin myös sen kielioppia), vaikka en itse varmasti osaa kaikkia kielioppikommervenkkejä, niin aina voi yrittää. En puutu tässä nyt kovasti puhuttuihin alkaa tekemään -juttuihin, vaan haluan laittaa päivän kunniaksi kivoja kuvia. Ne eivät liity suomen kieleen tai Agricolaan muutoin kuin sillä, että meidän äidinkieli on suomi.

Kävimme tänään iltakävelyllä ns. Venerannassa. Kartta ei kerro paikan oikeaa nimeä, mutta koska siellä on paljon soutuveneitä, nimitämme itse paikkaa Venerannaksi. Paikka sijaitsee Eteläpuiston lähellä paikalla, jossa ennen sijaitsi Palomäen uimalaitos. Liput liehuivat vielä saloissa, kun lähdimme, mutta monessa pihassa niitä alettiin jo laskea. Taivas oli ihan sininen ja aurinko paistoi, mutta silti oli aika vilakka.

Rannalla oli ihan älyttömästi porukkaa, siitä kun kulkee lenkkipolku kohti Pyynikkiä. Edes kesällä ei nähty niin paljon kulkijoita ja koiranulkoiluttajia. Kevätauringolla taitaa olla osuutensa asiassa.

Heiteltiin tapamme mukaan kiviä veteen. Antoni veisteli "kaarna"laivaa laudanpätkästä, mutta jostain syystä vene kellahti aina kumoon, kun se veteen laskettiin. Molemmilla lapsilla oli saappaat jalassa, jos he menevät veteen. Ei tietysti tullut lainkaan mieleen, että totta kai he menevät veteen. Eihän siinä matalan saappaanvarret riitä.

Löydettiin vielä toinen mukava paikka samalta rannalta. Tein Simon kanssa veneen ja tällä kertaa onnistuimme saamaan sen matkaan. Simo laittoin kyytiin Erikin, matkustajan, mutta kun keksin heittää kivillä laivalle vauhtia (tekemällä aaltoja), Erik-rukka tippui veteen. Nyyh. Onneksi laiva jatkoi matkaansa kohti auringonlaskua. Sonja esitti laiturilla Risto Rääppäjässä laulettua kappaletta Risto räppää. Mikä räpätäti tuo meidän Sonja!

Niin ja mikä viikari tuosta meidän Sonjasta on tullut. Lähdettiin rannalta. Muut käveli kiltisti vaunuille, mutta tyllerö otti toisen suunnan. Intohimoinen uimari tahtoi heittää nähtävästi talviturkin, sillä hän juoksi veteen ja liukastui siellä masulleen. Äiti (siis minä) hädissään juoksi perään sen enempää ajattelematta ja niin oli sekä tytär että äiti märkänä. Onneksi ranta oli matala ja Sonja osasi laittaa kädet pohjaan, eli vaaratilannetta ei syntynyt. Lapsi itki ja vanhemmat pidättelivät naurua. Kun hetken päästä Sonjalta, että vieläkö tekee mieli uimaan, niin hän vastasi, että tarttee uikkarin. Ei siis jäänyt traumoja tästä!

Käveltiin kotiin erikoisreittiä ja hypättiin Kurilankadulta pihalle, jossa sijaitsee mm. Pirkanmaan musiikkiopiston rakennuksia sekä Pyynikin aikamatkat -taidegalleria. Gallerian ulkoseinään oli tehty hieno teos Tikkari. Hieno miljöö vanhan sairaalan kupeessa, aivan kuin olisi aikamatkalla.

Matkalla kotiin ehdittiin vielä ihailla kuuta. Sonjan sanoin: kuuhun oli syttynyt valo, kun se aiemmin oli valkoinen ja illemmalla sai valonsa. Ihana ajatus, että kuun sisällä olisi lamppu, joka naksautetaan illalla päälle.

Kaunis päivä! Mahtavaa viikon jatkoa!

P.S. Oletteko seuranneet sarjaa nimeltä Vettä sakeampaa? Se on ruotsalainen sarja, jossa ollaan Ahvenanmaalla. Kolme sisarusta ovat saaneet edesmenneeltä äidiltään "perinnöksi" täysihoitolan, jota heidän täytyy pyörittää yhdessä ainakin kesän ajan. Maisemat ovat ihania, tunnusmusiikki on tunnelmallinen ja muutenkin tarina on jännittävä. Näyttelijät ovat hyviä ja kaikki on kohdallaan. Minä pidän kovasti. Nyt aion Antonin kanssa katsoa sarjan viimeisen osan Areenasta. Harmittaa, että sarja loppuu, mutta toisaalta on kiva tietää, mitä kaikille tapahtuu...