Lukuhaaste jatkuu...

Sain eilen luettua loppuun Sinisalon peikkokirjan, eli Ennen päivänlaskua ei voi. Tykkäsin siitä kovasti. Se oli hämmentävä, omituinen, koskettava, mukaansatempaava ja eroottinen. Väliotsikot olivat nimetty Päivänsäde ja menninkäinen -laulun mukaan. Luvut olivat lyhyitä. Mielenkiintoisesti vaihtelivat henkilöhahmojen katsontakannat ja infotekstit, joissa tuotiin esiin viittauksia peikkoihin. Toimiva kokonaisuus. Päähahmon yletön kiintymys peikkoon, Pessiin, oli ihmeellistä, joka välittyi hyvin tekstistä. Ja kohdat, joissa Pessi sai syödäkseen, toivat itselleni mieleen kissan, joka rasauttaa rikki saalistamansa myyrän. Koska kirja oli julkaistu jo vuonna 2000, välittyi siitä ihanasti juuri se aika: Calvin Kleinin tuoksut ja monitoimilaitteettomuus. Täytyy tunnustaa, että joku ilta lukiessani kirjaa silloin, kun muut jo nukkuivat, tunsin pelkoa. Mitä jos peikko yhtäkkiä seisoisi meidän eteisen varjoissa. Tässä sitaatti siitä, mikä sai minut pelkäämään:

"And those cities are inhabited by creatures more terrible than imagination can create: man-shaped but man-devouring, as black and as silent as the night they prowl in."

Kaiken kaikkiaan siis mainio pieni, mutta ajatuksia herättävä teos. Ihminen ja luonto. Luonto ja ihminen. Sinisalo sai muuten vuonna 2000 Finlandia-palkinnon tällä romaanilla. Pianhan taas jaetaan tuo palkinto. Hassu sattuma oli se, että Antoni laittoi tänään Hectorin soimaan ja myöhemmin kuulimme radiosta, että Heikki Harma jakaa tämän vuoden Finlandiat. Aikamoinen hassu sattuma. Aika vähän on muuten tullut luettua Finlandia-kirjoja, voittajien tai ehdokkaiden, vaikka mielenkiintoisia ovatkin. 

Aloitin eilen illalla seuraavan lukuhaaste-kirjan, eli saksalaisen Petra Hammesfahrin dekkarin Syysurhi (Den Lezte Opfer, 2002). En ole aiemmin kuullutkaan kyseisestä kirjailijasta. Tähän kirjaan törmäsin kesällä mökillä, kun iskä toi sinne kasan kirjoja. Koska näitä pokkareita löytyi kaksi, ajattelin pihistää toisen itselleni. Erityisesti minuun vetosi kirjan nimessä mainittu sana syys. Tykkään, kun vuodenajat ovat läsnä, erityisesti juuri dekkareissa. On niin tunnelmallista lukea rikoksista ja niiden selvittelystä esim. kesän kuumuudessa, syksyn sumussa (vähän niin kuin oheisissa kuvissa), jouluvalmisteluiden alla. 

Sain eilen illalla luettua 66 sivua tätä uutta kirjaa, eli päivän lukutavoite saavutettu. Selvisi myös, miksi kirjan nimi on juuri syysuhri. Samaan aikaan syyskuussa on kadonnut naisia joka toinen vuosi (osa löydetty murhattuina). Kerronta on koukuttavaa, vaikkei kyseessä olekaan mikään suuri kaunokirjallinen teos. Erittäin helppolukuista ja viihdyttävää. Yllättävää, ettei Hammesfahrilta ole käännetty suomeksi kuin muutama kirja. Ehkä suosio ei riittänyt, dekkareita kuin riittää joka lähtöön ja ihan suomeksi kirjoitettuna. 

Pidän kovasti dekkareista. Rikoksista ja siitä, miten ne pikku hiljaa selviävät. Yleensä taustalla kulkee myös joku rikokseen liittymätön tarina, joka ainakin dekkarisarjoissa jatkuu koko sarjan ajan (mm. Donna Leonin ja Mari Jungstedtin sarjoissa) ja saa ihmiset koukuttumaan sarjaan. Itse kuitenkin inhoan kaikenlaista väkivältää enkä missään nimessä haluaisi, että mitään kamalaa maan päällä tapahtuu. Miksi kuitenkin nautin lukea näitä hurjia tarinoita, joissa välillä voi tapahtua ihan kauheita juttuja. Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -sarjan lukemisen lopetin, koska se alkoi yksinkertaisesti olla liian rankka. Nautin kovasti myös Poirot- ja Mma Ramotswe -tyylisistä tarinoista, joissa välivalta on jätetty minimiin. 

Yritän miettiä, miten jatkaisin lausetta: Luen dekkareita, koska... Miksi? Ne viihdyttävät ja jännittävät. Toisaalta on kiinnostava yrittää ymmärtää rikoksen tekijää. Mikä saa ihmisen ryhtymään kauheisiin tekoihin. Piileekö dekkari-intoilun takana jotain psyykkisesti syvempää... Ehkä en edes halua tietää. 

Joka tapauksessa aion viihtyä Syysuhrin parissa nelisensataa sivua ja sitten taas jotain muuta. Toivottavasti matka on mielenkiintoinen!

Hei, hyvää ruotsalaisuuden päivän loppua! Suomen lippu näytti tänään aika reppanalta, kun oli sateinen ja synkkä päivä, muttei tuullut yhtään. Märkänä se roikkui hieman apean näköisenä tangossa. Oli myös Nenäpäivä! Lapset olivat saaneet vanhalta ystävältäni nenät ja sain minäkin pitää punaista nenää hetken aikaa. 

Viikonloppuiloa!