alkusyksyn tunnelmia

"Oltiin kauan vaiti. Ilta oli tyyni, leppoisa, eräs tuollainen surunvoittoinen jälkisuven ilta, jolloin kaikki ympärillä on niin värikästä, mutta samalla näkyvästi kuihtuvaa, tunti tunnilta köyhtyvää; maan kaikki kesäiset, täyteläiset tuoksut ovat ehtyneet, ja multa lemahtaa vain kylmältä kosteudelta. Ilma on omituisen läpikuultavaa, punertavalla taivaalla liitelee naakkoja herättäen ikäviä ajatuksia. Kaikki on mykistynyttä ja hiljaista; jokainen ääni - linnun siipien havina, putoavan lehden kahahdus - kuulostaa kovalta ja saa hätkähtämään säikähdyksestä. Mutta hätkähdettyäsi vaivut taas hiljaisuuteen, joka on kietonut koko maan ja täyttää rintasi. 

Sellaisina hetkinä syntyy erittäin puhtaita ja kevyesti liiteleviä ajatuksia, mutta ne ovat heikkoja ja ohuita kuin hämähäkin seitti ja sanoin selittämättömiä. Ne syttyvät ja sammuvat nopeasti kuin lentävät tähdet, herättävät sielussa alakuloista kaipuuta, hyväilevät ja tuokioittain kiihdyttävät sitä; silloin sielusi sulaa, luo hahmonsa koko elämäsi ajaksi, silloin muovautuvat sen piirteet.

Painautuneena täysihoitolaisen lämmintä kylkeä vasten katselin hänen kanssaan omenapuiden tummien oksien läpi punaiselle taivaalle, seurasin nopeiden urpiaisten lentoa, näin, kuinka tiklit nokkivat kuivien takiaisten mykeröitä kaivaen niistä karvaita siemeniä, kuinka peltojen taholta solui punertavareunaisia, sinisenharmaita, pörröisiä pilviä ja varikset lensivät raskain siivenlyönnein pilvien alitse pesiinsä hautausmaalle. Kaikki oli niin suloista ja jotenkin erikoisesti läheistä, joskin tavallisuudesta poikkevaa."

Maksim Gorki: Lapsuuteni (Detstvo, 1913)
suomentanut Juhani Konkka