Kuinka monta lintua?

Olen viime aikoina lukenut Maksim Gorkin omaelämäkerrallista trilogiaa ja ihastunut hänen tekstiinsä. Vaikka elämä ei ole lainkaan helppoa ja rangaistuksia sataa niskaan niin että selkä turpoaa, niin kirjoituksessa on jotakin iloista ja elämänmyönteistä. Gorki kirjoittaa trilogian toisessa osassa,  Maailmalla, paljon kasvavan pojan tunnoista (erityisesti kirjallisuutta kohtaan) ja kylän elämästä, mutta välillä hän intoutuu kuvaamaan ympäröivää luontoa ja nämä kuvaukset ovat hienoja. Pidän kovasti siitä, miten hän kirjoittaa vuodenajoista ja erityisesti syksykuvaukset ovat sopineet tämän hetken tunnelmaan. Seuraavassa lainauksessa on mainittu useampi lintu, mutta kuinka monta?

"Väsynyt syyskuun aurinko oli juuri noussut; sen valkoiset säteet vuoroin sammuvat pilvissä, vuoroin hopeisena viuhkana lankeavat rotkoon ylleni. Rotkon pohjalla on vielä hämärää, sieltä nousee vaalea utu; rotkon jyrkkä savinen rinne on pimeä ja paljas, mutta toista, viehättävämpää puolta peittää lakastunut ruoho, kelta-, ruskea- ja punalehtinen pensaikko; raikas tuuli repii lehtiä pensaista ja kuljettaa niitä pitkin rotkoa. 

Pohjalla, ohdakkeiden seassa huutavat tiklit; näen ruohojen harmaiden rääsyjen seassa punaiset myssyt lintujen vikkelissä päissä. Ympärilläni rätisevät uteliaat tiaiset; ne pullistavat naurettavasti valkoisia poskiaan, meluavat ja touhuavat aivan kuin Kunavinin nuoret naiset juhlapäivänä; ne ovat nopeita, viisaita, vihaisia, tahtovat tietää kaikki, koskettaa kaikkea ja joutuvat ansaan toinen toisensa perästä. On sääli nähdä, kuinka ne räpistelevät, mutta työni on kaupallista, ankaraa; minä siirrän linnut varahäkkeihin ja panen säkkiin - pimeässä ne istuvat hiljaa. 

Orapihlajapensaaseen laskeutui vihreävarpusten parvi, pensas kylpee auringonvalossa, vihreävarpuset iloitsevat auringosta ja visertävät yhä iloisemmin; tavoiltaan ne muistuttvat koulupoikia. Ahne, säästäväinen lepinkäinen on myöhästynyt lähdössä lämpimiin maihin, se istuu orjantappurapensaan notkealla oksalla, puhdistaa nokallaan siiven sulkia ja tähyilee tarkasti mustilla silmillään saalista. Se lennähti ilmaan kuin leivonen, sai kiinni kimalaisen, pani sen huolellisesti okaan ja taas istuu käännellen harmaata ryövärinpäätään. Äänettömästi lensi ohi tietäjälintu, käpylintu, kiihkeiden haaveitteni kohde - kunpa saisin sen kiinni! Punatulkku, joka on eksynyt parvesta, istuu lepässä punaisena, tärkeänä kuin kenraali ja narisee vihaisesti, heilutellen mustaa nokkaansa. 

Mitä korkeammalle aurinko nousee, sitä enemmän on lintuja ja sitä iloisemmaksi tulee niiden visertely. Rotkon täyttää musiikki, sen perussävelenä on lakkaamaton tuulen aikaansaama pensaikon kahina; lintujen kiihkeät äänet eivät kykene voittamaan tätä hiljaista, suloisen surullista ääntä - minä kuulen siinä kesän jäähyväislaulun, se kuiskii minulle joitakin erikoisia sanoja ja ne muovautuvat itsestään lauluksi. Samalla tahtomattani, muistini tuo esiin kuvia jo eletystä."

Maksim Gorki: Maailmalla (V ljudjah, 1915 - 1916, suom. V. Kallama)