Iskä kaappasi minut Rastilan metrikseltä ja vei navettaan. Sipoosta nimittäin löytyy ihana leipomokahvila N'avetta, josta sai ihanaa kasvispiirakkaa ja voisilmäpullaa. Ja paikan nimi juontuu tietysti siitä, että kahvila toimii entisessä navetassa. Hyvin idyllinen paikka ja suosittukin.
Nautimme olostamme, saunoimme, juttelimme syvällisiä ja söimme hyvin iskän, E:n ja L:n (vältän taas nimien käyttöä, koska en ole kysynyt lupaa kirjoittaa kenestäkään blogissani) kanssa. Ilta oli jo sinällään oikein ihana, mutta kaiken kruunasi se, että pimeän tullen lähdimme Finlandia-talolle katsomaan St. Petersburg Festival Balletin esittämää Joutsenlampea. Baletin musiikki on hurmaava ja tarina traagisen kaunis. Pääsimme istumaan ihan lähelle lavaa 11. riville. Olen nähnyt Joutsenlammen muistaakseni kaksi kertaa Moskovassa. Ensin jossain pienemmässä teatterissa ja toistamiseen Bolshoi teatterissa historian siipien havistessa. Noissa olen kuitenkin istunut jossain hyvin kaukana esiintyjistä eivätkä ilmeet ja eleet (ja lihakset) ole välittyneet niin hyvin sinne jonnekin (edes teatterikiikarit eivät tässä auttaneet). No, joka tapauksessa tällä kertaa olimme hyvin lähellä. Mielenkiintoista.
Finlandia-talolla ei valitettavasti ollut tilaa oikealle orkesterille, joka kyllä kuuluisi asiaa (mikä tunnelma, kun soittajat harjoittelevat vielä viimeisiä sävelmiä ennen esitystä samalla, kun katsojat etsivät paikkojaan), mutta musiikki oli silti kaunista kuultavaa. Välillä iho nousi kananlihalle musiikin ja tanssin vaikuttavuudesta. Tanssijat olivat taitavia ja kauniita. Jotkut mies tanssijat olivat hieman koomisia tanssitrikoissa, mutta ei missään tapauksessa huonolla tapaa eikä ainakaan itse prinssi. Odetten ja Odilen roolin tanssinut ballerina oli huikaiseva pitkine lihaksikkaine raajoineen ja kasvojen ilmeineen. Ja ne kädet, ne kädet. Sulokasta!
Baletin lopussa saimme kokea yllätyksen, kun se ei päättynyt rakastavaisten kuolemaan, vaan onnellisesti prinssin ja Odetten syleilyyn. Onnellinen loppu on tietysti aina onnellinen, mutta tällaiselta klassiselta tarinalta melkein jo kaipaa riipaisevaa loppua. Mutta ei, en valita. On rohkeaa tehdä tutusta ja rakastetusta tarinasta erilainen.
Juuri Joutsenlammen kohdalla tulee usein mietittyä, millaista kilpailua tanssijattarien välillä käydään. Erityisesti Black Swan -elokuvan jälkeen tätä on tullut pohdittua. Mutta toisaalta, jos ei olisi kilpailua, pääsisivätkö tanssijat niin hyviin suorituksiin?
Joka tapauksessa ilta oli hurmaavan nautinnollinen.
Seuraavana päivänä sain vielä nautiskella löhöilystä iltapäivään ja sitten oli aika jatkaa matkaa metroasemalle ja junalle ja kotiin. Juna-asemalla koin muutamia kauhun (ehkä hieman liioiteltua puhua kauhusta) hetkiä, kun odottamani pendolino ei saapunutkaan. Kuulutus oli erittäin huono ja pätkivä. Jäin odottamaan junan saapumista, mutta sieltä köröttelikin jokin rakkinen, johon oli koottu erilaisia vaunuja. Huh. Ei auttanut muu kuin hypätä kyytiin, onneksi samaan vaunuun tuli kaksi Tampereelle matkustavaa henkilöä. Juna oli pitkä ja kävelin ihan veturin taakse olevaan vaunuun saakka (joka melkein muistutti pendolinon vaunua, muttei siltikään ihan). Jossain vaiheessa juolahti mieleen, että toivottavasti en astunut väärään junaan ja oikea olisi jo lähtenyt joltain toiselta raiteelta. Onneksi konduktööri selvensi, että pendolino ei jostain syytä saapunut ja tämä juna tuli tilalle. Ei siis ollut väliä, minne istui. No, eipä siinä, samassa vaunussa oli vain yhdeksän muuta matkustajaa, joten tilasta ei ollut puutetta. Juna kulki nopeasti eteenpäin ja olin vain noin 20 minuuttia myöhässä. Lapset ja Antoni olivat vesisateessa vastassa märkinä ja hymyilevinä. Halauksia ja kotiin.
Oheiset kuvat ovat tältä päivältä, kun käytiin Kaupissa katselemassa jäätä. Käveltiin ihan rannassa hyvin pienellä alueella, sillä ainakin itse vähän pelkään jäätä (ja varsinkin sen alla vellovaa vettä). Oli hauskaa! Pilvien raosta jopa näkyi kaistale sinistä taivasta.
Hilpeyttä ja hihitystä viikon alkuun!
