Elokuun ensimmäinen

Kävin viileässä aamuilmassa kävelyllä Pyynikillä. Pitkästä aikaa ja voi, kun oli ihanaa. Aurinko oli tietysti jo noussut, mutta harjulla oli varjoisaa. Tuuli toi jo syksyn tunnun iholle. Haavoissa (puissa siis) oli jo keltaisia lehtiä, pihlajanmarjat alkoivat saada väriä, heinät olivat kullankeltaisia ja kanervat kukkivat. Syksy on lempivuodenaikana, joten odotan sitä innolla, mutta ihan vielä en olisi valmis luovuttamaan kesää pois. Toisaalta tuntuu, että kun koulut alkavat, niin kesä on paketissa, ihan sama, onko perheessä koululaisia vai ei. Kaikki turistitoiminta kapungista loppuu: kaupunkijuna ei enää kulje, kesäkaruselli lähtee pois, Viikinsaareen ei kulje enää paatti... Kaikki, mitä kiireisen kesän aikana ei ole ehtinyt tehdä, saa jäädä ensi vuoteen. Jos ehditään sittenkään. Syksyllä ihmiset katoavat jonnekin. Rannat ovat autioita eikä leikkipuistossa joudu odottamaan keinuvuoroa. Joulu on tulossa...

Oho, nyt taisin eksyä jo hieman liian pitkälle.

Tarkoitus oli sanoa, että elokuu alkoi ja alkukesän vehreys ja herkkyys on poissa. Loppukesän täyteläisyys ja voimakkuus alkavat ottaa vallan. Enää ei näy hentoisia kukkia, vaan horsmia, takiaisia ja kotiloita jo kukkineissa koiranputkissa. Miten pidänkään elokuun illoista, kun aurinko alkaa laskea aiemmin ja aiemmin, mutta lämpö vielä pysyy. Sirkat sirittävät.

Aika kuluu niin nopeasti, että välillä on pakko lähteä yksin luontoretkelle ja pysähtyä katsomaan, kuuntelemaan ja haistamaan, mitä ulkona tapahtuu. Toki luontoa ihaillaan myös koko perheen kanssa. Tämän päivän voimakkain luonnon ja kaupungin yhteentörmäys nähtiin lasten kanssa, kun valkosulkainen varis nokki auton alle jäänyttä oravaa. Lasten suusta kuului niin usein toistuva kysymys: "Miksi?"

Ehdimme sentään tehdä jotain kesäistä. Tampereen Kukkaisviikkojen maailmanpyörä kököttää tuolla Keskustorilla ja pääsimme sinne katselemaan maisemia. Vanhemmat istuivat jäykkinä, lapset taas tutkivat maisemia yllättävän rauhallisina ja kauniisti paikallaan. Hauska kokemus.

Nauttikaa elokuusta, lämmöstä ja siitä kutkuttavasta tunteesta, kun kesä muuttuu syksyksi! Ihan vielä ei sentään laiteta kesämekkoja ja hihattomia paitoja kaapin perukoille. Toivottavasti vielä pääsisi muutaman kerran uimaan, vai valtaavatko sinilevät sun muut uimarannat.

Nyt Spartacus-elokuvan pariin. Se on muistaakseni vuodelta 1960, joten voitte kuvitella, miten hienoa ja hidasta tarinankerrontaa elokuvasta löytyy.