Vähän vaaleanpunaista

Jokaisen elämään pitäisi kuulua ainakin ihan pieni pilkahdus vaaleanpunaista!

Rakastan erilaisia värejä, joten en ihan varmasti voi sanoa, että vaaleanpunainen on lempivärini, mutta ainakin yksi niistä. Kaikista ihanin on sellainen ihan vaalea vaaleanpunainen tai väri, jota kai kutsutaan vanhaksi roosaksi.

Vaaleanpunainen tuli mieleeni, kun katselin kauniita vaaleanpunaisia pioneita ikkunalaudalla ja tajusin samalla, että juon teetä vaaleanpunaisesta mukista. Kauniita värejä kummatkin, vaikka ihan erilaisia.

Vaaleanpunaisen värin lisäksi pidän kovasti myös pioneista ja tuosta kuvassa olevasta mukista. Pionit (erityisesti niiden tuoksu) tuovat mieleen lapsuuden kesät mökillä. Siellä kasvoi (ja toivottavasti kasvaa edelleen, sen näemme viikon päästä, kun sinne taas suuntaamme) betonirappusten vieressä muhkea pioni, jossa oli valtavasti muurahaisia. Kukat tuoksuivat huumaavalle ja olivat niin kauniita miljoonine terälehtineen. Myös "hääkimppuni" oli kasa pioneita. Tosin ne aukesivat kunnolla vasta hääpäivän jälkeen, mutta olivatpa ne kauniita. Ihanaa, että pionit taitavat olla nyt muodissa, sillä niitä saa useista kukkakaupoista. Jos kukan ostaa nupullaan, niin iloa riittää pitkäksi aikaa, sillä nuppu aukeaa melko hitaasti täyteen loistoonsa. Tietysti riippuu paljon siitä, mihin kukan sijoittaa: aurinkoon vai varjoon. Itse suosittelen puolivarjoa. 

Saimme Antonin kanssa kuvan vaaleanpunaiset Sarjaton-mukit viime maaliskuussa mammalta, joka oli ensimmäistä kertaa käymässä meillä täällä Tampereella. Malli ja väri ovat täydellisiä! Olin pitkään ihastellut Iittalan Sarjaton-sarjaa ja erityisesti ihastunut tuohon vaaleanpunaiseen väriin. Muki on sitä paitsi niin iso, että tee ei ihan hetkessä lopu. Se on myös todella mukava kädessä. Ihana! 

Pieni hyppäys vaaleanpunaisesta. Olen ihastunut tällä hetkellä myös sellaiseen sivustoon kuin Humans of New York. Siellä on hienoja kuvia ja tarinoita New Yorkin ihmisistä. Jos on aikaa, niin kannattaa käydä kurkkaamassa: Humans of New York. Tätä voi myös kätevästi seurata Facebookissa, jolloin saa kivasti uudet päivitykset sinne News Feediin (tai mikä ikinä se onkaan). 

Olemme tämän viikonlopun kolmistaan lasten kanssa kotona, kun ukkeli lähti Tukholmaan katsomaan Pearl Jamia. Tänään ei jaksettu vaihtaa vaatteita, vaan oltiin koko päivä yökkäreissä, samoissa vaatteissa mentiin nukkumaan. Sonja nukahti pian, mutta Simon kanssa luettiin loppuun Kaislikossa suhisee -kirja, joka oli erittäin hyvä. Vuorokausi on jo ehtinyt vaihtua. Itse katsoin lukuhetken jälkeen vielä yhden Woody Allenin parhaista leffoista eli You'll Meet A Tall Dark Strangerin. Ihan huippuleffa ja mahtavat näyttelijät. Mutta nyt nukkumaan!

Mahtavan mainiota viikonloppua!

Keskikesän juhla

Juhannus tuli ja meni. Oli ihanaa! Vietimme oman keskikesän juhlamme Haminan Mäntlahdessa, Kaisaniemi-nimisessä paikassa. Lapsuuteni maisemissa. Olisin jäänyt mökille pidemmäksikin aikaa, mutta velvollisuudet Tampereella kutsuivat.

Meidän juhannukseen kuului paljon touhuamista ja hidasta elämää. Tekee välillä hyvää päästä paikkaa, josta puuttuu sähkö ja juokseva vesi. Voisi kuvitella, että ihminen saa sellaisessa paikassa rauhoittua, mutta vielä mitä. Aina on jotain tekemistä. Kun saa aamupalatarvikkeet pois pöydästä ja tiskattua, niin pitää alkaa lämmittää mökkiä ja kun puu- ja sytytyshommat on hoidettu, ehtii hetken touhuta lasten kanssa, kun jo pitää alkaa laittaa ruokaa. Ja sitten on saunanlämmitys ja saunominen ja ja ja. Kaikkea ihanaa! Ja kun kaikkeen tähän todella tottuu, onkin aika lähteä "sivistyksen" pariin.

Luin juhannusviikonlopun aikana Tove Janssonin muumikirjan Vaarallinen juhannus. Se oli hyvin tunnelmallinen valinta valoisiin öihin ja kynttilänvaloon. Miten ihanasti Tove kirjoittaa! Suosittelen kaikille aikuisille lukemiseksi muumeja. Kirjoista löytyy oikea muumien sielu, mitä kieltä ja millaisia tarinoita!

Kaunista kesän jatkoa! Suokoon sääherra meille hieman lämpimiäkin päiviä, sillä tahdon pukeutua kesämekkoon!

SottiisiMoves osa 3

Voihan sentään, miten ihana juhla! Hyvä, etten purskahtanut itkuun onnesta ja ylpeydestä ja kaikenlaisesta liikutuksesta (ei voi näyttää liikaa tunteita, kun voi käydä niin, ettei kyynelillä olisi sitten loppua).

Herättiin aamulla ei-niin-kovin virkeinä. Simo taisi olla ainoa, joka nukkui hyvät unet. Sonja suostui nukahtamaan vasta joskus yhdentoista jälkeen ja muutenkin unet olivat katkonaiset. Mieli olisi tehnyt köllötellä sängyssä vaikka kuinka pitkään, mutta ei auttanut muu kuin nousta ja syödä aamupuurot. Jostain ihmeen syystä olimme täydellisesti aikataulussa. Oltiin suunniteltu, että klo 10 olemme valmiina lähtöön ja tasan kymmeneltä oli tavarat pakattu vaunuihin ja rattaisiin ja joukkio liikkeellä.

Kohtaamispaikkana oli Sorin aukio ja siellä oli jo paljon porukkaa. Simon ohjaaja otti pojan haltuunsa ja se oli sitten menoa. Tai vähän odottelua ja ryhmittymistä ja sitten lähti tanssiva juhlakulkue neljän jättimäisen lapasen johdolla liikkeelle. Kulkue oli varsin upea. Tanssijoilla oli hienot juhlavaatteet päällä ja he lauloivat erilaisia kansanlauluja (mm. oma lempparini Kis-kis-kis-kis kippurahäntä, huomenna mennään Lappeenrantaan...). Oli pieniä ja isoja tanssijoita, miehiä ja naisia, poikia ja tyttöjä. Myös aiemmin näkemämme intialaiset, unkarilaiset, puolalaiset, virolaiset ja venäläiset tanssijat olivat mukana. Kulkue tanssi Sorin aukiolta Pyynikin urheilukentälle. Olimme varustautuneet eilisen sään mukaan aika lämpimiin vaatteisiin, mutta osoittautuikin, että päivästä tuli aurinkoinen ja kaunis. Varjossa oli sopivasti viileää, mutta auringon puolella mukavan lämmin.

Seurattiin kulkuetta ihan vierestä. Vilkuteltiin Simolle ja sen kavereille (saimme kuulla myöhemmin, että syy heidän hihittelyyn oli, että olivat kuvitelleet meidän vaklaavan heitä). Sonja nukahti taas matkalla vaunuihin, joten kaikkea ei tyllerö nähnyt, mutta jotain sentään.

Oli hieno tunnelma, kun koko Hämeenkatu oli suljettu kulkuetta varten. Todella, todella hauskaa! Mukavaa oli myös se, ettei vauhti ollut liian kova näille ihanille pienille, vaan kaikki jaksoivat kävellä koko matkan käsi kädessä.

Perillä urheilukentällä me katsojat pääsimme ensin istumaan ja vasta sitten tanssijat tulivat nurmelle. Saatiin Antonin kanssa hyvät paikat ihan eturivistä. Katsomo oli hyvin vanha puurakennelma ja välillä tuntui, että penkit huojuivat siihen malliin, että kohta tipahdetaan. Toisaalta siinä sitä olikin tunnelmaa.

Simo, Ilakat ja muut alle kouluikäiset esiintyivät toisina. Heidän ekan osuutensa nimi oli Hei mennääks! ja siinä yhdisteltiin kaksi kappaletta: Maija Baricin (joillekin varmasti tuttu Nukketeatteri Samposta ja hyvästä musiikista) säveltämä ja sanoittama hyvin koskettava biisi Joen laulu (jonka Olli Kari lauloi niin ihanasti, että siinä silmät kostuivat) ja sitten Olli Karin säveltämä Hupsista keikkaa. Suloista, suloista, suloista! Toinen osuus oli sahaava ja vähän räväkämpi Pienillä poluilla, joka niin ikään oli Maija Baricin säveltämä ja sanoittama kappale.

Tanssien väliin luettiin runoja, mm. yksi omista suosikeistani, nimittäin Kirsi Kunnaksen Siilin kuutamo.

Lopussa Ilakat pääsivät vielä "lavalle" kaikkien muiden kanssa, kun tuli osuus Folkjam goes Wanhat. Tuossa yhteistanssissa oli tosi hauska koreografia, mutta enhän minä sitä osaa näin sanallisesti kuvata.

Kaikenkaikkiaan ihan huippujuhla ja hieman tuli haikea oli, kun tanssit oli tanssittu ja oli aika lähteä kotiin. Onneksi meillä on kotona pieni tanssittaja, joka ohjaa meitä kolmea muuta. Simo esittää omaa ohjaajaansa ja me muut ollaan pieniä tanssijoita, paitsi että välillä minäkin saan olla ohjaajan sisko, joka siis myös on ohjaajana nuorisoseuralla. Täytyy muuten sanoa, että Ilakoilla ja muilla lapsiryhmillä on tosi hyvät ohjaajat ja lapset voi huoletta uskoa heidän huomaan.

Mukavaa alkavaa viikkoa ja kotoisaa juhannuksen odotusta!

Kuuletko joen laulun, 
hiljaisen kuin kuiskauksen?
Kuuletko kertomuksen, 
ihmeellisen...

SottiisiMoves osa 2

Tänään Simolla oli mahtavat kahdet harjoitukset Sottiisin huomista juhlaa varten. Ne pidettiin Pyynikin urheilukentällä, joten tästä meiltä oli vain lyhyt kävelymatka sinne. Ekat harjoitukset Simo ja Antoni kävivät kahdestaan, mutta lounastauon jälkeen mekin Sonjan kanssa lähdimme mukaan.

Oli todella suloista katsella, miten pikkuruiset tanssijat (Simo yksi pienimmistä) toimivat isolla kentällä aikuisten ja koululaisten seassa. Toki pienillä ja isommilla oli omat vuorossa, mutta välillä oli koko porukka samaan aikaan kentällä.

Katsomo sattui olemaan varjossa ja kovassa tuulessa, joten jouduttiin pikkusen tärisemään. Onneksi Sonja nukkui ison osan ajasta vaunuissa ja kun heräsi, istui lämpimässä makuupussissa. Toivotaan huomiseksi tämänpäiväistä auringonpaistetta, mutta ilman tuulta.

Ilakoilla ja muilla pienillä (alle kouluikäisillä) oli hieno ja yllättävän pitkä ohjelma. Välillä ihmeteltiin, miten hyvin he osasivat pitkiä pätkiä jo hieman vaikeahkompia koreografioita. Välillä tietysti meni ympäristön tutkimiseksi, mutta aika vähän. Ohessa on muutama kuva, mutta ne eivät kerro tanssista juuri mitään, sillä niiden perusteella näyttää, että olisi ollut vain jonoleikkejä.

Simo on muuten noissa kuvissa se, jolla on vaaleat siniset housut ja vihreä-valkoinen neuletakki.

Oli hauska päästä kurkkaamaan harjoituksiin. Huomenna on jännä nähdä, miltä kaikki näyttää, kun esiintyjillä on juhlavaatteet päällä. Ensin vaan pitää kävellä kulkueessa Sorin aukiolta Pyynikin urheilukentälle. Onneksi lapsilla yleensä riittää energiaa.

Sonjan ensimmäinen kommentti, kun heräsi katsomossa: "Missä Simo?"

Tansseja katsellessa tuli mieleen, että kunpa kansantansseista tulisi jonkilainen trendi tai muotivillitys. Se on koskettavaa ja kodikasta, hauskaa ja kaunista. Oli niin mukava katsella nuoria virolaisia pareja, jotka tanssivat todella hyvin, mutta samalla olivat ihan tavallisia nuoria (tai mistä minä tiedän, millaisia he ovat). Samoin esimerkiksi Tampereen nuorisoseuran nuoret aikuiset ovat ihan älyttömän hyviä tanssijoita ja heillä tuntuu olevan hauskaa. Pitäisi varmaan itsekin alkaa tanssia, mutta olen jotenkin niin arka...

Mahtavaa viikonlopun jatkoa!

Olikohan tässä tekstissä mitään järkeä...

SottiisiMoves

Nyt on sitten Sottiisi-aika. Simolla oli tänään ekat harkat ja huomenna on kahdet. Sunnuntaina Ilakat on SottiisiMoves-juhlakulkueessa ja Hetken aikaa - Tanssin taikaa -pääjuhlassa. Ihanaa!

Tänään käytiin katsomassa SottiisiMoves-tunnelmia Keskustorilla ja Laikunlavalla. Oli vaan kovin sateinen ja tuulinen keli. Onneksi sentään muutamia ihmisiä oli katsomassa esityksiä, mutta tosi vähän.

Kuunneltiin hetken aikaa Laikunlavalla Pietari Hurmio jAvot-nimistä bändiä. Se oli ihan mielenkiintoista musiikkia. Tulta syöksevä tyttö oli hieno!

Käytiin Keskustorilla katsomassa unkarilaista ja intialaista tanssia. Molemmat oli hauskoja, mutta ihan erilaisia. Unkarilaisilla oli paljon porukkaa lavalla ja meno oli samantyyppistä kuin suomalainen kansantanssi. Intilalaiset kulkivat paljain jaloin ja tekivät enemmän itämaisia liikkeitä. Intialainen laulu ja soitto oli tosi tunnelmallista. Hyvä meininki esiintyjillä.

Palattiin vielä Laikunlavalle kuuntelemaan Hiidensointia, jossa laulaa Huushollin kerhotäti. Bändin musiikki on jotain progetyylistä ja ainakin minä tykkäsin biiseistä tosi paljon. Tiedän, mitä seuraavaksi tahdon levykaupasta. Sonja ja Simo nauttivat musiikista ja temmelsivät ympäri kenttää ja rappusia ja vaikka mitä. Oli kuitenkin pakko lähteä kotiin, kun sormet alkoivat olla niin kohmeessä. Antoni oli liikkeellä shortseissa.

Nyt sohvan nurkkaan köllöttämään ja katsomaan Ei kiitos -leffaa. Ihanaa iltaa ja viikonloppua!

P.S. Mukana muutama kuva, jotka eivät laadultaan ole kovin hyviä, mutta valottavat pikkasen tunnelmia.