Oli todella suloista katsella, miten pikkuruiset tanssijat (Simo yksi pienimmistä) toimivat isolla kentällä aikuisten ja koululaisten seassa. Toki pienillä ja isommilla oli omat vuorossa, mutta välillä oli koko porukka samaan aikaan kentällä.
Katsomo sattui olemaan varjossa ja kovassa tuulessa, joten jouduttiin pikkusen tärisemään. Onneksi Sonja nukkui ison osan ajasta vaunuissa ja kun heräsi, istui lämpimässä makuupussissa. Toivotaan huomiseksi tämänpäiväistä auringonpaistetta, mutta ilman tuulta.
Ilakoilla ja muilla pienillä (alle kouluikäisillä) oli hieno ja yllättävän pitkä ohjelma. Välillä ihmeteltiin, miten hyvin he osasivat pitkiä pätkiä jo hieman vaikeahkompia koreografioita. Välillä tietysti meni ympäristön tutkimiseksi, mutta aika vähän. Ohessa on muutama kuva, mutta ne eivät kerro tanssista juuri mitään, sillä niiden perusteella näyttää, että olisi ollut vain jonoleikkejä.
Simo on muuten noissa kuvissa se, jolla on vaaleat siniset housut ja vihreä-valkoinen neuletakki.
Oli hauska päästä kurkkaamaan harjoituksiin. Huomenna on jännä nähdä, miltä kaikki näyttää, kun esiintyjillä on juhlavaatteet päällä. Ensin vaan pitää kävellä kulkueessa Sorin aukiolta Pyynikin urheilukentälle. Onneksi lapsilla yleensä riittää energiaa.
Sonjan ensimmäinen kommentti, kun heräsi katsomossa: "Missä Simo?"
Tansseja katsellessa tuli mieleen, että kunpa kansantansseista tulisi jonkilainen trendi tai muotivillitys. Se on koskettavaa ja kodikasta, hauskaa ja kaunista. Oli niin mukava katsella nuoria virolaisia pareja, jotka tanssivat todella hyvin, mutta samalla olivat ihan tavallisia nuoria (tai mistä minä tiedän, millaisia he ovat). Samoin esimerkiksi Tampereen nuorisoseuran nuoret aikuiset ovat ihan älyttömän hyviä tanssijoita ja heillä tuntuu olevan hauskaa. Pitäisi varmaan itsekin alkaa tanssia, mutta olen jotenkin niin arka...
Mahtavaa viikonlopun jatkoa!
Olikohan tässä tekstissä mitään järkeä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti