Tai no, tiedänhän minä, mihin se meni. Istuin suurimaan osan tammikuusta toukokuun alkuun omassa huoneessa työpöydän ääressä ja pänttäsin psykologian pääsykokeisiin. Välillä kävin kuluttamassa Klassillisen lukion penkkejä (tai yhtä penkkiä, koska istuin yleensä samalla paikalla) valmennuskurssin tunneilla. Tilastomatematiikka aukesi minulle ihan mainiosti koko ihanuudessaan ja huomasin, että laskeminen on oikeastaan aika ihana (tosin en ole koskaan kärsinyt matikkavastaisuudesta), mutta tuntuu, että mikään ei auttanut, kun oli aika vastata kokeeseen. Koe oli vaikea, siis todella vaikea. Näillä tiedoilla, jotka minulla nyt oli, olisin varmasti osannut vastata paremmin kahden edellisen vuoden kokeisiin (koska niissäkin olen ollut mukana). Tuntui jopa epäreilulta, että koe oli sellainen kuin oli. En päässyt oikeasti näyttämään sitä kaikkea, mitä osaan. No, tulokset tulevat tämän kuun lopulla, joten ei auta kuin odotella.
Tällä viikolla kävin myös TAMK:n sosionomikokeessa, mutta ei siinäkään tärpännyt. Pääsin läpi esivalintakokeesta, mutta psykologin juttusille asti en päässyt. Harmi. Ehkä luonteeni ei sovi tällä alalle, vai mistä lie kiikastanut. Alkaa tuntua turhauttavalta, kun kaikkiin sellaisiin paikkoihin, joihin oikeasti halua, haluaa niin moni muukin.
Mutta nyt tämä pääsykoeasia on puitu, joten voidaan siirtyä muihin asioihin. Ajattelin, että on taas aika aktivoida Amurinkaiset, jotta tämä ei muutu ihan liian tylsäksi ja hiljaiseksi paikaksi. Kirjoittelen tänne meidän kesäkuulumisia, en sen kummempia.
Lapsilla on vielä tämä ja huominen päiväkotia ja eskaria ja sitten alkaa kesäloma. Aika ihanaa!
Nyt loppukeväästäkin olemme onneksi päässeet tekemään kaikenlaista hauskaa koko perheen voimin. Tuntuu, että kevät meni laiminlyödessä vähän kaikkia, kun ajatukset olivat keskittyneet kokeeseen. Kaiken vapaa-ajan yritin kyllä antaa perheelle ja onneksi rakas mieheni keksi kaikenlaista puuhaa lasten kanssa ja ilmatkin olivat hyviä viettää aikaa lähipuistossa.
Äitienpäiväviikonloppuna pappa vei meidät Kauppiin katsomaan pesäpalloa. Haminan joukkue saapui avaamaan kauden Mansen kanssa ja kävikin niin mahtavasti, että Hamina vei voiton. Hyvä HP! Lapset löysivät kentän reunalta laudankappaleen ja jonkun unohtuneen sormikkaan, käänsivät sormikkaan palloksi ja alkoivat itsekin pelata pesistä. Presidentti Mauno Koivisto kuoli itseasiassa kyseisenä päivänä ja siksi kentän laidalla oli suruliputus. Koivisto tuntui jotenkin minun presidentiltäni, vaikka enhän minä häntä ollut saanut äänestää, olin hänen presidenttiaikanaan vielä aika pieni. Hän oli Suomen tasavallan presidentti, jämäkkä ja luotettavan oloinen mies lapsuudessani, arvokas, mutta ei lapsenkaan silmissä liian etäinen. Lapsuuteni presidentti.
Varsinaisena äitienpäivänä kävimme pitkällä kävelyllä Pyynikillä. Ilma oli aivan ihana ja yllättävän lämmin. Käenrieskat (yksi lempikevätkukistani) olivat avautuneet lämpimillä paikoilla pensaiden juurilla, lumikellot ja sinililjat olivat levittäytyneet laajoille alueille vähän joka paikassa, muutama krookus loisti siellä täällä. Maa oli muuten vielä ruskea ja siksi kukat näyttivät erityisen kauniilta. Taisimme nähdä muutaman perhosenkin jo lentelevän tai lämmittelevän auringossa. Paikoitellen huomasin myös kasvin, jota en ollut aiemmin noteerannut. Se oli violetti ja matalahko. Kasvikirjaa selatessani huomasin, että kyseessä taitaa olla pystykiurunkannus. Onpas kiva löytää jotain uutta! Kävimme moikkaamassa Kalakarhu-suihkuveistosta ja näimme siilin. Pyynkinharjun rinteillä ihmettelimme lintuja ja kuuntelimme liverrystä, mikä ihana äitienpäiväkonsertti. Harjun rinteet olivat täynnä sinivuokkoa ja puissa jo isoja silmuja. Rannalta löytyi muutama rentukkapuska ja mukulaleinikkiä. Tuomen heleänvihreät lehdet päästivät kauniisti lävitseen auringon. Muutaman valkovuokonkin löysimme, äitienpäivän kunniaksi. Oli yksinkertaisesti täydellinen päivä: koko perhe liikkeellä auringonpaisteessa ja luonto täydellisessä kevättohinassa. Pyynikin rannalla Sonja, meistä rohkein, uskalsi upottaa paljaat varpaat veteen, oli kuulemma kylmää, mutta ei liian. Eräs herra Varis (tai saattoi se olla rouvakin) oli ovela ja nappasi Sonjan evässämpylän. Aluksi tuli hätä, mutta saatiin lopulta aika hyvät naurut.
Vähän ehti toukokuulla traagisiakin tapahtumia sattua, kun ensin tyhjeni räkätinpesä ja sitten vielä peipposen samaan puuhun tekemä pesä. Harmitti kovasti, surettikin. Räkätillä kun oli ollut pesässä ainakin kaksi munaa. Peipponen ei todennäköisesti ehtinyt edes munia.
20.5. Karoliinan-päivänä oli Sonjan tanssikoulun juhla. Se oli tosi hieno tapahtuma, jossa eri ryhmät pienistä isoihin esitti tanssiesityksensä. Sonjankin ryhmä pääsi isolle lavalle hienoihin valoihin. Varmasti aika jännä tilanne. Illalla lähdimme kiertämään kaupunkia, sillä oli perinteinen Museoiden yö -tapahtuma. Aloitimme kansanmusiikin parista kuuntelemalla, katsomalla ja osallistumalla Puhti-duon esitykseen Tampereen taidemuseolla. Oli tosi hauskaa, kun seuraamme liittyi lasten kavereita. Kävimme Lenin-museossa, Rullassa, Werstaalla, Finlaysonin alueella ja Tallipihalla. Antoni kävi itsekseen vielä Emil Aaltosen -museossa, josta voi lukea täältä. Simo koki tärkeäksi sen, että sai valvoa kahteentoista. Kun poika sitten meni sänkyyn vähän jälkeen puoliyön, niin ei mennyt minuuttiakaan, kun oli jo unessa. Miina Äkkijyrkän peltilehmä oli muuten tuotu Finlaysonin alueelle Väinö Linnan aukiolle, aika komea tekele.
Mummakin ehti käydä vähän pidemmällä kyläilyllä, mikä oli ihanaa. Päästiin tekemään retkiä Hatanpään Arboretumiin, Pyynikille sekä muutamaan taidenäyttelyyn. Ilmatkin sattuivat olemaan erinomaisia, vaikka Arboretumissa vähän tuulikin, niin oli jotenkin tosi kivaa. Vaikka ainahan äitin kanssa on kivaa. Nähtiin pieniä linnunpoikasia ja kaikenlaisia kasveja. Arboretumissa lapset juoksivat kasvien nimilapuilta toisille ja lukivat ääneen latinalaisia ja suomalaisia nimiä. Hauskaa! Löydettiin kiva eväspaikka pikkulammikon vierestä ja seurattiin ihan pikkuisen sorsanpojan liikkeitä. Seuraavana päivänä Pyynikillä oli tosi lämmin. Maisteltiin ketunleivänkukkia, miten kirpeitä! Ja etsittiin Simon puupyssyä ja yhtä roskikseen kiinnitettyä tarraa.
Käytiin kaksistaan katsomassa Tampereen taidemuseon näyttely Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa. Siellä oli mielenkiintoisia ajan kuvia ja kyllä se Helene Schjerfbeck erottui värinkäytöllään aika hienosti. Tykkäsin myös Sylvi Kunnaksen maalaamista isoista silmistä. Täytyy taas kehua taidemuseota tilana, selkeä ja sopivankokoinen. Ehdittiin vielä Sara Hildeniin katsomaan Jarmo Mäkilän mahtava näyttely. Siellä oli tosi hienoja ja ahdistaviakin teoksia, joita en voisi tai haluaisi kotiin, mutta niitä kyllä katseli tosi mielellään. Oltiin siellä koko porukka, mutta kierrettiin äitin kanssa näyttely vielä uudelleen ja katsottiin video. Oli hyvä kokemus!
Sellainen oli meidän toukokuu pikakelauksella. Tietysti siihen kuului myös ihan arkipäiviä, mutta jos alan niistä kertoa, niin taitaisi tulla aika pitkä tarina.
Toivottavasti kesäkuu on yhtä ihana kuin kevät oli! Kauniita ja iloisia kesäpäiviä! Pysykää kuulolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti