Ilveksiä ja tiikereitä

Oletteko koskaan jääneet koukkuun mihinkään peliin tai ajanvietteeseen? Olen aina tähän asti jättänyt sudokut tekemättä ajatellen, että ne vievät liikaa aikaa. Ja vieväthän ne, mutta miten ihanaa onkaan pähkäillä numeroiden paikkoja. Aika vaikeaa välillä ja kerran olen jo joutunut jättämään yhden kesken täydellisen numerosotkun takia, mutta yleisesti ottaen hyvin on mennyt. Tosin olen tehnyt niitä ehkä nyt yhteensä viisi. Aamulehdessä on joka päivä sudoku, joten olen koittanut niitä väsätä. Olisi hauska tietää, miten ihmiset näitä pähkäilevät. Miten he etenevät tilanteissa, joissa tuntuu, että ei ole ratkaisua. Uskon, että sudokussakin kokemus tekee mestarin.

Viikonloppuna juhlittiin Tamperetta, kun kaupunki täytti 238 vuotta. Onnea Tampere! Me kävimme juhlimassa lauantaina Metso-kirjastossa nukketeatterin parissa ja sunnuntaina Sara Hildenin taidemuseossa Robert Longon näyttelyssä. Olisi ollut kaikenlaista muutakin kivaa, mutta kiire eri paikkoihin ei innostanut, vaan päädyimme pysymään tällaisessa ytimekkäässä ohjelmassa. Ja se olikin onnistunut valinta!

All You Zombies (Truth Before God) (1986/2012)

Tampereen pääkirjasto Metso on uudistettu ja kirjasto on saanut paljon lisää tilaa. Nukketeatteri järjestettiin uudessa Lehmus-salissa, joka toimi oivana paikkana tälle näytelmälle. Ihmisiä oli tietysti tosi paljon, lapset mahtuivat mukavasti istumaan lattialle ja aikuiset tuoleille vähän taaemmaksi. Tiivis tunnelma on ihan mukava, vaikka kaikkea ei näkisikään. Mieluummin täyttä kuin tyhjää. Olemme aiemmin nähneet Pikkukulkurilta jonkun esityksen ja silloinkin se oli loistava. Kyseessä on yhden miehen show, mutta se ei tarkoita, että esitys olisi jotenkin köyhä. Päinvastoin. Esityksen nimi oli Ilvekset kuin veljekset ja se oli toteutettu tosi upeasti. Yksinkertaisin keinoin voi luoda vaikka minkälaisen maailman. Tässä tarinassa Otto-ilves oli adoptoitu jonnekin kuumaan paikkaan ja se sai auringonnäppyjä kuumuudesta. Otto kaipasi ystävää ja löysi itsensäkaltaisen mm. peilistä. Loppu oli onnellinen, kun ystäviä löytyi ja ratkaisu aurinko-ongelmaankin.

Untitled (X-ray of Head of Christ)

Ihana esitys: hahmot, musiikki, valaistus, lavastus (kaikki tapahtui pienellä alueella pöydällä) ja se, miten ihmisesittäjä oli luonteva osa esitystä (eikä hänen tarvinnut yrittää olla piilossa). Lapset olivat tosi innoissaan, nauru raikui ja esitystä kommentoitiin. Mielenkiintoista oli aikuisten käyttäytyminen (no, suurin osa varmasti seurasi esitystä), sillä useampi puhui puhelimessa ja vielä useampi katseli kännykän ruutua, osa puhui keskenään. Minusta esitys ei ollut ollenkaan lapsellinen tai sellainen, jota ei aikuinen voisi katsella. On harmi, että moni aikuinen ei arvosta teatteria silloin, kun siihen liitetään sana lasten. Vaikka eihän kaikesta pidäkään tykätä, mutta itse olen huomannut, että lapsille suunnattu teatteri (oli se sitten nukke- tai ihmisteatteria) on hirmu korkeatasoista ja monipuolista. Olemme käyneet lasten kanssa tosi paljon katsomassa kaikenlaista pienistä suuriin esityksiin ja kaikki ovat olleet hirmu hyviä, myös aikuiseen makuun. Eli jos satutte pääsemään katsomaan jotain lastenteatteria, niin suosittelen katsomaan tarkasti, esim. sitä, millaisin tekniikoin lavastus toimii, millaisia hahmoja esityksessä on ja miten valaistusta käytetään, tietenkään tarinaa ja hahmoja unohtamatta. Pikkukulkuri oli ihana ja toivon, että saamme nähdä tätä teatteria Tampereella vielä uudestaankin!

Untitled (Football Players, Rams, Hands Up) (2016)

Sunnuntaina kävimme Sara Hildenissä katsomassa yhdysvaltalaisen Robert Longon mahtavia teoksia. Olin kuvitellut, että kyseessä on valokuvanäyttely, sillä mainoksen tiikeri oli niin aidon näköinen, mutta kyseessä onkin hiilityöt. Hiili on kiva väline taiteilla, mutta että sillä voi tehdä näinkin massiivisia töitä, aika uskomatonta! Suurin osa töistä oli mustavalkoisia, muutama ruusu oli punainen ja muutama veistoskin löytyi. Niin ja yksi ruusuista ja musteesta tehty ihmeellinen heijastava lammikko. Lapset tykkäsivät kovasti tuosta All You Zombies -teoksesta, jossa oli hirmu paljon katseltavaa.

Untitled (Hellion) (2011)

Silmiinpistävintä oli teosten koko ja se, että ne tosiaan oli tehty hiilellä, vaikka näyttivät melkein valokuvilta. Monet, kuten tuo ylläoleva aalto-teos olivat tosi lumoavia. Mahtipontisia pysähtyneitä hetkiä. Teokset olivat oikeastaan niin käsittämättömiä, ettei yhden kerran kiertäminen riittänyt, vaan haluaisin nähdä nuo kuvat uudelleen.

Jos vain mahdollista, niin kannattaa käydä tämä näyttely Sara Hildenissä katsomassa. Muutenkin Hildenin näyttelyt ovat joka kerta olleet pysäyttäviä ja mielenkiintoisia. Laitan tähän vielä muutaman kuvan. Viimeinen teos ei ole Longon, vaan Olo-ryhmän.