maanantai 23. lokakuuta 2017

Taidetta jakokaapeissa: tällä puolella koskea

Otsikon "tällä puolella koskea" viittaa tähän meidän puoleen, eli Tammerkosken länsipuoleen.

Palaan vielä Backlight-aiheeseen, eli vielä hetken aikaa Tampereella käynnissä olevaan valokuvafestariin, joka viettää 30-vuotisjuhlaansa tänä vuonna. Juhlavuoden kunniaksi Tampereen keskustan alueelle on kiinnitetty valokuvia jakokaappeihin (sellainenko niiden harmaiden möhkäleiden nimi on?). Valokuvat ovat vuosien varrella festareilla mukana olleita kuvia, eli vanhin kuva on vuodelta 1987 ja uusin tältä vuodelta eli 2017. Backlight-retrospektiivi antaa kattavan kuvan siitä, mitä vuosien varrella festarilla on nähty (ainakin vuoteen 1996 festivaali kulki nimellä Valokuva). Koska jostain käsiimme sattui Backlight retrospektiivi -kartta, innostuimme mieheni kanssa kiertämään kaikki 18 jakokaappia. Paitsi että kuvia oli mielenkiintoista katsoa, niin oli mukava kulkea myös katuja, joita tulee harvemmin käveltyä. Jos jotain huomasin (taas), niin Tampere on kaunis kaupunki! Omissa valokuvissa halusin myös näyttää, millaisiin paikkoihin kuvat on sijoitettu.

Taidetta jakokaapeissa 5: Backlight retrospektiivi

1. Jan Kaila: Shakki (Valokuva 87)


Tämä kuva on ollut ekoilla Valokuva-festareilla jo vuonna 1987 (kuvasta ei aikaa kuitenkaan huomaa). Jostain syystä pidän tästä suomalaisen valokuvaajan Jan Kailan (s. 1957) kuvasta, vaikka mies (itse Kaila?) valkoisessa puvussa näyttää vankilasta tai mielisairaaltasta karanneelta ja jollain tasolla ahdistun siitä ajatuksesta. Kuitenkin harakassa ja miehessä shakkipelin tiimellyksessä on jotain hellyttävää. Vaan kumpi voittaa: ovela harakka vai fiksuna pidetty ihminen? Tämä jakokaappi sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla Hämeenpuistossa lähellä pääkirjasto Metsoa, josta moni ohikulkija sen toivottavasti matkallaan huomaa.


2. Heinz Cibulka: Zyklus - fühlt Most 332 (Valokuva 93)


Heinz Cibulka (s. 1943) on itävaltalainen valokuvaaja, jonka teos koostuu neljästä erillisestä kuvasta: vasikasta, pään verisuonistosta, omenankerääjästä ja omenoista. Kuvat yksittäin ovat hienoja, omenat varsinkin ihanan maukkaan näkösiä ja vasikat nyt aina ovat suloisia, mutta mitä kokonaisuus mahtaa sanoa? Jostain syklistä nimen perusteella on kysymys... Tämäkin jakokaappi on hyvin näkyvällä paikalla Hämeenpuistossa, tien toisella puolella lempikukkakauppani Opuntia.


3. Tatiana Parcero: New World-Interior Cartography - Zodiaco Azteca (Backlight '05)


Meksikolaisen taiteilijan Tatiana Parceron (s. 1967) kuva on hyvin mystinen. Kuvassa on alaston nainen, joka peittää toisen puolen kasvoistaan (erityisesti silmän). Kaunis kuva. Mystisen siitä tekee kuvan päälle piirretty horoskooppikartta tai jokin sellainen, joka tuo mieleen vanhat eteläamerikkalaiset kulttuurit, azteekkien aurinkoon liittyvät merkit. Aluksi ajattelimme, että naisen vartalolle on oikeasti piirretty tuo kartta, mutta tarkempi tutkiskelu osoitti, että piirros on  tehty kuvan päälle.


Jakokaappi, jossa Parceron kuva on, sijaitsee vilkkaalla Satakunnankadulla (toisella puolella tietä entinen Anttila). Ohikulkijoita siis riittää, mutta kuinka moni jää katsomaan?

4. Saladin Ebrahimi: Inside Out (Backlight '14)


Iranilaisen Saladin Ebrahimin (s. 1989) kuva Inside Out on kammottavan hieno. Kuvassa kaljuuntuva mies on kääntänyt tatuoidun selkänsä valokuvaajalle. Valokuvassa on kuva valokuvasta (näin ainakin käsitin), jonka pinta on alkanut ajan kuluessa hajota. Pinnan halkeamat saavat miehen ihon näyttämään siltä, kuin se irtoaisi suurina paloina (muistan, kun poltin joskus selkäni pahoin auringossa ja jonkin ajan kuluttua se alkoi kesiä). Toisaalta voi myös olla, että miehen iho todella kesii... Vaikuttava kuva. Miehen ulkomuoto, ehkä juuri tuo suuri tatuointi, tuo taas mieleen vankilakundin (tai ehkä vankilapapparaisen), vaikka todellisuudessahan kyseessä voi olla kuka vain. On hauska katsoa kuvaa ja miettiä, mitä tulee ensin mieleen (oletuksia, ennakkoluuloja).

Ebrahimin kuva on sijoitettu jakokaappiin, joka sijaitsee Puutarhakadulla yhden halpiskirja- ja paperitavarakaupan vieressä. Jollain tavalla jakokaapin rumat tägitkin sopivat yhteen tämän kuvan kanssa.


5. Marco Calo: Audience - Zap Zap Estate (Backlight '02)


Italialaiselta Marco Calolta retrospektiivissa on mukana kuva, jossa isoäiti ja kaksi lasta ovat keittiössä. He katsovat suoraan kameraan, mutta eivät sen enempää poseeraa. Aivan kuin heidät olisi yllätetty. Seinät ovat pastellisävyiset, aivan kuten kuvattujen henkilöiden vaatteet. Isoäidillä on kotoisa esiliina, hellalla hopeisenvärinen mutteripannu. Arkisen mukava tunnelma.

 

Calon kuva sijaitsee sekin vilkkaalla paikalla Hämeenkadulla, toisella puolella Dressmannia. Tuntuu kuin henkilöt kuvassa katselisivat ihmetellen suomalaista syksyä ja ohi käveleviä ihmisiä. 

6. Jaakko Kahilaniemi: 100 Hectares of Understanding - 54 Soil Solutions (Backlight '17)


Jos oikein muistan, niin tämä suomalaisen Jaakko Kahilaniemen (s. 1989) kuva sai jonkin palkinnon festivaaleilla, taisi olla peräti pääpalkinto (en muista rahasummaa). Kuva on tosi hieno, vaikka se ei näissä minun kuvissani oikeuksiinsa pääsekään. Harmaus ja metsä (suomalaisten toinen koti?), mitä muuta voisi kuvalta toivoa. En tosin tiedä, pidänkö kuvan 54 punaisesta pisteestä, koska en tiedä niiden merkitystä (tuntuvat pelottavan matemaattisilta ja saa ajattelemaan metsän tuhoa). Kaunis tunnelma!


Tämä Kahilaniemen teos sijaitsee jakokaapissa, joka on Hämeenkadun varrella toisella puolella edellistä teosta. Pyörät ovat löytäneet hyvän parkkipaikan teoksen ympäriltä. Kaupunkitaidetta parhaimmillaan.

7. Marja Pirilä: Camera obscura - Otta, Tampere, Finland (Backlight '02)


Suomalaisen valokuvataitelija  Marja Pirilän (s. 1957) kuva on unenomainen teos pojasta ja ylösalaisin olevasta puutalosta. Termiin Camera obscura (joka löytyy teoksen nimestä) liittyy jotenkin huoneen seinälle heijastettu kuva, joka on ylösalaisin. Pidän tästä kuvasta erityisesti siksi, että talo on niin kaunis, siitä tulee mieleen Tampere ja erityisesti Pyynikin alueen kauniit talot. Kuvan värimaailma on utuisen ihana, ei lainkaan häiritsevä. Mikäs siinä nukkuessa.


Jakokaappi sijaitsee hieman kulman takana piilossa vilkkaimmalta liikenteeltä Näsilinnankadulla (kun käännytään Hämeenkadulta). Kaunis kivitalo antaa kuvalle hienon taustan. Hiljainen kadunkulma sopii hyvin kuvan tunnelmaan. 

8. Asko Salminen: Maitomies (Valokuva 96)


Tamperelaisen valokuvaajan ja kuvanveistäjän Asko Salmisen Maitomies on yksinkertaisen hieno. Mies ja maitotölkki (muistan tuollaisia tölkkejä olleen silloin, kun olin aivan pieni 1980-luvun alussa). Kuva on tunnelmaltaan vakava (jotenkin myös uhkaava). Evästauko. Aluksi ajattelin, että kyseessä on maanviljelijä tai maitomies siinä mielessä, että hän hoitaa lehmiä, mutta tarkemmin ajateltuna tässä voisi olla kyse jostain tehdastyöläisestä, mies on sen verran kalpea. Mustavalkoinen kuva on tosi, tosi hieno ja niin näyttävä, että tätä ohikulkija helposti jää ihailemaan. 


Maitomies sijaitsee Kuninkaankadun ja Hallituskadun risteyksessä Sokoksen takana. Minusta kuva on tähän mennessä nähdyistä tyylikkäin. 

9. Harri Pälviranta: Prison sheets - A cell, Jerusalem, Israel (Backlight '05)


Suomalainen (myöskin Tampereelta) valokuvataitelija Harri Pälviranta (s. 1971) on valinnut kuvaan hienon hiekkaisen sävyn. Katselin aluksi, että onpas hieno vanha kivilinna, lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti, että kyseessä ei taidakaan olla kuninkaan linna, vaan linna vankilamielessä. Kuva on tosi hieno, kaunis jopa, vaikka toisaalta vankila tuo mieleen kaikenlaista ei-kaunista: väkivaltaa, surua ja ahdistusta. Kuva on seesteinen ja rauhallinen, sellaisen toivoisi "pahistenkin" mielen lopulta olevan.


Pälvirannan kuva sijaitsee hienolla paikalla lähellä Laukontoria kivojen pikku putiikkien vieressä. Onhan jakokaappi jälleen tägitetty ja tarroitettu (tai tarrat revitty) rumasti, mutta muuten ympäristö on siisti ja mukava, vähän kuten kuvakin.

10. Jana Romanova: Waiting (Backlight '11)


Venäläisen valokuvaajan Jana Romanovan (s. 1984) kuvassa käsitellään lapsen odotusta. Venäläinen perhe makaa sängyssä aikaisin aamulla: äiti on raskaana, isosisko nuken kanssa odotuksessa mukana, isä hautautuneena äidin hiuksiin. Kaunis, todellinen aamuhetki. Äiti odottaa lasta, tytär odottaa, että vanhemmat heräisivät.


Romanovan kuva sijaitsee kauniin talon kupeessa lähellä bussilaitureita Keskustorilla. Kaiken kiireisen tohinan joukossa tämä on ihanan rauhallinen kuva.

11. Anni Leppälä: Napit / Buttons (Backlight '05)


Tämäkin kuva on hurjan kaunis! Yksinkertainen ja ihanat värit. Napit eivät ole ihan kiinni, vaan ovat juoponnapissa. Naisella on päällään vaate, joka muistuttaa morsiuspukua. Vuoden nuori taiteilija 2010 Anni Leppälän (s. 1981) nappi-kuva on onnistunut otos: siinä on jotain surumielistä ja haikeaa. Miksi nainen näyttää siltä, että olisi allapäin? Mitä on tapahtunut?


Hautalan kuva sijaitsee Kauppakadulla lähellä Keskustoria ja sen hienostunut yksikertaisuus sopii jyhkeiden, vanhojen talojen kupeeseen. Nainen tuo mieleen vanhat naista esittävät patsaat, niissäkin on jotain samaa pysähtynyttä surumielisyyttä.

Jatketaan seuraavalla kerralla samasta aiheesta. Silloin vuorossa loput kuvat 12 - 18 sillä toisella puolella koskea.

Ihanaa syksyistä viikkoa! Aurinkokin pilkistelee, puista näyttää olevan melkein kaikki lehdet pudonneet ja mittari käy pakkasen puolella. Eleteään taas muutosten aikoja. Ihanaa, vai mitä?

1 kommentti: