Keskikesän juhla

Juhannus tuli ja meni. Oli ihanaa! Vietimme oman keskikesän juhlamme Haminan Mäntlahdessa, Kaisaniemi-nimisessä paikassa. Lapsuuteni maisemissa. Olisin jäänyt mökille pidemmäksikin aikaa, mutta velvollisuudet Tampereella kutsuivat.

Meidän juhannukseen kuului paljon touhuamista ja hidasta elämää. Tekee välillä hyvää päästä paikkaa, josta puuttuu sähkö ja juokseva vesi. Voisi kuvitella, että ihminen saa sellaisessa paikassa rauhoittua, mutta vielä mitä. Aina on jotain tekemistä. Kun saa aamupalatarvikkeet pois pöydästä ja tiskattua, niin pitää alkaa lämmittää mökkiä ja kun puu- ja sytytyshommat on hoidettu, ehtii hetken touhuta lasten kanssa, kun jo pitää alkaa laittaa ruokaa. Ja sitten on saunanlämmitys ja saunominen ja ja ja. Kaikkea ihanaa! Ja kun kaikkeen tähän todella tottuu, onkin aika lähteä "sivistyksen" pariin.

Luin juhannusviikonlopun aikana Tove Janssonin muumikirjan Vaarallinen juhannus. Se oli hyvin tunnelmallinen valinta valoisiin öihin ja kynttilänvaloon. Miten ihanasti Tove kirjoittaa! Suosittelen kaikille aikuisille lukemiseksi muumeja. Kirjoista löytyy oikea muumien sielu, mitä kieltä ja millaisia tarinoita!

Kaunista kesän jatkoa! Suokoon sääherra meille hieman lämpimiäkin päiviä, sillä tahdon pukeutua kesämekkoon!

SottiisiMoves osa 3

Voihan sentään, miten ihana juhla! Hyvä, etten purskahtanut itkuun onnesta ja ylpeydestä ja kaikenlaisesta liikutuksesta (ei voi näyttää liikaa tunteita, kun voi käydä niin, ettei kyynelillä olisi sitten loppua).

Herättiin aamulla ei-niin-kovin virkeinä. Simo taisi olla ainoa, joka nukkui hyvät unet. Sonja suostui nukahtamaan vasta joskus yhdentoista jälkeen ja muutenkin unet olivat katkonaiset. Mieli olisi tehnyt köllötellä sängyssä vaikka kuinka pitkään, mutta ei auttanut muu kuin nousta ja syödä aamupuurot. Jostain ihmeen syystä olimme täydellisesti aikataulussa. Oltiin suunniteltu, että klo 10 olemme valmiina lähtöön ja tasan kymmeneltä oli tavarat pakattu vaunuihin ja rattaisiin ja joukkio liikkeellä.

Kohtaamispaikkana oli Sorin aukio ja siellä oli jo paljon porukkaa. Simon ohjaaja otti pojan haltuunsa ja se oli sitten menoa. Tai vähän odottelua ja ryhmittymistä ja sitten lähti tanssiva juhlakulkue neljän jättimäisen lapasen johdolla liikkeelle. Kulkue oli varsin upea. Tanssijoilla oli hienot juhlavaatteet päällä ja he lauloivat erilaisia kansanlauluja (mm. oma lempparini Kis-kis-kis-kis kippurahäntä, huomenna mennään Lappeenrantaan...). Oli pieniä ja isoja tanssijoita, miehiä ja naisia, poikia ja tyttöjä. Myös aiemmin näkemämme intialaiset, unkarilaiset, puolalaiset, virolaiset ja venäläiset tanssijat olivat mukana. Kulkue tanssi Sorin aukiolta Pyynikin urheilukentälle. Olimme varustautuneet eilisen sään mukaan aika lämpimiin vaatteisiin, mutta osoittautuikin, että päivästä tuli aurinkoinen ja kaunis. Varjossa oli sopivasti viileää, mutta auringon puolella mukavan lämmin.

Seurattiin kulkuetta ihan vierestä. Vilkuteltiin Simolle ja sen kavereille (saimme kuulla myöhemmin, että syy heidän hihittelyyn oli, että olivat kuvitelleet meidän vaklaavan heitä). Sonja nukahti taas matkalla vaunuihin, joten kaikkea ei tyllerö nähnyt, mutta jotain sentään.

Oli hieno tunnelma, kun koko Hämeenkatu oli suljettu kulkuetta varten. Todella, todella hauskaa! Mukavaa oli myös se, ettei vauhti ollut liian kova näille ihanille pienille, vaan kaikki jaksoivat kävellä koko matkan käsi kädessä.

Perillä urheilukentällä me katsojat pääsimme ensin istumaan ja vasta sitten tanssijat tulivat nurmelle. Saatiin Antonin kanssa hyvät paikat ihan eturivistä. Katsomo oli hyvin vanha puurakennelma ja välillä tuntui, että penkit huojuivat siihen malliin, että kohta tipahdetaan. Toisaalta siinä sitä olikin tunnelmaa.

Simo, Ilakat ja muut alle kouluikäiset esiintyivät toisina. Heidän ekan osuutensa nimi oli Hei mennääks! ja siinä yhdisteltiin kaksi kappaletta: Maija Baricin (joillekin varmasti tuttu Nukketeatteri Samposta ja hyvästä musiikista) säveltämä ja sanoittama hyvin koskettava biisi Joen laulu (jonka Olli Kari lauloi niin ihanasti, että siinä silmät kostuivat) ja sitten Olli Karin säveltämä Hupsista keikkaa. Suloista, suloista, suloista! Toinen osuus oli sahaava ja vähän räväkämpi Pienillä poluilla, joka niin ikään oli Maija Baricin säveltämä ja sanoittama kappale.

Tanssien väliin luettiin runoja, mm. yksi omista suosikeistani, nimittäin Kirsi Kunnaksen Siilin kuutamo.

Lopussa Ilakat pääsivät vielä "lavalle" kaikkien muiden kanssa, kun tuli osuus Folkjam goes Wanhat. Tuossa yhteistanssissa oli tosi hauska koreografia, mutta enhän minä sitä osaa näin sanallisesti kuvata.

Kaikenkaikkiaan ihan huippujuhla ja hieman tuli haikea oli, kun tanssit oli tanssittu ja oli aika lähteä kotiin. Onneksi meillä on kotona pieni tanssittaja, joka ohjaa meitä kolmea muuta. Simo esittää omaa ohjaajaansa ja me muut ollaan pieniä tanssijoita, paitsi että välillä minäkin saan olla ohjaajan sisko, joka siis myös on ohjaajana nuorisoseuralla. Täytyy muuten sanoa, että Ilakoilla ja muilla lapsiryhmillä on tosi hyvät ohjaajat ja lapset voi huoletta uskoa heidän huomaan.

Mukavaa alkavaa viikkoa ja kotoisaa juhannuksen odotusta!

Kuuletko joen laulun, 
hiljaisen kuin kuiskauksen?
Kuuletko kertomuksen, 
ihmeellisen...

SottiisiMoves osa 2

Tänään Simolla oli mahtavat kahdet harjoitukset Sottiisin huomista juhlaa varten. Ne pidettiin Pyynikin urheilukentällä, joten tästä meiltä oli vain lyhyt kävelymatka sinne. Ekat harjoitukset Simo ja Antoni kävivät kahdestaan, mutta lounastauon jälkeen mekin Sonjan kanssa lähdimme mukaan.

Oli todella suloista katsella, miten pikkuruiset tanssijat (Simo yksi pienimmistä) toimivat isolla kentällä aikuisten ja koululaisten seassa. Toki pienillä ja isommilla oli omat vuorossa, mutta välillä oli koko porukka samaan aikaan kentällä.

Katsomo sattui olemaan varjossa ja kovassa tuulessa, joten jouduttiin pikkusen tärisemään. Onneksi Sonja nukkui ison osan ajasta vaunuissa ja kun heräsi, istui lämpimässä makuupussissa. Toivotaan huomiseksi tämänpäiväistä auringonpaistetta, mutta ilman tuulta.

Ilakoilla ja muilla pienillä (alle kouluikäisillä) oli hieno ja yllättävän pitkä ohjelma. Välillä ihmeteltiin, miten hyvin he osasivat pitkiä pätkiä jo hieman vaikeahkompia koreografioita. Välillä tietysti meni ympäristön tutkimiseksi, mutta aika vähän. Ohessa on muutama kuva, mutta ne eivät kerro tanssista juuri mitään, sillä niiden perusteella näyttää, että olisi ollut vain jonoleikkejä.

Simo on muuten noissa kuvissa se, jolla on vaaleat siniset housut ja vihreä-valkoinen neuletakki.

Oli hauska päästä kurkkaamaan harjoituksiin. Huomenna on jännä nähdä, miltä kaikki näyttää, kun esiintyjillä on juhlavaatteet päällä. Ensin vaan pitää kävellä kulkueessa Sorin aukiolta Pyynikin urheilukentälle. Onneksi lapsilla yleensä riittää energiaa.

Sonjan ensimmäinen kommentti, kun heräsi katsomossa: "Missä Simo?"

Tansseja katsellessa tuli mieleen, että kunpa kansantansseista tulisi jonkilainen trendi tai muotivillitys. Se on koskettavaa ja kodikasta, hauskaa ja kaunista. Oli niin mukava katsella nuoria virolaisia pareja, jotka tanssivat todella hyvin, mutta samalla olivat ihan tavallisia nuoria (tai mistä minä tiedän, millaisia he ovat). Samoin esimerkiksi Tampereen nuorisoseuran nuoret aikuiset ovat ihan älyttömän hyviä tanssijoita ja heillä tuntuu olevan hauskaa. Pitäisi varmaan itsekin alkaa tanssia, mutta olen jotenkin niin arka...

Mahtavaa viikonlopun jatkoa!

Olikohan tässä tekstissä mitään järkeä...

SottiisiMoves

Nyt on sitten Sottiisi-aika. Simolla oli tänään ekat harkat ja huomenna on kahdet. Sunnuntaina Ilakat on SottiisiMoves-juhlakulkueessa ja Hetken aikaa - Tanssin taikaa -pääjuhlassa. Ihanaa!

Tänään käytiin katsomassa SottiisiMoves-tunnelmia Keskustorilla ja Laikunlavalla. Oli vaan kovin sateinen ja tuulinen keli. Onneksi sentään muutamia ihmisiä oli katsomassa esityksiä, mutta tosi vähän.

Kuunneltiin hetken aikaa Laikunlavalla Pietari Hurmio jAvot-nimistä bändiä. Se oli ihan mielenkiintoista musiikkia. Tulta syöksevä tyttö oli hieno!

Käytiin Keskustorilla katsomassa unkarilaista ja intialaista tanssia. Molemmat oli hauskoja, mutta ihan erilaisia. Unkarilaisilla oli paljon porukkaa lavalla ja meno oli samantyyppistä kuin suomalainen kansantanssi. Intilalaiset kulkivat paljain jaloin ja tekivät enemmän itämaisia liikkeitä. Intialainen laulu ja soitto oli tosi tunnelmallista. Hyvä meininki esiintyjillä.

Palattiin vielä Laikunlavalle kuuntelemaan Hiidensointia, jossa laulaa Huushollin kerhotäti. Bändin musiikki on jotain progetyylistä ja ainakin minä tykkäsin biiseistä tosi paljon. Tiedän, mitä seuraavaksi tahdon levykaupasta. Sonja ja Simo nauttivat musiikista ja temmelsivät ympäri kenttää ja rappusia ja vaikka mitä. Oli kuitenkin pakko lähteä kotiin, kun sormet alkoivat olla niin kohmeessä. Antoni oli liikkeellä shortseissa.

Nyt sohvan nurkkaan köllöttämään ja katsomaan Ei kiitos -leffaa. Ihanaa iltaa ja viikonloppua!

P.S. Mukana muutama kuva, jotka eivät laadultaan ole kovin hyviä, mutta valottavat pikkasen tunnelmia.

Sadesään tuoma vehreys

Oi, miten ihanasti sade saa luonnon vihertymään ja vehreytymään entisestään! Ihana kevät. Aurinkoiset päivät olivat mahtavia. Oli vapauttavaa kävellä ulkona t-paidassa ja varpaat paljaina. Lapset pääsivät jo muutaman kerran uimaan ja me aikuisetkin kastelimme varpaamme virkistävässä järvivedessä. Mutta jotta elämä ei kävisi liian yksitoikkoiseksi, saimme tällä viikolla hieman erilaiset sääolosuhteet. Eilen oli vielä suhteellisen lämmintä, mutta pilvistä ja sadettaenteilevää. Tänään oli jo melkein myrsky: tuuli riepotteli puita ja heinikkoa, sade piiskasi välillä kattoja kunnon ropinalla ja järven pinta oli vellova, tyrskyävä. Oltiin jo viikonloppuna sovittu, että tiistaina on retkipäivä eikä sitä nyt sopinut peruuttaa, ei, vaikka mieli olisi tehnyt käpertyä perheen kanssa sohvan nurkkaan ja katsoa koko päivä leffoja. Me lähdimme retkelle.

Pispalan uittotunneli Näsijärveltä Pyhäjärvelle on jo pitkään kutkutellut mielessä ja se olikin retkemme ensimmäinen pysähdyspaikka. Huristelimme bussilla yhden (tosin aika pitkän) pysäkinvälin, jotta pääsimme eroon pahimmasta autotienvieruskävelystä. Katselimme Santalahden työmaata (voi surku, jos kaunis järvimaisema katoaa) ja kävelimme kohti uittotunnelin suuta. Sieltä löytyi hytisevä, mutta iloinen herra lettupannun äärestä, joten pysähdyimme lättysille ja mansikkahillolle. Ei aikaakaan, kun lautaset olivat tyhjät ja sanoimme heipat herralle ja jatkoimme sateen ja tuulen siivittäminä matkaa kohti tunnelin suuta. Ajattelin, että tunneli on monta kilometriä pitkä ja pelottava, mutta totuus oli toinen.

Tunneli on pituudeltaan noin 280 metriä, eli yllättävän lyhyt matka on siitä kohdin järveltä toiselle. Sitä on vaikea käsittää, kun Pispalanharju kohoaa niin korkealle, että maan päällä matkasta tulee aika pitkä. Tunneli oli hyvin valaistu, joten mitään pelottavaa siinä ei ollut. Kova tuuli puhalsi takaapäin niin, että vaunutkin liikkuivat itsekseen. Lapset olivat ihan innoissaan, kun saivat juosta sisätiloissa ja pomppia kaarevaa seinää vasten.

Toisella puolella meitä odotti ihan uudet seudut (jostain plakaatista luin, että Ala-Pispala), koska ei olla siellä koskaan kunnolla käyty. Vaikka ilma oli sateinen, oli näkymät todella kauniit. Luonto on nyt niin vehreä, että ei voi käsittää. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kiinnitän huomiota kaikkiin kasveihin ja puihin sun muihin. Esimerkiksi vuohenputken lehdet ovat juuri nyt täydellisiä. Ja sireenit alkavat kukkia ja omenapuut ja pihlajat. Alkukesän kukkiakin näkyy jo paljon: koiranputkia, leinikkejä, puna-ailakkia, voikukkaa...

Löydettiin uusi pieni leikkipaikka, jossa leikittiin vähän aikaa (Sonja tietysti keinui). Oli vaan ihan väärät vaatteet, vaikka lämpimästi olikin päällä, niin kurahousut puuttuivat. Sonja nukahti pian vaunuun ja Tahmelan uimarannan jälkeen Simokin alkoi nuokahdella. Ajateltiin, että annetaan lasten nukkua kerrankin kunnolla ja käveltiin vähän Tahmelassa (ihanaa!) ja kierrettiin Varalanmutkan kautta Pyynikin uimarannalle. Käytiin katsomassa tenniskenttiä ja ihailtiin pizzakahvilaa, jonne on joku kerta pakko päästä. Paikassa oli jotain hyvin idyllistä, jopa poirotmaista, sillä tenniskentät ovat sen verran syrjässä ja puiden keskellä, että siellä voisi tapahtua jotain hyvin jännittävää, mutta tyylikkäällä tavalla aivan kuin Poirot-kirjoissa ja -leffoissa.

Onneksi syötiin letut tunnellin toisessa päässä, sillä märän ilman takia ei tehnyt mieli pysähtyä syömään eväitä minnekään. Onneksi silti lähdettiin reissuun, sillä nähtiin monta uutta hienoa paikkaa, joihin voi palata uudelleen. Rannat on todella kauniita, varsinkin, kun sinne asti ei autoilla pääse, vaan tiet ovat hiekasta ja rannat reheviä ja heinikkoisia. Ihan kuin oltaisiin oltu jossain kesämökkipaikassa tai huvila-alueella.

Sellaista täällä tänään. Kotona syötiin eväät ja katseltiin Helinä-keiju-elokuvaa. Lapsilla on nyt pari päivää ollut kova keiju-villitys. Simo on Helinä ja Sonja on leffassa esiintyvä Juusto-niminen hiiri. Äärettömän suloista. Simo käyttää yhtä mekkoa, jossa rinnan kohdalla on rusetti, väärinpäin, sillä rusetti on kuin siivet. Lapset ovat niin mahtavan kekseliäitä. Ja kyllä, Simo saa käyttää kotona mekkoa justiinsa niin paljon kuin tahtoo (onneksi pikkuserkuilta on tullut sen kokoisia mekkoja, että mahtuvat Simolle).

Ihanaa viikkoa, toivottavasti siihen mahtuu joitakin auringon pilkahduksia ja vähän lämmintä! Pitääköhän greippi nostaa parvekkeelta sisään?

Nyt teetä ja Wallanderia ja sitten nukkumaan. Hyvää yötä!

Kohti kesää

Kävin pitkästä aikaa aamulenkillä Pyynikillä. Siellä oli kaikenlaista kaunista katseltavaa: metsä täynnä ketunleivän kukkia (onkohan sillä kasvilla jokin virallinen nimi? käenkaali?), kiemuralla olevia saniaisia, tuoksuvia tuomia, punertavia haavanlehtiä... Aamu oli sopivan lämmin, ei liian kuuma. Linnut lauloivat ja luonto oli uskomattoman kaunis.

Kevät menee ohi ehkä hieman liian nopeasti. Miten ehtisin ihastella ja nauttia kaikesta kauniista, kun kohta puiden lehdet ovat isoja ja kokonaisia (eikä raikkaan vaaleanvihreitä), kukat kukkivat ja kuihtuvat. Kielot esimerkiksi ovat myrkyllisyydestään huolimatta ihania kukkia (se tuoksu, se tuoksu), mutta eikös keväiset kielosykkyrät ole kaikista kauneimpia? Ehkä se on se ajatus, että kaikki on vielä edessä, kun kukat eivät ole aukaisseet nuppujaan.

Kevät!

Aurinkoista viikkoa! Ensimmäiset salamat on nähty ja lämmin rankkasade koettu, aika tunelmallista eikä yhtään kamalaa.

Nyt vällyjen väliin Wallanderin kimppuun.

Hyvä päivä

Tänään olemme juhlineet Sonjan nimipäivää ja ...

...sitä, että olemme nyt asuneet virallisesti tasan vuoden Tampereella. Täällä on hyvä olla.

Tuntuu ihan eilisipäivältä tuo meidän muutto. Tunnelmakin oli silloin ihan samanlainen kuin tänään: aurinko paistoi, kaupunki oli täynnä kukkia ja Hämeenpuistossa vilisi ihmisiä eurooppalaisen ruokatorin takia.

Juhlistimme päivää Minetin jäätelöbaarissa Koskikeskuksessa. Ajatus oli mennä tuonne Mustalahden satamaan, mutta siellä jätskikiska on vielä kiinni ainakin näin arkipäivisin.

Ihanaa! Ihana Sonja ja ihana Tampere!