2015

Vajaa puolitoista tuntia ja sitten vaihtuu vuosi. 2015. Omituista ja ihanaa. Olemme kotona. Nautimme. Lapset nukkuvat. Emme jaksa lähteä Tampereen yöhön katsomaan ilotulituksia, vaikka luvassa taitaa olla jotain mahtavaa. Ah, ihanaa olla kotona.

Kävimme tänään ajelemassa Siurossa. Meillä oli mukana 10 tähtisädetikkua (paketissa kyllä lukee, että tähtiSADEtikku, mutta niin on vaikeampi sanoa). Polteltiin niitä ja syötiin suklaata. Lapsille oli siinä ihan riittämiin valoa ja välkettä. Naurettiin autossa kakkajutuille (kerrottiin lapsille South Parkin herra Hänkistä, joulukakasta) ja jammattiin villisti radio Rockin ja Bassoradion tahtiin. Tultiin kotiin syömään nakkeja ja punajuurten jämät. Aika täydellinen uudenvuodenaatto sellaiselle, joka on vielä ihan väsähtänyt joulusta ja kaikesta.

Nyt sohvalle sipsien ja limun kanssa, dvd:ltä Kylmäverisesti sinun -sarja ja mukava asento. Siitä on meidän keskiyö tehty!

Huiman mahtavaa vuotta 2015! Ei edes tarvita mitään suuria tekoja tai tapahtumia, kunhan on hyvä olla. Arkikin on ihanaa! Ja rakkautta, paljon rakkautta.

Olkoon ensi vuodenkin käytetyin sana IHANA!

24: aatto

Taas sopii meikäläisen kirjoitustahtiin sanonta: parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Aatto. 

Saimme jouluvieraamme vasta iltapäivällä, joten meillä oli aamupäivä hyvin aikaa ulkoilla. Oli satanut lunta, joten lähdimme Pyynikinrantaan liukurimäkeen. Oli ihanaa. Harmaata ja sumuista ja jouluista. Pakkastakin. Jouluaatto ei voisi alkaa paremmin kuin Joulupukin Kuuman linjan ja ulkoilun parissa. Muu perhe lähti joulusaunaan, minä aloin laittaa ruokaa. Vaan eipä siinä niin kovasti edes ollut laittamista: kinkku oli valmiina (onnistui erinomaisesti!), kala suolassa (höh, ei ollutkaan niin hyvää kuin olisi pitänyt olla, harjoitusta...) ja muu osuus vaati lähinnä leikkailua ja asettelua. Veljeni teki ihanaa papu-sipulisekoitusta, joka nousi herkulliseksi yllättäjäksi.

Etenimme rauhalliseen tahtiin. Lapset kyllä kyselivät joulupukkia, mutta eivät kitisseet sen perään. Oli jo ilta, kun päätimme Antonin kanssa lähteä etsimään pukkia ja saapuihan se sieltä. Minä tosin olin etsimässä etupihalta, kun pukki vaivihkaa saapui takaoven kautta. Tänä vuonna päätin vaihtaa hieman rooleja ja päästin veljen "pälkähästä" pukeutumalla itse joulupukiksi. Ihan hauskaa puuhaa, vaikka takki ei meinannut pysyä kiinni ja parta oli kuuma. Lapset tunnistivat äidin hanskat, mutta eivät okein tienneet, onko se äiti vai ei. Vaan samapa se, pukki toi toivotut lahjat (helikopterit ja taskulamput) sekä paljon muuta. 

Päivä meni ihanasti. Ihana joulu. Rauhallinen, iloinen ja mukava. Lasten mentyä nukkumaan pelasimme Up-wordsia, sanapeliä. Se oli hauskaa ja keskustelua siitä, olivatko sanat oikeita, syntyi monta kertaa. Hyvä niin! Jouluaaton iltaan kuuluvat keskustelu, juustot ja hedelmät, viini (kokista) ja lautapelit. Yöllä kävimme Antonin ja koirien kanssa katselemassa joulutunnelmaa ulkona. Kello taisi olla sen verran paljon, että suurin osa ihmisistä oli nukkumassa, mutta valoja ja joulukuusia oli hauska tuijotella.

Siinäpä se pähkinänkuoressa, meidän jouluaatto.

Nyt ei voi sanoa kuin mahtavaa tulevaa vuotta 2015! Kohti uusia seikkailuja!

23: aatonaatto

Meillä tuoksuu kinkku. En tiedä, onko enää kovin muodikasta edes syödä kinkkua, mutta minusta siinä on jotain kovin perinteistä ja kodikasta. Ainakin siinä tuoksussa ja odottamisessa, milloin se on valmis. Meidän kinkku on lähifarmilta ja luultavasti luomua, vaikka eihän siitäkään kai ole sataprosenttista takuuta. Jouluvieraamme ei syö lihaa, joten saas nähdä, millaisen kattauksen saamme huomenna aikaan. Toivon mureaa, kuivahkoa kinkkua, mutta saa nähdä, miten käy. 

Aatonaatto on ihana päivä, vaikka lapset alkavat olla tulisilla hiilillä: milloin on joulu, tuleeko joulupukki meille, mikä päivä tänään on (aatonaatto vai aatonaatonaatonaatonaatto). Kaupoissa kiertely hermostuttaa lapsia, tietysti. Itse yllätyin, kun täällä Tampereella ei ollutkaan mitään mieletöntä ruuhkaa kaupoissa ja kaikkia tuotteita oli saatavilla. Paitsi irrallisia punajuuria, joten jouduin tyytymään etikkaversioihin. 

Lasten pitäisi nukkua, mutta huoneesta kuuluu: Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella (hyvin väsyneellä ja vähän liian korkealla äänellä). 

Kohta se on sitten täällä, jouluaatto. Ihanaa. Hassua, miten yhteen päivään liittyy niin paljon odotusta ja intoa. Joulupäivä on jo vähän sellainen "krapulapäivä" (vaikkei siis krapulaa olekaan), jolloin kuljetaan yöpaidassa ja syödään edellisen päivän jämiä. Ainakin niinä vuosina, jolloin ollaan kotona. 

Eipä tässä kai muuta kuin ihanaa joulua. Rentoutumista, iloa, riemua, hyvää seuraa ja maukasta ruokaa, sopivasti lahjoja ja ehkä vilahdus joulupukistakin! 

Nauttikaa ja nautitaan! 

Menen ottamaan kinkun uunista ja yritän pitää siitä näppini ainakin hetken erossa. Kyllä yöllä yksi pieni maistiainen pitää kuitenkin ottaa, että sitten tietää, mitä tarjoaa. Laitoin muuten tänään aamuyöstä kalan suolaan. Graavikala tekee joulun. Saas nähdä, mitä siitäkin tulee. Laatikot sentään ovat Saarioisten, mutta niistä en itse niin välitä. Rosolli on ihanaa, kunhan sen tekee omalla tavallaan (ei silliä). 

Jännittävää yötä! Aamulla Joulupukin Kuuma linja, vai mitä?

Oliko sopivan sekava kirjoitus? 

18 - 22: joulumatkailua

Ajelimme viime torstaina Helsinkiin, kotiseuduille. Tajusin, miten kovasti olinkaan ikävöinyt sitä seutua. Tai en tiedä, ikävöinkö oikeasti Helsinkiä (ja ympäristöä), vai ennemminkin niitä ihmisiä, joita siellä asuu. Oli niin ihanaa ja kotoisaa ajella tutuissa paikoissa, niin luonnollista. Tulimme eilen yöllä kotiin Tampereelle ja sekin oli ihanaa, vaikka pieni ikävä jäikin kaivertamaan. Ikävästäkin, jos jotain positiivista haluaa löytää, voi olla onnellinen, koska sehän tarkoittaa, että jossain on joku tai joitakuita, joista oikeasti välittää. Ihanaa sekin. 

Etelässä (siis Suomen etelässä) oli monta paikkaa, joissa kävimme. Aluksi luulin, että reissusta tulisi ihan kreisi, mutta kaikki meni oikeastaan täydellisesti. Kummipoika oli kipeä perjantaina, mutta voi jo pian paremmin ja hänetkin perheineen ennätimme nähdä. Kummilapsia, vanhempia, siskoja ja veljiä... Oi noita rakkaita! Vahdimme pari päivää veljen koiria ja sekin oli hauskaa. 

Hieno piste kaikelle oli se, että tänään Ideaparkissa shoppailu oli mukavaa. Ihmisiä oli tietysti paljon, mutta ei liikaa. Suurin osa hymyili ja oli kohteliaita, hymyileviä. Vain yksi "tönijä" sattui paikalle, mutta sellaisillekin pitää antaa hieman ymmärrystä, eihän jokainen nauti jouluruokaostoksista. 

Meidän kuusi (eli kasa risuja) on koristeltu. Meinasin, että annan lasten laittaa koristeet ja korjailen sitten itse niitä illalla, mutta lapset tekivät niin hienon risukon, että ei sitä tarvitse korjata yhtään (totuuden nimissä en olisi itse pystynyt yhtä spontaanint tyylikkääseen koristeluun). Punaisia palloja ja jouluisia junanvaunuja. Pienet valot. 

Huomenna saapuvat jouluvieraat: veli ja kaksi koiraa. Sitten voikin rauhoittua joulunviettoon ja vain nautiskella. Joulustressi, mitä se sellainen on? 

Suosittelen muuten virittäytymään joulutunnelmaan gregoriaanisen kirkkomusiikin parissa. Ah, tätä se vanhuus teettää: kaikki rauhallinen viehättää. Saimme eilen matkaan ihanan joululevyn, jossa kuoro laulaa kirkossa perinteisiä suomalaisia joululauluja, sekin on ihanaa kuultavaa. 

Kuvia ehkä olisi, mutta kamera on jossain enkä jaksa etsiä tai siirtää kuvia koneelle. Olen laiska, sehän jo tiedetään. 

Mukavaa talvipäivänseisausta! Kohti valoa mennään!

17: koiruuksia

Pääsimme tänään ihailemaan Koiramäen joulua. 

Kaunista oli. Hämärässä paljon valoja. Tiernapojat. Lämpimiä vaahtokarkkeja. Hevosia, lehmiä, röhkivä possu. Kaikenlaista kivaa, mutta vähän kylmä. 

Sonja ei tahtonut kuvaan, mutta mukana hänkin oli. Ihana joulun aloitus (nyt se tavallaan alkaa, sillä huomenna lähdemme viikonloppureissulle Helsinkiin ja kun tulemme kotiin, on jo melkein joulu). 

Tunnelmallista joulun odotusta!

15 ja 16: kuusia ja lahjakääröjä

Oi, olen saamaton. Jouluahdistus alkaa iskeä. En ole, taaskaan, saanut tehtyä läheskään kaikkea, mitä olisin halunnut. Toisaalta ajattelen, että ei sen niin väliä. Kuvittelin nimittäin, että saisin kaikki "rästityöt" hoidettua, sellaiset pienet asiat, jotka aina jäävät tekemättä. Lähinnä siivousta ja järkkäilyä. Mutta, mutta... jääkööt! Hih, olen kapinallinen (en tosin kovin nuori enää) ja vietän rennon joulun. Stop jouluahdistukselle siis! 

Löysin eilen ihania lahjapapereita ja muita härpäkkeitä (pakettikortteja PumPum-myyjäisistä, narua, tarroja). Minusta on ihana tehdä kauniita paketteja, vaikka yleensähän ne vain revitään auki sen enempää ajattelematta. Paperit lentelevät, mutta narut ehkä saattavat kiinnostaa pienempiä lapsia, kissoja ainakin. Ehkä tänä vuonna yritän avata lahjoja lasten kanssa ihan rauhassa. Olen huono keksimään kivoja lahjoja. Kaupat ovat pullollaan tavaraa, mutta sellaista, mikä täydellisesti miellyttäisi silmää ja olisi käytännöllinen ilo saajalle, löytyy harvemmin. 

Ihanimpia ideoita ovat esimerkiksi Joulukukka seniorille -tyypiset jutut. jossa voi lahjoittaa joulukukan yksinäiselle vanhukselle. Vaikka yksinäiselle mikään ei ole varmasti arvokkaampaa kuin jonkun aika, tekee kukka ihan varmasti iloiseksi. Eihän lahjoissa mitään väärää ole, ei todellakaan, mutta se, millaiseksi lahjojen antaminen on mennyt, on vähän liiallista. Pakko ostaa, kun on joulu. Pakko antaa, kun on joulu. Ja pakko saada, kun on joulu. Joulu. Mikä joulussa oikeastaan edes on tärkeintä? Se, että ollaan yhdessä. Se, kun laitetaan yhdessä ruokaa pitkään ja syödään pitkään. Se, kun miesväki on joulusaunassa ja naiset saavat hetken omaa aikaa valmistautua (minähän en yleiseen saunaan yleisellä saunavuorolla mene, voi joutua juttelemaan naapurien kanssa). Se, kun lapset odottavat joulupukkia. Kaikkea kliseista, mutta ihanaa. 

Tänään tein jotain luvatonta (kapinallinen!). Ajelimme keskellä metsää, pimeällä hiekkatiellä kotiin Orivedeltä. Pysähdyimme tien laitaan katselemaan tähtiä (voi, miten kaunista, kun ei ole valosaastetta ihan lähellä - tähtitaivas!). Olen haaveillut meille joulukuusta. Ihan pientä vain. Ja mitä tein? Nyhtäisin kuusen juurineen maasta ja heitin takakonttiin. Ajattelin, että puu on kuitenkin niin tien vieressä, että kesällä se kokisi kohtalonsa ja joku katkoisi sen. Nyt se saa ilahduttaa meidän joulua niin pitkään kuin elossa pysyy. Luvatonta, laitonta jopa, mutta olisihan voinut käydä niinkin, että olisimme ajaneet sen päältä ja puu olisi katkennut ja kuollut. Selityksiä... Kuusi on noin 30 cm korkea ja kaunis. Epätasaiset metsäkuuset ovat kauneimpia. 

Tähtikirkasta, havuntuoksuista yötä! 

14: lasten riemua!

Istun kirjoituspöydän ääressä ja ihmettelen, mitä kauniilta vastapäinen yleensä rumahko kerrostalo näyttää. Se loistaa ja kimaltelee kodikkaasti. Ihmiset ovat laittaneet kynttelikköjä ja kynttilöitä esille. Sopivasti, ei liikaa eikä liian räikeitä, kaunista valon väriä vain. 

Olen ihan poikki. Viime aikoina jokainen minuutti on tuntunut olevan täynnä jotain tekemistä. On mukavaa, että on tekemistä, mutta joskus, kun sitä käy ajattelemaan, huomaa, että tarvitsee hetken hengähdystauon. Minä tarvitsen sitä nyt. 

Vietimme tänään päivän Tapiola-talolla Kissanmaalla, jossa lastenkulttuuriyhdistys SirkusRakkausPumPum vietti lohikäärmeiden kaupunkijoulua. Oli lohikäärmeitä ja muita satuhahmoja. Oli myyjäiset ja musiikkia. Oli askartelupajoja (minä ohjasin kauniiden paperisydänten tekemistä ja vieruskaveri kaiken jännittävän, kuten lohikäärmeiden ja joulukuusten tekemistä vessapaperirullista) ja leikkejä. Parasta oli kuitenkin se, miten lapsilla oli yhdessä mielettömän hauskaa. Välillä touhu meni juoksemiseksi, mutta niinhän siinä usein käy. Lasten innokasta iloa on niin kiva katsella. 

Kuvia en taas ottanut yhtään. Kamera oli kotona, koska isossa sisätilassa on vaikea saada yhtään onnistunutta kuvaa. Varsinkin, kun kuvattavat ovat kovin nopealiikkeisiä. 

Kivaa kolmatta adventtia!