Seikkailu alkoi itseasiassa jo kotiovelta, kun suuntasimme matkan kohti Pyynikintorin bussiasemaa. Emme ole kovin montaa kertaa bussilla kulkeneet, joten sekin on aina oma seikkailunsa. Täältä meiltä Kauppiin ei bussi (numero kakkonen) kyllä kauan huristele. Mahtavaa on se, että pääsemme melkein kotiovelta (tai onhan tuonne torille matkaa jotain 500 metriä) suoraan Kauppiin ja siellä ihan bussipysäkiltä alkaa metsä ja metsän polut.
Bussimatka meni oikein mukavasti. Matkustajia oli vähän ja rattaat ja vaunut mahtuivat mainiosti kyytiin. Bussi oli uudistettu versio, sillä keskellä oli superisti tilaa vaunuille. Nyt ne eivät törröttäneet ohikulkijoiden tiellä, vaan saatiin käännettyä ne poikittain.
Kaupissa ei olla koskaan aiemmin kävelty, mutta suuntavaistomme oli selveästi sen verran hyvä, että päästiin justiinsa sinne, minne haluttiinkin. Se, miten päästiin, oli sitten jo eri asia. Ilma oli muuten ihana. Ei yhtään sateinen eikä kolea, vaikka todella harmaa (kuten kaikki päivät nykyään). Metsä oli ihanan raikas ja niin vihreä. Oli suorastaan huippuihanaa. Lapset halusivat kävellä, joten etenimme aika hidasta vauhtia. Oli hauska tutkiskella sammalia ja luontoa. Tuntea metsän rauha.
Leikittiin Simon kanssa seikkailijoita ja kiivettiin korkealle kalliolle. Kunpa lapset innostuisivat (tai jatkaisivat innostustaan) luonnosta ja siellä puuhailusta. Itse tykkään kovasti metsistä ja rannoista. On kivaa asua kaupungissa, mutta aina välillä on ihan pakko päästä luonnon keskelle. Onneksi on Pyynikki tuossa ihan lähellä. Se tuntuu ihan oikealta isolta metsältä, vaikka onkin oikeastaan aika pikkuinen.
Metsäreissu jatkui mielenkiintoisena, sillä tiesimme suunnilleen, missä järvi on, mutta vaunuilla kuljettava tie päättyi yllättäen. Ei siinä mitään. Meidän vaunut kulkivat kivien ja juurakkojen päältä ja kun kova rynkyttäminen ja työntäminen ei riittänyt (kun kapea kinttupolku hyppäsi kalliolle), otti Antoni vaunut kantaakseen ja päästiin lopulta sinne, minne pitikin. Onneksi minulla on vahva mies.
Kansankylpylän ranta oli ihana. Luonnollinen ja kaunis. Hiekka oli ihan sulaa, joten lapset saivat hyvät leikit käyntiin (oltiin varauduttu hiekkaleluilla).
Jossain vaiheessa syötiin eväät. Alkoi tuulla ja tuli vähän kylmä. Onneksi oli aika lähteä kotiin päin. Päätettiin kävellä rannalta kotiin. Matka ei ollut kovin pitkä, vaan juuri sopiva siihen, että lapset saivat päiväunet. Oli ihana katsella järveä, joka yhtäkkiä peittyi sumuun. Näsinneulan yläosaakaan ei nähnyt. Välillä tuntui siltä, että sumu oli ihan siinä silmien edessä ja kaikki näytti harmaalta.
Oli kaiken kaikkiaan erittäin mukava retkipäivä! Suosittelen lähtemään yllättäen jonnekin luontopaikkaan (tai vähemmän luontoon, esim. Helsingissä Seurasaari ja Korkeasaari - Mustikkamaa ovat mahtavia ulkoilupaikkoja)!
Illalla otin joulukoristeet pois, mutta säästin vielä valot. On niin harmaata, että jostain pitää saada vähän lisävaloa. Sitä paitsi valonväriset (siis sellaiset kellertävät) valot käyvät ihan hyvin talvivaloista eivätkä ne ole pelkästään jouluiset.
Nyt sielulle vähän Wallanderia, kirjasta tällä kertaa.
Leppoisaa tätä vuotta!
Tampere on vahvasti työläistaustainen kaupunki, siksi varmaankin kaikki on jotain kansan-alkuista täällä.
VastaaPoistaHauska paikka toi Kauppi kyllä. Mennään pian sinne uudestaan! Samulillekin oli ainakin yks hyvä fillarimäki. En tosin vieläkään tiedä, saako noilla lenkkipoluilla vetää pyörällä?!