Pakkanen paukkuu

Perjantaina täällä oli 20 astetta pakkasta. Onneksi ei tuullut ja aurinko paistoi, joten lähdimme ulos uhmaamaan kylmää. Oli pakko lähteä, sillä tee oli loppumassa eikä lähikaupoista löytynyt mitään mieluisaa. Tallipihan Suklaapuotiin siis.

Alkumatkasta kävi taas kerran niin, että Papu jäi seisomaan paikoilleen, muuttui kasvoiltaan hetkeksi punaiseksi ja sanoi tämän jälkeen: "Kakka tuli." Onneksi sentään alkumatkasta. Antoni lähti vaihtamaan vaippaa ja me Simon kanssa leikimme hetken Väinö Linnan puistoon tehdyllä jääradalla. Simo työnsi rattaita ja se oli hänestä hurjan kivaa. Varpaat alkoivat jäätyä, joten oli pakko jatkaa kaksin matkaa (onneksi Antoni kävelee nopeasti).

Tallipihalla oli idyllisen näköistä. Lunta ja lyhtyjä ja vanhoja rakennuksia. Hiekkalaatikolla oli vähän leluja ja pari luutaa, joilla lakaisimme "lattiaa". Oi mikä ihana aurinko paistoi. Niin se vaan on, että vaikka on kuinka kylmä, niin aurinko lämmittää jo pikkusen. Ei samalla tavalla kuin kesällä, mutta vähän kuitenkin (tai sitten se vain tuntuu siltä, kun on niin kirkasta).

Antoni haki meille teetä: Tallipihan teetä ja Kastepisara-nimistä vihreää teetä. Nam! Meillä kuluu teenpuruja ihan hirmuisesti erityisesti nyt talvella, kun on kylmä ja tekee mieli juoda lämmintä. Antoni yllätti meidän myös suklaapistaasipalleroilla. Ne ovat taivaallisia. Ainoastaan Simo oli meistä järkevä ja säästi palleron kotiin asti. Vaikka se maistuikin ulkona taivaalliselta, olisi ollut fiksumpaa syödä se kotona pienen lämmittelyn jälkeen. Jäinen suklaa on... no, ainakin kovaa.

Tallipihalta lähdimme kävelemään kosken rantaan. Mältinrannassa oli avantouimareita pikku bikineissään. Hrr... Eräskin rouva otti uimisen niin rauhallisesti. Kun nousi ylös vedestä, ei pitänyt mitään kiirettä, vaan nousi rauhassa ylös, katseli maisemia ja käveli pikku hiljaa sisälle pukukoppiin. Mutta kyllä se kastautuminen ja uiminen tekee varmasti hyvää. Ollaan joskus äitin kanssa käyty jäisessä vedessä Isosaaressa ja sekin oli ihanaa. Ja koululaisena Moskovassa kävimme Zavidovon leirikoulussa  ja siellä päästiin kokeilemaan avantouintia hyisessä joessa. Se oli kyllä kivaa.

Mältinrannassa koski höyrysi todella upeasti. Siellä oli paljon sorsia uiskentelemassa ja roiskimassa vettä päälle. Meitä kaikkia alkoi paleltaa, joten loppumatkasta istutimme lapset vaunuihin ja rattaisiin ja kävelimme reipasta vauhtia kotiin. Sellainen pakkaspäivä silloin.

Tänään teimme pienen matkan etelään. Vantaalla juhlimme ukin äskettäisiä synttäreitä ja Järvenpäässä serkun pojan 9-vuotissynttäreitä. Oli todella ihanaa nähdä rakkaita ihmisiä! Meininkiä riitti ja meidän lapset oli taas innoissaan toisista lapsista ja legoista. Saas nähdä, leikitäänkö huomenna pikkulegoilla... Yllättävää kyllä lapset simahtivat mukavasti iltaunille (tosin vasta joskus yhdentoista maissa), vaikka nukkuivat koko matkan kotiin.

Pahoitin vähän mieleni, kun juttelimme hiljaa lasten huoneessa (ja tällä kertaa todellakin hiljaa ilman minkäänlaisia pomppimisia tai kopinoita) ja yhtäkkiä kuului, kun joku hakkasi patteria. Ekaa kertaa olisi voinut pitää vahinkona, mutta kun hetken päästä ääni kuului uudelleen, käsitimme, että kyseessä oli alakerran papparainen. Ärsyttävää. Joskus toivoisin häenltä hieman ymmärrystä ja kannususta sen sijaan, että pienimmistäkin äänistä pitää tehdä numero. No, ehkä teen itse koko hommasta liian ison numeron.

Ihanaa alkanutta (kello on jo yli puolenyön, joten uusi viikko on alkanut) viikkoa!