Hip hei Halloween

Viikko on ollut taas täynnä kaikkea kivaa: Huushollia, Sinin, Karin ja Jeminan vierailu, ulkoilua (yksin ja yhdessä). Tänään ehdittiin satutunnillekin ajoissa. Satutäti Leena on ihana! Tosin olisin toivonut jotain päivään sopivaa luettavaa, Halloween-fani kun olen. No, merenalaiset tunnelmatkin olivat aika kivoja, mm. Timanttikalan ja eskimo (saako eskimo-sanaa enää käyttää?) Mikin parissa.

Satutunnin jälkeen käytiin Kirkkopuiston leikkipaikalla keinumassa erilaisilla vekottimilla. Tämän jälkeen tutkittiin puiston tosi vanhoja hautoja. Vainajat on haudattu niihin joskus 1800-luvun lopulla. Vanhat ristit ja hauta-aidat ovat tosi makeita, erityisesti näin syksyiseen aikaan.

Illemmalla Antoni haki meille hampurilaisaineksia ja pojat kävivät kaksistaan Makuunissa vuokraamassa Halloween-katsottavaa. Kotiin saapui Risto Räppääjä ja Viileä Venla sekä illaksi aikuisille joku ranskalainen trilleri. Risto oli kyllä ihan huippu. Tykkään noiden leffojen kirkkaista väreistä, hyvistä lauluista ja mahtavista hahmoista. Viileä Venla oli aika cool. Myös Ulla Tapaninen ja Juha Muje muodostivat sulokkaan parin. Meidän lapset esittää Ristoa ja Nelliä, laulavat leffan lauluja ja tansseja, hih.

Tehtiin itse (tai no, puoliksi tehtiin) hampurilaisia. Käytettiin tosin kaupan juustohamppareita, mutta lisätiin väliin kaikkea muuta hyvää: tomaattia, punasipulia, salaattia, ketsuppia, avocadoa, ranskankermaa. Nam! Oli ihan superhyviä. Tehtiin vielä oikein poikkeus ja syötiin koko perhe tietokoneen ääressä sohvalla (meillä ei vieläkään ole telkkaria). Oli hauskaa! Miksi muuten en koskaan opi täyttämään hampurilaisia maltilla?

Simo ja Antoni hurauttivat vielä illan päätteksi Tammelaan Ilakoihin. Me Sonjan kanssa piirrettiin (Sonjan lempipuhaa, hän piirtää TOSI usein koirien Bobin, Nasun ja Raimon kuvia tai käskee meidän piirtää). Sain tyllerön ongittua kaikkien papereiden ja kynien keskeltä ulkoilemaan ja käytiin lähipuistossa keinumassa. Matkalla kiltti herra antoi meidän silittää kultaistanoutajaansa, siinä oli Sonjalle vähän helpotusta koirainnostukseen.

Sellainen päivä meillä tänään. Me aiotaan Antonin kanssa nyt katsoa leffaa (jonka nimi on Ei sanaakaan) ja syödä suklaata (silmiä ja kurpitsoita).

Hurjaa Halloweenia kaikille!

P.S. Kuvat yllä (paitsi hampurilainen) ovat viime tiistain kävelyltäni Pyynikillä. Aika hienot näkymät, vai mitä? Tulee vähän mieleen, että olisi Lapissa...

Valoa pimeyteen

Täällä Tampereella ei ainakaan ole pulaa tapahtumista. Lauantaina oltiin siellä Werstaalla ja eilen eli sunnuntaina oli Valoviikkojen avajaiset Keskustorilla. Ilma oli hieman harmittavasti sateinen, mutta onneksi ei loppujen lopuksi edes kastuttu pahasti.

Lähdettiin torille muka kamalalla kiireellä, mutta oltiin ihan ajoissa paikalla. Käveltiin Tallipihan kautta, jonne oli jo laitettu vähän jouluvaloja. Ihan hullua sanoa valoja jouluvaloiksi, kun nehän on syys- ja talvivalot. Oli hienon näköistä ja kiitos siitä, että Tallipiha on valinnut valon väriset valot eikä mitään ihmellisiä sinisiä systeemejä (jep, kohta se valitus taas alkaa). Von Nottbeckin puisto oli saanut uudet harmaat metalliset kalteriportit nättien puisten tilalle. Sinne oli myös tullut katuvalot, kiva juttu.

Keskustorilla oli jo aika paljon porukkaa, kun me sinne saavuimme. Yritettiin keksiä jotain tekemistä ennen ohjelman alkua. Onneksi Rulla oli tuonut kojunsa sinne ja päästiin tekemään niiden Valolinnaan pari mörköä (onneksi Antonilla oli linkkari mukana, kun sakset olivat niin kovassa käytössä). Seiskalta alkoi valosatu, joka heijasettiin kirkon tapulin seinälle. Se oli ihan ok, ei mikään kummoinen. Tuliesitys ja rummutus taas oli tosi cool. Ilotulitus oli kumminkin illan kohokohta. Se oli tosi hieno: räiskyvä ja valaiseva. Tuntui, että tulitukset tulivat ihan naamalle. Aika jännää. Loppuhuipennus oli tietysti se, että keskustaan syttyi perinteiset valot, jotka palavat loppiaiseen saakka. Sekös näytti hienolta. Nähtiin torilla Huusholli-kaveri Simo (tänään on muuten Simon nimipäivä) sekä törmättiin Antonin hienon ohjeistuksen jälkeen Sinin perheeseen ja saatiin sovittua tapaaminen tänne meille ensi viikoksi. Jee! Eipäs siinä sitten muuta. Käveltiin kotiin hieman aavemaisen Pyynikin kirkkopuiston kautta ja katseltiin taskulampulla vanhoja hautoja.

Kameraa ei jaksettu kantaa mukana, mutta onneksi Antonin kameralla saatiin muutama ihan kiva kuva.

Tänään vietettiin Simon nimipäivää, mm. hiekkalaatikolla. Antoni ja Simo kävivät illalla katsomassa koripalloa (Simon kommentti kotiintullessa: oli hyvä matsi) ja me tytöt puuhailtiin kotona kaikenlaista. Sain luettua kaikki mummin tekemät runokirjat (aivan mahtavia) ja juttelin äitin kanssa puhelimessa mm. erinomaisesta Mieletön elokuu -leffasta. Kotona vallitsi ihana rauha, kun ukkelit olivat pari tuntia poissa... Toisaalta niin on nytkin, kun kaikki muut nukkuvat paitsi minä (aion kohta herättää Antonin tuosta sohvalta ja vaatia yhden Beck-leffan katsomista). Heh.

Eipäs tässä sen kummempia. Mahtava urakka George Martinin ja A Dance with Dragons -kirjan parissa on lähellä loppua. Eihän sen läpi kahlaamisessa mennyt kuin kaksi kuukautta. Toisaalta nyt, kun mietin, mitä kirjassa on tapahtunut, tuntuu, ettei siinä kerennyt tapahtua juuri mitään (ja sivuja oli reilu 1000). Seuraavaa kirjaa odotellessa...

Mutta nyt Beckiä. Jep, ollaan koukussa ruotsalaisiin ja yleensä pohjoismaalaisiin poliisijännäreihin. Beck on mainio, Wallander on ihana, Silta on huippu, Varg Veum veikeä... Liza Marklundin kirjoihin perustuva leffasarja oli kanssa hyvä ja Maria Langin kirjoista tehty leffa Murhaaja ei valehtele yksinään oli kiva yllätys, toivottavasti niitä tulee lisää.

Makeita unia ja mukavaa viikkoa!

Metkaa!

Sadepäivä!

Tänään oli tarkoitus viettää Kummallisten kulkijoiden kekkereitä lastenkulttuurikeskus Rullassa, mutta saimme kavereilta viestiä, että myös Werstaalla on joku lapsiperheille suunnattu tapahtuma. Niinpä suuntasimme vaunun ja rattaiden nokat kohti Finlaysonia ja Werstasta (Rulla sijaitsee itseasiassa ihan siinä vieressä).

Werstaalla oli tänään (ja kai huomennakin) tapahtuma nimeltä Metkaa - pelejä ja leikkejä 50-luvun tyyliin. Sieltä löytyikin vaikka mitä mielenkiintoista tuohon aikaan liittyvää. Oli erilaisia koneita ja vempeleitä, paperinukkeja, keppihevosia, fortunaa, ruutuhyppelyä... Yksi mielenkiintoisimmista paikoista oli kuitenkin Höyrykonemuseo. Tila oli jopa pikkuisen kammottava, kun se höyrykone oli ihan suunnattoman kokoinen. Suunnistettiin Simon kanssa rasteja ja löydettiin hienosti kaikki (innosti Simonkin keskittymään näyttelyyn). Puuauto, johon lapset pääsivät istumaan, oli kova sana, aikuisista taas lehdillä tapetoitu huussi oli kiva. Tekstiiliteollisuusmuseosta löytyi ihania kankaita.

Ihanan lopetuksen päivälle saimme, kun lempparirunoilijani Kirsi Kunnas tuli puoleksi tunniksi lukemaan runoja Tiitiäisen satupuusta. Ollaan viime aikoina luettu lasten kanssa aika paljon juuri tuota kirjaa ja oli ihan mahtavaa kuulla niitä ääneen lausuttuna ja vieläpä kirjailijalta itseltään. Olen runojen kohdalla monesti miettinyt, miten kirjoittaja on ajatellut ne lausuttavan. Kunnas lopetti esiintymisen siihen, että kertoi lopettavansa esiintymiset tähän. Hän on jo 89-vuotias eikä kuulemma enää jaksa, tosin tässä tapahtumassa hän oli nuorekas, rempseä ja eloisa taiteilija. Ihana, ihana, ihana! Silmät kostuivat vähän väliä. Simo katsoi suu auki, Sonja nukkui rattaissa.

Voisin hehkuttaa tätä vaikka kuinka, mutta Sonja itkee ja huutaa äitiä. Pakko mennä.

Tässä loppuun vielä Simon lemppariruno Kunnakselta (lopun kuolema jaksaa aina ihmetyttää poikaa). Tämäkin kuultiin tänään lausuttavan.

Herra Pii Poo

Herra Pii Poo

oli taikuri.

Hän huusi: hii hoo!

ja maata potkaisi

  ja taikoi:

    rusinoita

    mansikoita

    omenoita

    perunoita

    porkkanoita

    prinsessoita

    makkaroita,

siis

herra Pii Poo

oli noita.

Kerran

herra Pii Poo

kulki Espalla.

Hän huusi: hii hoo!

ja maata potkaisi

ja sitten vespalla

hän ajeli.

Se oli herra Pii Poon

suuri erehdys.

Näes, noidan mahti

ei pysty koneisiin

ei moottoriin

ei mutteriin

ei polkimiin

ei vaihteisiin

ei kytkimiin

kerta kaikkiaan:

koneella on koneen tahti.

No niin,

herra Pii Poo

ajoi asemalle.

Hän huusi: hii hoo!

ja vespaa polkaisi

ja jäi junan alle.

Kuolen,

huusi Pii Poo,

liian aikaisin!

Hän huusi: hii hoo!

ja kuoli myöhemmin.

Väsymys

Taas se iskee, syysväsymys. Kun kirkkaat lehdet ovat tippuneet puista ja aurinkoa ei juurikaan näy, iskee se välttämättä. Illalla väsyttää, aamulla väsyttää ja oikeastaan päivälläkin väsyttää (näin käy aikuisille, mutta jostain syystä syysväsymys ei päde lasten kohdalla). En valita syksystä, koska se on ihanaa aikaa. Huomasin vain tässä yksi päivä, miten salakavalasti väsymys iskee. Viime viikolla ei väsymyksestä ollut tietoakaan, mutta tällä viikolla olisin monta kertaa voinut nukahtaa istualleni.

Hmm... mitäköhän tässä on ehtinyt sitten "viime näkemän" tapahtua? Viime lauantaina saatiin ihania vieraita Järvenpäästä, kun kummityttöni perheineen tuli kyläilemään. Kävelimme täältä meiltä Pikku Kakkosen puistoon. Ihailimme matkalla Lukkosiltaa ja koskea. Puistossa pääsimme osiin, joihin emme aikaisemmin olleet ehtineet (mm. iso naruhäkkyrä). Sonja nukahti keinuun. Hän laittoi pipon silmille ja hetken päätä alkoi nuokahdella. Onneksi oli vaunut, jonne saatiin tyttö nukkumaan. Menomatkalla sää oli paikoitellen lämmin, mutta kotiintulomatkalla saimme niskaamme kunnon lumi- ja raesademyräkän, joka loppui heti, kun saavuimme kotipihaan (sitten paistoikin aurinko). Joimme vuoden ensimmäiset glögit ja söimme ekat piparit sekä maistelimme mummin tekemää kuivakakkua. Glögi maistui todella hyvältä. Ihana päivä!

Sunnuntaina teimme pienen retken Elianderinrannalle (siis ranta, jolla kävimme kesällä useasti uimassa). Tutkimme myös yhden polun, joka johti Särkänniemen rajalle. Rantahiekka oli ihan jäässä, yritimme sitä kaivaa, mutta oli aika mahdotonta. Lapset oli melkein helppo pitää poissa vedestä. Sää oli todella ihana: aurinkoisen kirpakka. Kävimme vielä vastapäisellä rannalla heittelemässä kiviä veteen pieneltä sillalta. Maahan pudonnet lehdet olivat kauniita, kun olivat saaneet ylleen jäätä ja vähän lunta. Rannan lätäköt olivat muuten jo ihan paksussa jäässä (muutaman sentin).

Maanantaina kävimme toisella järvellä, eli Pyhäjärven puolella katsomassa venerantaa, jossa olimme myös käyneet kesällä useaan otteeseen uimassa. Tällekin päivälle sattui ihanan kirpakka aurinkosää. Kävelimme Heinäpuiston kautta, jossa heinät näyttivät todella kauniilta auringossa huurteisina kiillellessään. Rannalla heiteltiin taas kiviä ja ihasteltiin hienoja maisemia.

Tiistaina mun oli tarkoitus mennä leffaan (Frances Ha -leffan haluan kovasti nähdä), mutta peruin sen, sillä illalla meidät oli kutsuttu lastenkulttuuriyhdistys SirkusRakkausPumPumin suunnittelukokoukseen. Päivällä kävimme kiipeilemässä ja keinumassa Pikku Kakkosessa. Siellä oli hauskaa! Myös PumPumin kokouksessa oli kivaa. Suunnittelimme (tai no, lähinnä kuuntelimme lumoutuneina) ensi viikon lauantaina järjestettävää Halloween-juhlaa. Lapset saivat askarrella sillä aikaa, kun aikuiset tekivät suunnitelmia. Tiedossa on varmasti hulvaton juhla Tapiola-talolla (en ole koskaan aiemmin käynyt), toivottavasti voimme olla siellä apuna. Ainakin mennään ajoissa paikalle antamaan apua siinä, missä voimme. Mahtavinta tässä on se, että PumPumin jutuissa lapset saavat olla mukana kaikessa.

Keskiviikkona oli taas Huusholli-päivä, mikä oli viikon tauon jälkeen ihanaa! Tällä kertaa paikalla oli yllättävän paljon uutta porukkaa, vaikka toki monta vanhaa kasvoa oli myös mukana (hassua on se, että monenkaan vanhemman nimeä ei tiedä, mutta lapsista tietää vaikka mitä). Muskarissa musisoitiin ja Pekka-varjoteatterissa yritettiin saada Mansikki-hevonen sanomaan ihanan sijasta ihahaa. Onnistuihan se lopulta! Lihasoppa oli hyvää ja maalaukset onnistuivat oikein kivasti (paljon väriä paperilla). Huushollin jälkeen perinteinen kiikkahetki Väinö Linnan puistossa.

Torstaina eli eilen myöhästyttiin muutama minuutti (en tiedä tarkalleen, kuinka paljon, koska jkainen kello oli ihan eri ajassa) satutunnilta, joten en kehdannut mennä kesken satuhuoneeseen sisään. Harmitti, mutta onneksi saatiin lainattua muutama kiva kirja. Kirjastosta mentiin Pyynikin kirkkopuiston leikkipaikalle kaivamaan hiekkalaatikkoa ja yllätys, yllätys keinumaan. Antoni kävi katsomassa Selänne-leffan ja sillä aikaa me Simon kanssa harrastimme taitelua. Laitoin ison paperin seinälle (tai siis liukuoveen, koska sen kiiltävästä maalista pystyy tussin pyyhkiä helposti pois) ja eikun piirtämään. Illalla taas taiteilimme Papun kanssa makuuhuoneen kirjoituspöydällä. Sonja piirsi: Bobi, Asuu, Aimoo, Amuu (=Samuli), Taijaa, siis koiria ja ihmisiä. Ukkelit olivat Ilakoissa, jossa Simolla oli taas tosi hauskaa.

Tänään on perjantai, ihanaa! Tänään oli aika harmaa ja kostea sää, ei kyllä satanut muutamaa pisaraa enempää. Lämpöäkin oli mukavasti. Lapset menivät Ilomäen aukean leikkipaikalle (jep, täällä näitä leikkipaikkoja riittää) sillä aikaa, kun meitsi lähti reippaalle sauvakävelylle Pyynikin maisemiin. Kiersin peruspururadan. Ihailin kauniita maisemia (harjulta on mahtavat näkymät Pyhäjärvelle) ja harmittelin pikkuisen, etten ehtinyt nähdä sieltä syksyn kirkkaimpia värejä. Päivällä lenkkipolulla oli tosi hiljaista, vain muutama papparainen käveli ohitse. Näkötornilla tuoksui munkki, mutta meitsi pinkaisi eteenpäin ja loppumatkasta ihailin Palomäentien hulppeita taloja takaapäin. Sitten portaat alas Ilomäen aukealle ja hetkeksi leikkimään. Käytiin myöhemmin pienellä ajelulla Teiskon kauniissa maisemissa. Simo ja Antoni kävivät Makuunissa vuokraamassa Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -leffan, joka jännitti Simoa aika lailla. Taitaa olla muuten pieni miksi-kausi menossa, kun joka asiasta ja koko ajan kysellään, että miksi. Erityisen kiinnostavaa on se, miksi jalka (tai luu) murtuu ja miksi siihen laitetaan kipsi. Miksi joku leffassa kaatui pyörällä? Miksi Risto leikki kipeää? Vaikeita kysymyksiä...

Kello on jo paljon, mutta jaksaisikohan Antoni katsoa kanssani jokun ranskalaisen draaman...

Ihastuttavan mukavaa viikonloppua!

Helpotus

Meidän asunto Vantaalla on nyt myyty. Kaupat tehtiin tänään, kiitos ukille asioiden hoitamisesta! Ihanan helpottunut fiilis. Ihan mahtavaa. Ei enää ylimääräisiä vastikkeita ja asuntolainan korkoja. Vau! En voi oikein vielä edes käsittää, että myyntihommat on nyt ohi. Habita oli ihan ok välitysfirma, vaikka kaikkea ehti sattua parin kuukauden aikana (eka myyjä lähti menemään, toka sai sydänkohtauksen ja kolmas sai asunnon myytyä, kolmas kerta toden sanoo...).

Eipä muuta kuin mahtavan ihanaa viikonloppua! Alla kuva Suvantotien asunnosta silloin, kun sinne muutimme 5.6.2010.

Lunta!

Eilen oli ihana aurinkoinen päivä, tänään alkoi sataa lunta, sitten räntää ja nyt illalla vettä. Blaah. Tykkään vesisateesta ja lumesta ja kaikesta, mutta nyt, kun päivät alkavat olla lyhyitä ja pimeä tulee niin äkkiä, alan kaivata aurinkoa. Jokainen aurinkopäivä antaa voimaa. Keltaiset lehdetkin ovat pudonneet suurimmaksi osaksi puista, joten nekään eivät enää valaise päiviä. Alkaa olla todella harmaata ja synkkää. Toisaalta mikäpä olisi kodikkaampaa kuin käpertyä kotiin kaatosateella, keksiä jotain kivaa tekemistä (tarkoittaa meillä lähinnä leikkimistä tai lastenkirjojen lukemista) ja olla vaan. Toisaalta lasten kanssa on kiva olla sateellakin ulkona, kun pikkuiset ovat niin innoissaan lätäköistä.

Yritin löytää muutamaa halloween-koristetta, mutta muistin, että iso keraaminen kurpitsa hajosi muuttopuuhissa ja kaksi kolisevaa kurpitsakoristetta on kadonnut jonnekin. En muista, että olisin heittänyt niitä pois, mutta voi olla, että krääsäinhossani (sellainen iskee joskus) olen ne pois heittänyt. Onneksi oranssit kynttilät tekevät hyvän halloween-tunnelman. Joku voi sanoa, että on ihan tylsä juhlia "amerikkalaisia" juhlia, mutta minä pidän ystävänpäivästä ja halloweenista (joku kiva suomalainen nimi voisi olla hauska: marrasyö, kurpitsajuhla, kekri). Kohta alan varmaan juhlia kiitospäivää, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, miksi sitä juhlitaan. Mutta eikös aina ole joku syy pieneen kiitokseen...

Halloween on siitä hauska, että siihen liittyy jännitystä ja kauhua. Olen aina tykännyt kauhukertomuksista ja -leffoista. Lepakoita, hämähäkkejä, rottia, irtonaisia silmiä, luurankoja... (löytyi lelukaupan halloween-pussukasta) Saas nähdä, mitä kivaa täältä Tampereelta löytyy Halloweenina. Ainakin Rullassa on jonkinlaiset bileet...

Eilen Simo ja Antoni kävivät katsomassa Koskikeskuksen Atlaksessa Lentsikat-leffan. Simo oli ihan innoissaan ja jaksoi kuulemma hienosti koko puolitoistatuntisen. Olisi ihan valmis menemään uudelleen katsomaan leffan. Me Sonjan kanssa olimme kaupunkikävelyllä (tosin Sonja nukkui koko matkan). Kävelimme rautatieasemalle ja katselin näyteikkunoita ja kuolasin ravintoloiden ikkunoiden takana. Oli ihana ilma: aurinkoinen ja raikas, vaikka jo aika kylmä. Ehdin kävellä malkein kaksi tuntia, kunnes törmättiin poikien kanssa ja mentiin Tallipihalle välipalalle. Kahvilan jauhelihavatruskat olivat älyttömän hyviä ja lämmin tee teki poikaa sekä sisäisesti että lämmitti käsiä. Viileästä ilmasta huolimatta nautimme välipalan ulkona. Onneksi oli mahdollisuus kietotua fleecehuopiin.

Eilen ei ollut Huushollia syysloman takia, mutta tänään pääsimme sentään kuuntelemaan satuja. Olin ihan fiiliksissä, kun satutäti luki Babarin matka -tarinan. Se oli lapsena yksi suosikeistani. Kirja on ehkä vielä mökillä tallella, pitääpä kaivaa se ensi kesänä esiin. Simo tykkäsi hollantilaisen Max Velthuijsin Sammakko rakastuu -kirjasta niin paljon, että piirsi lopuksi sammakon, jolla oli huulipunaa (sadun sammakolla ei ollut, mutta Simo taisi piirtää sille tyttöystävän). Tarkoitus oli, ettei lainattaisi yhtään kirjaa ja luettaisiin kotona olevia kirjoja, mutta eihän se onnistunut. Satuhuoneeseen oli valittu jouluaiheisia kirjoja, enkä voinut tietenkään vastustaa niitä. Myyrän joulu ja Siirin jouluyllätys oli pakko lainata. Ja muutama Elsa Beskowin kirja. Luettiin iltasaduksi Beskowin Tätien saduista tarina Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen. Ihana! Pitää nauttia nyt, kun lapset kuuntelevat mielellään satuja, joita me vanhemmat valitsemme.

Oi, kello on jo vaikka mitä. Antoni nukahti Simon viereen, mutta heräsi juuri ja sanoi, että Beckiä kehiin. Eli ei auta kuin lopettaa kirjoittaminen ja siirtyä sohvan puolelle.

Kaunista syksyä lumella tai ilman!

Etelään!

Lähdimme perjantaina viikonlopuksi etelään, eli Vantaan ja Helsingin suuntaan. Luvassa oli vierailuja ja juhlintaa monessa osoitteessa.

Ensin suuntasimme auton nokan kohti entisiä kotihuudeja, eli Vantaalle mummikkalaan. Siellä herkuttelimme kanasopalla ja katsoimme ison kasan valokuvia (viimeisestä käynnistä oli kulunut useampi kuukausi), ihanaa! Kävimme pitkästä aikaa Myyrmannin divarissa, josta löytyi lastenkirjoja ja Antonille pari levyä (jotka sunnuntaina unohtuivat auton katolle ja hups, hävisivät kuin tuhka tuulee, tosin mumma löysi toisen levyistä myöhemmin).

Myyrmannista huristelimme Mäkin kautta Kontulaan veljeni uuteen kotiin. Tapasimme ekaa kertaa veikan tyttöystävän, joka osoittautui vallan ihastuttavaksi persoonaksi. Simo ja Sonja ihastuivat tyttöön niin, että ainakin Simo hyppi jatkuvasti syliin. Koirien kanssa lapset tulivat jo tosi hienosti toimeen, Papua ei juurikaan enää jännittänyt, vaan ennemminkin kiinnosti. Oli hauska huomata, miten Sonja oikein hakeutui Bobin seuraan rapsuttamaan koiraa.

Lauantaina veli piti tuparit, joissa saimme aivan huippuhyvää sianlihaa (meillä ei ole lihaton lokakuu). Toinen oli uunissa porkkanan ja lantun kanssa muhinutta, toinen keitettyä. Nam. Tarjoilut olivat, kuten yleensäkin, mahtavat ja seura hauskaa. Simo piti yhden miehen showta, mm. kuplamuovilla.

Lapset nukahtivat illalla nopeasti, aikuiset valvoivat puolille öin. Edellisenä iltana katsottiin muuten Uuno Turhapuroa (Häpy Endkö?) ja huomasin, ettei lapseille välttämättä kannata niitä näyttää. Ei nimittäin ole kiva, jos lapsi ottaa mallia Uunosta, tuosta ah, niin kamalasta (mutta ihanasta) verkkopaidasta.

Uuno, Uuno on numero yksi

Sunnuntaina hengailimme "kotona", pakkailtiin ja syötiin aamupalaa. Mumma (siis äitini) tuli hakemaan minua ja Sonjaa, sillä tarkoitus oli kävellä Kontulasta papan luokse Meri-Rastilaan (ilman äitin apua en olisi osannut). Ilma oli ihana ja oli hauska jutella niitä näitä äitin kanssa. Sonja nukahti melkein heti ja nukkui koko matkan, eli noin kaksi tuntia. Reitti oli muuten tosi mukava, kun ei tarvinnut mennä isoja autoteitä pitkin. Kaunis syksy!

Papalla pojat jo odottelivatkin meitä. Ihmettelin, kun etupiha oli niin märkä ja kaikkien ukkeleiden kengät ulkona. Selvisi, että olivat kaikki astuneet koirankakkaan. Hih.

Papan ja Eijan luona syötiin taas hyvää ruokaa, lohta ja muussia. Lapsilla oli hauskaa, kun saivat leikkiä taas eri leluilla ja katsoa Pingua Youtubesta. Löysin kirjahyllystä pari mielenkiintoista kirjaa (kaksi Mankellia ja yhden Gerritsenin), vaikka oma lukupino kotona on jo valtava. Kunhan nyt tuosta Martinin kirjasta selviän (enää vain joku 500 sivua jäljellä, puolessa välissä mennään)...

Ilta alkoi pimetä ja lapset jo hieman väsyä. Vielä oli kuitenkin yksi paikka edessä. Kävimme vielä mumman ja Leon luona iltapalalla. Simo muisteli, miten oli joskus tehnyt sitä ja tätä mumman luona. Oli siitä kulunut tasan viisi kuukautta, kun oltiin siellä käyty. Huh, miten aika kiitää eteenpäin. Tehtiin langasta tupsuja ja Simo otti pienen pienen lankakerän mukaan, jotta äiti (siis MINÄ!) voin istua keinutuolissa ja kutoa. Tänään poika sanoi, että mun pitää mennä keinuun kutomaan villapaitaa (siis minä, joka en ole neulonut varmaan kymmeneen, viiteentoista vuoteen enkä edes omista puikkoja). Vaikken mikään suuri käsityöihminen olekaan, niin ajattelin, että voisi olla hauskaa neuloa ihan vain jotain. Vaikka pari suoraa kaistaletta ja tehdä niistä nukelle paita (Simolle en varmaan jaksa tehdä).

Lähdimme pimeässä mummalta (olipas hassu lause, ulkona oli siis pimeää, kun lähdimme). Antoni oli unohtanut sadetakin papalle, joten pappa hurautti sen mumman pihaan (onneksi matka oli lyhyt). Kävimme vielä mummikkalan ovella hakemassa marjoja, kukkapöytä ja mukit. Lapset nukkuivat takapenkillä, kun pääsimme kunnolla matkaan.

Kotona oli kiva olla, mutta täytyy sanoa, että oli erittäin mukava viikonloppu. Oli ihana nähdä ihmisiä, joita täällä Tampereella ikävöin. Oli haikea lähteä, mutta tänään iltakävelyllä (kävimme Ilomäen aukean leikkipuistossa Pyynikillä) muistin taas, miten ihana, ihana, ihana tämä Tampere on. Ja mikä ihaninta: se, kun kohta voi istua sohvalle miehen viereen ja katsoa Liza Marklundin kirjasta tehtyä jännitysleffaa.

Ihanaa syysviikkoa! Tähtikirkkaita (kylmiä?) öitä!