Etelään!

Lähdimme perjantaina viikonlopuksi etelään, eli Vantaan ja Helsingin suuntaan. Luvassa oli vierailuja ja juhlintaa monessa osoitteessa.

Ensin suuntasimme auton nokan kohti entisiä kotihuudeja, eli Vantaalle mummikkalaan. Siellä herkuttelimme kanasopalla ja katsoimme ison kasan valokuvia (viimeisestä käynnistä oli kulunut useampi kuukausi), ihanaa! Kävimme pitkästä aikaa Myyrmannin divarissa, josta löytyi lastenkirjoja ja Antonille pari levyä (jotka sunnuntaina unohtuivat auton katolle ja hups, hävisivät kuin tuhka tuulee, tosin mumma löysi toisen levyistä myöhemmin).

Myyrmannista huristelimme Mäkin kautta Kontulaan veljeni uuteen kotiin. Tapasimme ekaa kertaa veikan tyttöystävän, joka osoittautui vallan ihastuttavaksi persoonaksi. Simo ja Sonja ihastuivat tyttöön niin, että ainakin Simo hyppi jatkuvasti syliin. Koirien kanssa lapset tulivat jo tosi hienosti toimeen, Papua ei juurikaan enää jännittänyt, vaan ennemminkin kiinnosti. Oli hauska huomata, miten Sonja oikein hakeutui Bobin seuraan rapsuttamaan koiraa.

Lauantaina veli piti tuparit, joissa saimme aivan huippuhyvää sianlihaa (meillä ei ole lihaton lokakuu). Toinen oli uunissa porkkanan ja lantun kanssa muhinutta, toinen keitettyä. Nam. Tarjoilut olivat, kuten yleensäkin, mahtavat ja seura hauskaa. Simo piti yhden miehen showta, mm. kuplamuovilla.

Lapset nukahtivat illalla nopeasti, aikuiset valvoivat puolille öin. Edellisenä iltana katsottiin muuten Uuno Turhapuroa (Häpy Endkö?) ja huomasin, ettei lapseille välttämättä kannata niitä näyttää. Ei nimittäin ole kiva, jos lapsi ottaa mallia Uunosta, tuosta ah, niin kamalasta (mutta ihanasta) verkkopaidasta.

Uuno, Uuno on numero yksi

Sunnuntaina hengailimme "kotona", pakkailtiin ja syötiin aamupalaa. Mumma (siis äitini) tuli hakemaan minua ja Sonjaa, sillä tarkoitus oli kävellä Kontulasta papan luokse Meri-Rastilaan (ilman äitin apua en olisi osannut). Ilma oli ihana ja oli hauska jutella niitä näitä äitin kanssa. Sonja nukahti melkein heti ja nukkui koko matkan, eli noin kaksi tuntia. Reitti oli muuten tosi mukava, kun ei tarvinnut mennä isoja autoteitä pitkin. Kaunis syksy!

Papalla pojat jo odottelivatkin meitä. Ihmettelin, kun etupiha oli niin märkä ja kaikkien ukkeleiden kengät ulkona. Selvisi, että olivat kaikki astuneet koirankakkaan. Hih.

Papan ja Eijan luona syötiin taas hyvää ruokaa, lohta ja muussia. Lapsilla oli hauskaa, kun saivat leikkiä taas eri leluilla ja katsoa Pingua Youtubesta. Löysin kirjahyllystä pari mielenkiintoista kirjaa (kaksi Mankellia ja yhden Gerritsenin), vaikka oma lukupino kotona on jo valtava. Kunhan nyt tuosta Martinin kirjasta selviän (enää vain joku 500 sivua jäljellä, puolessa välissä mennään)...

Ilta alkoi pimetä ja lapset jo hieman väsyä. Vielä oli kuitenkin yksi paikka edessä. Kävimme vielä mumman ja Leon luona iltapalalla. Simo muisteli, miten oli joskus tehnyt sitä ja tätä mumman luona. Oli siitä kulunut tasan viisi kuukautta, kun oltiin siellä käyty. Huh, miten aika kiitää eteenpäin. Tehtiin langasta tupsuja ja Simo otti pienen pienen lankakerän mukaan, jotta äiti (siis MINÄ!) voin istua keinutuolissa ja kutoa. Tänään poika sanoi, että mun pitää mennä keinuun kutomaan villapaitaa (siis minä, joka en ole neulonut varmaan kymmeneen, viiteentoista vuoteen enkä edes omista puikkoja). Vaikken mikään suuri käsityöihminen olekaan, niin ajattelin, että voisi olla hauskaa neuloa ihan vain jotain. Vaikka pari suoraa kaistaletta ja tehdä niistä nukelle paita (Simolle en varmaan jaksa tehdä).

Lähdimme pimeässä mummalta (olipas hassu lause, ulkona oli siis pimeää, kun lähdimme). Antoni oli unohtanut sadetakin papalle, joten pappa hurautti sen mumman pihaan (onneksi matka oli lyhyt). Kävimme vielä mummikkalan ovella hakemassa marjoja, kukkapöytä ja mukit. Lapset nukkuivat takapenkillä, kun pääsimme kunnolla matkaan.

Kotona oli kiva olla, mutta täytyy sanoa, että oli erittäin mukava viikonloppu. Oli ihana nähdä ihmisiä, joita täällä Tampereella ikävöin. Oli haikea lähteä, mutta tänään iltakävelyllä (kävimme Ilomäen aukean leikkipuistossa Pyynikillä) muistin taas, miten ihana, ihana, ihana tämä Tampere on. Ja mikä ihaninta: se, kun kohta voi istua sohvalle miehen viereen ja katsoa Liza Marklundin kirjasta tehtyä jännitysleffaa.

Ihanaa syysviikkoa! Tähtikirkkaita (kylmiä?) öitä!