Lunta!

Eilen oli ihana aurinkoinen päivä, tänään alkoi sataa lunta, sitten räntää ja nyt illalla vettä. Blaah. Tykkään vesisateesta ja lumesta ja kaikesta, mutta nyt, kun päivät alkavat olla lyhyitä ja pimeä tulee niin äkkiä, alan kaivata aurinkoa. Jokainen aurinkopäivä antaa voimaa. Keltaiset lehdetkin ovat pudonneet suurimmaksi osaksi puista, joten nekään eivät enää valaise päiviä. Alkaa olla todella harmaata ja synkkää. Toisaalta mikäpä olisi kodikkaampaa kuin käpertyä kotiin kaatosateella, keksiä jotain kivaa tekemistä (tarkoittaa meillä lähinnä leikkimistä tai lastenkirjojen lukemista) ja olla vaan. Toisaalta lasten kanssa on kiva olla sateellakin ulkona, kun pikkuiset ovat niin innoissaan lätäköistä.

Yritin löytää muutamaa halloween-koristetta, mutta muistin, että iso keraaminen kurpitsa hajosi muuttopuuhissa ja kaksi kolisevaa kurpitsakoristetta on kadonnut jonnekin. En muista, että olisin heittänyt niitä pois, mutta voi olla, että krääsäinhossani (sellainen iskee joskus) olen ne pois heittänyt. Onneksi oranssit kynttilät tekevät hyvän halloween-tunnelman. Joku voi sanoa, että on ihan tylsä juhlia "amerikkalaisia" juhlia, mutta minä pidän ystävänpäivästä ja halloweenista (joku kiva suomalainen nimi voisi olla hauska: marrasyö, kurpitsajuhla, kekri). Kohta alan varmaan juhlia kiitospäivää, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, miksi sitä juhlitaan. Mutta eikös aina ole joku syy pieneen kiitokseen...

Halloween on siitä hauska, että siihen liittyy jännitystä ja kauhua. Olen aina tykännyt kauhukertomuksista ja -leffoista. Lepakoita, hämähäkkejä, rottia, irtonaisia silmiä, luurankoja... (löytyi lelukaupan halloween-pussukasta) Saas nähdä, mitä kivaa täältä Tampereelta löytyy Halloweenina. Ainakin Rullassa on jonkinlaiset bileet...

Eilen Simo ja Antoni kävivät katsomassa Koskikeskuksen Atlaksessa Lentsikat-leffan. Simo oli ihan innoissaan ja jaksoi kuulemma hienosti koko puolitoistatuntisen. Olisi ihan valmis menemään uudelleen katsomaan leffan. Me Sonjan kanssa olimme kaupunkikävelyllä (tosin Sonja nukkui koko matkan). Kävelimme rautatieasemalle ja katselin näyteikkunoita ja kuolasin ravintoloiden ikkunoiden takana. Oli ihana ilma: aurinkoinen ja raikas, vaikka jo aika kylmä. Ehdin kävellä malkein kaksi tuntia, kunnes törmättiin poikien kanssa ja mentiin Tallipihalle välipalalle. Kahvilan jauhelihavatruskat olivat älyttömän hyviä ja lämmin tee teki poikaa sekä sisäisesti että lämmitti käsiä. Viileästä ilmasta huolimatta nautimme välipalan ulkona. Onneksi oli mahdollisuus kietotua fleecehuopiin.

Eilen ei ollut Huushollia syysloman takia, mutta tänään pääsimme sentään kuuntelemaan satuja. Olin ihan fiiliksissä, kun satutäti luki Babarin matka -tarinan. Se oli lapsena yksi suosikeistani. Kirja on ehkä vielä mökillä tallella, pitääpä kaivaa se ensi kesänä esiin. Simo tykkäsi hollantilaisen Max Velthuijsin Sammakko rakastuu -kirjasta niin paljon, että piirsi lopuksi sammakon, jolla oli huulipunaa (sadun sammakolla ei ollut, mutta Simo taisi piirtää sille tyttöystävän). Tarkoitus oli, ettei lainattaisi yhtään kirjaa ja luettaisiin kotona olevia kirjoja, mutta eihän se onnistunut. Satuhuoneeseen oli valittu jouluaiheisia kirjoja, enkä voinut tietenkään vastustaa niitä. Myyrän joulu ja Siirin jouluyllätys oli pakko lainata. Ja muutama Elsa Beskowin kirja. Luettiin iltasaduksi Beskowin Tätien saduista tarina Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen. Ihana! Pitää nauttia nyt, kun lapset kuuntelevat mielellään satuja, joita me vanhemmat valitsemme.

Oi, kello on jo vaikka mitä. Antoni nukahti Simon viereen, mutta heräsi juuri ja sanoi, että Beckiä kehiin. Eli ei auta kuin lopettaa kirjoittaminen ja siirtyä sohvan puolelle.

Kaunista syksyä lumella tai ilman!