Kevään ensimmäinen piknik

Eilen kävimme tutustumassa Tohlopinjärven rantaan, joka osoittautui oikein mukavaksi paikaksi. Toivottavasti pääsemme sinne taas uudelleen ja kesällä uimaan, jee!

Tänään aamulla oli ristiriitaiset tunteet siitä, mitä pitäisi tehdä. Kirjastossa olisi ollut joku tapahtuma lapsille, jonne olisin halunnut viedä Simon. Samaten Rullassa oli mielenkiintoisen kuuloinen päivä, kun tällä hetkellä täällä Tampereella on Tampere kuplii -niminen sarjistapahtuma. Ahdistuin liiasta aikatauluttamisesta ja päätimme, että teemme mieluummin hauskan retken Pyynikin rannalle.

Ja niin me sitten saimme aikaan ihan oikean piknikin. Eväsretkillä olemme kyllä jo käyneet, mutta eväskori kaivettiin tänään kaapista ja pakattiin herkuilla. Tai oikeastaan menimme syömään kanaa ja salaattia ulos. Rakastan piknikkejä. Tai ylipäänsä rakastan kaikenlaista tekemistä!

Kävelimme rannalle kauniita taloja ihaillen. Simo kyseli, miten rantaan pääsee, kun "vuori" on edessä. Sanoimme, että jos edessä on vuori, se pitää kiertää. Niinpä kiersimme Pyynikinharjun (tai ainakin menimme alempaa kuin korkeimmasta kohtaa) ja pääsimme melko sutjakkaasti rannalle. Sonja ehti nukahtaa matkalla. Näimme auringosta nauttivia sinivuokkoja ja leskenlehtiä.

Ihan ensimmäisenä löysimme paikan, jossa virtasi pieni puro. Sellaisessa paikassa tekee aina mieli kaivaa lapio esiin ja helottaa puron kulkua. Onneksi meillä oli lapiot (Antoni tosin olisi kaivannut haravaa). Simo heitti takin ja villapaidan pois päältä, sen verran lämpimässä paikassa olimme. Toisella puolella rantaa tuuli kovasti, mutta tämä "meidän" puoli oli täysin tyyni. Vesiurheilijatkin olivat innostuneet kauniista säästä. Näimme purjelautailijan ja jonkun ihmeellisen lautailijan, jolla oli purje taivaalla. Järvessä oli vielä hieman jäätä, sellaista pieniä kelluvia lauttoja, mutta ei enää mitään sellaista, joka olisi ihmistä kestänyt. Toista se on Näsijärven puolella, joka on vielä ihan jäässä.

Siivosimme siis hetken aikaa puroa. Olin varustanut itseni siihen, että lasten jalat saattavat kastua (siitä huolimatta, että heillä oli saappaat jalassa) ja varannut villasukkia ja tavallisia sukkia ja Simolle lenkkarit. Sitä en kuitenkaan ollut tullut ajatelleeksi, että lapsi saattaa pyllähtää siihen puroon. Niin tietysti kävi ja Simon paita oli ihan märkä. Onneksi oli riisunut takin  ja villapaidan, että oli lämmintä puettavaa. Housut sentään kestivät vettä. Olin lähtiessämme heittänyt kassista varapaidat pois ja ajatellut, ettei niitä kuitenkaan tarvita.

Puroleikkien jälkeen etsimme mukavan piknikpaikan, joka löytyi tuulettomasta paikasta jättimäisten puiden alta ja rannan tuntumasta. Kävimme heti syömään. Tyllerö jatkoi unia. Kävimme välillä tutkimassa rantaa. Ruoka maistui erinomaiselta ulkona.

Sonjakin jaksoi hetken päästä nousta vaunuista ja pian koko perhe oli ruokittu. Menimme rantaan jatkamaan leikkejä (kiviä, keppejä, jäätä). Sää oli mielettömän ihana. Niin lämmintä ja siinä rannalla raikasta.

Ihmeteltiin peseytyvää varista ja tuli mieleen, että varikset eivät varmaankaan osaa uida. Mitä niille käy, jos ne joutuvat veteen? Tarviiko lintu räpylät uidakseen? Moni tuntuu inhoavan variksia, mutta minusta ne ovat kovin sympaattisia lintuja. Useinmiten kuvittelen ne vanhoiksi arvokkaiksi herroiksi, mutta tässä kylpevässä yksilössä oli jotain todella riehakasta ja leikkimielistä.

Rannalta löytyi sellainen kämänen leikkipaikka, jossa oli minimaalinen kiipeilyteline-liukumäki, sammalta kasvava hiekkalaatikko (sormet oikein syyhysi päästä kääntämään sitä hiekkaa) ja joku hyljekeikutin. Ihmeen hyvin lapset saavat aikansa kulumaan tämmöisessäkin paikassa. Toisaalta hiekkalaatikko on ainakin minusta tosi monipuolinen paikka. Hiekan kaivaminen on eräänlaista mielen terapiaa.

Sitten jostain kumman syystä löysimme itsemme taas sen puron luota, josta reissu oli alkanut. Tällä kertaa Sonjakin pääsi leikkimään sen äärelle.

Lapset touhusivat niin keskittyneesti, mutta rauhallisesti, että me Antonin kanssa huomattiin, että voidaan pitää toisiamme kädestä ja halailla. Se oli ihanaa!

Jossain vaiheessa päästiin lähtemään kotiin. Ihailtiin taas taloja ja katuja ja Näsinneulaa, Tamperetta, kevättä, ihmisiä joka paikassa ja vähän kaikkea. Kotona käytiin suihkussa koko porukka, tehtiin pizzaa, katsottiin Risto Räppääjää ja luettiin Onnelia ja Annelia. Kaikin puolin aivan ihana päivä.

Hitsi, unohdin, että tänään oli joku valot pois päältä -hetki ja Näsinneula olisi ollut pimeänä. Kello on nyt kuitenkin jo yli kymmenen, eli missattiin koko homma. No, ei se mitään. Onneksi meillä oli minimivalaistus kotona.

Hei, ihanaa viikonloppua. Nauttikaa auringosta!