2015

Vajaa puolitoista tuntia ja sitten vaihtuu vuosi. 2015. Omituista ja ihanaa. Olemme kotona. Nautimme. Lapset nukkuvat. Emme jaksa lähteä Tampereen yöhön katsomaan ilotulituksia, vaikka luvassa taitaa olla jotain mahtavaa. Ah, ihanaa olla kotona.

Kävimme tänään ajelemassa Siurossa. Meillä oli mukana 10 tähtisädetikkua (paketissa kyllä lukee, että tähtiSADEtikku, mutta niin on vaikeampi sanoa). Polteltiin niitä ja syötiin suklaata. Lapsille oli siinä ihan riittämiin valoa ja välkettä. Naurettiin autossa kakkajutuille (kerrottiin lapsille South Parkin herra Hänkistä, joulukakasta) ja jammattiin villisti radio Rockin ja Bassoradion tahtiin. Tultiin kotiin syömään nakkeja ja punajuurten jämät. Aika täydellinen uudenvuodenaatto sellaiselle, joka on vielä ihan väsähtänyt joulusta ja kaikesta.

Nyt sohvalle sipsien ja limun kanssa, dvd:ltä Kylmäverisesti sinun -sarja ja mukava asento. Siitä on meidän keskiyö tehty!

Huiman mahtavaa vuotta 2015! Ei edes tarvita mitään suuria tekoja tai tapahtumia, kunhan on hyvä olla. Arkikin on ihanaa! Ja rakkautta, paljon rakkautta.

Olkoon ensi vuodenkin käytetyin sana IHANA!

24: aatto

Taas sopii meikäläisen kirjoitustahtiin sanonta: parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Aatto. 

Saimme jouluvieraamme vasta iltapäivällä, joten meillä oli aamupäivä hyvin aikaa ulkoilla. Oli satanut lunta, joten lähdimme Pyynikinrantaan liukurimäkeen. Oli ihanaa. Harmaata ja sumuista ja jouluista. Pakkastakin. Jouluaatto ei voisi alkaa paremmin kuin Joulupukin Kuuman linjan ja ulkoilun parissa. Muu perhe lähti joulusaunaan, minä aloin laittaa ruokaa. Vaan eipä siinä niin kovasti edes ollut laittamista: kinkku oli valmiina (onnistui erinomaisesti!), kala suolassa (höh, ei ollutkaan niin hyvää kuin olisi pitänyt olla, harjoitusta...) ja muu osuus vaati lähinnä leikkailua ja asettelua. Veljeni teki ihanaa papu-sipulisekoitusta, joka nousi herkulliseksi yllättäjäksi.

Etenimme rauhalliseen tahtiin. Lapset kyllä kyselivät joulupukkia, mutta eivät kitisseet sen perään. Oli jo ilta, kun päätimme Antonin kanssa lähteä etsimään pukkia ja saapuihan se sieltä. Minä tosin olin etsimässä etupihalta, kun pukki vaivihkaa saapui takaoven kautta. Tänä vuonna päätin vaihtaa hieman rooleja ja päästin veljen "pälkähästä" pukeutumalla itse joulupukiksi. Ihan hauskaa puuhaa, vaikka takki ei meinannut pysyä kiinni ja parta oli kuuma. Lapset tunnistivat äidin hanskat, mutta eivät okein tienneet, onko se äiti vai ei. Vaan samapa se, pukki toi toivotut lahjat (helikopterit ja taskulamput) sekä paljon muuta. 

Päivä meni ihanasti. Ihana joulu. Rauhallinen, iloinen ja mukava. Lasten mentyä nukkumaan pelasimme Up-wordsia, sanapeliä. Se oli hauskaa ja keskustelua siitä, olivatko sanat oikeita, syntyi monta kertaa. Hyvä niin! Jouluaaton iltaan kuuluvat keskustelu, juustot ja hedelmät, viini (kokista) ja lautapelit. Yöllä kävimme Antonin ja koirien kanssa katselemassa joulutunnelmaa ulkona. Kello taisi olla sen verran paljon, että suurin osa ihmisistä oli nukkumassa, mutta valoja ja joulukuusia oli hauska tuijotella.

Siinäpä se pähkinänkuoressa, meidän jouluaatto.

Nyt ei voi sanoa kuin mahtavaa tulevaa vuotta 2015! Kohti uusia seikkailuja!

23: aatonaatto

Meillä tuoksuu kinkku. En tiedä, onko enää kovin muodikasta edes syödä kinkkua, mutta minusta siinä on jotain kovin perinteistä ja kodikasta. Ainakin siinä tuoksussa ja odottamisessa, milloin se on valmis. Meidän kinkku on lähifarmilta ja luultavasti luomua, vaikka eihän siitäkään kai ole sataprosenttista takuuta. Jouluvieraamme ei syö lihaa, joten saas nähdä, millaisen kattauksen saamme huomenna aikaan. Toivon mureaa, kuivahkoa kinkkua, mutta saa nähdä, miten käy. 

Aatonaatto on ihana päivä, vaikka lapset alkavat olla tulisilla hiilillä: milloin on joulu, tuleeko joulupukki meille, mikä päivä tänään on (aatonaatto vai aatonaatonaatonaatonaatto). Kaupoissa kiertely hermostuttaa lapsia, tietysti. Itse yllätyin, kun täällä Tampereella ei ollutkaan mitään mieletöntä ruuhkaa kaupoissa ja kaikkia tuotteita oli saatavilla. Paitsi irrallisia punajuuria, joten jouduin tyytymään etikkaversioihin. 

Lasten pitäisi nukkua, mutta huoneesta kuuluu: Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella (hyvin väsyneellä ja vähän liian korkealla äänellä). 

Kohta se on sitten täällä, jouluaatto. Ihanaa. Hassua, miten yhteen päivään liittyy niin paljon odotusta ja intoa. Joulupäivä on jo vähän sellainen "krapulapäivä" (vaikkei siis krapulaa olekaan), jolloin kuljetaan yöpaidassa ja syödään edellisen päivän jämiä. Ainakin niinä vuosina, jolloin ollaan kotona. 

Eipä tässä kai muuta kuin ihanaa joulua. Rentoutumista, iloa, riemua, hyvää seuraa ja maukasta ruokaa, sopivasti lahjoja ja ehkä vilahdus joulupukistakin! 

Nauttikaa ja nautitaan! 

Menen ottamaan kinkun uunista ja yritän pitää siitä näppini ainakin hetken erossa. Kyllä yöllä yksi pieni maistiainen pitää kuitenkin ottaa, että sitten tietää, mitä tarjoaa. Laitoin muuten tänään aamuyöstä kalan suolaan. Graavikala tekee joulun. Saas nähdä, mitä siitäkin tulee. Laatikot sentään ovat Saarioisten, mutta niistä en itse niin välitä. Rosolli on ihanaa, kunhan sen tekee omalla tavallaan (ei silliä). 

Jännittävää yötä! Aamulla Joulupukin Kuuma linja, vai mitä?

Oliko sopivan sekava kirjoitus? 

18 - 22: joulumatkailua

Ajelimme viime torstaina Helsinkiin, kotiseuduille. Tajusin, miten kovasti olinkaan ikävöinyt sitä seutua. Tai en tiedä, ikävöinkö oikeasti Helsinkiä (ja ympäristöä), vai ennemminkin niitä ihmisiä, joita siellä asuu. Oli niin ihanaa ja kotoisaa ajella tutuissa paikoissa, niin luonnollista. Tulimme eilen yöllä kotiin Tampereelle ja sekin oli ihanaa, vaikka pieni ikävä jäikin kaivertamaan. Ikävästäkin, jos jotain positiivista haluaa löytää, voi olla onnellinen, koska sehän tarkoittaa, että jossain on joku tai joitakuita, joista oikeasti välittää. Ihanaa sekin. 

Etelässä (siis Suomen etelässä) oli monta paikkaa, joissa kävimme. Aluksi luulin, että reissusta tulisi ihan kreisi, mutta kaikki meni oikeastaan täydellisesti. Kummipoika oli kipeä perjantaina, mutta voi jo pian paremmin ja hänetkin perheineen ennätimme nähdä. Kummilapsia, vanhempia, siskoja ja veljiä... Oi noita rakkaita! Vahdimme pari päivää veljen koiria ja sekin oli hauskaa. 

Hieno piste kaikelle oli se, että tänään Ideaparkissa shoppailu oli mukavaa. Ihmisiä oli tietysti paljon, mutta ei liikaa. Suurin osa hymyili ja oli kohteliaita, hymyileviä. Vain yksi "tönijä" sattui paikalle, mutta sellaisillekin pitää antaa hieman ymmärrystä, eihän jokainen nauti jouluruokaostoksista. 

Meidän kuusi (eli kasa risuja) on koristeltu. Meinasin, että annan lasten laittaa koristeet ja korjailen sitten itse niitä illalla, mutta lapset tekivät niin hienon risukon, että ei sitä tarvitse korjata yhtään (totuuden nimissä en olisi itse pystynyt yhtä spontaanint tyylikkääseen koristeluun). Punaisia palloja ja jouluisia junanvaunuja. Pienet valot. 

Huomenna saapuvat jouluvieraat: veli ja kaksi koiraa. Sitten voikin rauhoittua joulunviettoon ja vain nautiskella. Joulustressi, mitä se sellainen on? 

Suosittelen muuten virittäytymään joulutunnelmaan gregoriaanisen kirkkomusiikin parissa. Ah, tätä se vanhuus teettää: kaikki rauhallinen viehättää. Saimme eilen matkaan ihanan joululevyn, jossa kuoro laulaa kirkossa perinteisiä suomalaisia joululauluja, sekin on ihanaa kuultavaa. 

Kuvia ehkä olisi, mutta kamera on jossain enkä jaksa etsiä tai siirtää kuvia koneelle. Olen laiska, sehän jo tiedetään. 

Mukavaa talvipäivänseisausta! Kohti valoa mennään!

17: koiruuksia

Pääsimme tänään ihailemaan Koiramäen joulua. 

Kaunista oli. Hämärässä paljon valoja. Tiernapojat. Lämpimiä vaahtokarkkeja. Hevosia, lehmiä, röhkivä possu. Kaikenlaista kivaa, mutta vähän kylmä. 

Sonja ei tahtonut kuvaan, mutta mukana hänkin oli. Ihana joulun aloitus (nyt se tavallaan alkaa, sillä huomenna lähdemme viikonloppureissulle Helsinkiin ja kun tulemme kotiin, on jo melkein joulu). 

Tunnelmallista joulun odotusta!

15 ja 16: kuusia ja lahjakääröjä

Oi, olen saamaton. Jouluahdistus alkaa iskeä. En ole, taaskaan, saanut tehtyä läheskään kaikkea, mitä olisin halunnut. Toisaalta ajattelen, että ei sen niin väliä. Kuvittelin nimittäin, että saisin kaikki "rästityöt" hoidettua, sellaiset pienet asiat, jotka aina jäävät tekemättä. Lähinnä siivousta ja järkkäilyä. Mutta, mutta... jääkööt! Hih, olen kapinallinen (en tosin kovin nuori enää) ja vietän rennon joulun. Stop jouluahdistukselle siis! 

Löysin eilen ihania lahjapapereita ja muita härpäkkeitä (pakettikortteja PumPum-myyjäisistä, narua, tarroja). Minusta on ihana tehdä kauniita paketteja, vaikka yleensähän ne vain revitään auki sen enempää ajattelematta. Paperit lentelevät, mutta narut ehkä saattavat kiinnostaa pienempiä lapsia, kissoja ainakin. Ehkä tänä vuonna yritän avata lahjoja lasten kanssa ihan rauhassa. Olen huono keksimään kivoja lahjoja. Kaupat ovat pullollaan tavaraa, mutta sellaista, mikä täydellisesti miellyttäisi silmää ja olisi käytännöllinen ilo saajalle, löytyy harvemmin. 

Ihanimpia ideoita ovat esimerkiksi Joulukukka seniorille -tyypiset jutut. jossa voi lahjoittaa joulukukan yksinäiselle vanhukselle. Vaikka yksinäiselle mikään ei ole varmasti arvokkaampaa kuin jonkun aika, tekee kukka ihan varmasti iloiseksi. Eihän lahjoissa mitään väärää ole, ei todellakaan, mutta se, millaiseksi lahjojen antaminen on mennyt, on vähän liiallista. Pakko ostaa, kun on joulu. Pakko antaa, kun on joulu. Ja pakko saada, kun on joulu. Joulu. Mikä joulussa oikeastaan edes on tärkeintä? Se, että ollaan yhdessä. Se, kun laitetaan yhdessä ruokaa pitkään ja syödään pitkään. Se, kun miesväki on joulusaunassa ja naiset saavat hetken omaa aikaa valmistautua (minähän en yleiseen saunaan yleisellä saunavuorolla mene, voi joutua juttelemaan naapurien kanssa). Se, kun lapset odottavat joulupukkia. Kaikkea kliseista, mutta ihanaa. 

Tänään tein jotain luvatonta (kapinallinen!). Ajelimme keskellä metsää, pimeällä hiekkatiellä kotiin Orivedeltä. Pysähdyimme tien laitaan katselemaan tähtiä (voi, miten kaunista, kun ei ole valosaastetta ihan lähellä - tähtitaivas!). Olen haaveillut meille joulukuusta. Ihan pientä vain. Ja mitä tein? Nyhtäisin kuusen juurineen maasta ja heitin takakonttiin. Ajattelin, että puu on kuitenkin niin tien vieressä, että kesällä se kokisi kohtalonsa ja joku katkoisi sen. Nyt se saa ilahduttaa meidän joulua niin pitkään kuin elossa pysyy. Luvatonta, laitonta jopa, mutta olisihan voinut käydä niinkin, että olisimme ajaneet sen päältä ja puu olisi katkennut ja kuollut. Selityksiä... Kuusi on noin 30 cm korkea ja kaunis. Epätasaiset metsäkuuset ovat kauneimpia. 

Tähtikirkasta, havuntuoksuista yötä! 

14: lasten riemua!

Istun kirjoituspöydän ääressä ja ihmettelen, mitä kauniilta vastapäinen yleensä rumahko kerrostalo näyttää. Se loistaa ja kimaltelee kodikkaasti. Ihmiset ovat laittaneet kynttelikköjä ja kynttilöitä esille. Sopivasti, ei liikaa eikä liian räikeitä, kaunista valon väriä vain. 

Olen ihan poikki. Viime aikoina jokainen minuutti on tuntunut olevan täynnä jotain tekemistä. On mukavaa, että on tekemistä, mutta joskus, kun sitä käy ajattelemaan, huomaa, että tarvitsee hetken hengähdystauon. Minä tarvitsen sitä nyt. 

Vietimme tänään päivän Tapiola-talolla Kissanmaalla, jossa lastenkulttuuriyhdistys SirkusRakkausPumPum vietti lohikäärmeiden kaupunkijoulua. Oli lohikäärmeitä ja muita satuhahmoja. Oli myyjäiset ja musiikkia. Oli askartelupajoja (minä ohjasin kauniiden paperisydänten tekemistä ja vieruskaveri kaiken jännittävän, kuten lohikäärmeiden ja joulukuusten tekemistä vessapaperirullista) ja leikkejä. Parasta oli kuitenkin se, miten lapsilla oli yhdessä mielettömän hauskaa. Välillä touhu meni juoksemiseksi, mutta niinhän siinä usein käy. Lasten innokasta iloa on niin kiva katsella. 

Kuvia en taas ottanut yhtään. Kamera oli kotona, koska isossa sisätilassa on vaikea saada yhtään onnistunutta kuvaa. Varsinkin, kun kuvattavat ovat kovin nopealiikkeisiä. 

Kivaa kolmatta adventtia!

13: lucian päivä

Lucian päivän kunniaksi tänne Tampereelle oli yön ja aamuna aikana satanut lumi. Kaunista!

Hassuinta lumessa oli tämä. Tänään kauniissa Annikin puutalokorttelissa pidettiin Annikin joulumyyjäiset (sama kortteli, jossa kesäisin pidetään runofestarit). Joku oli kirjoittanut blogitekstin, jossa kehui tulevia myyjäisiä ja sanoi, että vaikka annikkilaiset osaavat luoda upean tunnelman pihalleen, eivät he silti osaa taikoa lunta. Mutta kuinkas kävikään? Lunta tuli. Ehkä ilmassa oli sittenkin vähän taikuutta. 

Kävelimme Annikille lumisateessa. Lapset nukahtivat matkalla. Oli kaunista: talot, jouluvalot, lumi, puut, kadut... Annikin ulkopuolella, Osmonpuistossa lapset (ja aikuiset muuten myös) laskivat pulkalla mäkeä. Kaikki oli niin idyllistä. Annikin kortteli oli valaistu lyhdyin ja koko paikka on sanoinkuvaamattoman ihana. Sisäpiha ja seinät ja katot ja rappuset ja pienet nurkkaukset. 

Kiertelimme kojuja ja kaikkea kaunista oli myytävänä. Meillä oli melko pieni budjetti, mutta löysimme lapsille hienot puumiekat merirosvo- ja muihin miekkaleikkeihin sekä itsellemme Tiitu Takalon sarjakuvakirja Tuuli ja myrsky. Ja vähän herkkujakin tuli ostettua: jälkkäriksi vegaanisia minttusuklaabrownieita (en tiedä, miten nämä vegaaniset leivonnaiset tehdään, mutta ne ovat mielettömän suussasulavia ja mukavan tuhteja niin, että pieni pala riittää tyydyttämään suurenkin suklaan nälän) ja kahvilasta joulutorttuja ja glögiä. Sonja nukkuin koko reissun, Simo taas heräsi, mutta oli niin kylmissään, ettei edes lumileikit innostaneet. 

Meillä on huomenna PumPum-myyjäiset (ja leikitykset), joiden valmisteluja olemme tehneet illalla. Aika jännittävää nähdä, millainen meininki huomenna Tapiola-talolla on. Toivon, että monet tulevat katsomaan (ja ostamaan) myyjäisten tarjontaa. 

Mahtavaa lumista yötä (ja jos ei ole lunta, niin lumetonta sitten)!

12: tanssia ja lisää valoja

Simon ja Sonjan tanssiseuran (Tampereen nuorisoseura) joulujuhla oli tänään. Se pidettiin Monitoimitalo 13:lla, jossa oltiin aiemmin viikolla tekemässä niitä kynttilöitä. Toimiva ja mukava paikka!

Sonja ei halunnut mennä mukaan tanssiesityksiin. Pienet oli kyllä niin suloisia siellä lavalla. Simon Ilakat tanssivat tosi hienosti, vaikka tanssijoita oli vain kolme sekä ohjaaja. Huomaa, että Simo on kehittynyt syksyn aikana huimasti. Nuorten aikuisten ryhmän Uni-esitys oli taas huikaiseva. Yhteisesitys oli myös upea Loimulintu, jossa nuorten aikuisten ja lasten pituusero toi hienoa kontrastia esitykseen. Oi että, todella onnistuneet juhlat taas!

Tulimme kotiin kiertotietä ja katselimme kaupungin valoja. Stockmannin kävelykadulla on hienot, punaiset pallurat, jotka luovat kiinalaistunnelmaa. Joulutori oli jo sulkeutuneena hiljainen, mutta tunnelmallinen. Valot olivat päällä ja paljon havuja kaikkialla.

Valoisaa viikonloppua!

11: suklaata

Slurps, sanoi tonttu, kun sulaneen suklaan, murskatut suolarinkelit ja paloitellut toffeet näki.

Tein sunnuntaina oleviin PumPum-myyjäisiin myytävää. Suolaisenmakeaa suklaakrokanttia. Nam. Suola ja makea suklaa toimivat!

Suklaa kuuluu jouluun, vaikka välillä siitä tulee niin ällö olo, ettei koskaan tahtoisi nähdäkään suklaata, mutta sitten taas... Niinhän se menee monissa asioissa. 

Maukasta loppuviikkoa!

10: kynttilöitä

Kotoisaa tunnelmaa joulun odotukseen voi luoda itsetehdyillä kynttilöillä!

Kuvan kierrätyskynttilät teimme Monitoimitalo 13:n kynttiläpajassa. Hauskaa puuhaa! Pajoissa oli mahdollista tehdä jos jonkinlaista kynttilää tontuista mehiläisvahakynttilöihin. 

Parittomiin kahvikuppeihin tehtiin sydän ja kauhottiin steariinia. Melko tyylikästä, sanon ma. Näistä saisi hauskan asetelman vaikkapa jouluaaton juhlapöytään.

Kutkuttavan jännittävää odotusta!

9: se pyörii sittenkin

Huh, tänään oli pakko päästä ulos, vaikka olo olikin hieman epävarma. Muutama päivä kotona ilman, että käy edes roskia ulkona viemässä, meinää tehdä mökkihöperöksi ja levottomaksi. 

Lähdimme koko porukka pienelle kävelyllä, muka nukuttamaan Sonjaa (no, tyttö nukahti hetkeksi). 

Kävelimme Hämeenpuistossa ja Kehräsaaressa ja Koskipuistossa ja päädyimme lopulta Tallipihalle, josta löytyi lasten kauan odottama karuselli. 

Se pyörii sittenkin! Tai siis eihän siitä edes epäilystä ollut. 

Simo oli haaveillut ratsastavansa hevosella linnaan. Sonja nukahti, eikä päässyt kierrokselle. Kun heräsi, halusi heti karuselliin, mutta kun oli aika valita, millä ratsastaa, ei tyllerö halunnutkaan ja katselimme vieressä, kun Simo ja Antoni ajoivat toisen kiekan. 

Vatsataudista paranevan kannattaa ehdottomasti syödä suklaakakkua ja juoda glögiä! Oli maailman parasta kakkua Tallipihan kahvilassa, mutta olo ei sen jälkeen ollut kovin hyvä. Onneksi ei sentään mitään pahempaa tapahtunut...

Oli mukavaa olla ulkona ja katsella joulutunnelmaa. Tallipiha on todellinen tunnelman mekka: jouluvaloja, koristeita, lyhtyjä, karuselli...

Suloista yhdeksännen iltaa! 

Mummia lainatakseni, pää on kuin Haminan kaupunki... Liekö flunssa iskemässä?

7 ja 8: lepoa

Eilinen ja tämä päivä menivät vatsataudin kourissa. Ei kovin mukava aihe joulukalenteriin, mutta on pakko sanoa, että inhoan oksentamista yli kaiken. Yök. Antoni, ainakin näillä näkymin, selvisi onnekkaana ilman vatsanväänteitä tai kuumetta.

Mummi ja ukki lähtivät eilen junalla kotiin. 

Tänään oltiin vain kotona ja levättiin. Tai no, minä nukuin pitkät päiväunet, Sonja lyhyet ja miesväki oli hereillä koko päivän. Paitsi että taisi Antonikin nukahtaa, kun katsoi lasten kanssa elokuvaa. Ilta olikin sitten sen mukainen, ettei lurppasilmäiset lapset oikein jaksaneet muuta kuin itkeä. 

Eilen oli toinen adventti, tänään suomalaisen musiikin ja Sibeliuksen päivä. Kynttilöitä on polteltu ja Sibeliusta kuunnteltu (kuin myös Neil Youngia ja Kirkaa). Lakanoita ja vaatteita on pesty. Antoni vaihtoi näiden kahden päivän aikana muutaman kerran vaatteita, kun se oli aina ihan oksennuksessa (mulla tuli sellainen huuto-oksennus sen selkään!). Nauruakin siis riitti siinä pahanolon yhteydessä. Ja ei, en kerro enempää yksityiskohtia. 

Olisi paljon tehtävää, joulujuttuja ja muuta, joten toivottavasti olemme pian taas normaalissa kunnossa. 

Joulukalenteristani ei tullutkaan ihan niin kaunis kuin oli tarkoitus, mutta joulua kohti mennään silti. Ja arki on sitä, mitä eteen tulee, sitä ei voi aina ihan tarkasti suunnitella. 

Oletteko muuten katsoneet telkkarista Joulukalenteria? Meinasin jo etukäteen tuomita, mutta pakkohan se oli katsoa ja voihan hitsi, miten hyvä se on! Ihana tunnelma ja jännittävä juoni sekä mainiot näyttelijätkin (erityisesti Rekku-koira) vielä!

Aivan mahtavaa mukavaa viikkoa!

6: suomi

6. joulukuuta on Suomen syntymäpäivä. Tänä vuonna hän täytti 97 vuotta. Iäkäs matami, joka tällä hetkellä tuntuu olevan pienoisessa identiteettikriisissä. Mutta kenellepä ei sellaista tuossa iässä tulisi. 

Itse koin Suomen tänään erityisen kauniina:

Saimme perinteisiä itsenäisyyspäivän vieraita: mummin ja ukin. He saapuivat junalla ja juoksimme heitä pienessä vesitihkussa vastaan.

Hämeenpuiston käppyräiset puut mustina on varsin viehättävä näky joka päivä, satoi tai paistoi. 

Lapset ja isovanhemmat telmimässä on aina mukavaa katseltavaa. 

Sillä aikaa, kun itse kävin suihkussa, teki mieheni meille maittavan itsenäisyyspäivän aterian. Se on jo muutaman vuoden ollut sama, eli kanaa, ohraa (välillä riisiä), ananasrenkaita, currykastiketta ja kasviksia. Ei kovin suomalaista (paitsi ohra), mutta tosi hyvää. 

Kuu. Lähdimme ulos katsomaan kuuta, joka nousi suurena ja komeana. Pilvet kulkivat kovaa vauhtia kuun editse, joka oli välillä ihanan aavemaista. Mietimme, pyöriikö kuu, kun aina sanotaan, että Maasta käsin ei koskaan nähdä Kuun pimeää puolta. Onko näin?

Monessa ikkunassa paloi kaksi kynttilää ja mielessä soi laulu "...joka ikkunalla, kaksi kynttilää..."

Suomen liput liehuivat, mutta oli jo niin pimeää, ettei niitä oikein erottanut. Mutta siellä ne olivat. 

Pispala oli kodikas. Kävelimme harjun huipulla ja muutamilla alemmilla teillä. Ihania pihoja ja ikkunoita. 

Näimme ilotulitukset Pispalasta. Osuimme eräälle kadulle aika täydelliseen kohtaan, josta kaikki korkealla ammutut väriläiskät näkyivät tosi hyvin. Tulituksia tuli niin paljon, että lapset sanoivat jo, että lähdetään kotiin (missä odottivat mummin leipoma kakku ja piparit). 

Kävelysää oli raikas, tuuleton ja hieman sumuinen. Kaupunki näytti Pispalanharjulta katsottuna hienolta. Valot kimalsivat kuin timantit.

Sonja lauloi melkein koko kävelyretken ajan.

Katsoimme Linnanjuhlien jatkoja, jossa Miitta Sorvalin joku mukamas hauska hahmo lauloi niin koskettavasti Finlandiaa, että melkein tuli itku silmään. Se on kaunein Suomesta kertova laulu (tai siis sävelruno). 

Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa, 

yön uhka karkoitettu on jo pois, 

ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa

kuin itse taivahan kansi sois. 

Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,

sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa. 

Kuuntelimme Finlandia-hymnin orkesteriversion cd:ltä. Mikä ihana pauhu ja mahtipontisuus. Kappale saa aina ihon kananlihalle.

Meillä paloi vain yksi itsenäisyyspäiväkynttilä, sillä meillä ei ole enempää kynttilänjalkoja. 

Tällainen on meidän Suomi.

Nyt nukkumaan!

P.S. Ehkä huomaistte, että yritin sanoilla häivyttää näkyvistä sen tosiasian, ettei minulla ole tästä päivästä kuin kolme kuvaa eivätkä ne onnistuneet niin hyvin, että voisin laittaa ne tähän. Ilta oli niin pimeä, etten viitsinyt ottaa kameraa mukaan kävelylle. Mutta, mutta, viime vuonna itsenäisyyspäivänä näytti tuolta kuin alla olevassa kuvassa. Tänä vuonna ei ollut yhtään lunta, mutta taivaalla näkyivät tähdet (Otava!) ja kuu. 

5: pimeydestä valoon (vai toisin päin)

Tänään oli hyvin sumuinen päivä. 

Ajelimme kauppareissun jälkeen Siuroon, joka on todella kaunis ja kodikas kylä (tai taajama). Siellä on suloinen baari, ihania puutaloja vieri vieressä, mäkiä ja rantaa. Venesatama on nyt kovin hiljainen, mutta sekös tekee tunnelman jännittäväksi. Lapset ja Antoni söivät eväitä autossa, minä kiertelin rantaa ja kuvittelin erilaisia kauhuelokuvatilanteita. 

Kamera oli mukana, mutta akku loppui. Sain noin viisi enemmän tai vähemmän heilahtanutta kuvaa. Alla olevissa upeissa otoksissa (heh) kuvaushetki on sama, mutta ylemmässä räpsähti salama ja alemmassa käytin jotain puoliautomaattista viritelmää (en tiedä kuvaamisesta sen enempää kuin että kameralla on kiva räpsiä ja kuvia on mukava katsella). 

Kun lähdimme kotoa, oli suhteellisen valoisaa. Sumun takia ehkä ennemminkin valkoista. Kun tulimme kotiin, oli jo ihan pimeää. Näin ne päivät menevät, suurimmaksi osaksi pimeyden turvassa. 

Leppoisaa viikonloppua!

4: koristautuminen

Tampere pukeutuu talveen ja jouluun. 

En tänäänkään ehtinyt ottaa yhtään kuvaa, onneksi on näitä muutaman viikon takaisia kaunistuksia. Tampere on täynnä kaikkea ihanaa. Vanhojen talojen rappusille on laitettu lyhtyjä, havuja ja kanervia. Useissa ikkunoissa on jouluvaloja (todella vähän sinisiä, huh). 

Pimeä tulee nopeasti, joten talvi- ja jouluvaloista on juuri nyt kaikkein eniten iloa. 

Tänä vuonna aion kieltäytyä kaikesta "krääsästä" ja olla ostamatta yhtään uutta koristetta. Vanhoja koristeita on sitä paitsi mukava kaivaa laatikosta. Lapsetkin hihkuvat riemusta, kun muistavat lasisen lumisadepallon tai puisen sydämen. Perinteitä....

3: risuja

Risut, oksat, puut ovat kauniita. Aina ei ole niin harmittavaa saada risuja - edes joulun alla. 

Nämä kuvat ovat sellaisia hyviä risuja (vähän kuin talvisia ruusuja). 

Kuvissa on aika hyinen tunnelma, mutta niinhän nyt on. Ne on otettu eri päivinä. Yksikään ei ole tältä päivältä, koska tänään nautittiin Pekan pikkujouluista ja muutenkin hyvästä menosta Huushollissa. 

2: jouluisia juhlia

Tänään Huushollin kerhoissa vietettiin joulujuhlia. Aamupäivällä oli aamupäiväkerhojen (Sonja) juhla ja illalla iltapäiväkerhojen (Simo) kemut. Suloista, ihanaa, riemastuttavaa ja koskettavaakin. 

Näissä kuvissa meidän kerholaiset juhlatunnelmissa!

1: tuikkivia valoja

Joulukalenteri on tänä vuonna kuvapainotteinen. Tässä muutama tunnelmapala joulukuun ensimmäiselle päivälle. 

Tunnelmallista joulun odotusta!

Marraskuu toi...

Marraskuu alkoi viikko sitten ja tuohon viikkoon on osunut jos jonkinlaista päivää. On ollut kuuraisia pakkaspäiviä ja aurinkoa, koleaa harmautta ja vesisadetta sekä nyt eilen ja tänään lumisadetta. Ihanaa! Aluksi ajattelin, että marraskuun mustat päivät vievät kaiken energian, mutta sitten jotenkin totuin koko hommaan ja nyt nautin niistäkin. Tämä lumihässäkkä kyllä yllätti minut ihan täysin. En yleensä seuraa säätiedotteita, vaan katson ulos ikkunasta, kun lähden pihalle. Eilen (tai tosiasiassa se oli jo toissapäivänä, koska nyt ollaan jo lauantaissa, vaikka ajatukset vielä perjantaissa) illalla alkoi ensin tulla räntää ja sitten lunta. Uskoin, että lumisade varmasti loppuu ja aamulla on jo ihan märkää. Kuinkas kävikään? Lumi ei ollut kadonnut minnekään ja sitä tuli aina vain lisää ja lisää. Aivan ihanaa! Miten hauskaa onkaan mennä ulos peuhaamaan ihan vain lumella. Lapsetkin nauttivat, kuinkas muuten. En muuten ole koskaan kuullut lapsen sanovan, ettei pidä lumesta, mutta moni aikuinen niin väittää. Jossain vaiheessa elämänkaarta suhtautuminen asioihin yleensä muuttuu innosta inhoon. Toivottavasti minulle ei koskaan käy niin...

Olen käynyt läpi tammi- ja helmikuun valokuvia, siis vuodelta 2011. Albumien laitto vähän junnaa, vaikka tykkäänkin siitä ihan älyttömästi. On kuitenkin ihana katsoa näin viiveellä vanhoja kuvia ja muistella, millaista elämä oli silloin, kun Simo oli pieni piiperö ja vielä ainoa lapsia. Hauskaahan se oli silloinkin, mutta olen sellainen tässä päivässä eläjä, että en useinkaan haikaile menneissä ja tulevaisuuttakin suunnittelen suunnilleen viikko kerrallaan. Täytyy sanoa, että juuri nyt elämä on aika mukavaa, en muuttaisi siinä kovinkaan montaa asiaa.

Tällä hetkellä päivät kuluvat vauhdilla. En edes muista, mitä viikon aikana on tullut tehtyä. Maanantaisin on Sonjan kerho, keskiviikoisin Huushollin avoimet ovet ja tostaina Simon kerho ja molempien lasten tanssiharkat. Siinä on viikon runko ja sen ympärille kehitellään kaikenlaista puuhattavaa. Pian (ensi maaliskuussa) Sonja täyttää kolme ja hoitovapaani loppuu. Sitten onkin aika alkaa jotain uutta. Tai ehkei se käy ihan noin helposti, mutta jotain suunnitelmia (tai haaveita) minulla on. Niistä ei vielä uskalla puhua mitään, mennään vielä viikko kerrallaan. Nautin täysillä perheen kanssa olosta, leppoisista aamuista ja melkein aikatauluttomuudesta. Mahtavaa, kun on saanut viettää lasten vauva- ja pikkulapsiajan kotona, vaikka ei tämä ihan pelkkää laakereilla oloa ole ollut. Itseasiassa päinvastoin, koko ajan on jotain tekemistä, menemistä eikä aamuisin saa nukkua ihan niin pitkään kuin haluaisi. Mukavaa silti. Arki on parasta!

Mahtavaa on myös ollut se, että Antonin työttömyys on sijoittunut juuri tälle ajalle. Tulen varmaan pitkän aikaa olemaan kiitollinen (kenelle, mille?) siitä, että asiat ovat menneen niin kuin ne ovat. Olen hirmuisen perhekeskeinen ihminen, jolle riittää, kun välillä saadaan mennä Antonin kanssa kahdestaan jonnekin (viikon päästä Timo Lassyn keikka!). En sinänsä kaipaa omaa aikaa, koska minulle omaa aikaa on juuri tämä perheen kanssa olo. Toki omia juttuja pitää olla ja on mukavaa, jos päivän aikana ehtii hetken lukea kirjaa tai illalla katsoa elokuvan. Rahaa on tietysti vähän, mutta yllättävän mukavia asioita voi hankkia, kun vähän miettii, mihin sitä rahaa käyttää (me ei kyllä aina mietitä, mutta ollaan ajateltu, että parempi, että on kivaa ja vähän rahaa kuin jotenkin toisin päin).

Mistäköhän tämä avautuminen oikein lähti? Ehkä yritin kerrankin kertoa jostain muusta kuin säästä. Ainiin, ne vanhat kuvat saivat muistelemaan ja miettimään, miten elämä on meitä kuljettanut. Oheisilla kuvilla yritän muuten kertoa näistä sään vaihteluista (taas säästä): ensin oli aurinkoa, sitten harmaata ja synkkää, nyt sitten valkoista.

Kävimme tänään iltapäivällä telmimässä lumessa. Meillä on ihana takapiha, jota tulee käytettyä todella harvoin. Se on itseasiassa aika idyllinen näin keskellä kaupunkia. Ihmeellistä, että muita talon asukkaitakin siellä näkee todella harvoin. Kesällä jotkut vievät pyykit ulos kuivumaan ja kerran siellä oli mies ottamassa aurinkoa. Muutoin koko vuoden on ollut todella hiljaista. Sääli. Nyt siellä on lumiukkoja ja jättimäinen lumipallo, jonka Simo pyöritti. Sonja laski liukurilla miljoona kertaa maailman pienimmästä mäestä, mutta pienille riittää pieni. Hauskaa oli. Ulos katoksen alle oli jätetty puutarhapenkki, joten joimme siinä istuskellen kuumaa mehua ja söimme piparkakkuja (Leivon leipomo tekee huippumaukkaita pipareita).

Tulimme vähän aiemmin Sonjan kanssa sisään tekemään ruokaa. Teimme hassun lasagnen tuorelasagnelevyista, ricottajuustosta, ruokakermasta, valmiista tomaattikastikkeesta, tomaateista ja juustoraasteesta. Niin ja jauhelihasta. En keittänyt kastikkeita, vaan seikoitin ne kylminä ja heitin vuokaan. Jauhelihan paistoin kyllä. Siis tomaattikastikkeeseen: valmista tomaattikastiketta (jotain laadukasta) ja pilkottuja tomaatteja, valkokastikkeeseen: ricottajuustoa, ruokakermaa ja maitoa (tai kaurajuomaa). Sitten vaan pinotaan vuokaan (miten sattuu). Tuli ihan tosi hyvää! Ruoanlaitto on muuten superhauskaa! Tykkään erityisesti siitä, ettei aineksia upoteta liikaa mausteisiin, vaan raaka-aineet saavat maistua itseltään. Suolaakaan ei pahemmin tarvitse lisätä, kun mukana on vaikkapa juustoja. Kypsät tomaatit maistuvat jo ihan itsessään niin ihanilta ja porkkana ja itseasiassa useimmat kasvikset. Nam!

Vielä yksi asia. Joulu. Tykkään joulusta, suorastaan rakastan sitä. Nyt kuitenkin tuntuu, etten ole vielä valmis laittamaan joulu(talvi)valoja enkä muutenkaan tekemään kodista yhtään jouluisaa. Toisaalta ikkunalaudalla palaa kynttilät melkein joka ilta ja kotona on muutenkin kodikas tunnelma jo nyt. Ja jos totta puhutaan, en ehkä pidä joulusta sen tavallisessa muodossa. En tarvitse tonttuja, joulupukkia, lahjoja ja muuta krääsää, vaan ennemminkin juuri sitä joulun tunnelmaa, sitä, mikä vallitsee oman pään sisällä: kodikkuutta, valoa, lämpöä. Ahdistun siitä, että pitäisi antaa joululahjoja. Eikä siinä antamisessa ole mitään vikaa, mutta kaikki mainonta ja se, että osta halvalla paljon. Argh. Onneksi on helppo kiertää kaupat ja luoda tunnelma jotenkin muuten. Olemme itseasiassa löytäneet hyviä ruokakauppoja tästä ihan läheltä, joten joka kerta ei tarvitse lähteä Prismaan ahdistumaan (toisaalta jotkut tuotteet vain ovat reilusti halvempia siellä) tai ottaa autoa. Vaunuilla ja rattailla kun liikkuu, kulkee tavarat mukavasti ja helposti mukana. Siispä ihan vielä ei ole joulutunnelmia tänne luvassa. Mietin myös, millaista joulukalenteria pitäisin. Blogikalenteri on kuitenkin ihana. Joku kuvajuttu voisi olla kiva. Joulu-Tampere tai jotain.

Mutta hei, nyt on pakko käydä nukkumaan, vaikka myöhäisten päiväunieni takia ei meinaa väsyttää (nukuin, kun Antoni luki lapsille iltasatua). Ihanaa viikonloppua! Sunnuntaina on spesiaalipäivä tiedossa, kun on isänpäivä. Meillä lapset on ihan täpinöissään, kun ovat kerhossa saaneet askarrella juttuja...