6: suomi

6. joulukuuta on Suomen syntymäpäivä. Tänä vuonna hän täytti 97 vuotta. Iäkäs matami, joka tällä hetkellä tuntuu olevan pienoisessa identiteettikriisissä. Mutta kenellepä ei sellaista tuossa iässä tulisi. 

Itse koin Suomen tänään erityisen kauniina:

Saimme perinteisiä itsenäisyyspäivän vieraita: mummin ja ukin. He saapuivat junalla ja juoksimme heitä pienessä vesitihkussa vastaan.

Hämeenpuiston käppyräiset puut mustina on varsin viehättävä näky joka päivä, satoi tai paistoi. 

Lapset ja isovanhemmat telmimässä on aina mukavaa katseltavaa. 

Sillä aikaa, kun itse kävin suihkussa, teki mieheni meille maittavan itsenäisyyspäivän aterian. Se on jo muutaman vuoden ollut sama, eli kanaa, ohraa (välillä riisiä), ananasrenkaita, currykastiketta ja kasviksia. Ei kovin suomalaista (paitsi ohra), mutta tosi hyvää. 

Kuu. Lähdimme ulos katsomaan kuuta, joka nousi suurena ja komeana. Pilvet kulkivat kovaa vauhtia kuun editse, joka oli välillä ihanan aavemaista. Mietimme, pyöriikö kuu, kun aina sanotaan, että Maasta käsin ei koskaan nähdä Kuun pimeää puolta. Onko näin?

Monessa ikkunassa paloi kaksi kynttilää ja mielessä soi laulu "...joka ikkunalla, kaksi kynttilää..."

Suomen liput liehuivat, mutta oli jo niin pimeää, ettei niitä oikein erottanut. Mutta siellä ne olivat. 

Pispala oli kodikas. Kävelimme harjun huipulla ja muutamilla alemmilla teillä. Ihania pihoja ja ikkunoita. 

Näimme ilotulitukset Pispalasta. Osuimme eräälle kadulle aika täydelliseen kohtaan, josta kaikki korkealla ammutut väriläiskät näkyivät tosi hyvin. Tulituksia tuli niin paljon, että lapset sanoivat jo, että lähdetään kotiin (missä odottivat mummin leipoma kakku ja piparit). 

Kävelysää oli raikas, tuuleton ja hieman sumuinen. Kaupunki näytti Pispalanharjulta katsottuna hienolta. Valot kimalsivat kuin timantit.

Sonja lauloi melkein koko kävelyretken ajan.

Katsoimme Linnanjuhlien jatkoja, jossa Miitta Sorvalin joku mukamas hauska hahmo lauloi niin koskettavasti Finlandiaa, että melkein tuli itku silmään. Se on kaunein Suomesta kertova laulu (tai siis sävelruno). 

Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa, 

yön uhka karkoitettu on jo pois, 

ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa

kuin itse taivahan kansi sois. 

Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,

sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa. 

Kuuntelimme Finlandia-hymnin orkesteriversion cd:ltä. Mikä ihana pauhu ja mahtipontisuus. Kappale saa aina ihon kananlihalle.

Meillä paloi vain yksi itsenäisyyspäiväkynttilä, sillä meillä ei ole enempää kynttilänjalkoja. 

Tällainen on meidän Suomi.

Nyt nukkumaan!

P.S. Ehkä huomaistte, että yritin sanoilla häivyttää näkyvistä sen tosiasian, ettei minulla ole tästä päivästä kuin kolme kuvaa eivätkä ne onnistuneet niin hyvin, että voisin laittaa ne tähän. Ilta oli niin pimeä, etten viitsinyt ottaa kameraa mukaan kävelylle. Mutta, mutta, viime vuonna itsenäisyyspäivänä näytti tuolta kuin alla olevassa kuvassa. Tänä vuonna ei ollut yhtään lunta, mutta taivaalla näkyivät tähdet (Otava!) ja kuu.