Nainen ja luonto kietoutuvat toisiinsa symboleina

Viikko sitten maanantaina ajatuksissa pyörähteli sana kesä, tänään se sana oli syksy. Rakastan syksyä ja siksi piiskaava sade ei tuntunut niin pahalta. Tosin jäin kaipaamaan syksyn värikkäitä lehtiä ja niiden vahvaa tuoksua. Ihanaa joka tapauksessa, että sade tuli, vaikka välillä se onkin lumeenviittaavaa räntää, mutta puhdistavaa ainakin. Mukavan raikas ja kostea ilma. Ja sain joululahjaksi saamani sateenvarjon ekaa kertaa käytöön, sekin oli aika hauskaa! Ja sanottakoon vielä se, että vaikka syksy on rakas, en voisi olla ilman kevättä, kesää ja talvea.

Tänään oli, valitettavasti, viimeinen ihminen ja luonto venäläisessä kirjallisuudessa -luento kirjastolla. Aihe oli hyvin mielenkiintoinen, eli luonto, luoja ja luovuus venäläisessä 1900-luvun alun kirjallisuudessa (keskityttiin symbolisimiin). Luennon tuli pitämään filosofian tohtori ja dosentti Kirsti Ekonen Turun yliopistosta. Ekonen käytti luennolla eniten omaa ääntään kertoillen miellyttävästi symbolismista Venäjällä. Hänellä oli apunaan muutama "kalvo" (miksi niitä nykyaikana kutsutaan, kun tietokoneelta "heijastetaan" kankaalle?), jossa oli tärkeimpiä faktoja. Itse tykkäsin kovasti siitä, kun Ekonen tuli puhumaan pöydän eteen lähelle kuulijoita. Tunnelma oli mukavasti intiimi ja helposti kuunneltava. Siis erittäin hyvä tämäkin esitys.

Jälleen kerran täytyy sanoa, että olen lukenut venäläisiä symbolisteja vähän sieltä ja vähän täältä, eli minulla ei ole todellakaan siitä mitään hyvää kokonaiskuvaa. Joskus innostuin ranskalaisesta symbolismista erään luennon (nimi taisi olla yksinkertaisesti ranskalainen symbolismi) jäljiltä ja luin hetken ajan Mallarmen, Rimbaudin ja Baudelairen runoja, jotka olivat jollain tavalla hyvin kutkuttavia, innostavia ja inspiroivia kaikessa kurjuudessaan ja hurjuudessaan. Mutta mielestäni ranskalainen ja venäläinen symbolismi eroavat toisistaan, vaikka toki niissä tiettyä samaa taiteellisuutta onkin. Ehkä tämä ajatus on vain omassa päässäni, mutta ehkä ajankohtakin oli hieman eri näillä kahdella... Mutta koska en siitä sen enempää tiedä, jätetään aihe ja palataan tämänpäivän luentoon.

Symbolismi on siitä hieno suuntaus, että se mielestäni aloittaa sellaisen modernin taiteen, jossa esim. kirjallisuus on muutakin kuin vain kirjallisuutta (yhtään halveeraamatta aikaisempaa kirjallisuutta, joka omalla tavallaan upeaa). Sama kuin maalaustaiteessa tuo aika tuo taiteeseen muutakin kuin perinteisen ns. kauniin maalauksen. Kuviin tulee symboleja eikä kaikkea yritetä kuvata valokuvanomaisesti. Ylipäänsä kaikessa taiteessa yksi kiinnostavin ajanjakso on juuri tuo vuosisadan vaihde ja 1900-luvun alku. Pidän ajatuksesta taide taiteena tai taidetta taiteen vuoksi.

Ekonen toi selkeästi esiin kolme pointtia venäläisestä symbolismista: luonto on läsnä ja merkittävä, mutta ei itsessään, vaan symbolina, taide on jumalallista toimintaa (taitelija luo uuden maailman) ja luovuus on ominaisuus, joka erottaa ihmisen luomakunnasta, ihminen on siis irrallinen luomakunnasta ja on siksi tärkeää pyrkiä irti biologisesta luonnosta.

Symbolismi ei ollut omana aikanaa, siis 1900-luvun alussa, kovin tunnettu suuntaus. Vasta myöhemmin on ymmärretty tämän aikakauden arvo ja se, miten tärkeä rajakohta se oli kirjallisuudessa ja ylipäänsä taiteissa. Symbolismi oli uudistava virtaus, jossa luonto antoi aiheita ja luonto ja ihminen (yleensä nainen) kietoutuivat toisiinsa. Myös vesi oli aiheena keskeinen: vesi nähtiin peilinä, samoin heijastukset, symmetriat ja alitajunta, josta taide nousee.

Ekonen huomautti, että venäläinen symbolismi oli kyllä osa yhteistä eurooppalaista kulttuuria eikä erillinen saareke, mutta kansallista omaperäisyyttä korostettiin eri kielialueilla. Symbolismi kulki taiteenlajien poikki, mutta kirjallisuudessa erot olivat suurimpia juuri eri kielten takia. Eri alueilla oli myös erilaisia symbolisia ja ideologisia painotuksia. Eri maille yhteistä olivat kuitenkin symmetria, peili-symboliikka ja dualismi.

Venäläinen symbolismi oli sekä esteettinen että filosofinen rakennelma. Taitelijat ja erilaiset ajattelijat pohtivat, minkälaista taiteen tulee olla, mikä on taiteilijan ja taiteen tehtävä. Nämä kysymykset ovat muuten sellaisia, joita itsekin tulee pohdittua. Mikä on taiteen tehtävä? Ylipäänsä on ihana miettiä, mitä taide tekee ihmiselle. Se antaa nautintoa, se laittaa ajattelemaan, saa aikaan tunteita, taiteella voi ilmaista ajatuksiaan, mielipiteitään, tunteitaan... Taiteella on hyvin vahva henkinen merkitys sekä itse taitelijalle että taiteen yleisölle.

Luonnolla ja luojalla oli tärkeä rooli symbolismissa. Perinteinen Luoja sai kuitenkin väistyä ja antaa tilaa taitelijalle, ihmisnerolle. Ekonen mainitsi muutamia tunnetuimpia venäläisiä symbolistikirjailijoita: Aleksandr Blok (1880 - 1921), Zinaida Gippius (1869 - 1945), Valeri Brjusov(1873 - 1924), Konstantin Balmont (1867 - 1942), Andrei Belyi (1880 - 1934) ja käsitteli myös Nina Petrovskajaa (1879 - 1928) sekä Lidija Zinovjeva-Annibalia (1866 - 1907). Alkuun Ekonen kertoi kahdesta venäläisestä filosofista, joiden ajatukset vaikuttivat voimakkaasti symbolisteihin: Vladimir Solovjov (1853 - 1900) ja Nikolai Berdjajev (1874 - 1948).

Symbolistisen estetiikan taustavaikuttajia olivat siis filosofit Solovjov ja Berdjajev. Solovjov pilkkasi symbolistirunoilijoita, jotka uudistivat venäläistä runoutta. Kuitenkin mies oli symbolisteille tärkeä hahmo. Hän oli mystiikkaan taipuvainen ajattelija, joka etsi suurta synteesia. Kirjoituksessaan rakkaudesta Solovjov nosti ihmisyksilön keskeiseen asemaan, sen, miten ihminen voi jumalallistua. Hän näki, että ihminen tulee yksilöksi rakkauden ja luovuuden keinoin. Nämä kaksi asiaa erottavat ihmisen massasta. Rakkaus tässä tapauksessa tarkoitti eroottista rakkautta, ei äidinrakkautta. Itsekin muistan kuulleeni Solovjovin ikuisesta naisellisuudesta (Sofia, maailman sielu), jossa yhdistyvät tieto ja rakkaus. Tämä ikuinen naisellisuus, Sofia olikin usein muusana symbolistisessa kirjallisuudessa. Solovjov kirjoitti runon Saimaa, jossa maailman sielu ilmeni järven myrskyissä aalloissa.

Berdjajev oli symbolistien aikalainen ja hän kirjoitti samoissa lehdissä. Hän oli aluksi marxilainen filosofi, mutta kääntyi kristinuskoon ja hänestä tuli ns. uskonnollisen renessanssin edustaja. Berdjajev oli siis ortodoksi, mutta hän ei noudattanut kirkon virallisia dogmeja. Berdjajev näki luojan ihmisenä. Ekonen toi esiin mielenkiintoisen yksityiskohdan siitä, miten naisen kohtu, siis ruumiinosa, josta elämä syntyy, on poistettu Berdjajevin ajattelusta. Hänen mielestään naisen ideaali tila on olla neitsyt. Hän näki, että lisääntyminen on kuin ruohon kasvamista eikä se edusta yksilöllisyyttä, vaan toistuvuutta.

Ensimmäisenä kirjailijana Ekonen käsitteli Balmontia, venäläistä symbolistirunoilijaa, joka halusi hätkähdyttää sekä rikkoa rajoja ja konventioita. Balmont oli vallankumouksellinen, mutta ei bolshevikki, joten hän emigroitui Ranskaan. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on kokoelma nimeltä Budem kak solntse (1902). Kokoelmalta löytyy myös samanniminen runo, josta luontoaiheina löytyvät ainakin aurinko ja kukat. Mielenkiintoista on, että aurinkoa ei nähdä luontokappaleena sinänsä, vaan ihmistä kehotetaan muuttumaan auringoksi, siis sellaiseksi, jota ilman muuta maailmaa ei olisi. Myös kukilla on oma symbolinen arvonsa ja ne kuvaavat jotain muuta kuin kukkia, tässä tapauksessa uuden löytämistä. Runo kutsuu yksilölliseen ja luovaan elämään, johon fyysinen, biologinen elämä ei kuulu.

Myös Brjusov oli venäläinen symbolistirunoilija, joka kehuskeli lanseeranneensa venäläisen symbolismin. Hän julkaisi kolme runokokoelmaa nimeltä Russkie simvolisty, jossa oli sekä hänen omia runojaan että käännöksiä ranskalaisilta symbolisteilta. Hänen mielestään taide on vain taidetta, eikä sillä ole yhteiskunnallista merkitystä, siis taidetta taiteen vuoksi. Ekonen kertoi, että Brjusovin pääarvoja olivat luovuus ja yksilöllisyys, joihin hän pyrki mm. huumeiden, alkoholin, rakkauden ja erotiikan avulla. Myös Brjusov kirjoitti Saimaasta runosikermässä nimeltä Saimaa (1905). Siinä hän käytti suomalaisen luonnon aiheita ja viittasi Solovjovin Saimaa-runoon. Brjusov näki Saimaan myyttisenä paikkana, muusana. Luonnolla ei runossa ollut itseisarvoa, vaan se assosioitui luovaan tilaan. Nainen yhdistyi luonnon merkityksiin ja naisesta tuli symboli.

Lopuksi Ekonen nosti esiin kaksi naiskirjailijaa 1900-luvun alusta, jotka omilla tavoillaan vastasivat symbolismin miehisyyteen ja luonto- ja naisnäkökantoihin: Petrovskaja ja Zinovjeva-Annibal. Ekonen muistutti, että aika oli tuolloin 1900-luvun alussa erilainen kuin nyt. Miehen ja naisen elämät olivat usein hyvin erillään. Ei siis pidä täysin tuomita symbolistimiesten tapaa käyttää naista symbolina, vaan toisaalta myös ymmärtää symbolismia taidesuuntana. Tämä siis minun mielipiteeni.

Petrovskaja oli proosakirjailija, kääntäjä ja kriitikko. Juuri hän vietti aikaa Brjusovin kanssa Saimaalla miehen kirjoittaessa Saimaa-sikermää vuonna 1905. Petrovskaja itse kirjoitti tajunnanvirtaa ja impressionistista kuvausta "nykyajasta". Hän kirjoitti vuonna 1905 kaksi lyhyttä kertomusta Orja (Rab) ja Pohjoinen satu (Severnaja skazka), jotka käsittelivät lomaromansseja sekä yksin jäämistä. Hän otti kertomuksissaan kantaa symbolistisiin rakkauden merkityksiin ja proosallisti Saimaa-symboliikan niin, että palautti sen tavalliseksi lomaromanssiksi, joka oli aluksi hurmio ja sitten pettymys. Hän toi ilmi, että luovat yksilöt olivat usein itsekeskeisiä ja elivät kuvitteellisessa maailmassa. Petrovskaja vapautti luonnon olemaan luonto.

Zinovjeva-Annibal puolestaan parodioi symbolistien peilimaailmaa teoksessaan Kolmekymmentäkolme kuvotusta (1907). Traaginen eläinhäkki -teoksessa (1907) tullaan ulos symbolistien kuvakielestä. Siinä tyttö on tyttö ja luonto luontoa ilman symbolimerkityksiä. Zinovjeva-Annibal oli muuten yhden keskeisen symbolistin Vjatsheslav Ivanovin (1866 - 1949) vaimo ja eräs symbolistinen salonki kokoontui heidän kodissaan Pietarissa.

Ekonen mainitsi vielä, että symbolismin naiskirjailijoiden ääni jäi lähes kuulumattomiin ja Neuvostoliitossa he jäivät kaanonin katveeseen, koska symbolismi ei ollut ideologisesti sopivaa kirjallisuutta. Naiset yrittivät kuitenkin murtaa luonto- ja naissymboliikkaa. Vuoden 1917 jälkeen ja erityisesti 1920-luvun alussa symbolismi sai väistyä, mutta Ekonen antoi pohdittavaksi hyvän kysymyksen: jäikö jokin osa symbolistien ihmis- ja luontokäsityksestä kuitenkin elämään kommunistisessa järjestelmässä?

Todella innostava luento! Harmi, että luentosarja päättyi tähän. Näitä olisi kuunnellut mielellään vaikka koko kevään.

Ihania kevätpäiviä!

Itselläni on huomenna hammaslääkäri Ylöjärvellä. Tutkivat, että pitääkö viisaudenhammas poistaa... Mutta en onneksi pelkää hammaslääkäriä, vaan tykkään, koska yleensä mulla ei ole reikiä ja muutenkin muistan hoitaa hampaita aika hyvin.