7. Koska meillä on joulu...

Joulua odotellaan... Mutta kunpa se ei tulisi ihan vielä, odottaminen on niin kivaa.

Aamulla herättiin avaamaan joulukalentereita. Simo pomppasi jo joskus yöllä sängystä ja tuli meidän luokse olkkariin: "Saako jo avata luukun..." Onneksi poika nukahti ja nukkui siihen asti, kunnes Papu huuteli sängystä. Mummikin kokoontui katsomaan, mitä kummaa luukkujen takaa paljastui. Sonja sai jonkun toripöydän (tai mikä ikinä onkaan), joka ei niin kauheasti kiinnostanut. Simo taas sai ruskean pöydän, jolle voi asetella mahdollisesti myöhemmin luukuista paljastuvat ruoat. Ihania minusta nuo Lego-jutut. Erityisesti "tyttöjen" legoista tulee niin jouluisia juttuja.

Mummin ja ukin juna lähti puolilta päivin, joten sinne lähdettiin hyvissä ajoin. Käveltiin läpi Tampereen. Oli mukava katsella lauantai aamupäivän vilinää. Asemalla halattiin ja heipattiin. Aika meni taas niin kovin nopeasti. Lapsiakin tuntui harmittavan, kun isovanhemmat lähtivät.

Onneksi meille sattui hauska juttu, kun lähdettiin aseman pääovista. Simo halusi painaa nappia, josta ovet avautuvat automaattisesti. Joku mies jäi kuitenkin pitämään ovea auki. Simo ei niistä suostunut menemään, mutta minä päätin, että luikahdan siitä Sonjan ja vaunujen kanssa. Katsoin miestä silmiin kiittääkseni ja menin ihan hämilleni, kun huomasin, että ovea pitää auki hymyilevä Jari Tervo. Hän naureskeli Simolle ja sanoi, että totta kai poika voi painaa oven auki. Sulki vielä oven kunnolla. Hauska mies!

Kotona ei ehditty olla kovin kauan, kun Simon ja Antonin piti taas lähteä. Simolla oli esiintyminen Ilakka-tanssiryhmän kanssa Tampere-talolla Lasten itsenäisyyspäivän tanssiaisissa ja kenraaliharjoitukset alkoivat tuntia ennen varsinaista ohjelmaa. Jännää!

Me Sonjan kanssa lähdimme uhmaamaan tuulta tuntia myöhemmin. Olin ihan innoissani, kun sain ekaa kertaa nähdä, mitä Simo tanssiharkoissa tekee. Kyseessä on moderni kansantanssi, josta Simo on tykännyt hurjan paljon. Tanssi meni tosi hienosti. Simo oli niin suloinen ja itseasiassa niin oli koko porukka. Lapsia ei ensiintyminen tuntunut jännittävän yhtään. He tanssivat kolme muutaman minuutin pätkää. Ohjaaja soitti harmoonia ja neljä naista lauloi taustalla. Ohjaajan sisko tanssitti lapsia. Heillä oli esiintymisasut ja kaikki. Ihanaa!

Juhlan ohjelmassa oli esityksiä muistakin tansseista sekä erilaisia työpajoja, mm. korun tekemistä ja rintanapin väsäämistä. Pulla- ja mehupuhvetti oli suosittu, jono oli pitkä. Juhla loppui konserttiin, mutta ei jaksettu jäädä sitä katomaan. Oli ollut pitkä päivä. Käveltiin Sorsapuiston läpi kohti kotia. Kaupunki näytti ihanalta, jouluiselta. Harmi, että tori oli mennyt jo kiinni. Glögi olisi maistunut.

Hauska päivä tämäkin! Saas nähdä, onko miehestäni enää Dalglieshin katsojaksi, vai viekö uni mennessään. Minulla on pitkästä aikaa meikkiä naamassa, en jaksaisi millään pestä niitä pois, mutta pakko kai se on...

Ihanaa viikonloppua!

6. Oi maamme Suomi, synnyinmaa, soi, sana kultainen...

Tampereella juhlittiin itsenäisyyspäivää räiskyvästi. 

Kävimme koko porukka pulkkamäessä aamupäivällä. Itse saavuin paikalla hieman myöhemmin, joten en ehtinyt todistaa mummin ja ukin mäenlaskua, mutta lapset jaksoivat pulkkailla vielä jonkin aikaa. Testasin uusia Kuoma-toppakenkiä ja voi että, kun olivat hyvät. Varpaat pysyivät lämpiminä ilman villapohjasukkia. Mahtavaa! Satoi muuten vähän lunta. Oli tosi mukava, kostea ilma. 

Syötiin kotona itsenäisyyspäivälounas ja valmistauduttiin illan ilotulituksiin. Kohti Laukontorin suuntaa vaelsi ihmisiä joka puolelta. Hauska tunnelma. Kerrankin paljon ihmisiä liikkeellä. Suuret naakkaparvet lentelivät yllämme, ihan kuin linnutkin olisivat aavistaneet, että kohta tapahtuu jotain. 

Ja niinhän sitä tapahtuikin. Oltiin lähellä Nalkalantoria, hieman puiden takana, mutta hyvällä paikalla kumminkin. Itsenäisyyspäivän ilotulitukset olivat upeat. Olisivatkohan olleet, jos isoja juhlia ei olisi pidetty Tampereella? Tulitukset olivat erilaisia kuin mihin on totuttu. Säkenöiviä ja timanttisia. Rakastan ilotulituksia. 

Kävelimme pienen lenkin Joulutorin kautta. Siellä oli niin täyttä, että ensimmäisen mahdollisuuden tullen pakenimme paikalta. Ei siinä tungoksessa kojuja ja tuotteita voinut katsella, kun piti varoa, ettei törmää vaunuilla toisiin ihmisiin. Kävelimme siitä Tallipihalla, jossa oli hieman rauhallisempi tunnelma. Karuselli tosin oli kovassa käytössä. Meidän lapset veivät taas iskän pyörimään. Tallipihan karuselli on kyllä ihana: vanhanaikainen ja kivasti joululauluja soittava vempele.

Illan pimetessä ja vastapäisen koulun valaistusta ihmetellessä söimme vielä aikuisten kesken porkkanapiirakkaa ja joimme glögiä. Juttelimme naapureista ja muista mukavistakin asioista. 

Oli ihana itsenäisyyspäivä!

Onnea Suomi!

5. Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa...

Ihanaa, täällä sataa lunta. Päivällä ja nyt illan aikana on satanut aika paljonkin. Kunpa vaan lumi pysyisi maassa.

Lumi toi mukanaan mummin ja ukin tänne Tampereelle. Olimme rautatieasemalla heitä vastassa. Onneksi juna oli pikkusen myöhässä, joten ehdimme kerrankin ihan laiturille asti. Matkalla asemalla poikksimme katsomaan juuri avattua Joulutoria Keskustorilla. Siellä oli ihania pikkupuoteja ja mukava tunnelma. Ainoastaan yksi sininen valokuusi pisti hieman silmään, mutta muuten oli todella kaunista.

Tänään oli oikea menopäivä. Antoni lähti heti aamusta parturiin ja tilaamaan kinkkua. Antoni oli jollain kävelyreissulla kulkenut Pyynikin liha -nimisen kaupan ohi ja nähnyt kyltin: muistathan varata kinkkusi ajoissa. Niinpä ajattelimme, että lähikinkku voisi olla kiva juttu. Nyt meitä pitäisi odottaa kolmen kilon pallura jouluaatonaattona. Rakas veljeni tekee toivottavasti graavilohta jouluksi, sillä se kruunaa koko jouluruokahommelin. Graavilohi, kinkku ja rosollikastike (sellainen kermavaahtojuttu). Suklaa. Punajuuri. Juustot. Päärynäpiirakka. Glögi. Luumurahka.

Niin, siis Antoni kävi parturissa, lihakaupassa ja sitten vielä Tallipihalla hakemassa jouluteetä kaksi pussia, ettei ihan heti lopu. Jostain kirpputorilta löytyi Simolle rättisitikka ja Sonjalle muumikirja... Me muut "rehkimme" sillä aikaa itsenäisyyspäivän piirakan kimpussa. Leivoin porkkanapiirakkaa, jota saamme huomenna maistaa. Lapset eivät jostain syystä innostuneet ollenkaan leipomisesta. Sonja leikki nukeilla omassa huoneessa ja Simo katsoi tietokoneelta muovailuvahamainoksia (muistuttaa ihan sitä, kun lapsena tuijotettiin tv-shopin mainoksia niin haltioituneina).

Illalla haettiin mummi ja ukki meille. Käveltiin läpi kauniisti valaistun kaupungin. Istuttiin legojen äärellä ja syötiin iltapalaa. Ihasteltiin ihanaa lumisadetta. Vaihdettiin kuulumisia.

Sellaista täällä tänään. Ihanaa, kun talossa on porukkaa! Kaikki nukkuvat paitsi minä ja Antoni. Tänään ei kyllä katsota elokuvia, vaan luetaan hetken aikaan. Päästiin retkeilemään patjoille olkkariin, hauskaa. Lattialla nukkumisessa on jotain niin kodikasta.

Hehkeää huomista itsenäisyyspäivää!

4. I'll Be Home for Christmas...

Jep, tänä vuonna vietämme joulua hyvin rauhallisissa (tosin voiko kahden lapsen ja kahden koiran meininki olla rauhallista... ehkä ei, eikä tarvitsekaan) tunnelmissa perheen ja joulupukin sekä kahden koiran kesken. Päätös olla joulu kotona oli aluksi aika vaikea, mutta sitten ymmärsin, että koko joulu olisi yhtä häslinkiä, jos lähdemme viettämään sitä etelään (etelällä tarkoitan pääkaupunkiseutua). Rakkaita ihmisiä on niin paljon ja monessa eri osoitteessa. Haaveissani minulla on talo, oikea joulutalo, jonne kaikki mahtuisivat viettämään joulua yhdessä ja yhtä aikaa. Pieniä kodikkaita huoneita, joissa lämpimiä sänkyjä. Iso pöytä ja iso joulukuusi.

Tänään oli viimeinen Huusholli-päivä tänä vuonna. Vähän jo surettaa, siellä kun on niin mukavaa, lapset ja aikuiset tykkäävät. Muskarissa oli perinteinen meno päällä. Tänään oli muuten todella paljon porukkaa. Vaunut ja rattaat eivät meinanneet mahtua pihaan ja muskarihuone oli tupaten täynnä. Limpsin, lampsin -laululla aloitettiin. Tunnelma ei ollut erityisen jouluinen, vaan lähinnä talvinen, mikä oli kiva juttu. Simon lempparilaulu tällä kertaa taisi olla: Pikku tonttu kiikaroi, missä joululaulut soi, koska lauloi sitä koko päivän. Sonja taas tykkää vankkumattomasti Limpsin, lampsin -laulusta, sitä esitetään kotona melkein joka päivä. Varjoteatterissa olikin sitten Pekan pikkujoulut. Se oli hauskaa! Lapset tanssivat piirissä ja leikkivät huiveilla lunta. Lumiukko-laulun (siitä Lumiukko-elokuvasta) aikana paikalle pyyhälsi ihkaoikea lumiukko. Jännää! Vaikka meidän lapset eivät olekaan päiväkodissa tai varsinaisessa kerhossa, niin tämä tuntui ihan joulujuhlalta. Äiti ja iskä herkistyivät, kun katsoivat lastensa tanssia. Ainiin, lapset maalasivat talvimaisemia. Simo tykkäsi maalata telalla sinistä ja se näyttikin ihan lumimyräkältä. Papu sai äkkiä maalauksensa valmiiksi ja kiiruhti vessaan pesemään käsiä ja pissalle. Voi kun se on hauskaa, kun samassa puuhassa näkee toisia lapsia. Lopuksi tarjolla olisi ollut joulupuuroa, mutta me kiiruhdimme kotiin, sillä pappa oli tulossa kylään.

Simo ruutupaidassa kuvan keskellä

Sonja punaisessa paidassa ja pilkkufarkuissa

Sattui sopivasti, että pappa parkkeerasi auton samaan aikaan, kun me tulimme pihalle. Simo sanoikin matkalla, että täällä tuoksuu papan kala. Tarkka hajuaisti! Pappa nimittäin toi perinteiseen tapaan savukalaa. Tänään Simon lisäksi myös Sonja hoki pöydässä, että pappa, anna kalaa. Hienoa!

Vietimme papan kanssa rattoisan parituntisen jutellen, laulellen ja soitellen (jep, Simo rakensi rummut, pianon ja kitaran, jotta oltiin kuin muskarissa). Huomenna saamme lisää vieraita, kun mummi ja ukki saapuvat perinteisiin itsenäisyyspäiväjuhliimme. Osuvasti Suomi juhlii muutenkin täällä Tampereella. Ilotulituksia odotellaan jo innolla.

Illalla käytiin vielä mäessä. Lumi oli taas huvennut, vaikka onneksi oli miinusasteita. Kyllä siellä silti pystyi laskea ihan mukavasti. Mäki oli jopa aika liukas ja jäinen, kun auringossa sulaneet lumen rippeet olivat jäätyneet uudelleen.

Nyt olemme taas tässä tilanteessa, että lapset nukkuvat ja aikuiset suunnittelevat valvovanssa vielä muutaman tunnin. Taidamme Antonin kanssa kömpiä sohvalle ja jatkaa Dalglieshin katsomista (Antoni itseasiassa on tainnut jo nukahtaa tuonne sohvalle, kun sieltä ei kuulu mitään), aikamoisen hassu sarja, joka aluksi tuntui omituiselta, mutta joka kaikessa omituisuudessaan pakottaa katsomaan lisää. Sarja on tosiaan tehty jo vuonna 1983, 30 vuotta sitten!

Hilpeää pikkujouluaikaa!

3. En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan...

Mäenlasku oli tämän päivän juttu. Otettiin heti aamulla pulkka ja Stiga mukaan ja lähdettiin mäkeen. Tässä meidän lähellä on Väin Linnan puisto, jossa on sopivankokoisia kukkuloita. Melko matalia itseasiassa, mutta siitä hyviä, että ne on helppo kiivetä ylös ja laskiessa niistä liukuu tosi pitkälle. Muutama puu ja yksi valotolppa on ehkä vähän tiellä, mutta onneksi kukaan ei törmännyt niihin. Simo laskee jo tosi hienosti itsekseen. Osaa kääntää rattikelkan rattia ja kaatua pulkalla. Sonja, meidän rämäpää, laskee myös hienosti, mutta vielä pitää isommissa laskuissa olla aikuinen mukana, kun jarrutukset ja kääntymiset ei vielä onnistu. Ja meidän vanhempien mielestä on ihan superkivaa laskea, joten kiva vaan, jos jompikumpi lapsista suostuu ottamaan kyytiin.

Pääsin tänään myös pitkästä aikaa elokuviin. Mukavasti kello 12 meni Niagarassa iranilaisen Asghar Farhadin ohjaama elokuva Menneisyys. Minusta se oli tosi, tosi hyvä. Hahmot olivat, vaikka vihaisia ja surullisia ja ahdistuneita, erittäin hyviä. Kokonaisuus oli juuri sellainen, mistä minä pidän. Kyseessä oli siis draama, jossa mies tulee Iranista allekirjoittaakseen eron Ranskassa asuvan vaimonsa kanssa. Naisella on lapsia, mutta tämä mies ei ole kenenkään niistä isä, mutta kohtelee heitä kuin rakastava isä. Naisella on ihana talo. Elokuvassa sataa paljon. Se etenee hitaasti. Naisella on uusi mies, jonka kanssa haluaa avioitua, mutta miehen vaimo makaa koomassa yritettyään itsemurhaa. Naisen teinitytär Lucie ei halua äidilleen uutta miestä. Jos vakava draama kiinnostaa, niin tämä on todella katsomisen arvoinen leffa. Elokuvassa näyttelee sellaisia tyyppejä kuin Berenice Bejo, Tahar Rahim, Ali Mossaffa ja Pauline Burlet.

Kotimatkalla haistoin kiinalaisen grillikioskin kohdalla hetken ajan venäläiset nakkipiirakat (eli sosiska v teste). Söin niitä aina Venäjällä, Tverissä ja Moskovassa. Niitä sai ihanista pikkukioskeista tai myyjiltä, jotka kadulla pitivät pientä "grilliä". Erityisen hyviltä piirakat maistuivat talvella, kun ne olivat kuumia. Nam. Yhden kerran Tverissä sain kylmän piirakan ja se ei ollut hyvää. Nakki ei kelvannut edes koiralle. Tuoksumuistot ovat jänniä...

Teimme uuniperunoita, jotka olivat erittäin maukkaita. Löysin jo kauan sitten jostain lehdestä ohjeen (jep, hamstraan paljon ruokaohjeita) punajuuri-kinkku-aurajuustotäytteelle ja kokeilin sitä pitkästä aikaa. Oli tosi hyvää! Sonjallekin maistui, mutta Simo oli epäileväinen.

Kävimme vielä illan pimetessä laskemassa mäkeä. Oli tosi hauskaa. On ihmeellistä, miten vähän täällä on ihmisiä iltaisin ulkona. Nytkin vain yksi perhe oli laskemassa mäkeä, muutoin ei näkynyt lapsia. Ehkä tämä seutu on vähän mummojen ja pappojen aluetta. Eikä se haittaa yhtään. Suurin osa vanhuksista on nimittäin varsin valloittavia ihmisiä ja tykkäävät jutella lapsille.

Mutta nyt, nyt on meidän aikuisten vuoro vähän rentoutua. Aiomme... yllätys... katsoa jonkun leffan. Ehkäpä vuonna 1983 tehty Adam Dalgliesh: odistajan kuolema -minisarja vie voiton.

Rentouttavaa loppuviikkoa (voiko tiistaina sanoa niin?)!

2. Tonttu Torvinen on salainen, pukin tärkein alainen...

Aamulla meidän jääkaapi oli ihan tyhjä. Ei ollut maitoa puuroon. Sieltä löytyi kuitenkin juustoa ja voita (tai margariiniahan se vissiin on). Minkä kanssa juusto ja voi sopivat ehkä parhaiten? No, tuoreen leivän kanssa tietysti. En ole kovin hyvä tekemään sämylöitä, koska taikinasta tulee aina liian kovaa. Päätin kuitenkin yrittää. Kaapista löytyi onneksi jauhoja (kolmea viljaa), kuivahiivaa, hunajaa , öljyä ja kraanasta vettä. Eli sämpylätaikinaa sekoittamaan.

Tuli muuten ihan älyttömän hyviä. Ehkä parhaat sämpyläni ikinä. Osasin kerrankin hillitä jauhon käyttöä ja jätin taikinan sopivan löysäksi kuitenkin niin, että siitä oli ihan helppo pyöritellä sellaisia söpöjä sukkuloita. Olin taas niin tohkeissani koko ideasta, että aamulla saa tuoretta ja lämmintä leipää, että unohdin ottaa kameralla kuvia. Antonin puhelimella laitoin tietysti Instagramiin (Antonin nimellä tietysti, itse olen laiska tommoisissa). Toisaalta eipä ne leipäset nyt niin kummilta näyttäneet. Justiinsa iltapalalla syötiin viimeiset ja vielä oli ihan pehmoisia. Minussa saattoi herätä pieni sämpyläintoilija. Toisaalta leipominen on vähän tuuri juttu. Joskus onnistuu, joskus ei. Siis vaikka tekisi ihan samalla reseptillä.

Syömisten ja joulukalentereiden jälkeen lähdettiin Ideaparkiin toimittamaan vähän joulupukin apulaisen tehtäviä. Siellä oli mukavan hiljaista, mukavaa. Ostettiin ruokakaupasta mahtavat kaksi siivua joulukinkkua maistiaisiksi.

Koko päivän oli jotain tekemistä niin, ettei edes ehditty ulos. Antoni ja Simo kävivät kyllä kaivamassa Stigan ja pulkan esiin, eli nyt on menopelit kunnossa. Täytyy heti huomenna aamusta mennä mäkeen, sillä koskaan ei tiedä, milloin suojasää iskee.

Ei kai tässä muuta ihmeempää! Mukavaa ensimmäistä joulukuun viikkoa, lunta ja aurinkoa!

1. On lunta tulvillaan, tää raikas talvisää...

Ihanaa joulukuuta ja joulun odotusta!

Maassa on paljon lunta, joulurisu loistaa parvekkeella, kynttilöissä palaa tuli ja olohuoneessa on jouluruusu. Eipä sitä juuri muuta tarvita hyvään joulunalustunnelmaan.

Elinan joulukalenteri -blogin kirjoitusta en aio enää jatkaa, mutta innokkaille lukijoille tiedoksi, että kannattaa käydä kurkkimassa täältä, mitä kivaa meille tapahtuu ennen (ja jälkeen) joulua.

Tänään saimme nauttia ulkona auringosta (sulatti erään ulkona kohtaamamme lumiukon niin, että porkkananenä putosi) ja lumesta. Saimme vihdoin kaivettua Simolle varastosta kauan kaivatut sukset ja liukurit (pulkka ja Stiga saavat viedä odottaa). Simo hiihti hyvän matkan meidän pihasta leikkipuistoon ja onnistui Antonin avustuksella laskemaan suksilla muutaman mäenkin. Me Sonjan kanssa tutustuimme liukureihin. Jo viime talvena totesin, että liukuri on ykkönen. Sitä on helppo kuljettaa mukana, se on (ehkä) turvallisempi kuin rattikelkka ja se on helppokäyttöinen. Onhan perinteinen pulkka ihana, varsinkin, jos takapuolen alla on lämmin talja. Stiga taas on minun makuuni aika pelottava, mutta perheen miehet ovat tietysti eri mieltä. Sonjaltakaan ei varmasti mene kauan, että hypää Stigan selkään. Hui!

Ulkona oli ihanaa. Käytiin vielä illalla puistossa. Tällä kertaa meillä oli mukana lasten lumilapiot ja Antonin autolapio (sellainen lyhytvartinen). Todettiin, että lapioillakin voi ihan hyvin laskea, vaikka pitkä varsi voi olla vähän hankala.

Iltapäivällä saimme ihania yllätysvieraita, kun kummisetäni vaimoineen ja kummisedän siskö miehineen tulivat piipahtamaan meillä. Oli todella hauska vaihtaa kuulumisia hauskojen ihmisten kanssa pitkästä aikaa.

Ainiin, aamulla avattiin tietty joulukalenterit. Lapset saivat Lego-kalentereista ukkelit (Simolla poliisi, lippis ja muki, Sonjalla tyttöhahmo) ja partiolaisista tuli tuttuun tapaan kynttilä. Muistin, että oltiin saatu Aamulehdeltä joulukalenteri ja sieltä pompsahti esiin lumiukko. Tonttu Toljanteriakin katsoimme telkkarista (siis tietokoneelta), ihana jouluperinne!

Rauhallista ensimmäistä adventtia!