Otsikko eilisen Lucian päivän kunniaksi. Täällä Tampereella olisi ollut Lucia-kulkue, jota oli tarkoitus mennä katsomaan, mutta oltiin niin väsyneitä ostosreissun jälkeen, ettei jaksettu.
Tänään meillä oli hauska ulkoilu- ja vierailupäivä. Ollaan Huushollissa tutustuttu yhteen koti-isään, jolla on kaksi suloista tyttöä. Tytöt ovat vähän meidän lapsia nuorempia (siis vanhempi Simoa nuorempi, pienempi Sonjaa nuorempi), samana vuonna syntyneitä kumminkin. Antoni ja tämä toinen isä vaihtoivat Facebook-tietoja ja sitä kautta sovittiin treffit tälle päivälle Pikku Kakkosen puistoon.
Aamulla ilma oli ihanan kuiva ja kylmä (siis muutama aste pakkasta). Sain laittaa heti uuden toppatakin testiin ja lämminhän se oli. Pikku Kakkosessa oli jo paljon porukkaa kiipeilemässä, juoksemassa ja leikkimässä. Meidän kaveritkin olivat jo paikalla ja valmiina touhuamaan. En tajua, miten leikkipuistossa tulee aina kylmä, vaikka kuinka touhuaisi lasten kanssa. Pitäisi varmaan juosta ja pomppia koko ajan. Aika paljonhan sitä tulee loppujen lopuksi seisottua, eli eihän se ole ihme, jos varpaat ja sormet jäätyvät.
Touhuttiin puistossa tovi jos toinenkin. Tutustuttiin vielä toiseen perheeseen, josta löytyi isän ja äidin lisäksi kaksi pientä poikaa. Tuttavaisämme kutsui meidät kaikki luokseen syömään pizzaa, jonka oli vanhemmat tyttären kanssa aamulla tehnyt. Nam!
Oli kyllä tosi, tosi hauskaa. Lapset viihtyivät yhdessä, tekivät sohvasta ja tyynyistä pomppupaikan ja meno oli kovaa, kuitenkin vain sopivan kovaa. Pizza oli erinomaista, Sonja söi taas suurella ruokahalulla kaksi ja puoli palaa, Simo vähän vähemmän, kun ei voinut kaiken kivan tekemisen keskellä keskittyä syömiseen. Oli mukavaa, kun sai vaihtaa kuulumisia vähän eri tavalla kuin Huushollin ihanassa kiireessä. Toisaalta oli vähän Huusholli-fiilis, kun vanhemmat leikkasivat ruokaa ja seisoivat, kun lapset olivat pöydässä. Kivaa!
Kun lähdettiin kotiinpäin päätettiin, että koska kello on niin paljon, niin ei anneta lasten nukahtaa kärryihin. Kävimme nopsasti Porkkanapuistossa (oikeasti Marianpuisto) katsomassa, miten keinut oli otettu pois ja laitettu talviteloille. Antoni ja Simo kipaisivat Amurin Helmeen ostamaan leipää ja sämpylöitä sekä niitä ihania joulutorttuja, jaiks!
Ilta meni nopsasti ja lapset nukkuvat jo, vaikka kello ei ole vielä edes yhdeksää. Sonja nukahti Simon sänkyyn, kun olin lukemassa iltasatua. Nyt vaan pidetään peukkuja, että nukkuvat aamuun asti. Tai ainakin aamuyöhön.
Rauhallista lauantai-iltaa!
lauantai 14. joulukuuta 2013
perjantai 13. joulukuuta 2013
13. Hark the heraId angels sing, Glory to the newborn King...
Onko mitään komeampaa kuin hyvä-ääninen mies laulamassa Hark the herald angels sing -virttä? No, on varmasti, mutta on tämäkin komea kappale. Ostin tänään Bob Dylanin joululevyn Christmas In The Heart ja sieltä voi löytää mm. edellä mainitun kappaleen. Pitää varmaan hillitä taas jouluasioiden hankkimista, kun joulu on taas pian ohi ja tammikuussa onkin jo jouluähky. Johanna Kurkelan joululevy olisi kyllä pakollinen hankinta, mutta katsotaan nyt...
Tänään (alkaakohan jokaisen tekstin toinen kappale sanalla tänään?) meitä Antonin kanssa hellittiin, kun pappa saapui Helsingistä katsomaan lapsia ja me ukkelin kanssa päästiin kiertämään Tampereen kauppoja. Lasten kanssa on ihana liikkua kaupungilla (ihan oikeasti), mutta varsinainen shoppailu on heidän kanssaan usein hankalaa (ellei satu niin, että molemmat nukahtavat samaan aikaan). Kuka nyt jaksaisi koko päivää rattaissa paikallaan istua...
Oli muuten kaunis päivä. Vähän kylmää (niin kuin talvella pitääkin), mutta aurinkoista. Aloitimme kierroksen ehkä vähän tylsänkuuloisesta paikasta, nimittäin Anttilasta. En ole käynyt iäisyyksiin Anttilassa. Ennen se oli paikka, josta löytyi kaikkea, mutta nyt siellä oli paljon tavaraa, mutta ei juurikaan mitään, mitä olisimme etsineet. No, mukaan tarttui kuitenkin jotain: muutama joululahja sekä Bob Dylanin levy, sinitarraa ja nitoja. Löysin myös sattumalta ihan kivan Skilan toppatakin, joka sattui olemaan vielä alennuksessakin. Lasten kanssa on pakko olla ulkona lämpimät vaatteet, ihan sama, miltä ne näyttävät. Yritettiin löytää Antonille puhelimen kuorta, mutta löytyi vain väärää merkkiä.
Anttilasta suuntasimme Tallipihalle, jossa karusellin pyörittäjä tervehti meitä tuttavallisesti. Tällä kertaa ei ollut lapsia viemään iskää karuselliin, joten piipahdimme vain Pieneen joulupuotiin ostamaan muutamia koristeita sekä itselle että lahjapaketteihin. Tallipihalla on aina niin ihana tunnelma. Jos jossain, niin sieltä voi hankkia itselle joulumielen: kauniit rakennukset, valaistus, karuselli, pienet kojut, aasit...
Tallipihalta lähdimme kohti Joulutoria, sillä pitihän meidän käydä hakemassa Simolle lupaamamme lennokki. Myyjä oli mukavasti varannut lennokkeja kokonaisen purkillisen, joten oli vara valita. Otimme niitä muistaakseni viisi! Hellyin myös ihanalle tonttu-possukoristeelle, joka tuo mieleen jotkut paperiset koristeen, joita meillä oli, kun olin pieni. Olin jo aiemmin hankkinut tästä kojusta joulukuusikoristeen, joka ehdottomasti tarvitsi kaverikseen tontun possuineen.
Kello oli jo sen verran paljon, että oli pakko saada ruokaa. Yritettiin päästä pizzalle Napoliin, mutta se oli niin täynnä, ettei sieltä olisi ihan heti paikkaa tai pizzaa saanut. Blääh, olisin halunnut valita jonkun ihanan pizzan noin 100 listalla olevan joukosta. Ehkä joku toinen kerta sitten (koska kai ruoka Napolissa on hyvää, jos ihmiset jonottavat sinne). Sitten piti keksiä joku toinen paikka. Seuraava kohde oli Stockmann, joten päätimme mennä yläkerrassa olevaan Fazerin kahvioon.
Kerkesimme paikalle juuri ja juuri lounasaikaan. Otin mozarellapastan ja Antoni lihapullat. Ruoka oli ihan hyvää, muttei mitenkään erikoista. Kun menen ravintolaan, toivon, että ruoka olisi ainakin yhtä hyvää kuin kotona itse tekisin. Täytyy sanoa, että olisin itse kesittänyt pastan paremmin. Annoksessa pasta oli osaksi kovaa ja takertunutta. Vähän sen oloista, että oli kiireessä tehty. Välillä ihmetyttää, miten ns. fiinit paikat ovat tarjoomuksiltaan ala-arvoisia. En mielelläni valita asioista, jos siihen ei todella ole tarvetta. Tuolla kahvilassa kuitenkin käy ns. parempaa porukkaa (meidän tavallisten lisäksi), mutta ruoka ei kuitenkaan ole parempilaatuista. Riittääkö ihmisille se, että syödään parempien paikassa, ihan sama, mitä tarjotaan? No joo, vatsa täyttyi ja mozzarella oli ihanaa. Kaikkein parasta oli kuitenkin leipä, jota pitää kehua. Se oli melkein täydellistä (ei niin hyvää kuin entisessä Paksussa) maalaisleipää reikineen kaikkieen. Nam! Myös jälkiruoaksi nautittu chili-suklaakakku oli aikamoisen taivaallista. Kaakao oli hyvää, vaikka olisin kaivannut sellaista vaihtoehtoa, jonka saa maustaa itse. En välitä kovin makeista juomista varsinkaan erittäin makean jälkkärin kanssa. Kaiken kaikkiaan oli ihana hetki syödä kahdestaan Antonin kanssa rauhassa.
Ruoan jälkeen kierrettiin Stockan sisustusosastoa ja löysin sen, mitä etsin. Tietysti joulukoristehyllyt. Voi, mitä ihanuuksia siellä taas oli. Tosin poro- ja kaurisvalikoima oli tänä vuonna todella suppea. Sääli. Onneksi löysin yhden ihanasti kimaltelevan porokoristeen parvekkeen risuun. Simon risuun hankimme junakoristeet (neljä ihanaa helposti särkyvää junaa tai siis veturi ja kolme vaunua, samaa sarjaa kuin pojan aiempina vuosina saamat autokoristeet). Sonjaa ei vielä kuusen koristelu ole kiinnostanut. Paljon hauskemaa on ihmetellä risun juuressa istuskelevaa tonttua. Sitten piti saada vielä punaisia pallukoita antamaan väriä risulle. Olen hulluna noihin koristeisiin. Mikä ihme siinä on, yleensä pidän aika minimalistisesta sisustuksesta, mutta joulu on ihan eri asia. Tänä vuonna pidin hankinnat minimissä enkä aio mennä sinne enää uudelleen. Kävimme vielä parfyymiosastolla sekä Akateemisessa (oi, ihanat kirjat, niitä on kiva ihan vain katsella). Sitten tien yli elektroniikkaosastolle, mutta sieltäkään ei löytynyt Antonin puhelimeen kuorta, höh.
Antoni katseli valikoimaa Levykauppa Äksässä ja taisi muutaman levyn hankkia pukinkonttiin itselleen. Itse tutkin hieman puolella silmällä jazzhyllyä, josta olisi löytynyt muutama kuuntelemisen arvoinen levy. En enää edes muista nimiä, mutta kannen ja nimen perusteella ne vaikuttivat mielenkiintoisilta. Syy, miksi muusikoiden kannattaa tehdä hyviä kansikuvia on se, että aina löytyy muutama ihminen, joka saattaa ostaa levyn pelkän kannen perusteella.
Hmm... olikohan vielä jotain. Kirjatorilla kävimme kääntymässä, mutta sieltä ei löytynyt mitään kovin mielenkiintoista. Vaikka kirjoja oli kahdella tai viidellä eurolla, ei viitsi ostaa hyllyyn turhaa täytettä (siitä kun ollaan yritetty päästä eroon, vain merkitykselliset jutut säästetään).
Ainiin, käytiin vielä Indiskassa hakemassa kynttilöitä. Mielestäni parhaat värilliset pitkät kynttilät löytyvät juuri tuolta. Erityisesti pidän mustista kynttilöistä, jotka sopivat niin ihanasti valkoiseen kynttilänjalkaani.
Niin ja "eksyimme" vielä lopuksi leffadivariin, jossa en ole aiemmin käynyt. Elokuvafanina en voinut vastustaa kiusausta ottaa paria leffaa. Ihana draamahylly! Antoni on vienyt meidän vanhoja leffoja tuonne divariin ja laittanut "rahat" vihkoon, eli periaatteessa meidän ei tarvinnut maksaa leffoista mitään. Kiva juttu!
Kun tultiin kotiin, olivat lapset iloisia ja innoissaan eikä pappakaan vaikuttanut yhtään väsyneeltä, olin suorastaan hämmästynyt. Tiesin, että pappa pärjää lasten kanssa erinomaisesti, mutta olisin luullut, että olisi edes yksi huhhuh-huokaus tullut. Mutta ei. Lapset vielä illalla kyselivät, että miksi papan piti lähteä kotiin.
Siinä oli meidän shoppailupäivä. Saas nähdä, milloin päästään seuraavaksi kaksistaan jonnekin.
Kello on puoli kaksitoista ja lapset nukahtivat juuri. Pikkuisen riitti energiaa, vaikka Simo ei edes nukkunut päiväunia. Huh. Nyt jatketaan kaksinkeskistä laatuaikaa Antonin kanssa sohvalla telkkarin ääressä. Saatetaan aloittaa Girls-sarjan toisen kauden katselu tai sitten ihan jotain muuta. Linja kärsii, sillä pappa toi suklaata.
Ihanaa viikonloppua!
Tänään (alkaakohan jokaisen tekstin toinen kappale sanalla tänään?) meitä Antonin kanssa hellittiin, kun pappa saapui Helsingistä katsomaan lapsia ja me ukkelin kanssa päästiin kiertämään Tampereen kauppoja. Lasten kanssa on ihana liikkua kaupungilla (ihan oikeasti), mutta varsinainen shoppailu on heidän kanssaan usein hankalaa (ellei satu niin, että molemmat nukahtavat samaan aikaan). Kuka nyt jaksaisi koko päivää rattaissa paikallaan istua...
Oli muuten kaunis päivä. Vähän kylmää (niin kuin talvella pitääkin), mutta aurinkoista. Aloitimme kierroksen ehkä vähän tylsänkuuloisesta paikasta, nimittäin Anttilasta. En ole käynyt iäisyyksiin Anttilassa. Ennen se oli paikka, josta löytyi kaikkea, mutta nyt siellä oli paljon tavaraa, mutta ei juurikaan mitään, mitä olisimme etsineet. No, mukaan tarttui kuitenkin jotain: muutama joululahja sekä Bob Dylanin levy, sinitarraa ja nitoja. Löysin myös sattumalta ihan kivan Skilan toppatakin, joka sattui olemaan vielä alennuksessakin. Lasten kanssa on pakko olla ulkona lämpimät vaatteet, ihan sama, miltä ne näyttävät. Yritettiin löytää Antonille puhelimen kuorta, mutta löytyi vain väärää merkkiä.
Anttilasta suuntasimme Tallipihalle, jossa karusellin pyörittäjä tervehti meitä tuttavallisesti. Tällä kertaa ei ollut lapsia viemään iskää karuselliin, joten piipahdimme vain Pieneen joulupuotiin ostamaan muutamia koristeita sekä itselle että lahjapaketteihin. Tallipihalla on aina niin ihana tunnelma. Jos jossain, niin sieltä voi hankkia itselle joulumielen: kauniit rakennukset, valaistus, karuselli, pienet kojut, aasit...
Tallipihalta lähdimme kohti Joulutoria, sillä pitihän meidän käydä hakemassa Simolle lupaamamme lennokki. Myyjä oli mukavasti varannut lennokkeja kokonaisen purkillisen, joten oli vara valita. Otimme niitä muistaakseni viisi! Hellyin myös ihanalle tonttu-possukoristeelle, joka tuo mieleen jotkut paperiset koristeen, joita meillä oli, kun olin pieni. Olin jo aiemmin hankkinut tästä kojusta joulukuusikoristeen, joka ehdottomasti tarvitsi kaverikseen tontun possuineen.
Kello oli jo sen verran paljon, että oli pakko saada ruokaa. Yritettiin päästä pizzalle Napoliin, mutta se oli niin täynnä, ettei sieltä olisi ihan heti paikkaa tai pizzaa saanut. Blääh, olisin halunnut valita jonkun ihanan pizzan noin 100 listalla olevan joukosta. Ehkä joku toinen kerta sitten (koska kai ruoka Napolissa on hyvää, jos ihmiset jonottavat sinne). Sitten piti keksiä joku toinen paikka. Seuraava kohde oli Stockmann, joten päätimme mennä yläkerrassa olevaan Fazerin kahvioon.
Kerkesimme paikalle juuri ja juuri lounasaikaan. Otin mozarellapastan ja Antoni lihapullat. Ruoka oli ihan hyvää, muttei mitenkään erikoista. Kun menen ravintolaan, toivon, että ruoka olisi ainakin yhtä hyvää kuin kotona itse tekisin. Täytyy sanoa, että olisin itse kesittänyt pastan paremmin. Annoksessa pasta oli osaksi kovaa ja takertunutta. Vähän sen oloista, että oli kiireessä tehty. Välillä ihmetyttää, miten ns. fiinit paikat ovat tarjoomuksiltaan ala-arvoisia. En mielelläni valita asioista, jos siihen ei todella ole tarvetta. Tuolla kahvilassa kuitenkin käy ns. parempaa porukkaa (meidän tavallisten lisäksi), mutta ruoka ei kuitenkaan ole parempilaatuista. Riittääkö ihmisille se, että syödään parempien paikassa, ihan sama, mitä tarjotaan? No joo, vatsa täyttyi ja mozzarella oli ihanaa. Kaikkein parasta oli kuitenkin leipä, jota pitää kehua. Se oli melkein täydellistä (ei niin hyvää kuin entisessä Paksussa) maalaisleipää reikineen kaikkieen. Nam! Myös jälkiruoaksi nautittu chili-suklaakakku oli aikamoisen taivaallista. Kaakao oli hyvää, vaikka olisin kaivannut sellaista vaihtoehtoa, jonka saa maustaa itse. En välitä kovin makeista juomista varsinkaan erittäin makean jälkkärin kanssa. Kaiken kaikkiaan oli ihana hetki syödä kahdestaan Antonin kanssa rauhassa.
Ruoan jälkeen kierrettiin Stockan sisustusosastoa ja löysin sen, mitä etsin. Tietysti joulukoristehyllyt. Voi, mitä ihanuuksia siellä taas oli. Tosin poro- ja kaurisvalikoima oli tänä vuonna todella suppea. Sääli. Onneksi löysin yhden ihanasti kimaltelevan porokoristeen parvekkeen risuun. Simon risuun hankimme junakoristeet (neljä ihanaa helposti särkyvää junaa tai siis veturi ja kolme vaunua, samaa sarjaa kuin pojan aiempina vuosina saamat autokoristeet). Sonjaa ei vielä kuusen koristelu ole kiinnostanut. Paljon hauskemaa on ihmetellä risun juuressa istuskelevaa tonttua. Sitten piti saada vielä punaisia pallukoita antamaan väriä risulle. Olen hulluna noihin koristeisiin. Mikä ihme siinä on, yleensä pidän aika minimalistisesta sisustuksesta, mutta joulu on ihan eri asia. Tänä vuonna pidin hankinnat minimissä enkä aio mennä sinne enää uudelleen. Kävimme vielä parfyymiosastolla sekä Akateemisessa (oi, ihanat kirjat, niitä on kiva ihan vain katsella). Sitten tien yli elektroniikkaosastolle, mutta sieltäkään ei löytynyt Antonin puhelimeen kuorta, höh.
Antoni katseli valikoimaa Levykauppa Äksässä ja taisi muutaman levyn hankkia pukinkonttiin itselleen. Itse tutkin hieman puolella silmällä jazzhyllyä, josta olisi löytynyt muutama kuuntelemisen arvoinen levy. En enää edes muista nimiä, mutta kannen ja nimen perusteella ne vaikuttivat mielenkiintoisilta. Syy, miksi muusikoiden kannattaa tehdä hyviä kansikuvia on se, että aina löytyy muutama ihminen, joka saattaa ostaa levyn pelkän kannen perusteella.
Hmm... olikohan vielä jotain. Kirjatorilla kävimme kääntymässä, mutta sieltä ei löytynyt mitään kovin mielenkiintoista. Vaikka kirjoja oli kahdella tai viidellä eurolla, ei viitsi ostaa hyllyyn turhaa täytettä (siitä kun ollaan yritetty päästä eroon, vain merkitykselliset jutut säästetään).
Ainiin, käytiin vielä Indiskassa hakemassa kynttilöitä. Mielestäni parhaat värilliset pitkät kynttilät löytyvät juuri tuolta. Erityisesti pidän mustista kynttilöistä, jotka sopivat niin ihanasti valkoiseen kynttilänjalkaani.
Niin ja "eksyimme" vielä lopuksi leffadivariin, jossa en ole aiemmin käynyt. Elokuvafanina en voinut vastustaa kiusausta ottaa paria leffaa. Ihana draamahylly! Antoni on vienyt meidän vanhoja leffoja tuonne divariin ja laittanut "rahat" vihkoon, eli periaatteessa meidän ei tarvinnut maksaa leffoista mitään. Kiva juttu!
Kun tultiin kotiin, olivat lapset iloisia ja innoissaan eikä pappakaan vaikuttanut yhtään väsyneeltä, olin suorastaan hämmästynyt. Tiesin, että pappa pärjää lasten kanssa erinomaisesti, mutta olisin luullut, että olisi edes yksi huhhuh-huokaus tullut. Mutta ei. Lapset vielä illalla kyselivät, että miksi papan piti lähteä kotiin.
Siinä oli meidän shoppailupäivä. Saas nähdä, milloin päästään seuraavaksi kaksistaan jonnekin.
Kello on puoli kaksitoista ja lapset nukahtivat juuri. Pikkuisen riitti energiaa, vaikka Simo ei edes nukkunut päiväunia. Huh. Nyt jatketaan kaksinkeskistä laatuaikaa Antonin kanssa sohvalla telkkarin ääressä. Saatetaan aloittaa Girls-sarjan toisen kauden katselu tai sitten ihan jotain muuta. Linja kärsii, sillä pappa toi suklaata.
Ihanaa viikonloppua!
torstai 12. joulukuuta 2013
12. Have yourself a merry little Christmas, Let your heart be light, From now on, our troubles will be out of sight...
Hui, miten pitkä otsikko, mutta laulu on ihanan tunnelmallinen.
Tänään meillä oli Rulla-päivä. Rulla on lastenkulttuurikeskus Finlaysonilla. Siellä on nyt joulun alla näyttely Vanhan ajan joulu. Isossa salissa (tila jakautuu isompaan näyttelysaliin ja pienempää askartelutilaan sekä vauvoille tarkoitettuun upeaan vedenalaiseen valtakuntaan) oli esillä kaikenlaista vanhaan aikaan liittyvää, mm. sauna (meidän lasten lemppari), joulupöytä herkkuineen, kaivo, hevonen ja reki (toinen lemppari), uuni, kirnu, lammas ja possuja. Esiintymislava kiinnosti myös kovasti molempia lapsia sekä kaikkia muitakin paikalla kohdattuja pikkuisia. Rulla on kyllä ihana. Siellä saa aika vapaasti tehdä mitä vain ja tutkia esineitä ja paikkoja. En vaan voi käsittää, miten paikka voi toimia ilman pääsymaksua. Hienoa kyllä, että toimii. Yritettiin ehdottaa lapsille askartelua, mutta eivät he jaksaneet keskittyä. Itse ehdin tehdä yhden lumihiutaleen ja Antoni sai liimattua seinään oman ja Sonjan kädenjäljen osaksi isompaa kuusta (siis vihreästä kartongista leikattu kädenkuva ja kun niitä on monta, muodostuu siitä hieno kuusi).
Kotimatkalla ihasteltiin kaivureita ja kauhisteltiin liukasta tietä.
Illemmalla leivottiin niitä luvattuja pipareita ja hienojahan niistä tuli. Jostain syystä en saanut koristetahnaa onnistumaan (tuli liian löysää) ja koristelut saivat jäädä muutamaan pipariin. Se sitruunamehusta tehty tahna on kyllä hyvää, ihanan kirpeää. Tällä kertaa myös Sonja pääsi koittamaan piparien leipomista. Simolle oli tärkeää, että juuri hän sai kaulita taikinan pikkusiskolle (ihanaa, leipomista ilman tappeluja). Sonjan takina kyllä katosi yhtäkkiä jonnekin. Ja kun asiaa kysyi, niin suu aukesi ja sormi näytti, että tonne se meni, anna lisää. Simo teki taas hienosti junia ja joulukuusia. Huomenna saa pappa maistaa meidän omatekemiä pipareita, toivottavasti maistuvat (muistan, kun olin pieni, niin iskä söi kaikki jemmatut piparit).
Ainiin, päivemmällä Antoni ja Simo veivät tavaraa sortille (reippaat pojat!) ja kävivät sen jälkeen hakemassa Amurin Helmestä (naapurikahvila) joulutortut välipalaksi. Tortut olivat ihanan isot ja voitaikinaiset. Mietin, että pitäisikö koittaa torttutakinan tekemistä itse. Kaupan taikinasta saa tosi hyviä leivonnaisia, ei siinä mitään. Mutta tekeminen on hauskaa puuhaa ja taikinaa tehdessä ajatukset saavat juosta ja mieli rentoutua. Ainakin, jos on helpohko takina kyseessä.
Tänään on jo torstai, huomenna perjantai 13. päivä ja Luciakin taitaa painaa kynttiläkruunun kutreilleen.
Mukavaa ja ehkä piparintuoksuista loppuviikkoa!
Tänään meillä oli Rulla-päivä. Rulla on lastenkulttuurikeskus Finlaysonilla. Siellä on nyt joulun alla näyttely Vanhan ajan joulu. Isossa salissa (tila jakautuu isompaan näyttelysaliin ja pienempää askartelutilaan sekä vauvoille tarkoitettuun upeaan vedenalaiseen valtakuntaan) oli esillä kaikenlaista vanhaan aikaan liittyvää, mm. sauna (meidän lasten lemppari), joulupöytä herkkuineen, kaivo, hevonen ja reki (toinen lemppari), uuni, kirnu, lammas ja possuja. Esiintymislava kiinnosti myös kovasti molempia lapsia sekä kaikkia muitakin paikalla kohdattuja pikkuisia. Rulla on kyllä ihana. Siellä saa aika vapaasti tehdä mitä vain ja tutkia esineitä ja paikkoja. En vaan voi käsittää, miten paikka voi toimia ilman pääsymaksua. Hienoa kyllä, että toimii. Yritettiin ehdottaa lapsille askartelua, mutta eivät he jaksaneet keskittyä. Itse ehdin tehdä yhden lumihiutaleen ja Antoni sai liimattua seinään oman ja Sonjan kädenjäljen osaksi isompaa kuusta (siis vihreästä kartongista leikattu kädenkuva ja kun niitä on monta, muodostuu siitä hieno kuusi).
Kotimatkalla ihasteltiin kaivureita ja kauhisteltiin liukasta tietä.
Illemmalla leivottiin niitä luvattuja pipareita ja hienojahan niistä tuli. Jostain syystä en saanut koristetahnaa onnistumaan (tuli liian löysää) ja koristelut saivat jäädä muutamaan pipariin. Se sitruunamehusta tehty tahna on kyllä hyvää, ihanan kirpeää. Tällä kertaa myös Sonja pääsi koittamaan piparien leipomista. Simolle oli tärkeää, että juuri hän sai kaulita taikinan pikkusiskolle (ihanaa, leipomista ilman tappeluja). Sonjan takina kyllä katosi yhtäkkiä jonnekin. Ja kun asiaa kysyi, niin suu aukesi ja sormi näytti, että tonne se meni, anna lisää. Simo teki taas hienosti junia ja joulukuusia. Huomenna saa pappa maistaa meidän omatekemiä pipareita, toivottavasti maistuvat (muistan, kun olin pieni, niin iskä söi kaikki jemmatut piparit).
Ainiin, päivemmällä Antoni ja Simo veivät tavaraa sortille (reippaat pojat!) ja kävivät sen jälkeen hakemassa Amurin Helmestä (naapurikahvila) joulutortut välipalaksi. Tortut olivat ihanan isot ja voitaikinaiset. Mietin, että pitäisikö koittaa torttutakinan tekemistä itse. Kaupan taikinasta saa tosi hyviä leivonnaisia, ei siinä mitään. Mutta tekeminen on hauskaa puuhaa ja taikinaa tehdessä ajatukset saavat juosta ja mieli rentoutua. Ainakin, jos on helpohko takina kyseessä.
Tänään on jo torstai, huomenna perjantai 13. päivä ja Luciakin taitaa painaa kynttiläkruunun kutreilleen.
Mukavaa ja ehkä piparintuoksuista loppuviikkoa!
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
11. Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella...
Joulurisu on partsilla, mutta varsinainen joulupuu puuttuu vielä. Siis ehkä. Toivon, että saadaan pieni pöytäkuusi olkkariin, mutta saa nähdä. Onneksi meillä on meidän risut. Tänään rakennettiin puun sijasta jouluikkunaa.
Pestiin Simon kanssa keittiön ikkuna. Löysin muutaman ylimääräisen verhonipsun ja alettiin laittaa ikkunaan kauriita, pehmopiparminttuja ja lippusiimaa. Siitä tulikin aika kivannäköinen systeemi.
Kävin välillä Niagarassa elokuvissa. Tällä kertaa katsoin Viimeinen rakkaus -nimisen leffan. Siinä Michael Cainen esittämä vanha leskeksi jäänyt mies kiintyy nuoreen tyttöön (näyttelee Clemence Poesy, joka on ollut ainakin muutamassa Harry Potterissa). Hidastempoinen elokuva oli ihan mukavaa katseltavaa. Siinä ei ollut mitään ärsyttävää, mutta ei se kovin syvällinenkään ollut. Ennemmin juuri kiva katsella (miehen asunto, Pariisi, maatalo...).
Kotona jatkettiin ikkunakoristeiden ripustamista. Tehtiin uusi piparitakina (saatiin eilen niin hienoja muotteja, että oli pakko), huomenna leivotaan. Simo kapsutti kattilan taikinajämistä taas niin puhtaaksi, että ei melkein tarttenut kattilaa pestä. Ja jakoi minimaalisista jämistä ihanasti Sonjallekin.
Keitin myös sitä ihanaa mustaviinimarjaglögiä, taas.
Tänään lyhyet tekstit, huomenna ehkä jotain enemmän.
Tunnelmallista aikaa ennen joulua!
Pestiin Simon kanssa keittiön ikkuna. Löysin muutaman ylimääräisen verhonipsun ja alettiin laittaa ikkunaan kauriita, pehmopiparminttuja ja lippusiimaa. Siitä tulikin aika kivannäköinen systeemi.
Kävin välillä Niagarassa elokuvissa. Tällä kertaa katsoin Viimeinen rakkaus -nimisen leffan. Siinä Michael Cainen esittämä vanha leskeksi jäänyt mies kiintyy nuoreen tyttöön (näyttelee Clemence Poesy, joka on ollut ainakin muutamassa Harry Potterissa). Hidastempoinen elokuva oli ihan mukavaa katseltavaa. Siinä ei ollut mitään ärsyttävää, mutta ei se kovin syvällinenkään ollut. Ennemmin juuri kiva katsella (miehen asunto, Pariisi, maatalo...).
Kotona jatkettiin ikkunakoristeiden ripustamista. Tehtiin uusi piparitakina (saatiin eilen niin hienoja muotteja, että oli pakko), huomenna leivotaan. Simo kapsutti kattilan taikinajämistä taas niin puhtaaksi, että ei melkein tarttenut kattilaa pestä. Ja jakoi minimaalisista jämistä ihanasti Sonjallekin.
Keitin myös sitä ihanaa mustaviinimarjaglögiä, taas.
Tänään lyhyet tekstit, huomenna ehkä jotain enemmän.
Tunnelmallista aikaa ennen joulua!
10. Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy, sinne saattaa löytää vaikka paikallansa pysyy...
Otsikon kappaletta rämpytettiin joskus kitaralla Moskovan suomalaisen peruskoulun joulujuhlassa. Se oli jotenkin noloa. Eikä minusta koskaan tullut hyvää kitaransoittajaa. Luovuin muuttotouhuissa kesällä kitarastakin.
Tänään pikatekstit, koska olen taas päivän myöhässä. Joulun alla aika kuluu kovin nopeasti...
Eilinen oli ihana päivä. Mietin, että voi tulla stressaava matka, kun tarkoitus oli käydä kahdessa paikassa yhden päivän aikana ja meno-paluumatkat päälle. Mutta ei, päivä oli erittäin onnistunut, mikä ei sinänsä yllätä, koska pääsimme käymään ihanien ihmisten luona.
Kävimme siis Espoossa ja Järvenpäässä moikkaamassa kummilapsia ja muita sukulaisia (kolmas ihana kummilapsi tavataan ensi viikolla). On ne vaan niin mahtavia nuo lapset! Ja voi että, miten meidän on Antonin kanssa onnistunut saada niin ihanat sukulaiset?!
Aamun menomatkalla luonto (se, mitä nyt teiden varsilla näkyi) oli upea. Puut olivat kuurassa ja metsät näyttivät ihan uskomattoman hienoilta: havu- ja lehtipuiden erilaiset muodot. Kotimatkalla taas ilma oli märkä ja sumuinen. Oli ihan pimeää.
Lapset onneksi olivat touhunneet päivän aikana niin paljon, että simahtivat autossa ja nukkuivat kotona melkein aamuun asti. Antonin kanssa kuunneltiin autossa jouluradion sillisalaattia ja yritettiin pysyä hereillä.
Tänään pikatekstit, koska olen taas päivän myöhässä. Joulun alla aika kuluu kovin nopeasti...
Eilinen oli ihana päivä. Mietin, että voi tulla stressaava matka, kun tarkoitus oli käydä kahdessa paikassa yhden päivän aikana ja meno-paluumatkat päälle. Mutta ei, päivä oli erittäin onnistunut, mikä ei sinänsä yllätä, koska pääsimme käymään ihanien ihmisten luona.
Kävimme siis Espoossa ja Järvenpäässä moikkaamassa kummilapsia ja muita sukulaisia (kolmas ihana kummilapsi tavataan ensi viikolla). On ne vaan niin mahtavia nuo lapset! Ja voi että, miten meidän on Antonin kanssa onnistunut saada niin ihanat sukulaiset?!
Aamun menomatkalla luonto (se, mitä nyt teiden varsilla näkyi) oli upea. Puut olivat kuurassa ja metsät näyttivät ihan uskomattoman hienoilta: havu- ja lehtipuiden erilaiset muodot. Kotimatkalla taas ilma oli märkä ja sumuinen. Oli ihan pimeää.
Lapset onneksi olivat touhunneet päivän aikana niin paljon, että simahtivat autossa ja nukkuivat kotona melkein aamuun asti. Antonin kanssa kuunneltiin autossa jouluradion sillisalaattia ja yritettiin pysyä hereillä.
maanantai 9. joulukuuta 2013
9. It's coming on Christmas, they're cutting down trees...
Otsikon kappale on ihana River, joka on kai alunperin Joni Mitchellin esittämä. No, kirjoittama ainakin. Itse olen kuunnellut sitä Sarah McLachlanin joululevyltä Wintersong.
Tänään satoi lunta mukavan rauhallisesti. Oli todella jouluinen tunnelma erityisesti, kun meidän matka kulki kohti Tallipihaa. Ensin tosin unohdettiin kamera, jota Antoni lähti hakemaa. Sitten huomattiin, että muistikortti on unohtunut koneeseen, eli Antoni lähti sitä hakemaan. Siinä odotellessamme Sonjalta pääsi kakka ja Antoni pääsi vielä kerran kotiin (joutui riisumaan hyvin topatun lapsen ja pukemaan vaatteet melkein heti takaisin). Me Simon kanssa nautimme sillä aikaa pakkasesta leikkipuistossa, grillasimme puukepeillä kuumaa makkaraa, poltimme suun niin, että Simo sai hakea vettä. Siis leikisti.
Pääsimme lopulta Tallipihalle. Ensin lapset veivät taas iskän karuselliin, joka pyöri jo täyttä häkää, vaikka kello ei ollut vielä edes puoltapäivää. Hyvä niin. Karusellin pyörittäjä on hauska vanhempi herra, joka on aina kovin kohtelias, vaikka seisoo koko päivän ulkona. Karusellissa on tästäkin syystä hauska käydä.
Tänään satoi lunta mukavan rauhallisesti. Oli todella jouluinen tunnelma erityisesti, kun meidän matka kulki kohti Tallipihaa. Ensin tosin unohdettiin kamera, jota Antoni lähti hakemaa. Sitten huomattiin, että muistikortti on unohtunut koneeseen, eli Antoni lähti sitä hakemaan. Siinä odotellessamme Sonjalta pääsi kakka ja Antoni pääsi vielä kerran kotiin (joutui riisumaan hyvin topatun lapsen ja pukemaan vaatteet melkein heti takaisin). Me Simon kanssa nautimme sillä aikaa pakkasesta leikkipuistossa, grillasimme puukepeillä kuumaa makkaraa, poltimme suun niin, että Simo sai hakea vettä. Siis leikisti.
Pääsimme lopulta Tallipihalle. Ensin lapset veivät taas iskän karuselliin, joka pyöri jo täyttä häkää, vaikka kello ei ollut vielä edes puoltapäivää. Hyvä niin. Karusellin pyörittäjä on hauska vanhempi herra, joka on aina kovin kohtelias, vaikka seisoo koko päivän ulkona. Karusellissa on tästäkin syystä hauska käydä.
Antoni vei lapset Tallipihan leikkipaikalle. Minä taas kävin tutkimassa Suklaapuodin tarjontaa ja siellä olisi ollut vaikka minkälaisia herkkuja. Otin pari pussia teetä. Tallipihan joulutee on erittäin hyvää, sillä se ei ole liian voimakkaasti maustettua, mutta on tosi jouluinen. Kyllästys ei ehdi ennen joulua tulla. Suklaavitriinin tarjonta oli herkullinen. Lapsille oli pakko ostaa joulukuuset.
Pienestä joulupuodista löysin ihania koristeita, sillä ajattelin jollainlailla koristella meidän keittiön ikkunan, kun siinä ei ole vielä verhoja ja minulla on pieni aarrelaatikko, jonka koristeille en ole vielä keksinyt paikkaa.
Tallipihan aitauksessa oli kaksi ihanaa pörheää aasia. Hoitaja kertoi, että toinen on poika Oliver ja toinen äiti Tissa. Aika veikeitä tyypejä nuo aasit ja mahdottoman suloisia.
Tallissa oli lampaita. En ole vuosiin koskenut lammasta, mutta nyt oli pakko. Ja voihan sentään, miten ihanalta villainen lammas tuntuu. Voisin ottaa sellaisen kotiin ja upottaa aina välillä kädet lampaan villoihin. Mikä mahtava stressilelu. Yritettiin tallin myyjiltä löytää lennokkia, mutta saimme kuulla, että lennokkimyyjä oli vaihtanut maisemaa ja on nyt Keskustorilla myymässä tuotteita.
Eikun Keskustorille. Siellä lennokkimyyjä kertoi, ettei lennokkeja ole otettu nyt myyntiin, mutta lupasi perjantaiksi ottaa mukaan pari kappaletta niitä. Kyseessä on siis sellainen hyvin yksinkertainen paperilennokki, jossa siivet ja peräosa kootaan "vartaloon" kiinni ja kapine liitää todella hienosti. Simolla on ollut yksi sellainen, mutta se on kokenut monia kolhuja. Lentää vielä ihan hyvin, mutta useat teippaukset alkavat painaa.
Sellainen reissu meillä oli tänään. Illalla Simolla oli Ilakka-harkat. Me Sonjan kanssa mentiin laskemaan mäkeä. Sonja muuten osaa melkein sanoa oman nimensä, tällä hetkellä se on Oona. Sonja pyytää, että kirjoitan vihkoon: Imo, Oona, äiti, isi. Ihana tyttö!
Huomenna reissataan!
Hyvää yötä ja kynttilöiden loistetta!
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
8. Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu...
Lapset tykkäävät tuosta otsikon laulusta. Sonja laulaa: "minä ja minä, minä ja minä."
En enää muista, mihin meidän aamu katosi. Yhtäkkiä kello oli niin paljon, että oli aika syödä lounas. Tai ensin tehdä se ja sitten syödä. Onneksi makkaraminestrone on helppo ja nopeaa valmistaa, siinä ei nokka kauan tuhissut.
Päivän kohokohta oli kuitenkin se, että pääsimme vihdoin ostamaan telkkarin. Ei leffojen katsomisessa tietokoneelta ole mitään vikaa, mutta kun tuo cd-asema alkaa reistailla. On kivempi katsoa leffaa niin, ettei koko ajan tartte miettiä, että onnistuuko katsominen loppuun asti vai ei. Bluukkarisoitin meillä jo onkin, eli tänään katsotaan taatusti jotain vähän isommalta kuvaruudulta. Ja ei, emme halunneet jättimäistä telkkaria omituisilla ominaisuuksilla, vaan siron pienen töllön, joka on täydellinen meidän olkkariin. En ikinä kuvitellut, että voisin rakastua televisioon...
Lapset nukahtivat autoon, joten ajelimme pienen reissun jossain Ruutanassa päin. Kuuntelimme viime loppuvuoden lempparilevyä, eli Karri Koiran K.O.I.R.A.a. Ihana tunnelma! Lumiset tiet, vanhat omakotitalot, jouluvaloja sopivasti, mustat ojat lumen keskellä, jossain oli aitauksessa suloinen pörröinen hevonen. Erityisen kodikkaita olivat punaiset kapeat puutalot omenapuiden siimeksessä, ikkunoista loisti lämmin valo ja pihalla oli paljon lunta. Matkalla taisimme nähdä ainostaan yhden vähän räväkämmän jouluvalokyhäelmän, jossa pukki ajaa porolla ja valojen väreinä on sinistä, vihreää ja punaista. Muutoin tuolla maaseudulla oli todella rauhallista, myös silmälle.
Kaupasta löytyi oikea töllötin ja poikien kärryyn löysi myös tiensä Walle-elokuva. Oli ihanan hiljainen ostospäivä, pahin jouluryysis on tietysti vielä edessä. Huh! Kotona katsottiin Wallea ja askarreltiin hieno joulutori. Simo sai (missäköhän Sonjan kirje viipyy) pankilta kivan kirjeen, jossa oli viisi paperista taloa, jotka piti liimata kasaan. Ne oli tosi hienoja. Ei pöllömpi pankki tuo Danske.
Siinäpä se meidän päivä oli. Ajattelin keitellä vielä pienet glögit mustaviinimarjamehusta, appelsiinista ja mausteista. Pitäähän sitä telkkaria jollain tavalla juhlia.
Hauskaa huomenna alkavaa viikkoa ja mukavaa toista adventtia vielä reilun tunnin verran.
En enää muista, mihin meidän aamu katosi. Yhtäkkiä kello oli niin paljon, että oli aika syödä lounas. Tai ensin tehdä se ja sitten syödä. Onneksi makkaraminestrone on helppo ja nopeaa valmistaa, siinä ei nokka kauan tuhissut.
Päivän kohokohta oli kuitenkin se, että pääsimme vihdoin ostamaan telkkarin. Ei leffojen katsomisessa tietokoneelta ole mitään vikaa, mutta kun tuo cd-asema alkaa reistailla. On kivempi katsoa leffaa niin, ettei koko ajan tartte miettiä, että onnistuuko katsominen loppuun asti vai ei. Bluukkarisoitin meillä jo onkin, eli tänään katsotaan taatusti jotain vähän isommalta kuvaruudulta. Ja ei, emme halunneet jättimäistä telkkaria omituisilla ominaisuuksilla, vaan siron pienen töllön, joka on täydellinen meidän olkkariin. En ikinä kuvitellut, että voisin rakastua televisioon...
Lapset nukahtivat autoon, joten ajelimme pienen reissun jossain Ruutanassa päin. Kuuntelimme viime loppuvuoden lempparilevyä, eli Karri Koiran K.O.I.R.A.a. Ihana tunnelma! Lumiset tiet, vanhat omakotitalot, jouluvaloja sopivasti, mustat ojat lumen keskellä, jossain oli aitauksessa suloinen pörröinen hevonen. Erityisen kodikkaita olivat punaiset kapeat puutalot omenapuiden siimeksessä, ikkunoista loisti lämmin valo ja pihalla oli paljon lunta. Matkalla taisimme nähdä ainostaan yhden vähän räväkämmän jouluvalokyhäelmän, jossa pukki ajaa porolla ja valojen väreinä on sinistä, vihreää ja punaista. Muutoin tuolla maaseudulla oli todella rauhallista, myös silmälle.
Kaupasta löytyi oikea töllötin ja poikien kärryyn löysi myös tiensä Walle-elokuva. Oli ihanan hiljainen ostospäivä, pahin jouluryysis on tietysti vielä edessä. Huh! Kotona katsottiin Wallea ja askarreltiin hieno joulutori. Simo sai (missäköhän Sonjan kirje viipyy) pankilta kivan kirjeen, jossa oli viisi paperista taloa, jotka piti liimata kasaan. Ne oli tosi hienoja. Ei pöllömpi pankki tuo Danske.
Siinäpä se meidän päivä oli. Ajattelin keitellä vielä pienet glögit mustaviinimarjamehusta, appelsiinista ja mausteista. Pitäähän sitä telkkaria jollain tavalla juhlia.
Hauskaa huomenna alkavaa viikkoa ja mukavaa toista adventtia vielä reilun tunnin verran.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)