Sumuisen harjun kulkijat

Eilen satoi 10 senttiä lunta, yöllä kaikki suli pois ja tänään oli taas lämmin päivä. Simo jutteli illalla, että aamulla mennään hiihtämään, mutta se toive ei vielä toteutunut. Saatiin eilen pyöriteltyä lumipalloja ja tehtyä lumiukko. Pikkuinen, mutta lumiukko kuitenkin.

Eilen

Tänään pappa tuli käymään ja lähdettiin heti ulkoilemaan. Suuntana oli Pyynikki ja näkötorni. Täällä "alhaalla" (vaikka mekin asutaan jo hieman rinteessä) oli suht kirkasta, vaikka Näsinneula ei kunnolla näkynytkään. Kierreltiin kauniiden puutalojen joukossa. Alue Pyynikintorilta Pyynikinharjulle on yksi lempipaikkojani täällä Tampereelle. Kerrostalot ovat vanhoja ja tyylikkäitä, puutalot ovat kodikkaita ja saavat haaveilemaan, että kunpa voisin joskus asua sellaisessa (pääsisi edes kurkkaamaan, millaisia ne ovat). Noustiin pikku hiljaa yhä ylemmäs. Näkötornilla alkoi olla jo aika sumuista, välillä tuntui, että parin metrin päässä olevat ihmiset näyttivät olevan sumussa.

Päätettiin Simon kanssa viedä pappa ylös näkötorniin, sieltähän olisi hienot näkymät kaupunkiin. Antoni jäi nukkuvan Sonjan kanssa alas meitä odottelemaan. En tajunnut ollenkaan, että kun on sumuista, niin eihän sieltä tornista näe mitään. Toisaalta sumuinen maisema oli sekin upean näköinen. Vähän näkyi mäntyjä ja siinä se sitten olinkin. Joku rohkea porukka oli tulossa torniin kokeilemaan köysilaskeutumista. Hui! Ostettiin alakerran kahviosta ystävälliseltä myyjältä munkit (slurps!) kotiin jälkiruoaksi.

Näkymä tornista

Jatkettiin matkaa näköalapaikalle (taas yksi lempipaikoistani), josta on upeat näkymät Pyhäjärvelle ja vastarannalle. Pysähdyttiin hetkeksi niin kutsutulle Thermopyleen kentälle, josta löytyi mukavan luminen paikka. Miksi ihmeessä siitä ei ollut lumi sulanut? Okei, olihan se tosi märkää, mutta pystyttiin tekemään palloja ja pienen pieni lumiukkokin. Simo keksi, että paikka oli aivan kuin Etelänapa, niinä pappa sai olla Pingu ja Simo Pingua etsivä tyyppi. Hauskaa oli.

Päästiin näköalapaikallekin. Sieltä oli tosiaan hienot näkymät, sumusta huolimatta. Tai ehkä juuri sumun takia maisema oli niin hieno. Tykkään erilaisista säistä. Luen juuri Paolo Coelhon kirjaa Paholainen ja neiti Prym. Siinä tämä neiti Prym miettii, miksi eräällä vanhalla naisella ei ole muuta puhuttavaa kuin sää, se on Prymistä tylsää, turhanpäiväistä. Minusta taas säästä puhuminen on kivaa! Sade, tuuli, aurinko, sumu... Ja vuodenajat myös. Erilaiset säät ja vuodenajat vaikuttavat tosi paljon minulla siihen, mitä haluan tehdä, minkälainen fiilis on.

Näköalapaikalla

Kotiin päästyämme kävimme savukalan kimppuun. Kaikilla oli niin nälkä, ettei paljon ehditty sanoja vaihtaa.

Sain papalta lainaan kasan Henning Mankellin kirjoja. Ihanaa syys- ja talvilukemista. Ihan kuin ei omasta takaa olisi isoa kirjakasaa, mutta... Tilasin vielä kirjakerhon alesta Mankellin elämäkerran. Niin sitä vaan voi hurahtaa johonkin.

Mutta nyt, nyt joku ranskalainen leffa pyörimään (nimi taisi olla Vieras talossa) ja vähän juustoja pöytään. Hups, en edes tajunnut, että katsotaan ranskalaista leffaa ja syödään juustoja. Onpas hienostelevaa! Vain viini puuttuu.

Tunnelmallista viikonloppua!