tiistai 4. lokakuuta 2016

tampereen siltoja

Tampereella Näsijärven yhdistää Pyhäjärveen Tammerkoski, jonka ylitse kulkee siltoja (aivan kuin Lontoossa Thames-joen yli konsanaan). Yritän ulkoa muistaa, kuinka monta siltaa sen oikeastaan ylittääkään. Ensin taitaa olla iso autotiesilta, mutta sen nimeä en tiedä. Paasikiventie? Niitä taitaa siinä olla itseasiassa kaksi autotiesiltaa vierekkäin. Ja sitten on vielä sellainen ihanan kodikas, vanha junasilta, josta tykkään kovasti. Näiden jälkeen tulee Finlaysonilta alkava Palatsisilta, joka on vain kevyelle liikenteelle. Sitten tulee... Niin, mikäs sitten tuleekaan? Taitaa olla Satakunnansillan vuoro, joka ohittaa Konsulinsaarenkin (Niemelänsaari, kuten mieheni sanoo). Satakunnansillalla on kauniit vanhat katuvalot ja ihanat sillan kaiteet. Sitten ennen isoa patoa ja kuohuja on Lukkosilta, mutta ihan oikeaa nimeä en muista. Vai oliko se Patosilta. Ehkä. Sitten tulee kaunis kivisilta, joka on monelle tuttu. Hämeensilta? Onko se oikea nimi. Kehräsaaresta johtaa Koskikeskukselle yksi pieni kävelysilta ja toinen vähän suurempi kävelysilta. Sitten Laukontorilta lähtee upea riippusilta, jonka nimi saattaa olla Laukonsilta, mutta en ole varma. Sitten on vielä viimeinen, eli silta, joka vie "meiltäpäin" Ratinaan. Onkohan sen nimi Ratinansilta? En tiedä. Ajattelin, että tarkistan vielä Wikipediasta siltojen nimet: Tammerkoski

Tammerkosken sillat: 1. ja 2. Näsinsilta (kaksi autotiesiltaa), 3. Tammerkosken ratasilta, 4. Palatsinraitin silta, 5. Satakunnansilta, 6. Patosilta, 7. Hämeensilta, 8. Kehräsaaren silta, 9. Vuolteensilta, 10. Laukonsilta ja 11. Ratinan silta.

Tässä muutama siltakuva (toinen kuva ei ole varsinainen silta, mutta Tammerkosken rannalla kuitenkin). Kannattaa tutustua Tammerkosken siltoihin!

Satakunnansilta 

Kehräsaarensilta


Satakunnansilta

Hämeensilta



1 kommentti:

  1. Ei tuohon välttämättä enää tämän ojan yli tarvita uusia siltoja.

    VastaaPoista