lauantai 14. syyskuuta 2013

Sappivaivoja

Tänään tulee pikainen kirjoitus, sillä haluan kohta istahtaa sohvalle ja katsoa muutaman jakson mahtavasta rikos (ja draama-) sarjasta nimeltä Rizzoli & Isles. Siinä on amerikkalaistahömppää minun makuuni.

Meillä oli eilen illalla aika dramaattiset hetket, kun Antoni alkoi iltapäivällä valittaa, että hänen ylävatsaansa sattuu. Aluksi ajateltiin, ettei siinä sen kummempia, ehkä joku lihasjuttu tai jotain. Sitten ukko meni ihan kalpeaksi (on hassua, miten sairas ihminen todella kalpenee) ja sanoin, että nyt voisit soittaa lääkäriin. Odoteltiin hetki, mutta olo vain paheni. Lopulta oli pakko soittaa ambulanssi ja parinkymmenen minsan päästä sellainen saapui. Miten muuten ambulansseihin on onnistuttu valitsemaan niin hyviä tyyppejä? Aina, kun olen sellaisen palveluja tarvinnut, ovat ambulanssisedät ja -tädit olleet huippumukavia. Hyvä niin.

Santalahti.

Antoni joutui lähtemään ambulanssilla (Simo ja Sonja katsoivat ikkunasta ihmeissään, vähän myös ylpeinä, kun iskä pääsi ihan oikean ambulanssin kyytiin) Taysiin sappivaivojen takia. Pakkasin hälle laukun mukaan ja unohdin kaikessa hässäkässä kengät. Surin, että nyt mies joutuu tulla kotiin ilman kenkiä... Sain onneksi illalla viestejä, että kaikki kunnossa, mutta Antoni joutui jäämään yöksi seurantaan. Niin ja huomenna tai maanantaina on edessä sappirakon poisto. Hui (mutta toisaalta tosi hyvä, ettei jatkossa tule samanlaista kohtausta)!

Mihin ihminen tarvitsee sappirakkoa, jos voi elää ilman sitä?

Tänään aamupäivällä saimme jo paljon parempikuntoisen miehen kotiin. Pappa (joka oli tulossa kylään) oli sattumalta eksynyt sairaalan suuntaan ja otti potilaan kyytiin. Kenkäongelma ratkaistiin sinisillä kenkäsuojilla.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Näsinneula Elianderinrannalta nähtynä.

Pappa tosiaan tuli tänään käymään ja saatiin pitkästä aikaa Simon lempparia eli savukalaa. Käytiin papan ja Simon (Antoni ja Papu köllöttelivät kotona) kanssa Minettillä jätskillä ja käveltiin pieni lenkki Mältinrannan ja Nottbeckinpuiston kautta Näsinpuiston labyrinttiin. Ilma oli aivan ihana, suorastaan hellesää. Simo heitti kävelylenkin lopulla paidan pois ja juoksi napa paljaana. Toivottavasti ei syysflunssa iske.

Näsinpuisto.

Huomenna on tarkoitus mennä Pyhäjärven rantaan retkelle. Pyynikillä on aivan super rantapuisto ja nyt, kun ihmiset ovat jättäneet rannat, on autioita rantoja mahtava käyttää hyväksi retkipaikkoina. Saa kaivaa hiekkaa ja juosta ympäri ämpäri. Toivottavasti ollaan kaikki terveitä. Iltapäivällä Antoni lähtee labraan ja siitä mahdollisesti suoraan leikkaukseen. Jännittää!

Mutta nyt sarjan pariin. Hetki rentoutumista ennen kuin pitää taas ripustaa pyykit (joka tosin on mukavaa puuhaa).

Näsijärvi.

Iloista viikonloppua!


1 kommentti:

  1. Mahtavia kuvia! Tosta paattikuvasta tulee ihan Norja mieleen <3

    Joo, ei tosiaan ollut mikään ihan perusnärästys se eilinen. Saas nähdä, mitä huomenna labrareissusta seuraa, joudunko jäämään heti odottelemaan leikkausta vai pääsenkö vielä käväisemään kotona? Ehkä parempi, että jäisin suoraan sisään niin olisi se sitten hoidettu pois alta eikä tarttis murehtia asiaa enempää.

    Mulla on kesken Heikki Turusen kirja Kivenpyörittäjän kylä. Ei mikään kaikista helpoin luettava: karjalanmurretta ja himputisti tekstiä per sivu. Taitaa kirja jäädä hetkeksi hyllylle ja otan huomenna lasarettiin mukaan Sabbath Bloody Sabbath -teoksen, ihan niistä kahdesta syystä, että kuuntelin sairaalavuoteella maatessani Black Sabbathin uutta 13-levyä ja kun olemme katsoneet Areenasta Ylämaan kettu -uusinnat, joissa yhtenä hahmona oli TV-John McIver ja tämän kirjan on kirjoittanut toimittaja Joel McIver, niin johan se velvoittaa vaihtamaan kirjaa hetkeksi.

    Mulla tosin on tuolla luettavien hyllyssä myös Led Zeppelinin kuvaelämäkerta, jota innostuin lukemaan Kivenpyörittäjän rinnalla, kun näin Heart-yhtyeen siskosten Ann ja Nancy Wilsonin esittämän Stairway to Heaven -version Juutuubasta. Tuli myös kuunneltua sen verran Zepun musaa, että tämän blogin kirjoittaja ehti jo asiasta mainitsemaan ;)

    Vielä kerran pakko hehkuttaa noita kuvia!

    VastaaPoista