Syystouhuja

Syksy on tehnyt kovasti tuloaan tänne Tampereelle. Olen tainnut tästä jo mainita useampaan otteeseen, mutta koska syksy on lempivuodenaikana, aion innostua siitä vielä monta kertaa. Vaahterat ovat upeita: punaisia, oransseja, keltaisia ja vihreitä. Koivujen keltaiset lehdet putoilevat kovasti ja meidän etupiha on niitä täynnä. Kuivina ne ovat hauskan keveitä ja lapset tykkäävät puuhata niiden kanssa. Tänään on tosin satanut ja lehdetkin ovat muodostaneet märkiä kasoja, jotka eivät enää pyöri tuulen mukana samalla tavalla kuin kuivat. Sade tosin on myös ihanaa, siitä saa ihmeellistä voimaa. Ihan totta.

Hmm... Mitäköhän me ollaan parina viime päivänä tehty? Mulla ja Simolla on ollut pientä flunssanpoikasta, ei mitään pahempaa onneksi. Antoni on ollut ihan kunnossa, vaikka ylävatsalla painaakin pikkusen. Leikkausta odotellessa. Papu on ollut oma ihana dramaattinen itsensä.

Tiistaina kävin taas leffassa Niagarassa. Tällä kertaa katsoin Anne Fontainen ohjaaman elokuvan Perfect Mothers (jonka alkuperäinen nimi taisi olla Adore, mutta leffalla on myös nimi Two Mothers). Minusta äidit eivät olleet niinkään täydellisiä, mutta inhimillisiä kylläkin. Aluksi ajattelin, että tarina kahdesta keski-ikäisestä naisesta, jotka ovat parhaita ystäviä ja aloittavat suhteen toistensa parikymppisten poikien kanssa on vähän omituinen, mutta ihan kiinnostava. Itse leffa osoittautui ennakkoaavistuksia paremmaksi. Naiset Roz ja Lil olivat leffan helmi. Pidän todella paljon Naomi Wattsista (ihanan luonnollinen). Myös Robin Wright osoittautui erinomaiseksi näyttelijäksi. Rozin ja Lilin komeat surffaripojat jäivät kyllä naisten jalkoihin. Toisaalta he esittivät osansa nuorina elämää vasta opettelevina poikina aivan hyvin. Minusta jompikumpi naisista sanoi osuvasti vanhenemisesta, että vaikka nuorena on kaunis, niin vanhempana ihmisessä on enemmän karaktääriä, luonnetta. Ja niinhän se on, ihmisestä tulee vanhetessaan mielenkiintoisempi erityisesti, jos osaa suhtautua elämään rennosti (ja pilke silmäkulmassa). Mutta siis, elokuva oli todella katsomisen arvoinen jo pelkästään upeiden maisemien ja hahmojen asuinpaikkojen takia.

Eilen meillä oli hauska päivä, sillä Huusholli-aamupäivän jälkeen saimme vieraita etelästä. Mummi ja ukki tekivät päivän reissun tänne Tampereelle ja vietimme heidän kanssaan mukavan iltapäivän. Suurin osa ajasta taisi mennä pikkulegojen parissa. Se onkin mukava tapa jakaa kuulumisia, sillä lapset näpertelevät mielellään pienillä palasilla ja aikuiset voivat sekä leikkiä että jutella samalla. Isovanhemmat toivat mukanaan ihanaa ruokaa, nams!

Tänään meillä oli satutuntipäivä. Kirjastossa on aina torstaiaamuisin Leena-niminen nainen lukemassa satuja lapsille. Tänään niitä ehdittiin lukea yhteensä kolme. Katri Kirkkopellon Molli-kirja (2013) oli ihastuttvat ja oivaltava tarina ystävyydestä (ja yksinäisyydestä). Pidin itse eniten tästä (jep, kuuntelen ja LUEN mielelläni satuja). Sue Mongredienin ja Nick Eastin Henri ja hirviö (2013) oli ihan hauska, mutta omasta mielestäni tylsä. Siinä saatiin painajaisten kohde muuttumaan kaveriksi. Just joo... Viimeinen satu oli Urhea pikku pöllö (2013), jonka ovat tehneet Penny Little ja Sean Julian. Tämä oli hienosti kuvitettu, mutta tarina oli aika tylsä. Lapsellinen suorastaan, kun satutunti on tarkoitettu 3-6-vuotiaille. Itse pidän saduista, jotka jopa aikuisesta tuntuvat hauskoilta ja asiallisilta. Minusta on ihan turha yrittää saada sudesta ja lampaasta kaveria, kun eihän se niin oikeassa elämässä mene. Susi ja lammas VOIVAT olla kavereita, mutta sitten se pitää tapahtua sadun ja mielikuvituksen keinoin eikä niin, että tarina on kuin oikesta elämästä, mutta yhtäkki susi vain päättää syödä heinää. Oi, tätä on vaikea selittaa, mutta hyvä tarina iskee ja sen kyllä sitten tuntee. Pidän kovasti suomalaisista nykytarinoista (vaikka toki vanhoissa tarinoissa on rakkaita klassikoita, mm. Astrid Lindgrenin kirjat), hyvä kuvitus on myös tärkeää.

Satutunnin jälkeen kävimme lainaamassa taas lastenosastolta kasan kirjoja, mm. Tove Appelgrenin Vesta-Linnea-sarjaa, joka on tämänhetkinen lempparini (Salla Savolainen on maailman paras kuvittaja) ja josta Simo tykkää myös tosi paljon. Sonja katselee mielellään kuvia ja hänen lemppareitaan ovat hevosen kuvat (kirahvikin on tällä hetkellä heppa). Kissat ja koirat ovat myös kivoja. En tiedä, pitäisikö Papulle lukea pienempien kirjoja, mutta ainakin hän istuu mielellään sylissä ja kuuntelee, kun luemme näitä "isompien" kirjoja. Simon kanssa katsoimme paljon ns. vauvakirjoja (pahvisia, joissa on yksinkertaisia kuvia), mutta Papu on ollut mukana lukemassa satuja pienestä pitäen. Niin Vesta-Linnean lisäksi lainasimme ainakin Milerin jonkun  Myyrä-kirjan (Papun valitsema), Beskowin Tommin kalaretken (omia lapsuusmuistoja), Riina Katajavuoren Pentti ja kitara-kirjan (Salla Savolaisen mahtava kuvitus) sekä pari Maikki Harjanteen kirjaa. Sopivasti viikon aikana luettavaksi.

Kekattiin haravat taloyhtiön varastosta ja ollaan vähän haravoitu meidän takapihaa. Hauskaa puuhaa, vaikka saankin haravoidessa joka ikinen kerta rakkulan ainakin oikeaan käteen peukun alaosaan. Vaikka siis haravoisin vain kaksi minuuttia. Silti haravoiminen on kivaa, ehkä siksi, kun ei ole pako.

Ainiin, Simo ja Antoni kävivät tänään taas Ilakoissa ilakoimassa, eli leikkimässä ja tanssimassa. Simo aloitti tuollaisen lasten modernin kansantanssin, vai miten sitä nyt kutsuisi. Antoni yrittää ensi kerralla jättää Simon ohjaajan huomaan (voi ei, meidän poika on jo niin iso...) ja istua itse eteisessä odottelemassa. Saa lapset keskittyä ohjaajaan ja tekemiseen rauhassa. Me Sonjan kanssa kävimme leikkipuistossa keinumassa ja syömässä kiviä (tai Sonja söi ja minä kielsin).

Eipäs muuta kuin leppoisaa viikonlopun odottelua!