Hikeä ja hauskanpitoa

Tällä viikolla on taas puuhattu vaikka mitä. Maanantaina saatettiin siis mumma junalle ja kuunnteltiin naapurin herran meluvalituksia (ei muuten ole herra tullut antamaan selitystä tunteenpurkaukselleen, joten vieläkin mietin, että mikä meteli se on, joka eniten häiritsee, tuli vielä mieleen, että jos on helposti ärsyyntyvä ihminen, niin meidän perheen kaikki liikeet ja äänet varmasti ärsyttävät). Tiistaina tapasimme vanhoja tuttuja pitkästä aikaa. On hauskaa, että täältä Tampereelta löytyy ihmisiä, jotka on tuntenut jo ennen kuin olemme tänne muuttaneet. Päästiin samalla näkemään, miten vanhasta tehtaasta on tehty asuntoja. Erittäin upeita ja valoisia!

Keskiviikkona oli ihana Huusholli-päivä. Muskarissa laulettiin taas hauskoja kappaleita. Meidän lapsille tärkein on edelleen se Metrolla mummollaan. Simo osaa jo koko laulun ulkoa ja Papu sanoo hienosti limpsin, lampsin. Myös varjoteatterin Pekka-laulu on kova sana, erityisesti Papulle. Simo innostui maalaamaan niin kovasti, että kädet ja vähän naamaakin oli ihan värissä. Tykkään kovasti, kun tuolla saa maalata erilaisilla välineillä. Tai no, yleensä sormiväreillä, mutta välillä on pensseleitä tai sitten semmosia pesusienen näköisiä töpöttimiä tai korkkisia pullonkorkkeja. Hauskaa! Vielä hauskempaa olisi, kun Simo (ja kohta Sonjakin) jaksaisivat keskittyä siihen, MITÄ maalaavat, eikä niinkään, MILLÄ maalaavat. Äitiä kyllä miellyttää mikä lopputulos tahansa, kunhan paperille tulee jotain. Tykkään itsekin maalata ja piirtää, vaikka lopputulos ei täydellinen olekaan. Huushollin jauhelihasopan jälkeen käytiin pikakiikuissa puistossa.

Torstaina oli taas satutunnin aika. Tällä kertaa oli mukavan väljää, kun mikään tarharyhmä ei ollut ängennyt mukaan. Satutäti luki kolme satua, pari tarinaa Kultaisesta kirjastosta (Kisu Killisilmä ja joku palomiesjuttu) ja yksi oli joku, missä etsittiin Murmeli-nimistä lammasta. Hauskin hetki oli, kun lopussa piirrettiin ja Simo teki hienon kuvan palosta. Siinä oli keltaisia liekkejä, harmaata savua ja - ruskeaa suklaata. Tällä kertaa Simo ihanasti keskittyi piirtämiseen (toki lopputulos näyttää lähinnä sotkulta, mutta aloittelijan tekemäksi piirros oli hieno). Satutunnin jälkeen (Antoni ja Sonja kuuntelivat vain ekan tarinan) valitsimme lainattavat kirjat (ihanan Salla Savolaisen tarinoita) ja lähdettiin Pyynikin kirkkopuiston leikkipaikalle.

Perjantaina... siis tänään?! Tänään saatiin ihania vieraita etelästä, kun lasten kummitäti ja serkkutytöt tulivat päivävisiitille. Saatiin aivan ihanaa jauhelihakastiketta ja spagettia (lempiruokaani! ja kaikilla lapsillakin oli lautaset tyhjät). Kummitädillä oli myös ihana yllätys, kun hän vei kaikki lapset Hoploppiin. Meidän lapset pääsivät sinne ekaa kertaa eivätkä olisi pois meinanneet tulla. Aivan mahtavaa! Oli vielä mukava hiljaista, eli kaikkiin häkkyröihin pääsi ilman jonotusta. Oli vähän hikisiä lapsia parin tunnin jälkeen...

Illalla käytiin vielä pitkästä aikaa Makuunissa vuokraamassa pari lastenleffaa. Ei olla siellä lasten kanssa koskaan käytykään. Yritimme Antonin kanssa ehdottaa Risto Räppääjää (haluan itse nähdä sen), mutta Simo vaati Elias ja kuninkaan laiva (joka oli niin tylsä, ettei Simokaan jaksanut sitä loppuun katsoa). Papu valitsi summanmutikassa vanhan kunnon Hupsis-sarjan, sen jossa kaksi miestä koheltaa. Se olikin ihan hauska! Ehkä sitten ensi kerralla Risto...

Nyt lapset ovat nukkumassa ja naapurissa on pienet bileet, jotka eivät minua (eikä toivottavasti lapsiakaan) häiritse, mutta toivottavasti naapurin ukkoa. Hih! Tai no, en halua kellekään pahaa, mutta... tiedättä ehkä, miten joskus halua näpäyttää jotain, joka on aiheuttanut itselle (siis minulle) pahan mielen. En muistakaan, milloin olisin oikeasti pahoittanut mieleni viimeksi. Mutta joo, piti sanoa, että nyt alkaa mun ja Antonin leffailta, aloitamme nimittäin Harry Potterien katsomisen ja tänään on vuorossa Viisasten kivi, eli ensimmäinen ja paras leffa! Jee!

Yllä olevassa kuvassa Sonja lukee kirjaa mun yöpaita päässä. Tyllerö rakastaa tuota riepua yli kaiken. Laitan sen aamulla oman tyynyni alle ja Sonja käy sen sieltä hakemassa ja raahaa paitaa mukanaan. Hän saattaa kesken leikkien kadota jonnekin ja jos on ihan hiljaista, tietää, että hän on mennyt meidän sängyn luo ja käsi on siellä tyynyn alla. Ihmeellinen juttu! Mulla on kaksi samanlaista yökkäriä ja ainostaan ne kelpaavat, mitkään muut vaatteet eivät ole Sonjalle yhtä rakkaita.

Hyvää yötä ja kaunista viikonloppua!